vänksylle

http://www.iltalehti.fi/allergia/2009122510835728_al.shtml
"Mystinen tauti vaivasi vuosittain - Nainen olikin allerginen joulukuusille
Perjantai 25.12.2009 klo 11.25
Lontoolaisnainen kärsi mystisesti toistuvista talviflunssista teini-ikäisestä lähtien.



Kuusenneulasille voi olla allerginen. (ZUMA WIRE)
Keskustele allergioista ja astmasta
26-vuotias Lisa Smith on kärsinyt oudoista joulukuussa puhkeavista oireista vuosittain. Tilaa oli aiemmin luultu normaaliksi talviflunssaksi, mutta vihdoin lääkärit saivat selville oikean syyn brittinaisen vuosia kestäneeseen vaivaan, kertoo Daily Telegraph.

Naisen todettiin olevan allerginen joulukuusen neulasista löytyville kemikaaleille. Tila on harvinainen.

Uimaopettajana leipänsä tienaava Smith kertoo oireiden puhjenneen aina, kun ensimmäiset joulukuuset pystytettiin kauppoihin.

- Se tuntui jatkuvalta flunssalta. Joulupäivä meni niistäessä ja yskiessä, Smith kuvailee.

Lisan poikaystävä oli ensimmäinen ihminen, joka ehdotti naisen olevan allerginen joululle. Huomautuksen jälkeen Lisa otti asiasta selvää ja huomasi sen olevan mahdollista.

Kuusenneulasallergia aiheuttaa samantyyppisiä oireita kuin heinänuha."
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

alkoi jo aikaa ennen joulua, itseasiassa tää on toinen flunssa kahden kolmen kuukauden sisään. Edellinen oli vielä tätäkin rajumpi. Tänä aikana en oo joulukuusen läheisyydessä ollut, kuin aattona muutaman tunnin. Että ei liity mitenkään muhun toi kuusiallergia kyllä :)

Äänestä
  • parempi hyväksyä se kun minä sen sanon, sun parasta tässä ajatellaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


monte34 kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/allergia/2009122510835728_al.shtml
"Mystinen tauti vaivasi vuosittain - Nainen olikin allerginen joulukuusille
Perjantai 25.12.2009 klo 11.25
Lontoolaisnainen kärsi mystisesti toistuvista talviflunssista teini-ikäisestä lähtien.



Kuusenneulasille voi olla allerginen. (ZUMA WIRE)
Keskustele allergioista ja astmasta
26-vuotias Lisa Smith on kärsinyt oudoista joulukuussa puhkeavista oireista vuosittain. Tilaa oli aiemmin luultu normaaliksi talviflunssaksi, mutta vihdoin lääkärit saivat selville oikean syyn brittinaisen vuosia kestäneeseen vaivaan, kertoo Daily Telegraph.

Naisen todettiin olevan allerginen joulukuusen neulasista löytyville kemikaaleille. Tila on harvinainen.

Uimaopettajana leipänsä tienaava Smith kertoo oireiden puhjenneen aina, kun ensimmäiset joulukuuset pystytettiin kauppoihin.

- Se tuntui jatkuvalta flunssalta. Joulupäivä meni niistäessä ja yskiessä, Smith kuvailee.

Lisan poikaystävä oli ensimmäinen ihminen, joka ehdotti naisen olevan allerginen joululle. Huomautuksen jälkeen Lisa otti asiasta selvää ja huomasi sen olevan mahdollista.

Kuusenneulasallergia aiheuttaa samantyyppisiä oireita kuin heinänuha."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu