En innostunut shoppailusta. Kuljeskelin hyllyvälejä ajatuksissani saamatta irti edes lusikallista euforiaa tai antamisen iloa. Joulu ei ole millään tavoin minun asiani, mutta oudolla tavalla siinä haluaa olla mukana, muistaa rakkaita ja ystäviään, koska hekin näin tekevät. Päädyin lopulta ostamaan itselleni käsineet ja huivin, se siitä antamisesta sitten.
Kotikulmilla poikkesin ruokakaupassa ja ostin illaksi syötävää ja juotavaa. Edelläni kassalla oli musliminainen mustaharmaassa burkhassaan työnnellen hiljaisen vaatimattomana lastenvaunuja edellään. En nähnyt vaunuihin vaikka kuinka yritin kurkkia. Oli mahdotonta sanoa mistä päin maailmaa hän oli tänne tullut. Oli myös mahdotonta sanoa mistä päin itse olin maahan tullut. Mutta tavassamme pukeutua vallitsi suunnaton ero. Tämä oli outo painolasti sydämelläni, yö, jonka syvyys oli mittaamaton.
Myyjä tarkisti lukulaitteessa oliko naisen kaksikymppinen aito. Ymmärrän miksi tämä tapahtui, mutta se loukkasi minua, ei häntä. Hän otti vaihtorahat ja teki tilaa minulle. Omat ostokseni maksoivat kuusitoista euroa ja kaksikymmentä senttiä. Ojentamani viisikymppinen ei mennyt kassaan lukulaitteen kautta, vaan myyjä sujautti sen kaltaistensa joukkoon lippaaseen ja ojensi vaihtorahat minulle. En ottanut niitä vastaan.
Tuijotin häntä hetken ja pyysin tarkistamaan oliko kaksikymppinen aito. Ensin hän hölmistyi, sitten valahti sanattomaksi ja lopulta punastui. Tyttö oli tuskin kahtakymmentä, eli alipalkattu lapsi. Hän työnsi rahat muoviseen lukulaitteeseen. Hän kertoi rahan olevan aito. Kiitin hymyillen ja poistuin samalla oven avauksella kuin edelläni ollut asiakas. Ja ulkona sain kurkistaa vaunuihin. Keskustelimme hetken niitä joutavia joita kaikki maailman naiset keskenään keskustelevat.
Ilma oli hirveä, mutta lumen tuoksu toi mieleen joitain häivähdyksiä menneestä ajasta, josta minulle ei ole jäänyt mitään mieleen muuta kuin sielullisia aavistuksia, kuin kipinöitä yössä, heikkoja ja katoavia leimahduksia.

Vastaukset 10
Vanhimmat
No tuo ainakin vaikutti hienolta ja sydämelliseltä kirjoitukselta.:)
Kannattaakin tutustua ja jutella eri kulttuurien edustajien kanssa. Se tuo ainoastaan rikkautta ymmärrykseen. Ikävä kyllä - ihmisiä tungetaan marginaaleihin aika kummallisilla perusteilla. Niistä yhtenä esimerkkinä kenties joskus myös korostunut epäluuloisuus, joka perustuu - ei suinkaan tietoon- vaan kyvyttömyyteen nähdä yksilöllinen kauneus ihmisissä kulttuuritaustasta riippumatta.
Mulla on hetkeni. Sosiaalinen toimintaympäristöni koostuu ainoastaan erilaisista kulttuureista, joten voisin tätä kaikkea kutsua elämäksi.
Muusta en tiedä mitään.
Kiitän kommentistasi mitä kauniimmin, niin hyvin kuin osaan.
Aika vähän olen lukenut kirjoituksiasi ja jos & kun varmastikin ymmärrät(?), suhtautuu kaltaiseni aina yksittäisen kirjoituksen perusteella. Ei ole määritelmää ihmisyyden kuvasta, fakta on kirjaimissa, eikä ainakaan kirjoittajaprofilointi edes kiinnosta.:) Suurinpiirtein jotenkin siten.
Susta ja tän ketjun tekstistäsi kuitenkin... Sulla näyttäis musta verbaalisesti olevan kykyä vangita hetki. Sellaista on joskus hienoakin havaita. Tarkoitan, että sä sidot konkretiaa, mutta että se ns. sidos ei ole vain seuraavassa adjektiivissa, vaan laajemmin rakenteessa.
Yritin kehua ja tuottaa hyvää mieltä. En tiedä, onnistuinko siinä, mutta hyväntahtoinen tän viestini tarkoitus ainakin oli.
oliko sinua edeltävän naisen kaksikymppinen aito? Minä en ymmärtänyt..
Helsingin Kalliossa ilmaantui markkinoille väärennettyjä kaks- viiskybäsiä noin pari viikkoa sitten. nykyinen tyyli tarkistaa rahojen aitous on jokapäiväisyyttä - matalin vaatimustaso.
Se, että hänen rahansa tarkistettiin ja minun ei, roikkui juuri siitä miten pukeuduimme, tämä oli myyjän oma henk.koht. päätös, ratkaisu. Sillä käsittääkseni jokainen raha olisi tarkistettava.
Mutta jos katsoisin asiaa laajemmin, niin näkisin kaiken johtuvan siitä mitä meillä oli yllämme, kun laskumme maksoimme. Käsittääkseni tällä kauniilla naisella lapsineen ei ollut juurikaan ikäeroa itseeni. Mutta vain muutaman sanan vaihdettuani ymmärsin että hän ei ollut koskaan käynyt mitään kouluja, ollut töissä tai elänyt elämää jonka elämäksi suomessa koen.
Nyt mietin, olenko itse väärässä näin ajatellessani, sillä hän tuntui olevan hyvin paljon onnellisempi kuin minä.
" Helsingin Kalliossa ilmaantui markkinoille väärennettyjä kaks- viiskybäsiä noin pari viikkoa sitten. nykyinen tyyli tarkistaa rahojen aitous on jokapäiväisyyttä - matalin vaatimustaso."
Ahaa.. joo, en tiennyt tuollaisesta.
"Nyt mietin, olenko itse väärässä näin ajatellessani, sillä hän tuntui olevan hyvin paljon onnellisempi kuin minä. "
Tuotapa sietäisi yhden jos toisenkin joutua ajattelemaan...
Mistä se onnellisuus tulee? Ulkoa vai sisältä?
Ehkä jos - viittaan siihen "Nuoret ja joukosta erottuminen"-ketjuun http://keskustelu.suomi24.fi/node/8708369 - siis jos nuoretkin joutuisivat (pääsisivät) oikein ryhmässä ajattelemaan samaa asiaa?
Mitä sileämpi seteli, sitä useammin sitä tarkastetaan.
Siis suosittelet mun seteleilleni ryppyvoidetta?
Anna mun kaikki kestää (suomalainen fraasi, heitto tai sloggari).
HÄN SUOMMALAINEN RASSISTI SIKA!