Hymyilin ja elämä hymyili minulle takaisin =)

Jostain syystä minulla oli eilen erittäin onnellinen ja itsevarma olo. Koko päivä meni hymyillessä ja mukavia asioita miettiessä. Ajattelin viettää hiljaiseloa ja istua koneen ääressä, kuin kunnon nörtti ainakin. Minulla ei täällä opiskelupaikkakunnallani ole juurikaan sellaisia ystäviä, joiden kanssa haluaisin istua iltaa esim. kaljoittelun merkeissä. Noh, yksi hyvä ystävistäni kotikunnastani oli käymässä täällä kaupungissa ja pyysi mukaansa baariin. Emmin asiaa, mutta sitten päädyin siihen tulokseen, että kerranhan sitä eletään.

Kämpässäni on aivan kamala siivo, eikä minulla ollut mitään kunnollista päällepantavaa, joten vetäsin sitten päälleni ryppyisen kauluspaidan. Näistä syistä ajattelin jo lähtiessä, että tällä kertaa on turha yrittää vokotella naisia kämpilleni. Lähdin baariin siis vain pitämään hauskaa. Tuo "pitämään hauskaa" on sellainen lausunto, jota en yleensä usko kenenkään suusta. Iskuhommissahan baariin mennään...

Itsevarma olo ja hyvänolon tunne jatkui vielä baarissakin ja suu oli kuin hangon keksi. Voilà, useampi nainen tuli ihan oma-aloitteisesti juttelemaan minun kanssani eikä tanssilattiallakaan tarvinnut yksin heilua. Eräskin aivan uskomattoman kaunis nainen tarttui käteeni, kun olin kävelemässä hänen ohitseen ja sanoi minulle "Siinäpä vasta söpö mies". Alkoi tulla jo sellainen olo, että olenkohan minä jonkin psykoottisen harhan vallassa jo todellisuudessa olenkin kämppäni nurkassa tärisemässä kuola suusta valuen.

Tämä kaikki johtui vain siitä, että minulla oli hyvä olo ja hymyilin ihmisille. Eroa tavalliseen baarireissuun oli kuin yöllä ja päivällä. Ulkonäköni ei ollut yhtään sen parempi kuin yleensäkään, päinvastoin, mutta päänsisäinen hyvänolontunne houkutti naisia kuin paska kärpäsiä. Elämä hymyili =)
7382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"ämä kaikki johtui vain siitä, että minulla oli hyvä olo ja hymyilin ihmisille. Eroa tavalliseen baarireissuun oli kuin yöllä ja päivällä. Ulkonäköni ei ollut yhtään sen parempi kuin yleensäkään, päinvastoin, mutta päänsisäinen hyvänolontunne houkutti naisia kuin paska kärpäsiä. Elämä hymyili =)"

Tämä varmasti onkin yksi keskeinen syy siihen miksi esim. ilman naista elävät miehet helposti näyttävät naisten silmissä kurjan näköisiltä verrattuna naisten kannssa eläviin miehiin. Myös vaikkapa joku töpaikan menettäminen helposti kuohitsee miehen henksesti niin että se kyllä naamasta paistaa ja riittää hyvinkin naiset torjumaan. Vain rutinoituneet naisia käsittelemään tottuneet panomiehet, jotka tuntevat naisten ajatusmaailmaa osaavat käyttäytyä niin että heillä tällaisetkaan asiat eivät päälle päin niin paljon näy.

Äänestä

Noinhan se menee. Baariin on melko turha lähteä mököttämään yksin masentuneena. Ei sellaista kukaan lähesty. Sen sijaan jos on oikeasti hyvällä tuulella ja nauttiin olostaan, niin sellaista ihmistä on paljon helpompi lähestyä. Harva mieskään tekee aloitteita naisella, joka näyttää vakavalta mököttäjältä. Kyllä ne hymyileväisemmät naiset ne miehet keräävät.

Tuossa on kyllä ikävä paradoksi. Mies masentuu siitä että on yksin. Jos tämä mies haluaa löytää seuraa, hänen täytyisi liikkua ihmisten ilmoilla. Hän lähtee baariin yksin tavatakseen ihmisiä. Istuu yksin nurkkapöydässä surumielisen näköisenä, jolloin kukaan ei lähesty häntä. Mies palaa kotiin yksin, juttelematta kenellekään koko iltana ja masentuu entisestään.

