Mies tekee 6-päiväistä työviikkoa n. 10-12 h päivässä ja lisäksi auttelee kavereita/isäänsä ilmaiseksi kaikenlaisissa asioissa sen päälle vielä. Mun kanssa tai apuna ei tee mitään vapaaehtoisesti yhteisessä kodissa, vaan odottaa minun siivoavan ja hoitavan kaikki asiat töiden ohella, joita minullakin on paljon. Tuo rahaa kotiin alle tonnin kuussa (=yrittäjä) ja minä n. kaksinkertaisesti.
Odottaa, että minä maksaisin laskut ja hänelle pitäisi jäädä ilmeisesti koko palkkansa omiin menoihin käytettäväksi. Ei päästäisi minua mihinkään yksin tai edes kaksin lapsen kanssa, vaan olisi aina tulossa mukaan (silloin vapaata järjestyy just se muutama päivä) ja minähän sitten maksan aina kolmen reissut, jos jonnekin haluan. Itse kyllä suunnittelee omia menojaan miten haluaa ja niihin on löydyttävä rahaa (vaikka ei olisi sitä tienannutkaan tai olisi jotain tärkeää maksettavaa).
Sinänsä ei riidellä eikä mitään, mutta jotenkin on vaan olo, että onko se oppinut oikeasti pitämään huolta edes itsestään, kun muutti äitin luota suoraan minun kanssa yhteen. Vai luuleeko se elämän olevan sellaista, että juuri häntä kaikki hoivaa ja palvoo, niin kuin äitinsä aikoinaan kun asui kotona (kävi töissä ja ei maksanut kotiin mitään menoja).
Jotta asia olisi vielä monimutkaisempi, niin meillä tietysti on lapsi (aika iso jo), josta minä pidän huolen (ostan vaatteet, laitan ruoan, autan läksyissä, kuljen koulun jutuissa yms.). Enemmänkin voisin, mutta ei vaan yksi ihminen ehdi kaikkea :( Mies ei ole ikinä ollut kokonaista päivää lapsen kanssa, vaan vie äidilleen hoitoon, jos jää vastuuseen.
Sanotaanko, että 80 % tästä elämästä on jotain ihan muuta kuin mitä haluaisin ja sen loput voisin tehdä yksin/lapsen kanssa kahdestaankin. Tuntuu, että me molemmat tarvittaisiin kunnon elämä ilman ainaista odottelua, että josko se yksi muuttuisi tai tulisi edes kotiin.
Nyt olisi unelmatyöpaikka haussa toisella paikkakunnalla ja tekisi mieli hakea. Sen jälkeen saisi viimein päättää täysillä omasta elämästään ja rahan- ja ajankäytöstä. Asia mikä arveluttaa on se, että jospa tuo tuosta alkaakin yhtäkkiä tajuamaan asioita ja vaatii lapsen itselleen. Anoppi siihen tulee kannustamaan ainakin, se on ihan selvä juttu, vaikka tietääkin tilanteen ja poikansa vastuuttomuuden. Lapsen koulun ja kaveripiirin vaihtuminen tietysti mietityttää kanssa.
Siis mitäpä tekisit tällaisessa tilanteessa, onko esim. kokemuksia asiasta? Miten nuo huoltajuusasiat esim. menee? Mikä juttu voi olla sellainen, että äitiä ei valittaisikaan huoltajaksi vaan saisin vaan jonkun tapaamisoikeuden. Enhän voisi millään jättää lasta 60-70 h töitä tekevän isän kanssa kahdestaan. Verotustodistuksista tulot pystyy todistamaan, mutta mitenkäs tämän ajankäytön - tuloilla ei taida olla merkitystä? Lapsi aina harmittelee, että isä ei ole koskaan kotona, mutta otetaanko lapsen puheita sitten tosissaan missään?
Odottaa, että minä maksaisin laskut ja hänelle pitäisi jäädä ilmeisesti koko palkkansa omiin menoihin käytettäväksi. Ei päästäisi minua mihinkään yksin tai edes kaksin lapsen kanssa, vaan olisi aina tulossa mukaan (silloin vapaata järjestyy just se muutama päivä) ja minähän sitten maksan aina kolmen reissut, jos jonnekin haluan. Itse kyllä suunnittelee omia menojaan miten haluaa ja niihin on löydyttävä rahaa (vaikka ei olisi sitä tienannutkaan tai olisi jotain tärkeää maksettavaa).
Sinänsä ei riidellä eikä mitään, mutta jotenkin on vaan olo, että onko se oppinut oikeasti pitämään huolta edes itsestään, kun muutti äitin luota suoraan minun kanssa yhteen. Vai luuleeko se elämän olevan sellaista, että juuri häntä kaikki hoivaa ja palvoo, niin kuin äitinsä aikoinaan kun asui kotona (kävi töissä ja ei maksanut kotiin mitään menoja).
Jotta asia olisi vielä monimutkaisempi, niin meillä tietysti on lapsi (aika iso jo), josta minä pidän huolen (ostan vaatteet, laitan ruoan, autan läksyissä, kuljen koulun jutuissa yms.). Enemmänkin voisin, mutta ei vaan yksi ihminen ehdi kaikkea :( Mies ei ole ikinä ollut kokonaista päivää lapsen kanssa, vaan vie äidilleen hoitoon, jos jää vastuuseen.
Sanotaanko, että 80 % tästä elämästä on jotain ihan muuta kuin mitä haluaisin ja sen loput voisin tehdä yksin/lapsen kanssa kahdestaankin. Tuntuu, että me molemmat tarvittaisiin kunnon elämä ilman ainaista odottelua, että josko se yksi muuttuisi tai tulisi edes kotiin.
Nyt olisi unelmatyöpaikka haussa toisella paikkakunnalla ja tekisi mieli hakea. Sen jälkeen saisi viimein päättää täysillä omasta elämästään ja rahan- ja ajankäytöstä. Asia mikä arveluttaa on se, että jospa tuo tuosta alkaakin yhtäkkiä tajuamaan asioita ja vaatii lapsen itselleen. Anoppi siihen tulee kannustamaan ainakin, se on ihan selvä juttu, vaikka tietääkin tilanteen ja poikansa vastuuttomuuden. Lapsen koulun ja kaveripiirin vaihtuminen tietysti mietityttää kanssa.
Siis mitäpä tekisit tällaisessa tilanteessa, onko esim. kokemuksia asiasta? Miten nuo huoltajuusasiat esim. menee? Mikä juttu voi olla sellainen, että äitiä ei valittaisikaan huoltajaksi vaan saisin vaan jonkun tapaamisoikeuden. Enhän voisi millään jättää lasta 60-70 h töitä tekevän isän kanssa kahdestaan. Verotustodistuksista tulot pystyy todistamaan, mutta mitenkäs tämän ajankäytön - tuloilla ei taida olla merkitystä? Lapsi aina harmittelee, että isä ei ole koskaan kotona, mutta otetaanko lapsen puheita sitten tosissaan missään?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lapsi päätyy isälleen ainoastaan jos äiti on todella epäkelpo, olet väkivaltainen, alkoholisti ja narkkari. Muuten isä voi temppuilla miten huvittaa ja saa korkeintaan yhteishuoltajuuden.
Hae työtä ja eroa, sano kunnolla syyt, siis kerro nämä kaikki ja sano, jos haluat ikinä palata yhteen, että kun mies on ensin muuttunut, eli siis alkaa tienaamaan, hoitamaan taloutensa itse, ja tekee töitä järkevästi (jotainhan hän tekee päin persettä jos tienaa noin vähän ja tekee jatkuvasti ylitöitä: hän ei todellakaan osaa hoitaa firmansa asioita), ja muutenkin ottaa opikseen ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, voitte aloittaa tapailusta uudelleen. Jos hän enää ikinä haluaa teidän olevan perhe, te aloitatte seurustelusta ja ehkä muutatte yhteen, kun vähintään puolitoista-kaksi vuotta on mennyt. Jos uskot tyhjiin paskapuheisiin ja lupauksiin, niinkuin niin moni (typerä) nainen, et tule saamaan mimtään. Ihminen joko muuttuu itse ja yksinään, tai ei muutu. Lupauksilla hän ei ainakaan muutu, vaan teoilla.
