Tuli mädätettyä aivojaan dokumenteilla hollywoodin ja musiikkibisneksen ajamasta saatanallisesta agendasta. Etsittiin elokuvista gnostilaisia vaikutteita, kaikki elokuvat joissa kyseenalaistetaan todellisuus esitettiin gnostilaisina jehovan vihaamis ja saatanan palvomis elokuvina. Nykymusiikki taas kuulemma perustuu riivattujen artistien (monet ovat haastatteluissa kertoneet henkioppaistaan) ja sekä Crowleylaisten oppien noudattajien tekemään musiikkiin. Rolling stones ja Beatles olivat muiden mukana viemässä Alesteir Crowleyn, nykyisen saatanan palvonnan isän, oppeja seksuaali- ja huumevapaudesta sekä itämaisesta mystiikasta suurelle yleisölle, syntyi hippisukupolvi jolle tällainen käytös oli mainstreamia. "Do what thou wilt shall be the whole of the law" on nykyään kumonnut kristillisen moraalin, ihmiset yhä nuorempina harrastavat seksiä vapaasti ja käyttävät huumeitä avaten sielunsa demonisille voimille. Nykyinen listamusiikki on avoimen seksuaalista, pikkulapset ihailevat seksillä ratsastavia popstaroja jotka laulavat miten ihanaa on harrastaa haureutta. Riivatuiksi sanottiin monia muusikoita, nöyttelijöistä Keany Reeves mainittiin riivatuksi. Sarjakuvakäsikirjoittaja, sekä idoli lapsuudestani, Alan Moore on kuulemma mustan magian harjoittaja, joka ei muka olisi niin hyvä kässärin tekijä ilman mustan magian harjoittamista.
Aiheesta muutama linkki:
http://video.google.com/videoplay?docid=6295590178956284762#docid=-1380969024589298776 (Hollywood's War on God)
http://video.google.com/videoplay?docid=2494291415376995856# (They sold their soul for rocken roll. Ensimmäinen osa neljästä)
http://vigilantcitizen.com/ (Sivusto jonka artikkeleissa käsitellään esim. Rihannan ja Lady Gagan musiikin saatanallista symboliikkaa)
Eli pähkinänkuoressa musiikki ja elokuvat ovat propagandaa Jumalan antamia moraalilakeja vastaan, pidättäytyminen seksistä korvataan perversioilla (kuten homoutta videoissa kutsuttiin) sekä vapaalla seksillä. Todellisuutta ei saisi kyseenalaistaa, vaan tärkeintä on olla kuulianen Jumalalle.
Mitä vittua! Mikä vitun moraalilain korvaaminen? Itse uskovaisessa kodissa kasvaneena en rokkia kuunnellut. Silti olin teininä kiimainen kuin mikä. Kyse on ihmisyydestä, jos Jumala on niin Jumala loi ihmisestä saatanan kiimaisen otuksen. Ja miksi sitten pakottaa olemaan ilman seksiä kun eka kauhean panetuksen laittaa päälle. Läpi historian ihminen on nussinut niin vitusti keitä sattuu riippumatta sikäläisen ajan musiikista. Ja käsittääkseni pidättäytyminen on vaarallisempaa kuin nussia/runkata kun panettaa, jossai muslimimaissa mitä lie kameleita nussii kun seksuaalisuus on ylisäännösteltyä. Kyse ei ole siis mistään moraalilain hylkäämisestä vaan ihmisyydestä, siitä miten kehomme toimii. Ja ei ole mitään pahaa vähän nyusaista/runkaista kun siltä tuntuu, kunhan ei raiskaa ketään. Miksi tällainen olisi väärin? Ja tietysti homous, miksi on sallittua että mies ja nainen nussii, mutta kahden miehen välillä kyse on perversiosta? En käsitä.
Ja todellisuuden kyseenalaistamisesta, mielestäni kyseessä on yksi tärkeimmistä asioista joita ihminen voi tehdä: Kyseenalaistaa normit, auktoriteetit ja järjestelmän. Näin ei jämähdetä vanhaan vaan voidaan siirtyä eteenpäin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.