Ajattelin tuohon Kanelipullan heittämään kiltteyteen noppaa vastakommentin – sen pidemmässä versiossa.
Ajatus kulkee jotenkin näin:
Skotlantilaiset ovat tunnetusti aika junttia kansaa, syövät sisälmyksiä ja kittaavat olutta, jauhavat surkeasta futiksestaan ja ramppaavat kirkossa, huorissa ja tuntevat alemmuuskompleksia englantilaisia kohtaan, silloin kun eivät tappele keskenään ja heittele toisiaan irtaimistolla.
Eräs heppu haki työttömyyden kourissa duunia itselleen emämaasta, Lontoosta, ja päätyi tekemään kummallisuuksia eri puolille maailmaa - missä mitä milloinkin piti kättä pidemmällä selittää ja kenelle.
Mutta itse pääkallopaikalla oli tietyssä kaupunginosassa tietty pizzeria, jossa hän kävi syömässä italialaisia lettuja ja pastaa – kun kirjeiltään äidilleen ehti. Paikka oli hyvin pieni ja sympaattinen - ja etenkin kaiken sympaattisuuden kruunaamaton jalokivi oli paikan omistajan tytär itse, tosin vain tarjoilija.
En kuvaile häntä enempää, ymmärsitte varmaan jo.
Eräänä tomaattisena iltana hameeseen pukeutunut heppu käveli sisään yrttien ja pöytäliinojen maailmaan ja törmäsi laumaan venkuloita, jotka pistivät hänen kustannuksellaan rallin pystyyn.
Tämän kaiken seurauksena tapahtui sekä ihme että katastrofi samaan aikaan: koko ravintola hajosi, skotti ei joutunut putkaan, pizzerian omistajan tytär rakastui häneen ja skotti sai maksaa koko irtaimistosta vain viidenneksen, eikä se ei ollut kovin paljon, sillä sitä on italialainen bisnes, ainakin jauhoisten isien viiksien mielestä.
Se, miten tämä kaikkeen liittyy, on se, että suomessa ja suomalaisessa kulttuurissa on olemassa hyvin erityyppisiä vitsejä siitä montako suomalaista tai ruotsalaista tai tanskalaista tarvitaan skandinaavisen yhteistyön nimissä tekemään sitä ja tätä ja tuota toisilleen. Scotista vitsit olivat hyviä, vaikka minusta ne ovat helvetin tylsiä, typeriä ja ahdasmielisiä.
Lisää viiniä?
Nyrkkiä?
Liinoja pöytään, onhan joulu?
Ajatus kulkee jotenkin näin:
Skotlantilaiset ovat tunnetusti aika junttia kansaa, syövät sisälmyksiä ja kittaavat olutta, jauhavat surkeasta futiksestaan ja ramppaavat kirkossa, huorissa ja tuntevat alemmuuskompleksia englantilaisia kohtaan, silloin kun eivät tappele keskenään ja heittele toisiaan irtaimistolla.
Eräs heppu haki työttömyyden kourissa duunia itselleen emämaasta, Lontoosta, ja päätyi tekemään kummallisuuksia eri puolille maailmaa - missä mitä milloinkin piti kättä pidemmällä selittää ja kenelle.
Mutta itse pääkallopaikalla oli tietyssä kaupunginosassa tietty pizzeria, jossa hän kävi syömässä italialaisia lettuja ja pastaa – kun kirjeiltään äidilleen ehti. Paikka oli hyvin pieni ja sympaattinen - ja etenkin kaiken sympaattisuuden kruunaamaton jalokivi oli paikan omistajan tytär itse, tosin vain tarjoilija.
En kuvaile häntä enempää, ymmärsitte varmaan jo.
Eräänä tomaattisena iltana hameeseen pukeutunut heppu käveli sisään yrttien ja pöytäliinojen maailmaan ja törmäsi laumaan venkuloita, jotka pistivät hänen kustannuksellaan rallin pystyyn.
Tämän kaiken seurauksena tapahtui sekä ihme että katastrofi samaan aikaan: koko ravintola hajosi, skotti ei joutunut putkaan, pizzerian omistajan tytär rakastui häneen ja skotti sai maksaa koko irtaimistosta vain viidenneksen, eikä se ei ollut kovin paljon, sillä sitä on italialainen bisnes, ainakin jauhoisten isien viiksien mielestä.
Se, miten tämä kaikkeen liittyy, on se, että suomessa ja suomalaisessa kulttuurissa on olemassa hyvin erityyppisiä vitsejä siitä montako suomalaista tai ruotsalaista tai tanskalaista tarvitaan skandinaavisen yhteistyön nimissä tekemään sitä ja tätä ja tuota toisilleen. Scotista vitsit olivat hyviä, vaikka minusta ne ovat helvetin tylsiä, typeriä ja ahdasmielisiä.
Lisää viiniä?
Nyrkkiä?
Liinoja pöytään, onhan joulu?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.