Ja siis, jos sinulla on umelmatyösi, te tästä lähtien muutatte sen perässä. Älä tyydy tyhjiin lupauksiin, vaadi tekoja ja tee itse.
Miehesi ei todennäköisesti tajua, mutta se on hänen ongelmansa, jos kohtelee perhettään noin, ikävä kyllä ansaitsee menettää sen. Ei sinun tarvitse laittaa elämääsi jäihin ja elää miehesi ehdoilla. Teillä on molemmilla saman arvoiset elämät ja en ymmärrä mitä tuollaisesta suhteesta saat, miksi siinä olet ja edes harkitset. Tottumus on toinen luonto, ja tietysti ihmiseen kiintyy, kenen kanssa pitkään on, mutta onko se syy jättää elämättä? Joillekin on, joillekin ei ole, onko sinulle?
Yhteishuoltajuus on hyvä juttu, jos toimii.
Tajutkoon mitä tajuaa, sinulla on kaikki kortit, kunhan et ole tyypillinen nöyristelijä, joka heti luovuttaa ja uskoo kaiken mitä mies syytää. Tuloilla ei ole merkitystä oikeuteen lapseen: vanhemmalla on oikeus lapseen tottakai, ja ennenkaikkea: lapsella on oikeus vanhempaansa, mutta tuo ajankäyttö on järjestettävä. Ei sitä tarvitse muuten todistaa, kun tehän tiedätte sen neuvottelutilanteessa itsekin ja lasta kuunnellaan kyllä. Mutta sinulla ei yksin ole mitään oikeutta lapseen, kun lapsi on myös isänsä ja tottakai haluaa jotkut välit pitää myös häneen. Ehkä mies tajuaisikin jotain, kun joutuisi tosipaikan eteen: olisiko se huono juttu?
Ota ero ja lopeta se miehesi passaaminen ja elättäminen, ala elää.
Viisaita ja rohkaisevia sanoja, kiitos niistä. Se, miksi en ole mitään tehnyt on tuo lapsi. Olen aina ajatellut, että leikkisi asioiden olevan hyvin sinne asti, kun lapsi on omillaan, mutta jos sillä on tämänkaltaiset vaikutukset (unettomuus, masennus, epätoivo, itkuun pillahtaminen hallitsemattomasti), niin mietin, että onko se kuitenkaan sen arvoista ja olenko kuitenkaan hyvä vanhempi näinkään.
Olen ihan kunnon ihminen, en juo jne., mutta pelkään anopin "valtaa" lähinnä ja kuinka vittumaiseksi voi heittäytyä ja manipuloida poikansa toimimaan samoilla tavoilla. Minunkin poikaa, eli lastenlastaan on manipuloinut jo pikkupojasta asti puhumalla, että "olet minun poika" ja minä rakastan sinua kaikkein eniten ja muuta meille, jos kotona ei ole kiva olla jne. En edes halua tietää, mitä kaikkea muuta, joka ei ole minun korviin tullut. Kyllähän tuo varmaan jotain tarinoita minun huonoudesta voisi kehitellä ja ylistää poikaansa, vaikka tietääkin totuuden. Ja varsinkin tilanteessa, jossa minä olisin lähdössä ja rikkomassa hänen poikansa täydellisen perheidyllin.
Niin ja se miksi haluan vaihtaa myös työpaikkaa johtuu eniten tästä tilanteesta. Jos ei ole minkäänlaisia tukiverkostoja, ei näin vastuullista ja henkisesti raskasta työtä jaksa yksinkertaisesti tehdä kunnolla. Yksin lapsen kanssa taas epäsäännölliset työajat eivät onnistuisi. Uusi työ olisi vähemmän vastuullinen, vaikkakin vaativa, mutta palkka pysyisi suurin piirtein samana ja saisi säännöllisen työajan eikä tarttis reissata missään. Nykyisessä tilanteessa jos joudun jonnekin lähtemään, mies vie lapsen joka kerta mummolaan tai lapsi on yksin kotona (ei sentään öitä, mutta iltapäivän ja illan). Työn vaihto oman työpaikan sisällä tällä paikkakunnalla ei onnistu, koska kukaan nykyisistä ei halua tehdä tätä työtä, mitä minä teen. Olen kysynyt.
Olen nyt ajatellut, että otan asian siten puheeksi, että voihan tuo mies lähteä mukaankin. Kai voisin eri työssä jaksaa paremmin ja tilannehan muuttuisi hänenkin osaltaan oleellisesti. Tuntuu vaan tuo firma olevan niin tärkeä, vaikka ei mitään tuotakaan, joten tavallaan pakottaisin siitä luopumaan. Ja toisaalta muuttuisiko se tilanne aidon oikeasti kuitenkaan... Olen tullut siihen tulokseen, että toista ihmistä ei voi muuttaa, ainoastaan itseään.
mietis mitä sanoit: "kai voisin eri työssä jaksaa paremmin..." eli saisit passattua saamatonta äitin poikaa vieläkin enemmän ?
"mietis mitä sanoit: "kai voisin eri työssä jaksaa paremmin..." eli saisit passattua saamatonta äitin poikaa vieläkin enemmän ? "
Niinpä. Tosin eihän se ole saamaton, mutta kohdistaa energiansa muualle kuin kotiin ja me ollaan aina viimeisenä arvoasteikolla.
Hei, luin kaikki tekstisi.
Sanoit ajatelleesi leikkiväsi, että kaikki on hyvin. Tämä on varmaan ongelmasi. Kaikki ei ole hyvin ja sinä vaan leikit. Mutta ajatuksesi ovat viisaita. Otatko opiksesi?
Miksi ihmeessä ottaisit miehen mukaasi?
"Lapsi päätyy isälleen ainoastaan jos äiti on todella epäkelpo, olet väkivaltainen, alkoholisti ja narkkari. Muuten isä voi temppuilla miten huvittaa ja saa korkeintaan yhteishuoltajuuden."
Tämä on totta. Eläköön tasa-arvo!
Kyllä, siis vakava keskustelun paikka ja mä kuule luulen, että kun sä vaan alat toiminnan naiseksi ja alat tosiaankin elämään omaa elämäänsä,-ja hän siinä sivussa jää automaattisesti yksin, jos ei tajua myös muuttua mukana, niin se alkaa herätellä, kunhan olet vaan tiukan rehellinen. Ihmistä ei voi muuttaa, tosiaankaan, vaan itseään, ja mä luulen, että on vakavan herättelyn paikka. Ei sellaisessa firmassa roikuta, mikä mitään ei tuota, firma on firma, se on omaisuutta, ja omaisuus ei saa omistaa ihmistä, vaan ihmisen on omistettava omaisuutensa. Hänen on jokatapauksessa tehtävä jotain, nyt se menee miten menee. Eikä se mene hyvin. Joten voisi olla hyväkin asia pakottaa hänen luopumaan, firman voi perustaa uudelleenkin ja paremmalla suunnittelulla, ja oppien virheistään. Vanhan ajaa alas ja aloittaa udelleen ENNEN kuin on totaalikonkassa ja umpiveloissa.
Ehdottomasti, älä sitä anoppia pelkää, ihminen se vaan on, nyt olet rohkea!
Sinulla on lapsesi äiti, joka sinun pitää pitää hyvin voivana ja elättää myös: lapsesi etu on, että hänellä on hyvin voiva äiti, ja muuten: se olet sinä.
Helppoja teitä ei taida olla, mutta kaikkien hintana ei haasteista huolimatta ole nuo luettelemasi masennukset, unettomuudet ja muut.
Nyt asiat järjestykseen, tsemppiä sulle ja rohkeutta ja voimaa!
No, älä itke, minä olen pätkätöissä ja edelleen 3kymppisenä kuuluu kysymys "aijotko lapsia tehdä" vaikka se on laiton. Turhaa pillittää tasa-arvosta, kun joihinkin töihin on suoraan torjuttu sukupuolen perusteella, ja on jopa samasta työstä maksettu huonompaa palkkaa. Josta tietenkin valitin ja sain tekosyyllä kenkää. Jne. jne.jne. Kyllä se nyt vielä toistaiseksi on niin, että vaikka suomessa ollaan kohtalaisessa tasa-arvo tilanteessa, niin ne määkyjät, joitten mielestä miestä poljetaan on kyllä idiootteja. Joo, ja valittakaa oikeesti joku nyt armeijasta: voi,voi,voi,aiaiaiiaia, armeijaankin täytyy mennä... Buhuu, jumalauta.
Tässä asiassa on kuitenkin totta että miehellä ei ole samoja oikeuksia: ne eivät minua kiinnosta paskaakaan. Lapsen etu kylläkin.
Lapsen etu olisi tietenkin se, että katsottaisiin aina vanhempien tilanne henkilöinä, mutta eihän miehet siitä ole kiinnostuneet, etpä sinäkään nyt huutanut, että miten lapsen oikeuksia poljetaan, vaan miehiseen tyyliin "eläköön tasa-arvo" niinkun se olisi miehen etu ensin. Niin, no, ehkä se myös selittää, että jos miehet puolustaisivat lasten oikeuksia isäänsä, eikä aina omia oikeuksiaan kaikkeen, niin joku saattaisi ottaa heidät tosissaan. Sori vaan, mutta näinhän se on. Ja muutamia muita pikkujuttuja, mutta nekin on varmaan naisten vika, joten mitäpä niistä. Miehillä olisi kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Mutta että totta on, ja tulee olemaankin vielä hyvin pitkään.
(Ja se ei ole suinkaan naisten vika.)
lähde niin nopeasti kuin voit ! älä katso taaksesi tai mieti hetkeäkään, tilanne on ihan pähkähullu
perustat perheen jos olet nyt sitä hylkäämässä? Tämä ei ole syytös mutta olisiko sinun pitänyt miettiä vähän aikaisemmin sitä kestätkö miestä joka tekee noin paljon töitä eikä ole koskaan kotona. Etkä tiennyt muka tuota silloin.
Toinen vaihtoehto on ettei miehesikään viihdy kotona tai ahdistuu siellä jote yrittää pitää itsensä järjissään keksimällä muuta aktiviteettia ja olemalla ihmisten kanssa. Jos minulla olisi ihana vaimo jota minä rakastaisin, olisin hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista....
Onko teillä jokin pienoinen ongelma...miksi menitte naimisiin, oliko se syy saada perhe, miksi ette hoida perhettänne nyt loppuun asti??
Niin, enpä tiennyt tuota tuolloin - yritys on tullut kuvioihin vasta sitten, kun lapsi oli n. 7 (ja siitä on noin 5 vuotta) Sitä ennen oli välillä palkkatyössä, piti toista yritystä jne. Ei tilanne mikään täydellinen koskaan ole ollut (onko kellään?), mutta ihminen kai luontaisesti odottaa parempaa (yritys tuottaa jossain vaiheessa, joku muukin firmassa herää tekemään enemmän töitä jne.) Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tilanteesta on tullut pysyvä ja oman nykyisen työni takia tilanne on muodostumassa sietämättömäksi (ne epäsäännölliset työajat jne.).
"Toinen vaihtoehto on ettei miehesikään viihdy kotona tai ahdistuu siellä jote yrittää pitää itsensä järjissään keksimällä muuta aktiviteettia ja olemalla ihmisten kanssa. Jos minulla olisi ihana vaimo jota minä rakastaisin, olisin hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista...."
Jos en ole hänelle ihana vaimo (puheista huolimatta), niin entistä vähemmän syitä jatkaa elämää yhdessä?
"Onko teillä jokin pienoinen ongelma...miksi menitte naimisiin, oliko se syy saada perhe, miksi ette hoida perhettänne nyt loppuun asti?? "
Joo- o. Ongelma on, sitähän tässä yritetään ratkaista. Naimisissa ei olla, koska minä en ole halunnut. Mikä on perheen loppu?
tulisko joku kiva hieromaan mun hartioita
maksamaan enemmän laskuja, jos tulosi ovat paremmat. Mutta et ole sidottu, teet sen mielelläsi, sitten ei ongelmaa.
Ikävä kyllä jollei pelisääntöjä olla sovittu alusta asti, on vaikea opettaa varsinkaan miehelle. Jos hän saa ylimääräistä tuloa, osallistuuko hän sitten kuluihin enemmän?
Minä en ikinä joutunut riitelemään rahasta exän kanssa, sen hän kyllä osasi, että käytti hyväkseen masennusta edellisen exänsä kanssa.
Kaunaisuus alkaa niin vähästä, pyysin häntä ottamaan huomioon, että en haluaisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita pelkäsin. Hän ei kuunnellut. Mutta käytännön asiat sujuivat, sehän kai ratkaisee.
Uskoisin, että pystytte puhumaan asioista.
Velvollinen joo, maksamaan enemmän laskuja. Niin minä maksankin, eipä tuota mitään säästöön jää, kun toinen on valinnut elämän köyhyysrajan alapuolella. Helpompaa olisi ymmärtää, jos olisi vaikka työtön, koska se ei ole useinkaan oma valinta ja silloin olisi kotona auttamassa yhteisissä asioissa ja on yleensä väliaikaista.
Ja kyseessä on siis mielestäni oma valinta, jos tekee enemmän töitä kuin yhtiökumppanit, mutta ei nosta enempää rahaa ja tilanne on jatkunut jo vuosikaudet. En tiedä paljonko muut nostaa, mutta ainakin yhdellä on jo talot yms. hankittuna, että ehkä taskurahat riittääkin sitten. Yritys tuottaa tietääkseni voittoakin, että siitäkään asia ei ole kiinni.
Jos "ylimääräistä" rahaa jostain tulee, niin minä en niitä näe muuta kuin ehkä niiden kännyköiden yms. hänen omiin tarpeisiinsa tulevan muodossa.
Olen aina ajatellut, että raha ei ole tärkeää, mutta oma raskas työ tekee kyyniseksi ja alkaa ajatella kaikkea tällaista, että elelläkkö kädestä suuhun ilman tukea (=yhteisiä tavoitteita, päämäärää) loppuikänsä vai voisiko tehdä jotain ihan muuta.
Viikko aikaa päättää..
haukkasivat liian ison palan elintasokilpailussa, työpaikka piti olla varma, omakotitalot piti myydä, kun kaikki muuttui.
Asun itse halvassa, ei kovin hyväkuntoisessa vuokra-asunnossa, mutta en kadu, että hoidin rehellisesti asiani avioliitossa ja myös erossa. Luovuin vaatimuksesta puolittaa kaikki, mies sai pitää talonsa.
Rakastatko häntä, oletko valmis ottamaan häntä huomioon ja antamaan aikaa työsi kustannuksella?
Jos alunperin suhde on hyvä, vaali sitä.
Miten hän käyttäytyy, jos joutuu joustamaan sinun takiasi?
Jos itselläsi on vaikea ongelma, onko hän ensimmäinen, kenen puoleen käännyt?
Se on se kun on yrittäjä. Oma mieheni tekee päivässä 15 h 7 päivää viikossa!!!! Itse oon siellä välillä auttamassa, mutta kyllä nyt alkaa jo tuntua että en tällaista elämää halua. Hän ei edes itsestään huolta pidä.. kotiin hän ei osallistu laisinkaan..taitaa olla tää joulukuu pahin ollut tähän mennessä.
En vain malttaisi muuttaa ihanasta asunnostamme...jos eroamme niin sitten olisi se pakko... ja inhoan olla yksin. Jotenkin se on kivaa kun toinen tulee edes yöksi kotiin.
"Rakastatko häntä, oletko valmis ottamaan häntä huomioon ja antamaan aikaa työsi kustannuksella?"
Enpä taida. Niin minähän joustan, hän ei. Teen äärirajoilla itsekin (pakko kantaa töitä esim. kotiin, olla iltatöissä ja työmatkoilla) ja tämä uusi työ olisi siinä mielessä erilainen, että sittenpä ei tarvitsisi.
"Miten hän käyttäytyy, jos joutuu joustamaan sinun takiasi?"
No kun ei jousta... jos olen esim. työmatkalla, niin hommat/lapsi jää hoitamatta.. Narisee niistä olemattomista rahoista ja hankkii itselleen tavaroita/rahaa vieviä menoja, vaikka molempien tilit olisi tyhjänä.
"Jos itselläsi on vaikea ongelma, onko hän ensimmäinen, kenen puoleen käännyt?"
Joo, kerroin käyneeni työterveydessä, josta olisivat laittaneet mut sairauslomalle (fyysisiäkin juttuja), mutta en voinut sitä ottaa vastaan. Ei edes kysynyt miksi olisivat laittaneet. Ja kaikkee muutakin on vuosien varrelta, mutta eipä niistä tässä.
"En vain malttaisi muuttaa ihanasta asunnostamme...jos eroamme niin sitten olisi se pakko... ja inhoan olla yksin."
Meillä ei ole mitään omaisuutta, eli ihan sama sen takia. Tuskinpa tuota yksinänikään keräisin, mutta jotain vähän pitempiaikaista suunnitelmaa oman elämänsä suhteen olisi kiva tehdä.
Minä tykkään olla yksin/kaksin lapsen kanssa ja pahinta ehkä ajatus, että "tuomitaanko" tällä tavalla tavallaan itsekin tekemään 6-päivästä työviikkoa ja olemaan ilman oikeaa lomaa tai vaikka vuorotteluvapaata, kun ei tavallaan ole lupaa eikä rahaakaan lähteä sitten itse minnekään toisen painaessa töitä. Ja kun ei se kuitenkaan siinä rahan tulossakaan näy, niin mikä motiivina?
Lomat ja vapaat ei tunnu enää miltään, kun tietää, että mitään kunnollista ei voi koskaan suunnitella. Tai kai sitä jotain voisi, mutta jotenkin olen kai luonteeltani sellainen, että passivoidun ja tulee usein vaan jäätyä paikalleen... yksin tuskin loppuelämäksi kuitenkaan, kun tietäisi, ettei ole ketään jota joutuu odottamaan. Ja senkin takia, kun niistä sitten kuulee, etten saisi tai keksitään siitä sitten taas tekosyy olla vieläkin enemmän poissa kotoa.
Hän vaikuttaa lapselliselta. Keskustele, jos hän ei kuuntele, tee oma tahtosi.
Minä ja exä aikojen alussa maksoimme laskut aina sen mukaan, kenellä oli rahaa.
Vaikutat murheelliselta, sinulla on oikeus olla onnellinen. Jos se on yksinolo, teet oikein. Kunnon mies on sellainen, joka jättää exän rauhaan, sellainen minun oli.
kaikille, hakemus ainakin jätetty. Sitähän ei tiedä, mitä siitä seuraa...
Jumala pitää omistaan huolen, eroat tai et. Saatana pitää (ehkä vähän huonommin) omistaan