ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä,teinistä asti siis, kaks lasta 7 ja 12 vuotiaat. Musta tuntuu että mä tulen hulluksi mieheni puhumattomuuden kanssa, olen tässä vuosien varrella yksin käynyt terapeutin kanssa juttelemassakin,mies ei sinne ole lähtenyt ei, vaikka pyysin. millä helvetillä ihmissuhde voi toimia ja kestää jollei mistään muusta puhuta, kuin mitä syödään, monelta meet töihin yms. saatina sentään ku iteltä tuntuu paukut loppuvan tuon murkkutytön kanssa, mitään henkistä tukea ei mies pystyy/osaa antaa !!!!
olen aika tempperamenttinen luonne, osaan sanoa aika pahasti,pyydän kyllä anteeksikkin, mies ylläri ylläri hiljasempi..vuosia sitten kun koitin ja koitin puhua, itkin ja valvoin öitä kun oli niina paha olla, niin mies vaan käänti kylkeä ja unta kuulaan, nykyisin itseltä tunteet pikkuhiljaa kuolleet miestä kohtaan. ja siitä käsittämätön tämä juttu on , kun mä olen nykyisin aika hiljainen, niin mies vaan tekee kotitöitä ja laittaa ruokaa, tuntuu että kokoajan pitää jotain hänen häärätä ja paeta etten vaan alkais mistään puhumaan. koska hänessä ei omasta mielestään mitään vikaa ole, toisia arvostelee ja moitii, me ei tapella juuri koskaan!! ero tuntuisi helpottavalta ajatukselta tässä tilanteessa, kaiketi mieskin yrittää joo ja sama itsellä.mutta jos molemmat yrittää eri asioita ja ei kuuntele toista niin mitähän siitä sitten hyötyä on,kysyn vaan. ja meillä ei käy enää juuri ketään kun äijä ei viitti nippanappa tervehtiä meille tulevia,luimii eri huoneessa tai lähtee pyöräilemään, huono itsetuntoko hänellä vai mikä, onkos jollain kokemusta vastavasta !!
olen aika tempperamenttinen luonne, osaan sanoa aika pahasti,pyydän kyllä anteeksikkin, mies ylläri ylläri hiljasempi..vuosia sitten kun koitin ja koitin puhua, itkin ja valvoin öitä kun oli niina paha olla, niin mies vaan käänti kylkeä ja unta kuulaan, nykyisin itseltä tunteet pikkuhiljaa kuolleet miestä kohtaan. ja siitä käsittämätön tämä juttu on , kun mä olen nykyisin aika hiljainen, niin mies vaan tekee kotitöitä ja laittaa ruokaa, tuntuu että kokoajan pitää jotain hänen häärätä ja paeta etten vaan alkais mistään puhumaan. koska hänessä ei omasta mielestään mitään vikaa ole, toisia arvostelee ja moitii, me ei tapella juuri koskaan!! ero tuntuisi helpottavalta ajatukselta tässä tilanteessa, kaiketi mieskin yrittää joo ja sama itsellä.mutta jos molemmat yrittää eri asioita ja ei kuuntele toista niin mitähän siitä sitten hyötyä on,kysyn vaan. ja meillä ei käy enää juuri ketään kun äijä ei viitti nippanappa tervehtiä meille tulevia,luimii eri huoneessa tai lähtee pyöräilemään, huono itsetuntoko hänellä vai mikä, onkos jollain kokemusta vastavasta !!
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi ottakaa kantaa, vertaistukea kaivataan !!
Woi 'maaritti', kyllä meitä samanlaisessa kohtalossa eläviä on paljon. Ei tässäkään huushollissa puhuta, ei osata keskustella, ikäänkuin ei olisi asiaa ja sanomista. Kummallakaan ei ole taitoa, sellaisia taitoja, jotta kommunikointi olisi mahdollista. Taitavat olla omista kodeistamme juontuneita, opittuja 'taitoja', näihinkin asioihin kasvetaan niin kuin kaikkiin muihinkin.
Sehän on yleisesti tiedossa ja vanha juttu, että miehet eivät puhu eivätkä pussaa. Onneksi nykymiehissä on jo muunkinlaisia. Luin jostain, että kun mies ei osaa sanoa, että 'rakastaa', niin se rakentaa talon naiselleen. Niin siinä kävikin, teillä se mies sitten huushollaa puolestasi samasta syystä. - Puhuminen on vaikea laji, jos ei osaa kertoa edes jokapäiväisiä juttuja niin miten onnistuvat vaikeammat aiheet. Kun pitäisi selvitellä esim. parisuhdetta, miten se on mennyt, miksi, mikä on sen tulevaisuus, vai onko sitä ...
Ei, liian vaikeaa ja vielä vaikeampaa, kun jo aloittaessa tietää lopputuloksen. Yrityksestä ei synny mitään muuta kuin iso meteli ja riita. Siksi ollaan hiljaa ja mennään ja eletään molemmat omillamme. Lasten poistuttua kotoa omiin elämiinsä olen laittanut 'ison pyörän' käyntiin omassa elämässäni. Menen ja teen ihan oman mieleni ja toiveitteni mukaan, en kysy enkä pyydä lupaa, aikuisena ihmisenä kun en niitä tarvitse. Kodin kyllä hoidan entiseen malliin, on siistiä, puhdasta vaatetta ja ruokaa löytyy kaapista aina.
Muuta minulta ei voi niillä elkeillä vaatia. Kunnioitus toista kohtaan puuttuu, jos ei tarvitse ilmoitella ja selvitellä asioita, koskivat ne yhteistä elämää tai omia menoja. Olen opetellut toimimaan samalla tavalla, en välttämättä aina kerro menojani, vaikka se pahalta tuntuukin. Mutta jospa se joku päivä huomaisi mistä on kyse, kun toimin samalla lailla kuin hänkin.
Tässä 'alkajaisiksi', kyllä tästä aiheesta tekstiä siunaantuisi vaikka kirjan verran. Jos sinäkin tykkäät kirjoittaa, niin oletko ajatellut, että voisit selvitellä tunteitasi ja ajatuksiasi miehellesi kirjoittaen. Hän saisi rauhassa lukea ja ajatella, jos siitä sitten syntyisi hänellekin jotakin pohdintaa. Miehet kun ovat vähän hitaita, eivät ehdi naisen ajatuksenjuoksun perässä, sekin voi estää kommunikointia, tai tehdä sen mahdottomaksi.
heippa ! viestissäsi on ideaa,elämänkokemusta löytyy, tosiaankin ! olen kyllä kirjoittanutkin miehelleni, mutta eipä hän siihen kantaa ole juurikaan ottanut, tästä on kyllä jo aikaa. isoin probleema tässä ehkä on se, että mieskin sitten purkaa pahaa oloaan tenaviin, se on ehdottomasti väärin kyllä. Kunnioitan sinua, kun olet miehesi kanssa kaikesta huolimatta, mutta mä en tiedä miten itse pystyisin siihen..aika hankalaa kun mua ei seksikään enää hänen kanssaan kiinnosta tippaakaan, miestä kiinnostaa tottakai ja sitten jurottaa kun ei saa vastakaikua, eikä ymmärrä että seksin vähyys on seurausta siitä, että mun on ihan oikesti paska fiilis monen eri selvittämättömän asian takia. tämä on sellasta oleilua joo, käyn tenavien kanssa sukuloimassa ja mummoloissa, mies harvoin lähtee mukaan.Vaikeinta on ehkä päättää erotakko vai ei, montaa ihmistähän sekin asia koskee ja monen monituista vuotta. Toisaalta ajattelen että olen vasta 40 vee ja kandeeko tässä lopun elämääni elää näin...Kiitos sinulle !
No ma en kyllä kunnioita itseäni yhtään tämän liiton takia. Paukkuja ei vain enää löydy irti riuhtaisuun, ne on käytetty omasta puolesta taisteluun tässä vuosien varrella. Pitäisi varmaan löytää joku, joka 'rakastaisi' ehjäksi.
Sanoisin lukemani perusteella, että jos liitossa ei toimi mikään, et pysty syliä hakemaan 'sivuraiteilta', löydät itsestäsi voimat eroamiseen, niin kyllä sinun ehkä kannattaa miehellesi selvittää, että se on edessä, jos hän ei saa selvitettyä, mikä on homman nimi ja miten sitä jatkettaisiin tyydyttävästi yhdessä. Oletko ehdotellut pariterapioita sun muita sellaisia ammattiauttajien apuja ?
Jos ihminen vaan "jurottaa" eikä siihen saa minkäänlaista yhteyttä, niin - hmmm - onko miehesi käynyt koska lääkärissä, jospa siihen on ihan joku 'elimellinen' syy, sairaus, masennus ...
Olet oikeassa, eropäätös on vaikea ja koskettaa niin montaa, että kannattaa ehkä punnita ja koettaa kaikki muut konstit ja tavat mennä eteenpäin ensin. Erityisesti asiaa kannattaa pohtia lasten kannalta, ottaa huomioon heidän ikänsä ja luonteensa ja miten he suhtautuisivat. Jos tulevaisuus näyttää hankalalta lapsia ajatellen, kannattaa ehkä vähän odottaa ja koettaa sillä aikaa niitä muita konsteja.
Mutta se mies pitäisi saada jotenkin 'ruotuun', selkä seinää vasten ja selvitys, missä kohdassa nyt mennään. Että hän tietää sinun ajatuksesi, haluttomuutesi, "paskan fiiliksen" ja että hän tietää varsinkin sen, että sinä et aio jatkossa sellaista kestää. Selvitä hänelle tilanne, eroaikeesi ja ehdotuksesi siitä, miten jatketaan jos jatketaan.
Voitko sinä puhua ja keskustella asioistasi kenenkään muun kanssa ? Ystävättären ? Jonkun läheisen ja luotettavan kanssa, jonka kanssa voi pohtia syntyjä syviä ja muoliman murheita. Puhuminen auttaa ja keventää ja selventää omia ajatuksia. Hiljaisuus ei ole aina kultaa.