Hyvää Joulua Antti Heikkilä

Olet antanut meille jo useiden vuosien ajan veitsenterävää ohjeistusta terveen ravinnon puolesta !
Siitä olemme olleet kiitollisia ja jatkamme edelleen samaa maltillista vähähiilihydraattista linjaa suhteessa hyvään ruokaan ja oletettuun nälkään !

Olet jo useiden vuosien ajan paljastanut koko kansalle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virheellisen ravitsemuspolitiikan mukanaan tuomia ongelmia ja antanut lukuisalle joukolle terveyttä ja hyvää elämää suosittelemasi ruokavalion avulla.
10145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja yhdyn Hyvän Joulun toivotuksiin Antti Heikkilälle. Ansiokkaasti on Antti pitänyt huolta kansalaisista etteivät kaikki sentään diabetekseen tai sydäntauteihin sairastu. Kovasti tuo virallinen taho suomalaisia väärälle tielle opastaa. Jo yli puoli miljoonaa diabeetikkoa ja määrä senkun kasvaa. Onneksi on Heikkilän kaltaisia näkijöitä ja tekjöitä jhotka uskalatavat kertoa kansalle totuuden terveellisestä syömisestä.

Äänestä

Takana ovat ne vuodet jolloin terveys heitteli kun söin virheellisesti virallisen lautasmallin mukaan. Onneksi sain luettavaksi kirjallisuutta jossa laitettiin hiilihydraatit minimiin ja niin vain kävi että terveys kohentui. Siihen ei runsailla hiilihydraateilla pystytä.

Äänestä

toivotuksia voi laittaa sinne asianosaisen blogiin tms.Miksi ihmeessä tänne???

Äänestä

HYVÄÄ JOULUA

Lähden joululomalle Yhdysvaltoihin. Moni kysyy, miksi. Amerikassa on paljon hyviä ja älykkäitä ihmisiä. Siellä tapahtuu nyt ja tulee tapahtumaan paljon. Se mitä toteutuu Yhdysvalloissa tulee toteutumaan myös meillä, joskin viiveellä.

Olen optimisti. Uskon että vuosi 2010 on parempi. Meidän on vain herättävä todellisuuteen ja ymmärrettävä, ettei kukaan hoida asioitamme. Se on heräämistä aikuisten maailmaan.

Jos en palaa, niin ehkä jatkan lomailua jossakin paikassa, jonka nimi voi olla kukaties vaikkapa Guantanamo. Elämä on epävarmaa. On vain tämä hetki. Tavallaan se on hyvin rauhoittavaa. On vain luovuttava pelosta. Se on Joulun sanoma. Hyvä voittaa lopulta, mutta vapauden puolesta on taisteltava. Kukaan ei voi antaa vapautta. Vapauden puolesta on tehtävä töitä joka päivä niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Vapaat ihmiset ovat terveitä ja elävät pitkään. Elämä ei ole aina helppoa, eikä sen tule olla sitä sillä ilman kärsimystä ei ole iloakaan."

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=161

Äänestä
  • lensi lasiin ?


    HE HEEE HA HAAA !

    Äänestä

  • sinne Yhdysvaltoihin. Tuo taas tuliaisia uusista tutkimuksista ja uusista tuulista tännä takapajulaan, Puskalandiaan. VHH-väki odottaa Sinua takaisin.

    Äänestä

ja Hyvää Joulua.

Tässähän ne pääasiat onkin mainittu mihin Antin ruokavaliosuositus auttaa. Voiko sen selevemmin sanoa

"Kliinisen kokemukseni pohjalta olen kirjoittanut aiheesta suurelle yleisölle selkokielellä, jotta jokainen voi itse vaikuttaa parantavasti elämänsä laatuun ilman lääkkeitä ja asiantuntijoita. Ravinteikas, vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa, jos ongelmana on:

• ylipaino (varsinkin vartalolihavuus)
• diabetes, sokeritasapainohäiriöt
• metabolinen oireyhtymä
• kohonnut verenpaine
• kohonneet veren rasva-arvot
• toistuvat tulehdukset
• krooniset ihottumat
• masennus
• mielialan vaihtelut"

http://www.anttiheikkila.com/

Äänestä
  • samoin korkeasta verenpaineesta. Ihottumat ja allergiat ovat takanapäin. Masennustakaan ei ole enää niinkuin silloin kun söin hiilihydraatteja paljon. Sokeriarvot ovat hyvät samoin triglyseridi.

    Miten voisin kiittää Anttia että avasi silmäni ja johdatti pois Puskan lautasmalleista joita ei tullut kuin ongelmia.

    Hyvää Joulua kaikille VHH-laisille ja uusille tulokkaille. Tehkää Uuden Vuoden päätös ja alkakaa VHH.lle. Elimistö sitten kiittää.

    Äänestä

Aloita Antti Heikkilän kehittelemän lautasmallin mukainen vähähiilihydraattinen terveysruokailu ! Jossa kaikki ravintoaineet on jo valmiiksi ajateltuna oikeassa suhteessa sinun vatsasi hyvinvointia ja terveyttä silmällä pitäen !

Äänestä

Syökää hyvin ja terveellisesti myös Jouluna. Ei ole pakko niitä kaikkein siirappisimpia laatikoita ahmia. Keskitytään kalaan ja kinkkuun.

Palstatrolli saa minun puolestani päivystää täällä vaikka koko Joulun ja kirjoitella noita VHH:n vastaisia tarinoita ja jorinoita. Eihän sillä raukalla ole viiteen vuoteen ollut muuta kuin tämä palsta ja VHH:n vastustaminen. Säälittävä tapaus.

Minä vetäydyn maaseudun rauhaan nauttimaan Joulusta ja palsta saa unohtua vähäksi aikaa. Katson sitten joskus Joulun jälkeen mitä trolli on joulunpyhinä saanut väsättyä palstalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kj.mattila kirjoitti:

Olet antanut meille jo useiden vuosien ajan veitsenterävää ohjeistusta terveen ravinnon puolesta !
Siitä olemme olleet kiitollisia ja jatkamme edelleen samaa maltillista vähähiilihydraattista linjaa suhteessa hyvään ruokaan ja oletettuun nälkään !

Olet jo useiden vuosien ajan paljastanut koko kansalle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virheellisen ravitsemuspolitiikan mukanaan tuomia ongelmia ja antanut lukuisalle joukolle terveyttä ja hyvää elämää suosittelemasi ruokavalion avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu