Tutustuin muutama kuukausi sitten mukavaan mieheen. Ihastuin häneen hetkessä ja jo muutaman viikon tuntemisen jälkee hän ehdotti seurustelua. Alku meni hyvin, näimme melkein joka päivä, soittelimme ja juttelimme netissä, kävin hänellä vkl yötä jne. Heti kun tutustuimme, mies kertoi, että hän ei osaa näyttää tunteitaan, eli ei suutele, hali, pidä kädestä yms, ei kotona, eikä muuallakaan. Silloin ajattelin, että ei se ole ongelma. Sitten muutaman viikon kuluttua alkoi mustasukkaisuus miestä kohtaan. Hän jutteli naisille netissä kylässä ollessani, asia ei sinänsä ollut paha, koska hän selitti naisten olevan ystäviään, mutta silti se kirvelsi. Hän ei osoittanu tunteitaan, ainakaan niin, että olisin merkit ymmärtänyt ja se alkoi vaivaamaan. Pitikö mies enää minusta, olenko tarpeeksi hänelle.. Kerran hän huomasi hankalan oloni ja saimme puhutuksi. Totesimme molemmat, että haluamme olla toistemme kanssa. Epävarmuus ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja nyt tuntuu, että mies aisti sen. 1,5 kk seurustelun jälkeen hän ilmoitti haluavansa pitää taukoa, että saisi selvitettyä asioita. Olemme olleet nyt viikon tauolla ja puhuneet hieman tilanteestamme. Kuitenkaan en ole saanut merkkejä siihen suuntaan, että hän haluaisi palata yhteen, muuta kuin, että hän ei ole laittanut välejä poikki. (ei ole tekemisissä eksien kanssa). Itse olen hänelle sanonut pitäväni hänestä ja haluavani jatkaa. En kuitenkaan uskalla puhua hänelle liikaa tästä ja kysellä, ettei hän ahdistu. Mutta tämä epävarmuus alkaa olemaan jo tuskallista ja en halua antaa hänen ymmärtää, että en jaksaisi odottaa, mutta en vain haluaisi elätellä toivoa kuukausia ja sitten saada viestiä, että tämä oli tässä.. Musta tuntuu, että mä rakastan tätä miestä.. Kurjaa vain, että hänelle ei voi puhua näistä tunteista. Miten mun pitäisi nyt toimia? Pitäiskö antaa miehen olla omissa oloissaan ja odottaa, että hän ottaa yhteen palaamisen/lopullisen eron puheeksi, vai voinko kysyä, että onko hänellä enää tunteita tai aikomusta jatkaa kanssani? Tiedän, että hänellä on suuria asioita nyt meneillään, mutta en saa mielelleni rauhaa, jos en tiedä hänen ajatuksistaan.. Ja jos päätämme jatkaa, niin miten saisin ajatukseni sille tasolle, että ymmärtäisin miestä? Luulen, että miehen tunteiden näyttämättömyys johtaa lapsuuteen, joten sille ei voi mitään.
Miten kannattaisi toimia?
C.O.F
3390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kerran hän huomasi hankalan oloni ja saimme puhutuksi. "
Miksi et voi/halua ottaa asioita itse puheeksi? Eihän se ole miehen vastuulla ottaa asioita puheeksi. Miehet eivät osaa lukea naisten ajatuksia. Jos jättää huonon olonsa sen varaan että mies kuin taikaiskusta huomaisi jonkin olevan vialla, joudut todennäköisesti kärsimään surkeasta olotilastasi koko loppuelämäsi. Parempi itse tarttua härkää sarvista.
"Kurjaa vain, että hänelle ei voi puhua näistä tunteista."
Miksi ei voi? Sanoit tekstissäsi että mies ei halua eikä pysty näyttämään tunteitaan, mutta et etteikö hän niistä suostuisi keskustelemaan vaan päinvastoin, mieshän oli se joka jo alussa otti asian esille ja myöhemminkin aloitti keskustelunne sinun huonosta olostasi. Minusta ainakin tämä osoittaisi miehesi kyllä kykenevän tunteista puhumaan. Kannattaa ainakin kokeilla. Selitä rauhallisesti mitä tunnet häntä kohtaan ja miten tämä tilanne sinua stressaa. Kerro myös mistä huono olosi suhteessanne johtui (senhän takia vissiin erosittekin?). Jos mies tästä kauheasti ahdistuu voit todeta ettei hän ilmeisesti ole kypsä tunteitaan käsittelemään ja aikuiseen suhteeseen. Ei tarvitse painostaa että valinta täytyy tehdä tässä ja nyt vaan kertoa, että haluaisit vain hänen tietävän tunteesi ja ettet jaksa loputtomiin elää epävarmuudessa.
