Mutta pajon sain kuitenkin. Sain lapset, kolme kappaletta, ihania. Omaisuuden, itsenäisyyden, uran, harrasteet, ystävät. Seksiä vähänlaisesti.
Vain aviomiestä en elämältä saanut, (vaikka avioliiton sainkin, jo 22vuotta, mieheni asuu erillään, omaa elämäänsä)
Nyt kun lapset alkavat olemaan isompia, mies haluaisi yhteistä elämää (ja sitä seksiä, kun ei enää ole mitään muita velvollisuuksia), mutta enpä taida tarvita häntä enää. Minulla on nyt jo elämä mallillaan. Pitää varmaan vielä erota vanhoilla päivillään. Onkohan tässä mennyt nainen hukkaan? Vielä saattaisi olla vuosikymmeniä hyvää elämää jäljellä, mihinköhän ne tuhlaisi? Onko tämä keski-iän kriisi? On omaisuus karttunut, raha ei tee tiukkaa, ja lapset eivät kaipaa enää jokapäiväistä huoltoa, miestä en seksin takia kaipaa elämääni, (osaan tyydyttää itseni) mitä siis on jälellä? Mitähän sitä keksisi, osaatteko auttaa....?
Vain aviomiestä en elämältä saanut, (vaikka avioliiton sainkin, jo 22vuotta, mieheni asuu erillään, omaa elämäänsä)
Nyt kun lapset alkavat olemaan isompia, mies haluaisi yhteistä elämää (ja sitä seksiä, kun ei enää ole mitään muita velvollisuuksia), mutta enpä taida tarvita häntä enää. Minulla on nyt jo elämä mallillaan. Pitää varmaan vielä erota vanhoilla päivillään. Onkohan tässä mennyt nainen hukkaan? Vielä saattaisi olla vuosikymmeniä hyvää elämää jäljellä, mihinköhän ne tuhlaisi? Onko tämä keski-iän kriisi? On omaisuus karttunut, raha ei tee tiukkaa, ja lapset eivät kaipaa enää jokapäiväistä huoltoa, miestä en seksin takia kaipaa elämääni, (osaan tyydyttää itseni) mitä siis on jälellä? Mitähän sitä keksisi, osaatteko auttaa....?
Vastaukset 14
Vanhimmat
reissuun......
Sinulla on mielenkiintoinen tapa ajatella asioita, jos koet että olet saanut "kaiken" mutta olet tilanteessa, jossa olet yksin etkä edes tiedä mitä elämälläsi tekisit.
Kysyt, "mitä on jäljellä", kun ainoa asia, mitä sinulla on, on rahaa.
Vastaisin, että voisit vaikka kokeilla elämistä rahan ansaitsemisen sijaan. Voisit todeta, että raha on vain väline ja lakata tekemästä siitä elämän tarkoitusta.
Onko sinulle mikään maailmassa kiinnostavaa? Vai oletko hukannut itsesi jo niin kokonaan, ettei mikään edes kiinnosta enää?
Etkös lukenut otsikkoa? ---?
Eikä raha suinkaan ole ainoa, mitä minulla on. Luit senkin huonosti. En jaksa kerrata. Enkä suinkaan ole yksin, vaikkei aviomiestä olekkaan, on läheiset lapset, ja ystävät.
Ja raha on aika merkityksetöntä silloin kun sitä on riittävästi. Ei ole tarvetta hamuta sitä kaksin käsin lisää, siksihän taivastelenkin sitä mitä tässä elämällään vielä tekisi.
Kyllä jonkinmoisen yrityksen perustaminen olis silti lähellä sydäntä, vaikkei se rahan tarpeen vuoksi olisikaan. Mielekkään tekemisen pikemmin. Täytyy vielä kattella.
Onko sinulla muita arvoja kuin raha? Saat miltei jokaiseen lauseeseesi ujutettua sanan "raha". Tuo on aika surullista.