Minullakin tuo mainitsemasi kuvio on toistunut monta kertaa. Kun olen hyvässä porukassa, nautin olostani, enkä mieti koko ajan miten tapaisi jonkun naisen, niin silloin minulla on hauskaa ja hymyilen paljon. Tällöin naisetkin lähestyvät paljon useammin ja jutustelu on paljon rennompaa. Jos taas lähden baariin väkinäisesti vain naisia tavatakseni, se näkyy yleensä päälle, eikä touhusta tule mitään. Sen lisäksi olen liian vakavan ja jotenkin surumielisen näköinen ja se karkoittaa ihmiset, jotka ovat hauskaa pitämässä.

Äänestä
  • "Tuossa on kyllä ikävä paradoksi. Mies masentuu siitä että on yksin. Jos tämä mies haluaa löytää seuraa, hänen täytyisi liikkua ihmisten ilmoilla. Hän lähtee baariin yksin tavatakseen ihmisiä. Istuu yksin nurkkapöydässä surumielisen näköisenä, jolloin kukaan ei lähesty häntä. Mies palaa kotiin yksin, juttelematta kenellekään koko iltana ja masentuu entisestään."

    Nuorempana olin erinomaisen arka lähestymään naisia edes tukevassa humalassa. Samoin tanssiminen ei tuntunut omilta heiniltä, koska jotenkin kuvittelin, että muut osaavat tanssia ja minä en. Useimmiten baari-illat noina aikoina päättyivätkin täydelliseen nolla-saldoon. Sitä oli kotiin raahautuessaan vihainen itseään, pariutumisrituaaleja ja helvetti... koko maailmaa kohtaan.

    Pikkuhiljaa sitä heräsi muutaman totuuden suhteen. Ensinnäkin; kukaan ei osaa tanssia, mutta normaalit ihmiset eivät myöskään välitä siitä. Se nyt on vaan hyvä tekosyy olla lähellä toista ihmistä. Pieni pään heiluttelu ja pahasti rytmivikaiset käsien ja jalkojen liikkeet ovat halpa hinta moisesta.

    Toiseksi; ei pakkeihin kuole. Kyllä se kieltämättä kuristaa sielua, jos kaikki lähestymisyritykset torpataan nopeasti, tylysti ja vakavaa inhotusta huokuva ilme kasvoilla. Kunhan ensijärkytyksestä on selvinnyt, niin tilalle tulee kuitenkin tyytyväisyys siitä, että uskalsi sentään yrittää.

    Nykyään kun näen jonkun hepun niin tutulla tavalla istuskelemassa baarin nurkassa yksin kaljaansa kittaamassa, niin tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Tekisi mieli mennä sanomaan, että "tanssilattialle siitä vätys, elä vähän".

    Äänestä

Sitten se totuus: Pääsitkö sänkyyn ja monenko puhelinnumeron sait?

Voin sanoa ettei se hymy välttämättä auta ihan tarpeeksi pitkälle siellä baarissa.

Toki noin lähtökohtaisesti olet oikeassa mutta ehkä hieman yltiöoptimistisesti suhtaudut ajatukseen miten helposti ihminen parantaa mahiksiaan.

Sitten on sellainen homma että jos ei todellakaan halua tanssia, eikä juoda ja sopivaa seuraa ei löydä baariin niin herkästi sitä sitten ajautuu baarin nurkkaan tai baaritiskille tuijottamana tyhjyyteen.

Mutta hyvä jos homma kohdallasi toimii. Siitä on sitten jatkettava mutta kaikkien kohdalla tuo ei toimi.

Äänestä
  • "Sitten se totuus: Pääsitkö sänkyyn ja monenko puhelinnumeron sait?"

    Sänkyyn pääsin, vaivoin, mutta tosiaan ihan yksin. Puhelinnumeroita en pyytänyt enkä saanut. Minulla ei oikeastaan ole hirveästi tapana puhelinnumeroita kysellä, mutta joskus toki sitäkin harrastan.

    "Voin sanoa ettei se hymy välttämättä auta ihan tarpeeksi pitkälle siellä baarissa."

    Ei se yksinään autakaan. Minä olen muutenkin hymyileväinen ja ystävällinen kaveri, mutta vasta siinä vaiheessa kun hymy yhdistyy itseluottamukseen, niin alkaa tapahtumaan - näköjään.

    "Toki noin lähtökohtaisesti olet oikeassa mutta ehkä hieman yltiöoptimistisesti suhtaudut ajatukseen miten helposti ihminen parantaa mahiksiaan."

    Ei ole mitenkään helppo saavuttaa tuollaista mielentilaa, ellei sitten luonnostaan ole itsevarma ja positiivinen kaveri. Itse olen kyllä suurimman osan ajasta positiivinen, mutta itsevarma ainoastaan joskus, hyvinä päivinä. Tietysti toivon, että olisin aina sellainen ihminen kuin olin lauantaina, mutta en ole... siinä taas yksi totuus. Siksi se olikin minulle spesiaali ja raportoinnin arvoinen ilta. Jonkinlainen päiväni kuninkaana. Voin sanoa rehellisesti, että tuo ilta oli minulle hienompi kuin yksikään niistä illoista, jolloin olen naisen mukaani baarista saanut.

