Ollaan sellainen nuori pari, seurusteltu vuoden verran. Oltiin melkein vuosi seurusteltu, kun poikaystäväni kertoi hänellä olleen lähes 20 seksikumppania. Järkytyin, sillä olin ottanut asian suhteen alkuvaiheessa muutaman kerran puheeksi - tällöin vastauksena oli viisi sänkykumppania joka kerta kun kysyin. Mutta nyt siis totuus pitäisi olla tuo n. 20.
Meni siinä vähän fiilikset kun oltiin keretty jo muuttaa yhteen ja kaikkea..hankkia yhteisiä hankintoja. Kihloissa ei sentään vielä olla.
Alkuaikoina ulos lähtiessämme sainkin ihmetellä sitä kun baareissa hyvin monet tytöt tulivat hänelle juttelemaan yms. halailemaan, syliin istumaan(silloin en hänen menneisyydestään vielä siis tiennyt). Sanoi, että kavereita ne ovat eikä mitään muuta(suurin osa kavereiat olikin, seassa kylläkin yhden illan juttuja). Onhan hän ollut hyvin sosiaalinen koko ikänsä ja nuoruuden ajalta löytyy paljon poikia sekä tyttöjä, jotka ovat oikeasti vaan kavereita (siis tytöt).
Nyt joka kerta, kun käymme kaupassa, baarissa ym. julkisilla paikoilla (baarit pahimpia kun ihmiset vielä humalassa) minua häiritsee suunnattoman paljon kaikki nämä tytöt kenelle hän moikkailee/ketkä moikkailee hänelle tai jää juttelemaan/halailemaan/baareissa syliin istumaan. Päivä vaan yksinkertaisesti menee pilalle jos edes kuulenkin jonkun tytön sanovan hänelle flirttaillen "Moi". Tytöt ovat kaikenlisäksi sellaisia amis-tyylisiä, ei ehkä niin sivistyneitä/ fiksuja kuin itse lukion/ ammattikorkean käyneenä. Pukeutumistyyli on sieltä hutsuimmasta päästä ja ääni moikatessa flirttaileva. Eikö tämä saa ärsyttää minua? Ihan selvästi huomaan, kuinka ne tytöt eivät todellakaan halua minuun luoda mitään kaverillista suhdetta, vaan moikkailevat ja puhuvat ainoastaan poikaystävälleni ja saattavat samalla katsoa minua halveksivasti/naurahtaen - silloinkin kun satun näkemään näitä samoja tyttöjä vaikkapa ollessani yksin kaupassa ostoksilla.
Olen sitä kyllä paljon miettinyt, että pitääkö MINUN hävetä sitä, jos ne muut tytöt tietävät poikaystäväni taustasta, miten monen kanssa on suoraan sanottuna harrastanut yhden illan juttuja jne. Sitäkö ne minulle ilkkuvat ja nauravat, kun seurustelen miehen kanssa, jolla on ollut paljon naisia elämän aikana vai mitä se on? Kavereilta kysyessäni he ovat sanoneet sen olevan pelkkää narttuilua, mikä nyt joillakin vähän sivistymättömämmillä naisilla on tapana, siis yksinkertaisesti vain ärsyttää. Monet ovat kommentoineet asiaa myös niin, että siihen liittyisi mustasukkaisuutta.
Tämä on poikaystäväni pisin suhde, ja hän on vakuuttanut ettei kaipaa enää elämää, jota ennen eli...baareja, viinaa, naisia...Ehkä hän on oikeasti vähän muuttunutkin.
Välillä kuitenkin tekee mieli lähteä ulos ja juhlimaan, mutta samalla turhaudun, sillä tiedän, että riitahan sen illan jälkeen vaan tulee(kun lähdetään siis yhdessä. Siitä taas ei tulisi mitään jos hänet päästäisi yksin liikkeelle.).Riita siis syystä että en voi sitää, että poikaystäväni juttelee baari-illan aikana väh. 5-8 eri tytön kanssa ja tuntuu että huomio minusta siirtyy ihan toisaalle.
Eikö minulla ole oikeutta olla näistä tilanteista vihainen?? Koskaan minua hän ei ole omien sanojensa mukaan pettänyt (minä myös uskon häntä), mutta hänen menneisyytensä vaivaa minua todella paljon..
En tiedä olenko riittävä, jos aikaisemmin hänellä on ollut useampi nainen kierroksessa...Kyllähän hän minulle sitä vakuuttelee ja sanoo ettei koskaan ole tavannut kaltaistani ja nyt kuulema ymmärtää mitä toisen rakastaminen on ja mitä yhdessä oleminen on.
Muuten suhteemme on hyvä, hän on kiltti ja ihana mies. En olisi hänen luonteen perusteella koskaan uskonut, kuinka kova naistenmies hän oikein on ollut ellei tunnontuskissaan olisi kertonut!! En myöskään ulkonäön perusteella, sillä paljon paremman näköinen voi suomalainen mies olla! En väheksy hänen ulkonäköään, sillä minulle hän on juuri hyvä noin, lähinnä ihmetyttää tuo naisten mies- rooli.
Asutaan kaikenlisäks pienellä paikkakunnalla ja täällähän sana kulkee... Joskus kun olen hänelle puhut esim. jostakin uudesta tuttavuudestani/kaverista hän saattaa sanoa, että "kyllä minäkin hänet tunnen, olen ollut hänen kanssaan. Kerroin nyt, ettei sinun tarvitse sitä muualta kuulla" Arvatkaa latistaako tunnelmia??
Olisko jollain heittää jotain kommenttia/samanlaisia kokemuksia?

Vastaukset 4
Vanhimmat
----"----
kahvikuppiin on OIKEA määrä? Kato ku mä en ite osaa......Hassua, EIKÖ?
"Eikö minulla ole oikeutta olla näistä tilanteista vihainen?? Koskaan minua hän ei ole omien sanojensa mukaan pettänyt (minä myös uskon häntä), mutta hänen menneisyytensä vaivaa minua todella paljon.."
-Ei, sinulla ei ole oikeutta olla vihainen hänen menneisyydestään.
Sinulla on oikeus loukkaantua siitä, että hän on kertonut ex-kumppaneita olleen 5, vaikka todellisuus on 20. Sinulla on oikeus loukkaantua siitä, jos hän jättää sinut huomiotta, kun olette yhdessä viettämässä iltaa. Silloinkaan sinulla ei ole oikeutta olla vihainen siitä, että hän juttelee myös muiden kanssa.
"En tiedä olenko riittävä, jos aikaisemmin hänellä on ollut useampi nainen kierroksessa...Kyllähän hän minulle sitä vakuuttelee ja sanoo ettei koskaan ole tavannut kaltaistani ja nyt kuulema ymmärtää mitä toisen rakastaminen on ja mitä yhdessä oleminen on."
-Tietenkin olet riittävä. Lopeta itsesi vertaaminen toisiin. Lopeta toisten halveeraaminen, se ei tee sinusta yhtään parempaa, päin vastoin. Miksi sinä muka olet sivistyneempi/fiksumpi kuin joku "amislainen". Poikaystäväsihän on valinnut sinut. Hän rakastaa ja arvostaa sinua, ei koulutuksesi vuoksi, vaan sinun itsesi vuoksi. Rakastatko ja arvostatko sinä poikaystäävääsi ja hänen tunteitaan, vai mitätöitkö ne omilla epäilyilläsi.
Puhu poikaystäväsi kanssa. Kerro hänelle rauhallisesti ja järkevästi, ilman itku ja raivokohtauksia tai syyttelyjä, omista tunteistasi ja peloistasi. Mieti myös sitä, MITÄ POIKAYSTÄVÄSI VOI TEHDÄ RAUHOITTAAKSEEN SINUN MIELTÄSI! Koska ei auta pätkääkään jos syytät häntä jostain tai loukkaannut jatkuvasti, mutta et kuitenkaan osaa esittää asiaan mitään ratkaisua. Rakentakaa selkeät rajat esimerkiksi ei muita tyttöjä syliin istumaan, mikä on sallittua (halaukset, suudelmat, poskipusut?), miten osoitat illan aikana jos jäät mielestäsi liian vähälle huomiolle ja että poikaystäväsi silloin osoittaa huomiota enemmän sinulle. Ja ennen kaikkea kuten edellisessä viestissäkin sanottiin, elä nykyhetkessä! Sinä olet ainut joka voi epäilyihisi ja mustasukkaisuuteesi vaikuttaa, mutta pahimmassa tapauksessa ne voivat tuhota koko suhteen. Jos poikaystäväsi sanoo ettei ole pettänyt ja että olet hänelle tärkein niin usko häntä. Pyri toimimaan periaatteella: syytön kunnes toisin todistetaan. Eli opi luottamaan, äläkä turhaan kiusaa itseäsi ajatuksilla menneisyydestä.