Jos kaipaat mielekästä tekemistä, mitä jos miettisit, mitä hyvää voisit tehdä maailmalle ja muille ihmisille.
Vai haluatko että elämäsi voidaan summata: hän oli ihminen, joka eli ansaitakseen tai tuhlatakseen rahaa eikä keksinyt mitään muuta mielekästä ajateltavaakaan.
sulla on rahaa, niin sillä saat melkeen kaiken muun:D :D :D, ja jos sulla on oikeen paljon rahaa niin tee jotain hyvää, anna ja auta huono-osaisia.
Mikäs vitun hyväntekija aloittajan pitäis olla? Vittuakos sitä muille jakamaan siitä minkä on työllään tehnyt, tee itse oma duunis, äläkä tule tänne jauhaan paskaa. Onse kumma että ottajia kyllä siunaantuu, jos joku on jotain vähän läjään onnistunut raapimaan. Vitun ahneita paskoja.
Asuu yksin ? saiko hänkään elämältä kaikkea ? Enkä usko että kukaan saa. Ole onnellinen jos sulla on edes rahaa mulla ei ole sitäkään eikä monella muullakaan.
Jos tyytyy pieniin asioihin on onnellinen. Elämän sisältö on haettava muusta kuin materiasta.
Mene auttamaan muita ja ajattele vähemmän itseäsi.
Erossa sinä menet hukkaan. Jos nyt lähdet miehesi matkaan ja lähdet prosessoimaan suhdettanne yhdessä ammattiavussa, et mene hukkaan ja saat aviomiehen.
Onkohan käynyt niin, että tyypillisen naisen tapaan sinä et vain nyt just muista sitä, että sinulla on aviomies ollut välillä läsnäkin. Meillä vaimoilla on tässä parannuksenteon paikka: muistamme vain huonoja asioita.
Kommunikointi on lähtenyt liitossanne väärälle tielle jo alkuvaiheessa ja nyt kärsitte molemmat.
Anteeksianto ja pettymisen tunteet vaativat todella pitkän prosessin. Älä edes mieti uutta suhdetta, sillä veisit ongelmasi ja pettymyksesi vain siihen suhteeseen mukanasi. Kannattaa prosessoida yhdessä ammattiavussa noita tunteita.
Jos mies haluaa nyt yhteistä aikaa, niin nythän se kaikista otollisin aika on aloittaa avioelämää ihan puhtaalta pöydältä! Ero, hylkääminen ja laiminlyöminen on väärin! Se on yhtä väärin kuin vaikkapa murhaaminen. Kannattaa miettiä sitä. Rakkaus on tekoja, välittämistä ja tunteet seuraavat perässä, jos on romantiikkaa. Ero kohdaltasi olisi lapsellinen kostotoimi, jolla et vapauta itseäsi katkeruuden ikeestä.
Jos nyt lähtisin mieheni matkaan.... on kyllä suloisen kiehtova ajatus, jossain määrin kutkuttelevakin, mutta enpä taida haluta enää itselleni noin tasapainotonta ja häilyvää suhdetta, sen kiihkeydestä huolimatta.
Mitä tulee aviomiehen läsnäoloon, onhan sitä paljonkin hyviä muistoja suhteen alkuajoilta, ajalta jolloin vielä luotti ja toivoi tulevalta paljon. Ajalta jolloin puhalsi "yhteen hiileen" (ja huomasikin sitten hiljaksiin olevansa ainut puhaltaja.) Ja lähimuistissa taas on niin paljon aukkoja noiden läsnäolojen ja hyvien muistojen kohdilla, että suhde jos olisi, se pitäisi alkaa uudelleen, vanhan liekin jo totaalisesti hiivuttua. (Toden sanoakseni, uunikin on jo kylmä, tuntuu että hormi ei vedä, savu tulee vain sisään)
Kommunikoinnin kohdalla olet enemmän kuin oikeassa. Vaan yksin voin puhua vaikka peräseinälle, sekin kuuntelee paremmin. Joskus jopa tuntuu että vastaakin sujuvammin.
