Minä olen luonteeltani riitoja ja erimielisyyksiä välttelevä, toisiaan ns liian kiltti. Myönnyn helposti toisen haluihin ja vaatimuksiin asioissa, jotka eivät tunnu minusta tärkeiltä, siksi että haluan välttää erimielisyydet ja riidat. Huomioin toisten tarpeita erittäin herkästi, ja omat tarpeeni ja haluni jäävät helposti sivuun.
Mieheni on vaativa ja voimakastahtoinen, eikä epäröi esittää mielipiteitään tai vaatimuksiaan avoimesti ja suoraan. Sanotaan, että on hyvä asia jos asiat sanotaan kiertelemättä ja suoraan, mutta tässä tapauksessa mennään tästä selkeästi yli; aina tulee riita jos löytyy joku joka on eri mieltä. Hänellä ei ole paljoa ystäviä tai kavereita, eikä tule toimeen omien sukulaistensa kanssa, johtuen juuri tästä riitaherkkyydestä. Osa minunkin tuttavistani oudoksuu sitä, että puolisoni tuntuu nauttivan riitelystä.
Suhteemme toimii niin, että hän esittää vaatimuksia ja haluja sen suhteen miten hän haluaa asiat olevan; mitä huonekaluja/tavaroita ostamme, mitä ruokaa teemme, milloin pitää viedä koira ulos/milloin ei pidä viedä koiraa ulos, mitä teemme lomilla ja mitä ohjelmia televisiosta katsomme, ja minä myönnyn sen enempää miettimättä kaikkeen. Minä en voi harrastaa juurikaan mitään enkä tavata ystäviäni, koska aina tulee riita jos hän jää yksin kotiin ja minä olen jossakin liesussa. Hän sanoo että on ok että menen/teen, mutta vihainen hän silti aina on.
Minä hoidan käytännössä taloutemme kaikki käytännön asiat (rahat, vakuutukset, kaupassakäynneistä suurimman osan). Kun asioita on hoidettu, hän antaa palutetta hoidettiinko asiat hyvin vai huonosti. Jos koiramme on tehnyt tarpeensa päivän aikana sisälle, hän ensi töikseen soittaa minulle ja haukkuu minut, sitten siivoaa. Minä siivoan epäkohdan huomatessani enkä välttämättä edes sano hänelle, koska joudumme kuitenkin riitaan.
Elämme käytännössä hänen elämäänsä, ongelmiaan ja mielitekojaan. Myönnyn suorilta hänen tahtoonsa koska tiedän että tuloksena on riita jos sanon mielipiteeni. Toisinaan hän sanoo että voisin sanoa asioihin jotakin, mutta ongelma on siinä, että hän ei itse huomaa suuttuvansa erittäin herkästi jos asioissa on hänen nähdäkseen joku epäkohta.
Minun sukulaiseni ovat myös voimakastahtoista väkeä, ja he käyttäytyvät minua kohtaan samalla tavalla. Mieheni ja he eivät tule keskenään toimeen, koska heidän tapaamisestaan syntyy yhteentörmäys. Tämä tarkoittaa, että minäkään en sukulaisiani voi juuri tavata, koska jos tapaamme yhdessä, puolisoni riitelee heidän kanssaan, jos menen yksin, mieheni on minulle vihainen koska vietän mieluummin aikaa muiden kanssa ja hylkään samalla mieheni.
Elämästäni on muodostunut jatkuvaa junailua eri osapuolten välillä. Molemmat vaativat minua tekemään jollakin tavalla, ja riidan pelossa joudun myöntymään molempien tahtoon. Liian usein tuloksena on tilanne, josta on mahdotonta selvitä ulos ilman että saan jommalta kummalta osapuolelta suuttumusta niskaani. Tuntuu että olen koko ajan töissä jollekin toiselle; kun pääsen omalta työpaikaltani illalla kotiin, alkaa työnteko sen eteen, että elämä sujuisi rauhallisesti ilman riitoja.
Olen ajatellut, että tilanne on onnettomien sattumien summa: Minä olen toisaalta yliherkkä sille että tulee pieninkään konflikti, ja toisaalta ympärilleni on sattunut voimakastahtoisia ihmisiä. Voi myös olla niin, että koska olen osoittanut olevani myöntyväinen, ihmiset suhtautuvat minuun tietyllä tavalla.