Jos tulevaisuudessa parisuhteessa elätte täytyy teidän kuitenkin löytää yhteinen tie, ja myös se löytyy parhaiten puhumalla. Kerro mitä sinä tarvitset ja kuuntele mitä hän tuntee pystyvänsä tekemään. Monet asiat eivät ole joko tai eli että jommankumman teistä täytyisi luopua omista tarpeistaan vaan jos molemmat rehellisesti etsitte ratkaisua tilanteeseen saattaa kompromissi löytyä. Vaikka että koskettelemisen sijasta miehesi kertoo sinulle, mitä tuntee tms. Mutta mikään parisuhde ei toimi jos toinen osapuoli vain muhii omassa pahassa olossaan eikä uskalla siitä kumppanilleen puhua. Kukaanhan meistä ei niitä ajatuksia osaa lukea!
Mun täytyy tunnustaa, etten ihan ymmärrä ihmisiä, jotka ovat suhteessa, missä pitää toimia vain sen toisen ehdoilla. Kuten teilläkin, säkin tässä nyt yrität mielistellä miestä, joka on mitä on, mutta kun sähän valehtelet itsellesi että asia on okei. Eihän ole. Sua häiritsee se, ettei toinen osoita tunteitaan eikä ole yhtään ja kohtelee sua niinkun ketä tahansa muutakin naista. Sä olet yksi rivissä. Mutta sä sopeudut, ei että sun mielestä sä olisit suhteen tasa-arvoinen toinen puoli, ja sullakin ois oikeus saada edes jotain joustoa sun suuntaan.
Nyt sä et sitten voi jutellakaan, ettet painosta. Ja odottelet ja pohdit, miten toimia täysin toisen ehdoilla. Ja näitä suhteitahan riittää, vaikka kuinka ja paljon, missä toinen osapuoli miettii, mitä voi tehdä, mitä ei, luopuu itsestään ja asioista mitä haluaa, koska se toinen on... No, nyt toisella on sitten kurja lapsuus, juupa, juu, ja kenellä meillä ei ole?
Mun käsitys olisi se, että oltaisiin niin hyviä kavereita jo, että vaikeittenkin asioitten hetkellä voitaisiin kysyä ja jutella, ja että just kun asiat menee epävarmoiksi, kunnioitetaan sitä toista sillai, että kerrotaan rehellisesti missä mennään. Ja että suhteessa voisi olla oma itsensä ja molempiin suuntiin jousto toimisi (koska sitähän aina joutuu tekemään, se on totta).
Millaiseksi sä lasket rakkauden, ja mikä sun käsitykseesi on parisuhteesta? Millaisen parisuhteen sä haluat oikeasti, ja millaisen katsot ansaitsevasi, oikeasti? Nehän ei ole samaa, ja moni haaveilee hyvästä suhteesta, tuntien syystä tai toisesta, itsensä niin huonoksi, ettei sitä ansaitse sitä ja tyytyy oikeastaan mihin vaan roskaan rakkauden nimissä, vaikka kyse ei ole siitä. Lisäksi mä mietin, että rakastatko sä itseäsi ollenkaan, että kun olet sen toisen takia valmis luopumaan hellyydestä ja tunteitten osoituksesta ja ilmeisesti vapaasta keskusteluoikeudesta ja mistä vielä, niin että tuota, jos se toinen ansaitsee noin paljon, niin mitäs sä ansaitset?
Tottakai, me itse valitaan suhteemme, ja ihminen tarvitsee sitä, minkä valitsee. Joten sä varmasti valitset itsellesi oikean vaihtoehdon, enkä mä sitä tuomitse, mietin vaan. Ja itsekin olen vasta kovan tien kautta oppinut, että ei kannata tyytyä mihin tahansa, ikävä kyllä sekin on pitänyt kantapään kautta tajuta; rakkautta ei ole siellä, missä sitä ei ole eikä oloa ainakaan paranna yhtään tehdyt virheet eikä niistä paskoista suhteista jää käteen mitään muuta, kun pettymyksiä.
Enkä osaa sanoa, mitä sun pitäisi tehdä, mutta kyllä sun sydän, intuitio ja järki yhdessä varmasti kertoo sulle, mikä on sulle oikea vaihtoehto.
Unohda nyt Herran jestas tommonen tyyppi...Jos sinun läsnäollessasi viestittelee muiden naistan kanssakin..Kavereita ja kavereita,,Katinkontit.Kavereita ne varmaan onkin juu,,hei haloo,,Mieti nyt hyvä ihminen.Tottakai pitää hätävarana siellä muita typyjä netissä ,,siks onkin sunt nyt lempannut muka tauolle,että voi rauhassa perehtyä niihin toisiin..Minkä ikäinen mahdoit olla ja mikä onkaan hiustesi väri??????????? Älä ole tyhmä ja odota tollasta hyppyheikkiä...