Joulusatu
Mainingit kadottivat mantereen näkyvistä. Ja kun aaltojen pohjalla kelluit, ja odotit seuraavaa ponnistaaksesi edemmäs, niin ajattelit.
Aalto nousee takaasi ja nostaa; nopeita iskuja jaloilla ja vetoja käsillä. Muutama sekunti ja kaikki on odotusta, laskeutumista jälleen alas, suunnan tarkistamista.
Hinaan varusteita puolittain kelluvassa säkissä. Säkki on lukollisella karabiinihaalla kiinnitetty sukelluspuvun vyöhön välillään kuusi askelta mustaa ja ohutta nailonnarua. Säkki kiskoo itseään pois minusta, vie voimia.
Suunta. Aika. Matka. Ole tilanteen tasalla ja arvioi oikein voimasi.
Meidät pudotettiin yöllä mereen, kahdeksan miestä. Minulla ei ole mitään käsitystä missä he tällä hetkellä ovat. Olen yksin, kiskon varusteita yksin, suunnistan ja arvioin tavoitteeni yksin.
Kului neljä tuntia, sitten kolme varttia päälle. Jokin oli muuttunut. Meri ei enää ollut niin syvää, vaan maininkien nousu ja lasku voimistui. Maata! Vesi mataloitui. Maa pakotti veden pyörimisliikkeen nousemaan korkeammalle.
Sataman valoja, nostokurki. Näin ne selkeästi, mutta saari oli kadonnut yöhön. Ymmärsin uineeni karkeasti ohi tavoitteen. Satama kuuluu juuri ja juuri karttaan sen oikeassa alareunassa. Ymmärsin merivirtojen kuljettaneen minua sivusuunnassa valtavan matkan. Olin joutunut salmeen, kahden saaren väliin, joissa virta on vaarallisen voimakas, arvaamaton.
Vene.
Se tuli kuin tyhjästä. Valokiila sivalsi aaltojen harjaa kuin sokaiseva veitsi. Sukelsin. Kiskoin varusteet kiinni itseeni ja painuin pinnan alle pimeyteen. Hiljaisuus. Laske hitaasti päässäsi sekunteja: satayksi, satakaksi, satakolme…
Kolmen minuutin kuluttua ponnistin ylöspäin, sinne minne keuhkojeni hiilidioksidi nousi. Pinnalla odotti sama meri, samat aallot. Vene oli kadonnut, sen huutava meteli kaikonnut. Miten vieraalta sen ulvonta ja keulan jyske olikaan kuulunut pinnan alla, maailmassa jossa ei ole mitään ja oli kaikki.
Keuhkoni repivät ilman taivaasta sisäänsä. Se maistui hapolta, elintärkeältä myrkyltä.
Olin kaksi tuntia tuijottanut karttaa helikopterikentällä edessäni ja istunut pakkaukseni päällä pidellen päätäni. Meillä ei ollut mitään tekemistä. Me odotimme pimeää. Ja kun suljin silmäni, niin näin kartan jokaisen yksityiskohdan edessäni. Nyt siitä oli hyötyä. Päätin antaa virran kuljettaa itseni salmen lävitse ja nousta maihin suojan puolelta. Se veisi aikaa, mutta siitä olisi se hyöty, että en iskeytyisi kallioihin rantaviivalla ja hukkuisi.
Odotin ja säästin voimiani.
Kun salmi jäi taakse, kiskoin itseni vauhtiin ja pidin vauhdin yllä myötäaallossa miettien jokaisen vedon jälkeen miten toimisin, jos väsyisin kesken matkan: ota puukko, sen on oikeassa sääressäsi. Kiskaise ja katkaise naru. Älä koske lukkoon. Älä pudota veistä. Älä joudu paniikkiin, jos pudotat veitsen.
Pelko.
Virta kuljettaisi avomerelle, josta ei kukaan hakisi, voisi enää löytää. Sen voimaa ei voi tuntea, opetetaan, mutta minä tunsin sen voiman ja ymmärsin sen olevan laki, jota totella, arvioida sen ulottuvuus oikein.
En muista mitään viimeisestä kuudesta - kahdeksastasadasta metristä rantaan. Ja kun ojennettu oikea käteni iskeytyi rannan kivikkoon, kusin märkäpukuun, pitäessäni kiinni rosoisesta kivenjärkäleestä, basaltista, joka seisoi aloillaan kuin pollari rantauimarille. Millainen flaksi, löytää kusitolppa.
Cuul.
Joulumusaa: http://www.youtube.com/watch?v=iaT244QF5Tc
Mainingit kadottivat mantereen näkyvistä. Ja kun aaltojen pohjalla kelluit, ja odotit seuraavaa ponnistaaksesi edemmäs, niin ajattelit.
Aalto nousee takaasi ja nostaa; nopeita iskuja jaloilla ja vetoja käsillä. Muutama sekunti ja kaikki on odotusta, laskeutumista jälleen alas, suunnan tarkistamista.
Hinaan varusteita puolittain kelluvassa säkissä. Säkki on lukollisella karabiinihaalla kiinnitetty sukelluspuvun vyöhön välillään kuusi askelta mustaa ja ohutta nailonnarua. Säkki kiskoo itseään pois minusta, vie voimia.
Suunta. Aika. Matka. Ole tilanteen tasalla ja arvioi oikein voimasi.
Meidät pudotettiin yöllä mereen, kahdeksan miestä. Minulla ei ole mitään käsitystä missä he tällä hetkellä ovat. Olen yksin, kiskon varusteita yksin, suunnistan ja arvioin tavoitteeni yksin.
Kului neljä tuntia, sitten kolme varttia päälle. Jokin oli muuttunut. Meri ei enää ollut niin syvää, vaan maininkien nousu ja lasku voimistui. Maata! Vesi mataloitui. Maa pakotti veden pyörimisliikkeen nousemaan korkeammalle.
Sataman valoja, nostokurki. Näin ne selkeästi, mutta saari oli kadonnut yöhön. Ymmärsin uineeni karkeasti ohi tavoitteen. Satama kuuluu juuri ja juuri karttaan sen oikeassa alareunassa. Ymmärsin merivirtojen kuljettaneen minua sivusuunnassa valtavan matkan. Olin joutunut salmeen, kahden saaren väliin, joissa virta on vaarallisen voimakas, arvaamaton.
Vene.
Se tuli kuin tyhjästä. Valokiila sivalsi aaltojen harjaa kuin sokaiseva veitsi. Sukelsin. Kiskoin varusteet kiinni itseeni ja painuin pinnan alle pimeyteen. Hiljaisuus. Laske hitaasti päässäsi sekunteja: satayksi, satakaksi, satakolme…
Kolmen minuutin kuluttua ponnistin ylöspäin, sinne minne keuhkojeni hiilidioksidi nousi. Pinnalla odotti sama meri, samat aallot. Vene oli kadonnut, sen huutava meteli kaikonnut. Miten vieraalta sen ulvonta ja keulan jyske olikaan kuulunut pinnan alla, maailmassa jossa ei ole mitään ja oli kaikki.
Keuhkoni repivät ilman taivaasta sisäänsä. Se maistui hapolta, elintärkeältä myrkyltä.
Olin kaksi tuntia tuijottanut karttaa helikopterikentällä edessäni ja istunut pakkaukseni päällä pidellen päätäni. Meillä ei ollut mitään tekemistä. Me odotimme pimeää. Ja kun suljin silmäni, niin näin kartan jokaisen yksityiskohdan edessäni. Nyt siitä oli hyötyä. Päätin antaa virran kuljettaa itseni salmen lävitse ja nousta maihin suojan puolelta. Se veisi aikaa, mutta siitä olisi se hyöty, että en iskeytyisi kallioihin rantaviivalla ja hukkuisi.
Odotin ja säästin voimiani.
Kun salmi jäi taakse, kiskoin itseni vauhtiin ja pidin vauhdin yllä myötäaallossa miettien jokaisen vedon jälkeen miten toimisin, jos väsyisin kesken matkan: ota puukko, sen on oikeassa sääressäsi. Kiskaise ja katkaise naru. Älä koske lukkoon. Älä pudota veistä. Älä joudu paniikkiin, jos pudotat veitsen.
Pelko.
Virta kuljettaisi avomerelle, josta ei kukaan hakisi, voisi enää löytää. Sen voimaa ei voi tuntea, opetetaan, mutta minä tunsin sen voiman ja ymmärsin sen olevan laki, jota totella, arvioida sen ulottuvuus oikein.
En muista mitään viimeisestä kuudesta - kahdeksastasadasta metristä rantaan. Ja kun ojennettu oikea käteni iskeytyi rannan kivikkoon, kusin märkäpukuun, pitäessäni kiinni rosoisesta kivenjärkäleestä, basaltista, joka seisoi aloillaan kuin pollari rantauimarille. Millainen flaksi, löytää kusitolppa.
Cuul.
Joulumusaa: http://www.youtube.com/watch?v=iaT244QF5Tc
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja Kenen se oli?
Täällä hillutaan palstoilla ja dissataan sekä sivareita että naisia jotka ovat käyneet ärmyn.
- Wottafuck -
Spedeä
Kummat sulla on hirttäytynyt kiinni, munasarjat vai kivekset?
vastata sulle pari kertaa pusikosta, muttei onnistunut.
Tässä on The Joulubiisi,.,,,¨
http://www.youtube.com/watch?v=kHfOi_RUqCE
Huomaatsä (tietenkin huomaat) miten paljon parempi biisi on unpluggarina.
Siis kaikki kaunis eksyy järjettömään roskatulvaan, ja sitten joku duudsoni palliltaan heittää kehiin pari riffiä ilman tuolin narinaa, niin mä sanosin aika jees.
Tää kaiffa vetää juttuja,,, I know that,,,
sama kun tää... been there, seen that,,,,
http://www.youtube.com/watch?v=JrQY_xFsS8U
Ensin mä luulin että heebolla oli mennyt ääni eilisissä tsembaloissa, mutta sitten tajusin kuunnella mitä 'se' sanoi.
No jaa. Ei siis nojaa.
(jonkinlainen hymiö)
Musta ei niin kuin tämä mene yli koskaan, se menee lävitse ja runtelee.
http://www.youtube.com/watch?v=Syq8pOTS77o&feature=related
Break me down...
Beautyiful lie...
http://www.youtube.com/watch?v=JwOya18u8_Q
Mulla on sellanen politiikka, että en puhu saiteilla kieliä, en edes niiden murteilla; jos mihin valheisiin viittasit/viittailit.
Pitääkö tässä nyt vittu yubella keksustella, hä?