Ammatti avussa olemme ollet noin puolen vuoden ajan, joskaan tulosta ei tunnu lainkaan seuranneen noista keskusteluista. Ja tähän käytetty aika onkin tuntunut lähinnä ajan tuhlaukselta. Emme ole lähentyneet, emmekä oppineet kommunikoimaan keskenämme.
Olen muutaman kerran (kolmen kuukauden välein) kevyesti koittanut tuoda esille avioeron ajankohtaisuutta, mutta jostain syystä, jota en käsitä, miehen mielestä se ei ole hyvä juttu. En käsitä, mitä hän tästä liitosta saa, tai enää haluaa. Täytyy vain ilmeisesti sitkeästi ottaa aihe taas esiin, (ehkäpä terapiassa? todistajien läsnäollessa, nimi avioeropaperiin....?)
Mitä tulee uuteen suhteeseen, sitä en kaipaa. En ole katsellut ketään vakavasti sillä silmällä. Minulla on muuta ajateltavaa. Jossain määrin, työ ja perhe täyttävät kyllä ajatusmaailmani, eikä siihen kyllä ketään uusiokollia millään muotoa mahdu. Jos olisin kipeästi ollut miestä vailla, olisin sellaisen jo monta vuotta sitten hankkinut nurkkiini. (Olisihan noita ollut tulijoita, vaan ei kiinnosta) Pikemmin kohdistan energiani johonkin uuteen mielenkiintoiseen projektiin, (tällä hetkellä sen aktiiviseen etsimiseen) ja kekkaan sen kyllä ennemmin tai myöhemmin, kun sellainen sopiva kohdalle osuu.
Erosta tai hylkäämisestä ei tässä avioliitossani mielestäni ole kyse, sillä se ero on tapahtunut jo vuosia sitten, silloin kun läsnäolottomuus muuttui arkipäiväksi. Enää on kyse vain paperista. (Omaisuuttakaan ei tarvitse jakaa, tahi rikkoa, avioehto on voimassa.) Laimin on lyöty kaksin käsin ja täysin surutta. Siitä olisikin törkeän pitkä matka edes jonkin asteiseen luottamukseen -> aitoon välittämiseen, ->ystävyyteen -> saati rakkauteen.
En näe eroa kostotoimena, pikemmin en näe syytä suhteen kohentamiseen, enkä uudelleen aloittamiseen. Rakkaus on tekoja, ja ne teot ovat puuttuneet jo kyllin monta vuotta. On aika siirtyä elämässä eteenpäin.
Sitten vielä kommentti noista muista vastanneista, taitavat olla niin nuoria, etteivät lainkaan tajua mistä puhun, kun ei mitä ilmeisemmin ole elettyä elämää itsellänkään plakkarissa, nuortenhan tämä nettimaailma pitkälti on, tietty. Yllättävän moni on kuitenkin katsonut asiakseen neuvoa, itseään ehkä puolta vanhempaa henkilöä, elämän koukeroissa, mikä tietysti tästä foorumista sen viihteellisyyden takaakin. Niihin en viitsi lähteä mitään vastaamaan. Mutta jos tulee asiallisia, mahdollisesti muitakin fiksuja kommentteja, ja neuvoja, niistä kiitän ja vastaan toki mielellänikin.
No ei muuta kuin nokka vastatuuleen ja menoksi! Tiedän kokemuksesta, että ei se sammunut hiillos ala hehkumaan, vaikka kuinka puhaltaisi. Mutta rohkeutta uuden elämän aloittamiseen tarvitaan. Vaikka kuinka tuntisi avioliitossa olevansa "yksin", niin sitten eron jälkeen huomaa olevansa yksin ihan oikeasti!
Mulle ainakin se oli vapauttava ja pelottava tunne yhtäaikaa. Toisaalta oli hienoa, kun sai päättää asioista ihan oman mielensä mukaan, mutta sitten ei ollutkaan ketään, johon turvautua (tai vedota), jos ratkaisut olivatkin vääriä. Mutta jokainen virhe opettaa enemmän kuin sata onnistumista. Nyt, yhdeksän "yksinäisen" vuoden jälkeen olen varmasti vahvempi, iloisempi ja tasapainoisempi nainen, kuin mitä avioliittoon jäädessäni olisi ikinä ollut. Luultavasti olisin 150-kiloinen, kärttyinen hapannaama :)))
Itse olen saanut kuta kuinkin saman kuin sinäkin elämältä; kolme lasta, kaunis koti, ura ja ystävät. Myös aviomies kuuluu yhtä kuvioihin, yhteisiä vuosia 32. Seksiäkin ja intohimoa riittää. Olisin aivan onneton ja avuton ilman miestäni; sanokoon minua vaikka läheisriippuvaiseksi mutta mieheni on jo osa minua. Lapset ovat jo aikuisia ja nautin suunnattomasti tästä parisuhteesta ja siitä, että on olemassa se joku, joka pyyteettömästi rakastaa ja jota saan rakastaa. Yhteinen vanhuus kuullostaa ihanalta tavoitteelta.
Mutta kukin tyylillään.
No mutta! Sullahan on asiat hyvin! Moni rakastuu vielä vanhuksenakin, etkä sä nyt vanhukselta kuulosta :) En tiedä, miksi se mies on omaa elämäänsä eri kämpässä elellyt, siis tämä on varmaan ollut jostain syystä teidän yhteinen sopimuksenne tai jotain, mutta kuule, aivan sama, jos elämältä on saanut noin paljon, niin mitä siinä yksi aviomies painaa? jos 22 vuotta on mennyt hyvin, kuitenkin, loppujen lopuksi, koska ethän sä ilman mitään ole jäänyt, niin seuraavat voi mennä vieläkin paremmin, valitsit nyt suhteen mieheesi tai jotain muuta. Onhan sulla edelleen ystävät, harrastukset, koti, hyvä toimeentulo, joten ei sillä saralla huolia, ja ilmeisen tervekin olet. Okei, joku mainostaa ihanaa yhteistä vanhuutta: se varmaan on joo, jos on sellainen mies. Ja joku mainostaa, että hukkaan on mennyt, jos et nyt sitä miestä ota, kun se vihdoin on siinä tyrkyllä. Mutta mun mielestä sun elämä ei mene hukkaan, eikä ole mistään miehestä kiinni. Seksiä ja aviomiehen sä voit saada vieläkin. Jopa ;D
Tottakai, jos sä aidosti koet, että haluat nyt rakentaa juuri tämän miehen kanssa loppuelämäsi, mutta jos et, niin miksi pitäisi? Tottakai, tartut siihen liittoon ja teet kaikkesi sen eteen, jos oikeasti haluat ja koet sen oikeaksi.
Enpä tiedä, ehkä itse tuhlaisin elämäni tuossa tapauksessa elämiseen niinkun itse haluan... Matkustelisin, seurustelisin, tutustuisin ihmisiin ja maailmaan taas, ja mitä nyt keksisin vapaa-ajallani tehdä. Baariruusu en ole koskaan ollut, joten sitä en voi suositella ;) mutta eiköhän maailmassa muutakin ole. Voi kuule, maailma voi olla seikkailu, jos sen niikseen haluaa ottaa.
Tottakai, siellä on ehkä jotain ikäviä yllätyksiä, mutta saattaapi olla muutama iloinenkin plakkarissa , joten minä tarttuisin hetkeen ja nauttisin. Minä olisin vapaa!
Ja kertoo projektin jo selkeytyneen huomattavasti. Vielä on säätöä vailla, mutta jo liihotan 20 cm irti maasta, niin innoissani sen suhteen olen.
Kiitos kaikille vastanneille, ja oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille.
Muistakaa että hiljaa hyvä tulee! olisi kiva saada hyviä uutisia tälle palstalle