    Niin voi käydä ilmeisesti kenelle tahansa, ainakin kerran elämässä =)

    Äänestä

No, joo... Ehkä kuten joku sanoi, niin antaa hieman yltiö optimistisen kuvan, pelkän onnellisuuden ja hymyilemisen merkityksestä. Suuri merkitys on myös sillä, että yleensäkin ottaa sen lisäksi kontaktia uusiin (vastakkaiseen sukupuolen) ihmisiin.

Se, että istuu samassa pöydässä kaverien kanssa koko illan, selkä ehkä kaikkia muita päin, niin ei siinä kukaan näe vaikka miten hymyilisit ja olisit onnellinen, tai jos näkee, niin voivat myös luulla, että samassa pöydässä istuva vastakkaisen sukupuolen edustaja (oma työkaveri tai kaverin tyttöystävä) on sinun ihastuksesi, koska näytät niin iloiselta ja onnelliselta...

Äänestä
  • "No, joo... Ehkä kuten joku sanoi, niin antaa hieman yltiö optimistisen kuvan, pelkän onnellisuuden ja hymyilemisen merkityksestä. Suuri merkitys on myös sillä, että yleensäkin ottaa sen lisäksi kontaktia uusiin (vastakkaiseen sukupuolen) ihmisiin."

    Sellainen tarkennus vielä, että silloinkin kun olen ns. oma itseni, eli vähemmän itsevarmalla päällä, niin kuitenkin yleensä lähestyn baari-illan aikana suurinpiirtein 5-10 naista ja tanssin kuin ei huolta huomisesta. Erona oli vain se, että tällä kertaa naiset lähestyivät minua oma-aloitteisesti ja jopa kehuivat ulkonäköä, mitä naiset tekevät tosi harvoin. Eli en ole ihan pahimman luokan pyrstösammakko, vaan kyllä yleensä juttu- ja tanssiseuraa saan muulloinkin baari-illan aikana. Ennen kyllä olin sellainen puutarhatonttu, etten edes yrittänyt lähestyä ketään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MALP kirjoitti:

Jostain syystä minulla oli eilen erittäin onnellinen ja itsevarma olo. Koko päivä meni hymyillessä ja mukavia asioita miettiessä. Ajattelin viettää hiljaiseloa ja istua koneen ääressä, kuin kunnon nörtti ainakin. Minulla ei täällä opiskelupaikkakunnallani ole juurikaan sellaisia ystäviä, joiden kanssa haluaisin istua iltaa esim. kaljoittelun merkeissä. Noh, yksi hyvä ystävistäni kotikunnastani oli käymässä täällä kaupungissa ja pyysi mukaansa baariin. Emmin asiaa, mutta sitten päädyin siihen tulokseen, että kerranhan sitä eletään.

Kämpässäni on aivan kamala siivo, eikä minulla ollut mitään kunnollista päällepantavaa, joten vetäsin sitten päälleni ryppyisen kauluspaidan. Näistä syistä ajattelin jo lähtiessä, että tällä kertaa on turha yrittää vokotella naisia kämpilleni. Lähdin baariin siis vain pitämään hauskaa. Tuo "pitämään hauskaa" on sellainen lausunto, jota en yleensä usko kenenkään suusta. Iskuhommissahan baariin mennään...

Itsevarma olo ja hyvänolon tunne jatkui vielä baarissakin ja suu oli kuin hangon keksi. Voilà, useampi nainen tuli ihan oma-aloitteisesti juttelemaan minun kanssani eikä tanssilattiallakaan tarvinnut yksin heilua. Eräskin aivan uskomattoman kaunis nainen tarttui käteeni, kun olin kävelemässä hänen ohitseen ja sanoi minulle "Siinäpä vasta söpö mies". Alkoi tulla jo sellainen olo, että olenkohan minä jonkin psykoottisen harhan vallassa jo todellisuudessa olenkin kämppäni nurkassa tärisemässä kuola suusta valuen.

Tämä kaikki johtui vain siitä, että minulla oli hyvä olo ja hymyilin ihmisille. Eroa tavalliseen baarireissuun oli kuin yöllä ja päivällä. Ulkonäköni ei ollut yhtään sen parempi kuin yleensäkään, päinvastoin, mutta päänsisäinen hyvänolontunne houkutti naisia kuin paska kärpäsiä. Elämä hymyili =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu