Olen yli kolmikymppinen mies jolla on edellisestä avioliitosta kaksi lasta, jotka asuvat äitinsä luona ja jotka vierailevat luonani suhteellisen harvoin (1-2 krt/kk).
Eron jälkeen tietenkin kuvittelin että jos ja kun taas alan seurustella naisen kanssa, potentiaaliset kumppanit olisivat lähinnä yksinhuoltajaäitejä, ja lapsettomat sinkkunaiset tuskin olisivat kiinnostuneita lapsellisesta miehestä. Mutta kas kummaa, aivan toisin on käynyt. Tapaamani ja deittailemani naiset voisi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään sen mukaan miten he suhtautuvat siihen että minulla on ennestään lapsia:
1. Sinkkunaiset (ei lapsia) joiden omat vanhemmat eivät ole eronneet: useille näistä tuntuu olevan suuri ongelma lapset edellisestä suhteesta, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Jotkut kai pelkäävät että yritän saada heistä viikonloppuäitiä lapsilleni, jotkut ehkä että en halua enää koskaan lisää lapsia heidänkään kanssaan. Molemmat sinänsä vääriä mutta kuitenkin ymmärrettäviä olettamuksia.
2. Yh-äidit: yllättäen juuri tästä joukosta minun on jostain syystä ollut vaikeinta löytää kiinnostunutta kumppania?!? Eräskin yh-äiti oli minuun aivan haltioissaan, kunnes kerroin että minäkin olen eronnut ja lapsia edellisestä liitosta, ja se tuntui olevan kova isku hänelle. Olen mielessäni kehitellyt pari eri selitystä: heille tulee ikäviä muistoja eronneesta miehestä ja pelkäävät minussa olevan samoja vikoja kuin aikaisemmassa miehessään, ja ehkä joillakin myös rima mieskumppanin kriteereille on kohonnut, koska näillä naisilla ei biologinen kello enää tikitä ja sen takia ei ole enää kiire löytää "edes jotain" miestä siittäjäksi. Siksi on vähän varaa odotellakin sitä täydellistä ritaria ratsun selässä kun ei aika enää ole vastaan.
3. Sinkkunaiset (ei lapsia) joiden omat vanhemmat ovat eronneet: hieman yllättäen tästä ryhmästä on löytynyt eniten halukkaita kumppaniehdokkaita joille tuntuu olevan täysin luonnollinen asia jos miehellä on lapsia edellisestä liitosta. Ensin minulle oli yllätys kun jotkut sinkkunaiset eivät tuntuneet siitä juurikaan piittaavan että olen eronnut, mutta silloin huomasin juuri tämän yhteisen piirteen heissä, heidän omatkin vanhempansa olivat eronneet aikoinaan. Sinänsä loogista, koska he ovat jo nähneet tämän puolen omassa elämässään, eivätkä välttämättä koe samanlaista epäluuloa eronnutta miestä kohtaan kuin monet muut. Tosin on heilläkin osittain samat mietteet kuin muillakin (esim. lapsienhankinnan suhteen).
Voisi sanoa että tähän mennessä olin eri aikoina edennyt neljän naisen kanssa siihen vaiheeseen että vaikutti siltä että alamme seurustella. Näistä kolme olivat juuri näitä kolmosryhmän naisia, ja yksi ykkösryhmästä. Yhdenkään yh-äidin kanssa suhde ei jostain syystä edennyt juurikaan alkua (kirjeenvaihtoa) pidemmälle jos ovat alusta alkaen tienneet lapsistani, tiedä sitten onko vain sattumaa. Nykyinen aktiivinen suhteeni, joka näyttää johtavankin johonkin, on kolmosryhmäläinen.
Mietteitä ja ajatuksia josko olen yhtään oikeilla raiteilla ajatusteni kanssa?
Eron jälkeen tietenkin kuvittelin että jos ja kun taas alan seurustella naisen kanssa, potentiaaliset kumppanit olisivat lähinnä yksinhuoltajaäitejä, ja lapsettomat sinkkunaiset tuskin olisivat kiinnostuneita lapsellisesta miehestä. Mutta kas kummaa, aivan toisin on käynyt. Tapaamani ja deittailemani naiset voisi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään sen mukaan miten he suhtautuvat siihen että minulla on ennestään lapsia:
1. Sinkkunaiset (ei lapsia) joiden omat vanhemmat eivät ole eronneet: useille näistä tuntuu olevan suuri ongelma lapset edellisestä suhteesta, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Jotkut kai pelkäävät että yritän saada heistä viikonloppuäitiä lapsilleni, jotkut ehkä että en halua enää koskaan lisää lapsia heidänkään kanssaan. Molemmat sinänsä vääriä mutta kuitenkin ymmärrettäviä olettamuksia.
2. Yh-äidit: yllättäen juuri tästä joukosta minun on jostain syystä ollut vaikeinta löytää kiinnostunutta kumppania?!? Eräskin yh-äiti oli minuun aivan haltioissaan, kunnes kerroin että minäkin olen eronnut ja lapsia edellisestä liitosta, ja se tuntui olevan kova isku hänelle. Olen mielessäni kehitellyt pari eri selitystä: heille tulee ikäviä muistoja eronneesta miehestä ja pelkäävät minussa olevan samoja vikoja kuin aikaisemmassa miehessään, ja ehkä joillakin myös rima mieskumppanin kriteereille on kohonnut, koska näillä naisilla ei biologinen kello enää tikitä ja sen takia ei ole enää kiire löytää "edes jotain" miestä siittäjäksi. Siksi on vähän varaa odotellakin sitä täydellistä ritaria ratsun selässä kun ei aika enää ole vastaan.
3. Sinkkunaiset (ei lapsia) joiden omat vanhemmat ovat eronneet: hieman yllättäen tästä ryhmästä on löytynyt eniten halukkaita kumppaniehdokkaita joille tuntuu olevan täysin luonnollinen asia jos miehellä on lapsia edellisestä liitosta. Ensin minulle oli yllätys kun jotkut sinkkunaiset eivät tuntuneet siitä juurikaan piittaavan että olen eronnut, mutta silloin huomasin juuri tämän yhteisen piirteen heissä, heidän omatkin vanhempansa olivat eronneet aikoinaan. Sinänsä loogista, koska he ovat jo nähneet tämän puolen omassa elämässään, eivätkä välttämättä koe samanlaista epäluuloa eronnutta miestä kohtaan kuin monet muut. Tosin on heilläkin osittain samat mietteet kuin muillakin (esim. lapsienhankinnan suhteen).
Voisi sanoa että tähän mennessä olin eri aikoina edennyt neljän naisen kanssa siihen vaiheeseen että vaikutti siltä että alamme seurustella. Näistä kolme olivat juuri näitä kolmosryhmän naisia, ja yksi ykkösryhmästä. Yhdenkään yh-äidin kanssa suhde ei jostain syystä edennyt juurikaan alkua (kirjeenvaihtoa) pidemmälle jos ovat alusta alkaen tienneet lapsistani, tiedä sitten onko vain sattumaa. Nykyinen aktiivinen suhteeni, joka näyttää johtavankin johonkin, on kolmosryhmäläinen.
Mietteitä ja ajatuksia josko olen yhtään oikeilla raiteilla ajatusteni kanssa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Osaan ottaa kantaa vain omasta puolestani ja satun sopimaan teoriaasi. :) Seurustelen eronneen, lapsellisen miehen kanssa. En ole missään vaiheessa kuvitellut hänen etsivän minusta sijaisäitiä lapsilleen, mies osaa itse huolehtia lapsistaan oikein mainiosti. Omia lapsia en halua, siksikin minulle sopii, että miehellä niitä jo on .
Kiinnostuin miehestä itsestään, en siksi, että hänellä on lapsia - saattaa toki olla, ettei mies minua kiinnostaisi, jollei niitä olisi. Tämä kuitenkin vain siksi, että uskon perhe-elämän, eron ja lapsista yksin huolehtimisen muokanneen miehestä juuri sen, mitä hän nyt on ja juuri tuollaisena häntä rakastan.
Omat vanhempani eivät ole eronneet - asuvat kylläkin eri osoitteissa.
Itsellä on kolme lasta ja täytyy kyllä myöntää, että jos tässä uutta suhdetta alkaisi itselleen kehittelemään niin mieluummin kai sitä jonkun lapsettoman itselleen ottaisi.
Lähinnä kai siksi, että kolmessakin lapsessa on jo "pyörittämistä" saatikka siihen vaikka toiset kolme lasta lisää..
Minulla on myös uusi poikaystävä
- kolmosryhmästä. Aivan kuten edellinen kirjoittaja laittoi: pelottaisi alottaa seurustelu yh:n kanssa, jos kuvioon tulisi lisää lapsia...kun tietää käytännössä, että yhteistä aikaa jäisi paljon vähemmän. .
..tuo on vain mielikuvatasolla minulla, en ole kokeillut käytännössä. Saattasiihan olla, että toimisikin hyvin kun molemmat osaavat olla luontevasti lasten kanssa. Löysin nykyisen poikaystäväni nopeasti eron jälkeen, välissä ei ollut ketään muuta, joten en ehtinyt hastella tuulia ko. asiassa.
Hyvä että oppii joka päivä jotain uutta. :) Vahvistatte tätä näkemystä mikä minulle on muodostunut, ja täytyy sanoa että olin yllättynyt siitä. Stereotyyppisesti kuvittelin eron jälkeen että lähinnä lapsettomat sinkut hakevat toisiaan, ja eronneet toisiaan. Ilmeisesti näin ei sitten olekaan.
Tosin ihmettelen vähän tuota että kun teillä on jo lapsia entuudestaan, niin miehen lapset muka sekoittaisivat kuvioita, jos kerran ne kuitenkin vierailevat miehen luona kovin harvoin... no, pelkonsa kullakin.
Jos "tutkimuksesi" otos on 4 tapausta, en tekisi siitä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Et selvästikään osaa lukea. Sanoin, että neljä deittitapausta jotka ovat johtaneet niin pitkälle että voitaisiin puhua seurustelusta. Se on eri asia kuin kuinka monta naista olen tavannut tai kirjoitellut mahdollisessa seurustelumielessä.
Otanta siis on ollut paljonkin laajempi, ja se kuva todellakin on tullut että yh:t tuntuvat monesti karttavan eronneita miehiä. Se oli minulle yllätys että enemmän kiinnostusta on tuntunut tulevan juuri sinkkunaisilta.
Saamani muut vastaukset tuntuvat lähinnä tukevan teoriaani, vaikka kiukutteletkin vastaan. Tähän mennessä kaikki vastanneet yh-äidit ovat tainneet sanoa etteivät halua että miehellä on lapsia edellisestä liitosta (vaikka asuisivatkin äitinsä luona).
minunkin kokemukseni mukaan. Eräs tapaus, joka kiinnosti minua (lapsellista naista) oli sinkku mies, jolla ei lapsia tai liittoa takana. Hän pelkäsi suunnattomasti taustaani ja myttyyn meni. En usko "uusperheisiin". En edes yritä enää. Minusta on tulut sinkkujen sinkku, joka kuluttaa aikansa ja voimansa muuhun kuin oikullisiin suhteisiin. Onhan minulla ne lapset, joille olen tärkeä.
No,
itse olen yhden lapsen yh, ja takana muutama kuukausi seurustelua itsekin yh:na olleen miehen kanssa.
Viikonloppuja -meille sitä ainoaa mahdollista tapaamisaikaa- on vietetty paljolti hyvinkin pienissä tiloissa ja kummankin jälkikasvun läsnäollessa. Enkä valita. Arvostan sitä, että miesystäväni on omien yh-vuosiensa myötä oppinut edes jonkinmoista kodin- ja lastenhoitotaitoa. Juuri kokemuksen tuomalla luontevuudellaan lapseni käsittelyssä ja kotihommiin tarttumisessa -jotka toki voivat olla jollekulle luontaisia ilman tämänkaltaista taustaakin- hän sai minut itsestään kiinnostumaan...
En ole juurikaan miehiä tapaillut eroni jälkeen, mutta kyllä mielikuvani on, että monelle sinkkumiehelle yh-äiti on "the ultimate kauhistus".
Tutustumisessa on toki aivan toisenlaiset haasteet ja ehkä paineetkin, kun on otettava huomioon jatkuvasti myös lapset ja näiden paras.