Luonnollisesti minun pitäisi nyt ottaa kissa pöydälle ja sanoa eri ihmisille miten asiat ovat. Mutta miten sanoa kun pelkään riitatilannetta=? Se ei siis ole vaihtoehto.
Haluan aloittaa tämä itsestäni, ja minun pitäisi päästä psykiatrille/tms. Tahdon saada itseni sellaiseksi, että en pelkää enää riidan syntymistä, vaan teen niinkuin itse haluan ja mitä minun mielitekoni sanovat.
Käykö tähän mikä psykiatri tahansa vai onko joku tietty suuntaus josta lähden kyselemään?
Mistä nettiosoitteesta sopivaa voi löytyä? Tälle palstalle ei kai saa laittaa mitään ns mainoksia, mutta jos jonkun yhteisön/liiton/yhdistyksen/tms sivut neuvotte niin se jo auttaisi!
Mieheni on vaativa ja voimakastahtoinen, eikä epäröi esittää mielipiteitään tai vaatimuksiaan avoimesti ja suoraan. Sanotaan, että on hyvä asia jos asiat sanotaan kiertelemättä ja suoraan, mutta tässä tapauksessa mennään tästä selkeästi yli; aina tulee riita jos löytyy joku joka on eri mieltä. Hänellä ei ole paljoa ystäviä tai kavereita, eikä tule toimeen omien sukulaistensa kanssa, johtuen juuri tästä riitaherkkyydestä. Osa minunkin tuttavistani oudoksuu sitä, että puolisoni tuntuu nauttivan riitelystä.
Suhteemme toimii niin, että hän esittää vaatimuksia ja haluja sen suhteen miten hän haluaa asiat olevan; mitä huonekaluja/tavaroita ostamme, mitä ruokaa teemme, milloin pitää viedä koira ulos/milloin ei pidä viedä koiraa ulos, mitä teemme lomilla ja mitä ohjelmia televisiosta katsomme, ja minä myönnyn sen enempää miettimättä kaikkeen. Minä en voi harrastaa juurikaan mitään enkä tavata ystäviäni, koska aina tulee riita jos hän jää yksin kotiin ja minä olen jossakin liesussa. Hän sanoo että on ok että menen/teen, mutta vihainen hän silti aina on.
Minä hoidan käytännössä taloutemme kaikki käytännön asiat (rahat, vakuutukset, kaupassakäynneistä suurimman osan). Kun asioita on hoidettu, hän antaa palutetta hoidettiinko asiat hyvin vai huonosti. Jos koiramme on tehnyt tarpeensa päivän aikana sisälle, hän ensi töikseen soittaa minulle ja haukkuu minut, sitten siivoaa. Minä siivoan epäkohdan huomatessani enkä välttämättä edes sano hänelle, koska joudumme kuitenkin riitaan.
Elämme käytännössä hänen elämäänsä, ongelmiaan ja mielitekojaan. Myönnyn suorilta hänen tahtoonsa koska tiedän että tuloksena on riita jos sanon mielipiteeni. Toisinaan hän sanoo että voisin sanoa asioihin jotakin, mutta ongelma on siinä, että hän ei itse huomaa suuttuvansa erittäin herkästi jos asioissa on hänen nähdäkseen joku epäkohta.
Minun sukulaiseni ovat myös voimakastahtoista väkeä, ja he käyttäytyvät minua kohtaan samalla tavalla. Mieheni ja he eivät tule keskenään toimeen, koska heidän tapaamisestaan syntyy yhteentörmäys. Tämä tarkoittaa, että minäkään en sukulaisiani voi juuri tavata, koska jos tapaamme yhdessä, puolisoni riitelee heidän kanssaan, jos menen yksin, mieheni on minulle vihainen koska vietän mieluummin aikaa muiden kanssa ja hylkään samalla mieheni.
Elämästäni on muodostunut jatkuvaa junailua eri osapuolten välillä. Molemmat vaativat minua tekemään jollakin tavalla, ja riidan pelossa joudun myöntymään molempien tahtoon. Liian usein tuloksena on tilanne, josta on mahdotonta selvitä ulos ilman että saan jommalta kummalta osapuolelta suuttumusta niskaani. Tuntuu että olen koko ajan töissä jollekin toiselle; kun pääsen omalta työpaikaltani illalla kotiin, alkaa työnteko sen eteen, että elämä sujuisi rauhallisesti ilman riitoja.
Olen ajatellut, että tilanne on onnettomien sattumien summa: Minä olen toisaalta yliherkkä sille että tulee pieninkään konflikti, ja toisaalta ympärilleni on sattunut voimakastahtoisia ihmisiä. Voi myös olla niin, että koska olen osoittanut olevani myöntyväinen, ihmiset suhtautuvat minuun tietyllä tavalla.
Luonnollisesti minun pitäisi nyt ottaa kissa pöydälle ja sanoa eri ihmisille miten asiat ovat. Mutta miten sanoa kun pelkään riitatilannetta=? Se ei siis ole vaihtoehto.
Haluan aloittaa tämä itsestäni, ja minun pitäisi päästä psykiatrille/tms. Tahdon saada itseni sellaiseksi, että en pelkää enää riidan syntymistä, vaan teen niinkuin itse haluan ja mitä minun mielitekoni sanovat.
Käykö tähän mikä psykiatri tahansa vai onko joku tietty suuntaus josta lähden kyselemään?
Mistä nettiosoitteesta sopivaa voi löytyä? Tälle palstalle ei kai saa laittaa mitään ns mainoksia, mutta jos jonkun yhteisön/liiton/yhdistyksen/tms sivut neuvotte niin se jo auttaisi!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aloita vaikka ihan kotikuntasi terkkarista. Jos eivät itse halua sinua hoitaa, voinevat antaa vinkkejä.
Mistä tuo sun melkein periaatteelliselta kuulostava pelkosi riitelyä kohtaan juontuu? Tuli vaan mieleeni, koska riiteleminenhän on myös osa normaalia elämää, niin perheessä kuin myöhemmin parisuhteessa ja sitten omien mukuloidenkin kanssa.
Eikö sun synnyinkodissasi riidelty koskaan vai riideltiinkö sielläkin vaan yksinkertaisesti liikaa tai väärällä tavalla? Tai estääkö sinua osallistumasta riitelyyn kenties se miehesi tapa mesota isoon ääneen ja kaikki muut syyllistäen vaikka se syypää olisi selvästikin hän itse? Koetko sä hänen pelottelevan sua myös fyysisesti?
Äläkä vastaa mulle vaan itsellesi. Mieti miksi sä et luota omaan kykyysi puolustautua verbaalisilta hyökkäyksiltä tai selvitä riitelystäkin ilman sen kummempaa mielenjärkkymistä. Mikä sut on alistanut tai opettanut vain myötäilemään kaikkea ja pvaromaan tietoisesti sitä toista vaihtaria, eli konfliktia toisten ihmisten kanssa?
Toinen asia, jota miettisin, on että mitä sä itse saat parisuhteesta, jossa toinen dominoi ja määrää kaikesta "vähäpätöisestä"? Sinähän sitä taloutta itseasiassa pyörität, maksamalla laskut ja siivoamalla huushollin jne. Minkälaisen palkinnon sä koet saavasi tekemästäsi työstä siellä kotona siltä siipaltasi, että se palkinto kannustaa sua edelleenkin olemaan hänen kanssaan?
Koska jos sitä palkkiota ei ollenkaan tulisi, et sinäkään sitä (epä)suhdetta kauan katselisi.
Työpaikkalääkärin kauttakin on kahdollista saada lähete psykologille tai ketä se lääkäri sitten suosittaakin. Kerrot vaan olevasi henkisesti piipussa ja että haluaisit jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Lääkäri määrää yleensä vain lääkkeitä, muttei siihen tarvi tyytyä. Sä olet itsesi paras lekuri ja haluat pysyä työkykyisenäkin, joten kuuntele vaan itseäsi äläkä anna lääkäreiden määrätä asioista sun puolestasi. :) Tsemppiä!