Tunnistatko itsesi?

Kirjotukset on ohi ja tekevä kaipaa uusia tuulia! Kaikki vapaapäivät menivät yksin kotona lauleskellessa ja musiikkia kuunnellessa.

Aikasemmin on soiteltu kavereiden kanssa sillon tällön koulun musiikkiluokassa ja esiinnytty (kehujen kera) kaikissa juhlissa syksystä kevääseen, mutta nyt kun koulu on loppunu niin kaikki "muusikot" ovat kaikonneet omille teilleen ympäri Suomen maata.

Itse olen "bändimme" vaihtelevan kokoonpanon laulaja. Olen lauleskellut koko ikäni, ja opiskelin klassista laulua yhden vuoden ajan yläaste aikana. Juttu ei kuitenkaan tuntunut oikealta, joten jätin homman kesken. Pop- (ja rock)-ääni ei jotenkaan sopinut kuvioihin. Muunlaisia laulutunteja paikkakunnalla ei ollut tarjolla eli tekniikka on vähän hakusessa. Nuotit osaan silleen että voin juuri ja juuri säestää itseäni. Uskoisin kuitenkin että potentiaalia olisi.

Pidän vaihtelevasti kaikenlaisesta musiikista, mutta olen huomannut, että eniten ovat miellyttäneet ne kappaleet, joiden mukana voi itse laulaa "ihan kympillä".

Nyt on kuitenkin pelkona, että kiva harrastus jää unholaan, kun mukava porukka ympäriltä puuttuu. Veri vetää esiintymään ja pitämään hauskaa musiikin parissa. Laulutunteja olen harkinnut (kun pääsen muuttamaan ouluun muutaman kuukauden päästä), mutta opiskelijalla ei olisi oikeen rahaakaan kovin kalliiseen opetukseen. Eli mitäs tehdä?

Ideana olis kerätä yhteen joukko yksinäisiä samanhenkisiä yksin soittelijoita, laulajia, säveltäjiä ja sanoittajia tavalla tai toisella.
Läheteltäis toisillemme kaikenlaista materiaalia sun muuta. Olis tosi mahtavaa jos jokin tällanen hullu idea voisi onnistuakin! Ikinä ei voi tietää hyvä porukka voi saada aikaan!

Uskoisin että tämä yhtäkkinen innostus ei ole pelkästään kevätaurinkoa vaan ihan oikeaa INTOA!
3610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiinnostuin :)
Kerrohan tarkemmin mitä ajattelit. Eli millaista materiaalia läheteltäis ym. ym.

Äänestä
  • Niin! En oikein tiennyt miten olisin asiani muotoillut, joten laitoin vaan että "materiaalia" :) En tiedä että millainen ammattilainen (?) olet, mutta meidän "bändiltä" ei ainakaan mitään demoja tms. löydy. (Aikomuksena kyllä on ollut.) Koulun koneelta saattaa jotain epämääräisiä nauhotuksia löytyä, mutta hmm... Suunnitelmissa oli nauhoitella keväämmällä jotain, kun porukka tulee käymään lomilla (mutta vehkeet on kyllä aika alkeelliset..)

    En tiedä itsekään, että mitä tarkalleen ottaen tässä on haussa, mutta jos saadaan kasattua muutamia ihmisiä yhteyksiin keskenään niin jotain saattaa (jopa ihan oikeasti) tapahtuakin.

    Jos olet vielä kiinnostunut, niin laita ihmeessä mailia ([email protected]) niin saadaan katsastettua "yhteiset voimavaramme".

    Äänestä

  • Taas yksi yksin laulaja kirjoitti:

    Niin! En oikein tiennyt miten olisin asiani muotoillut, joten laitoin vaan että "materiaalia" :) En tiedä että millainen ammattilainen (?) olet, mutta meidän "bändiltä" ei ainakaan mitään demoja tms. löydy. (Aikomuksena kyllä on ollut.) Koulun koneelta saattaa jotain epämääräisiä nauhotuksia löytyä, mutta hmm... Suunnitelmissa oli nauhoitella keväämmällä jotain, kun porukka tulee käymään lomilla (mutta vehkeet on kyllä aika alkeelliset..)

    En tiedä itsekään, että mitä tarkalleen ottaen tässä on haussa, mutta jos saadaan kasattua muutamia ihmisiä yhteyksiin keskenään niin jotain saattaa (jopa ihan oikeasti) tapahtuakin.

    Jos olet vielä kiinnostunut, niin laita ihmeessä mailia ([email protected]) niin saadaan katsastettua "yhteiset voimavaramme".

    Mailaapas:
    [email protected]

    Oon puoliammattilainen. Voitais jutella ainakin kaikesta aiheeseen liittyvästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas yksi yksin laulaja kirjoitti:

Kirjotukset on ohi ja tekevä kaipaa uusia tuulia! Kaikki vapaapäivät menivät yksin kotona lauleskellessa ja musiikkia kuunnellessa.

Aikasemmin on soiteltu kavereiden kanssa sillon tällön koulun musiikkiluokassa ja esiinnytty (kehujen kera) kaikissa juhlissa syksystä kevääseen, mutta nyt kun koulu on loppunu niin kaikki "muusikot" ovat kaikonneet omille teilleen ympäri Suomen maata.

Itse olen "bändimme" vaihtelevan kokoonpanon laulaja. Olen lauleskellut koko ikäni, ja opiskelin klassista laulua yhden vuoden ajan yläaste aikana. Juttu ei kuitenkaan tuntunut oikealta, joten jätin homman kesken. Pop- (ja rock)-ääni ei jotenkaan sopinut kuvioihin. Muunlaisia laulutunteja paikkakunnalla ei ollut tarjolla eli tekniikka on vähän hakusessa. Nuotit osaan silleen että voin juuri ja juuri säestää itseäni. Uskoisin kuitenkin että potentiaalia olisi.

Pidän vaihtelevasti kaikenlaisesta musiikista, mutta olen huomannut, että eniten ovat miellyttäneet ne kappaleet, joiden mukana voi itse laulaa "ihan kympillä".

Nyt on kuitenkin pelkona, että kiva harrastus jää unholaan, kun mukava porukka ympäriltä puuttuu. Veri vetää esiintymään ja pitämään hauskaa musiikin parissa. Laulutunteja olen harkinnut (kun pääsen muuttamaan ouluun muutaman kuukauden päästä), mutta opiskelijalla ei olisi oikeen rahaakaan kovin kalliiseen opetukseen. Eli mitäs tehdä?

Ideana olis kerätä yhteen joukko yksinäisiä samanhenkisiä yksin soittelijoita, laulajia, säveltäjiä ja sanoittajia tavalla tai toisella.
Läheteltäis toisillemme kaikenlaista materiaalia sun muuta. Olis tosi mahtavaa jos jokin tällanen hullu idea voisi onnistuakin! Ikinä ei voi tietää hyvä porukka voi saada aikaan!

Uskoisin että tämä yhtäkkinen innostus ei ole pelkästään kevätaurinkoa vaan ihan oikeaa INTOA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu