Puolivuotta ollaan soutaa-huovattu... nyt hajoan sirpaleiksi.
Mies sanoi ettei enää tiedä rakastaako vai eikö rakasta. Minussa on kuulemma niin paljon vikoja. En olekaan se täydellinen prinsessa, johon hän aikanaan rakastui. Yhteisiä vuosia on takana yhdeksän. Seksi ei suju, tai ei ole sujunut viimeiseen vuoteen (miehellä potenssi ongelmia, jotka johtuvat kuitenkin tavalla tai toisella minusta)... Kuitenkin meillä on kivaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Olemme parhaimmat ystävät. Olin onnelinen, kunnes mies yhtenä päivänä sanoi, ettei halua jatkaa elämäänsä mun kanssa. Yritin parantaa tapojani. Yritin tehdä asiat niinkuin hän halusi, yritin olla mieliksi, sillä rakastan häntä yhä. Hän ei kuitenkaan huomannut eroa. Asumme yhdessä. Vaikka hän oli sanonut ettei rakasta minua, elämä jatkui seuraavana päivänä täsmälleen samanlaisena kuin edellisenäkin päivänä. Sain hellyyden osoituksia ja teimme kaikkea kivaa yhdessä, pyöritimme arkea, vietimme joulua... kaikki niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Onko miehen niin vaikea puhua näistä asioista? Minä kun olin itkenyt silmäni kuiviksi jo eroamme, mutta sitten kaikki jatkuikin. Ja mies ei avaa keskustelua. Minä avasin sen kolmesti. Joka kerta sydämeeni sattui ja joka kerta jäljelle jäi sama epätietoisuus tulevasta. Mies puhui muutostaan. Mies puhui minun vioista ja kuinka hän löytäisi sellaisen naisen, jota oikeasti rakastaisi. Hän sanoi kuitenkin kiintyneensä minuun. Ja mitään ei tapahdu...mies ei muuta pois... meillä on edelleen mukavaa yhdessä... Arki jatkuu samanlaisena, vaikka sydämeni on sirpaleina. Mä haluan ratkaisun tähän tilanteeseen, mutta miten sen saan?
Mies sanoi ettei enää tiedä rakastaako vai eikö rakasta. Minussa on kuulemma niin paljon vikoja. En olekaan se täydellinen prinsessa, johon hän aikanaan rakastui. Yhteisiä vuosia on takana yhdeksän. Seksi ei suju, tai ei ole sujunut viimeiseen vuoteen (miehellä potenssi ongelmia, jotka johtuvat kuitenkin tavalla tai toisella minusta)... Kuitenkin meillä on kivaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Olemme parhaimmat ystävät. Olin onnelinen, kunnes mies yhtenä päivänä sanoi, ettei halua jatkaa elämäänsä mun kanssa. Yritin parantaa tapojani. Yritin tehdä asiat niinkuin hän halusi, yritin olla mieliksi, sillä rakastan häntä yhä. Hän ei kuitenkaan huomannut eroa. Asumme yhdessä. Vaikka hän oli sanonut ettei rakasta minua, elämä jatkui seuraavana päivänä täsmälleen samanlaisena kuin edellisenäkin päivänä. Sain hellyyden osoituksia ja teimme kaikkea kivaa yhdessä, pyöritimme arkea, vietimme joulua... kaikki niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Onko miehen niin vaikea puhua näistä asioista? Minä kun olin itkenyt silmäni kuiviksi jo eroamme, mutta sitten kaikki jatkuikin. Ja mies ei avaa keskustelua. Minä avasin sen kolmesti. Joka kerta sydämeeni sattui ja joka kerta jäljelle jäi sama epätietoisuus tulevasta. Mies puhui muutostaan. Mies puhui minun vioista ja kuinka hän löytäisi sellaisen naisen, jota oikeasti rakastaisi. Hän sanoi kuitenkin kiintyneensä minuun. Ja mitään ei tapahdu...mies ei muuta pois... meillä on edelleen mukavaa yhdessä... Arki jatkuu samanlaisena, vaikka sydämeni on sirpaleina. Mä haluan ratkaisun tähän tilanteeseen, mutta miten sen saan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsellä samanlainen tilanne...
Mies ilmoitti kolmisen kuukautta sitten ettei rakasta. Ei ilmeisesti ole koskaan rakastanutkaan. Sanoo, ettei välillämme ole rakkautta. Hän tosin voi puhua vain omasta puolestaan....Järkytyin ja olin shokissa. Sitten hän päätti lähteä pariksi kuukaudeksi ulkomaille. Luottamus meni täydellisesti. yritin saada luottamusta takaisin. Välillä sainkin ja uskoin taas että jos tarpeeksi yritän, hänkin ymmärtää, että rakkaus ei ole pelkästään tunteen asia, vaan myös päätös ja tahtoasia. Hän ei ymmärtänyt. on edelleen sitä mieltä, ettei ole rakkautta. jotakin voimakasta tunnetta, jota hän niin kovasti haluaisi. Haluaa nyt vain matkustella ja nähdä maailmaa. Ja etsiä sitä ihmistä, jonka kanssa voi kokea tään uskomattoman voimakkaan tunteen.
Kaksi kuukautta mietin, kunnes tein päätöksen. Se ei ollut helppo. Nyt olohuone on pullollaan valmiiksi pakattuja laatikoita ja uusi asunto vuokrattuna tammikuun alusta.
Epätietoisuus on ollut yhtä helvettiä. mies on välillä ollut sitä mieltä että mun pitää muuttaa pois, ja välillä taas että eiköhän yritetä vielä. Rankkojen keskustelujen jälkeen kaikki on muka ollut kuin ennenkin. pää siinä menee sekasin, kun ei tiedä mitä toinen oikein aikoo, kun on niin ailahtelevaa.
Minulla silmät aukesivat miehen reissun aikana. Päätin, että pois on päästävä. En enää kestänyt. Takaisin voi aina tulla, jos siltä molemmista tuntuu sitten joskus myöhemmin.
Konkreettinen ero auttoi ainakin minulla. Saman katon alla on todella hankala saada tilanteeseen ja omiin tunteisiin etäisyyttä.
Olen ollut altavastaajana tässä suhteessa. Kaikki on ollut minunu vikani. miehessä ei ole koskaan ollut vikaa. Hän on vain niin hyvä ihminen. Olen mm. loukkaantunut vääristä asioista, reagoinut väärällä tavalla tai liikaa milloin mihinkin jne. En jaksa kaikkea edes nyt kertoa...
Itseäni olen syyttänyt kaikesta ja mies on siinä minua avustanut. No, nyt se on loppu.
Rakkauden tunteet vaihtelevat. Kaikenlaiset tunteet vaihtelevat ylipäätään. joskus on hyvä olla pidempiä jaksoja elämässä, joskus taas masentaa. Samalla tavalla ne rakkauden tunteet toista kohtaan elävät ja veihtelevat. Voi kun ihmiset sen tajuaisivat ja ymmärtäisivät ettei asiat tule ilmaiseksi. Paisuhteesta ja omista tunteista pitää huolehtia. ei se muuten kestä.
Scrat, on mahdollista että saatte asiat keskenänne vielä kuntoon. Mutta sinä et voi toista pakottaa sinua rakastamaan. Vaikka kuinka miellyttäisit ja tekisit kuten hän haluaa. Mitä sinusta jää jäljelle, jos teet kaiken vain, jotta hän olisi tyytyväinen...? Oletko se enää sinä itse, vai joku muu, jonka miehesi on muovannut mieleisekseen? Hänen pitää itse oppia näkemään ja arvostamaan sinua.
Teillä on pitkä suhde takana. Oma suhteeni oli vain muutaman vuoden pituinen. Jos mieheni olisi sanonut, että rakkus hiipui tai vastaavaa, olisin yrittänyt saada häntä mukaan parisuhdeterapiaan...Mutta koska rakkaus ei hänellä ole omien sanojensa mukaan koskaan edes syttynyt,päätin luovuttaa.
Oletko harkinnut/oletteko keskustelleet parisuhdeterapian mahdollisuudesta? Se saattaisi teitä auttaa.
Voimia sinulle! Tiedän kuinka turhauttavaa ja raskasta epätietoisuus toisen aikeista on.
Muutto omaan asuntoon saattaa myös oikeasti auttaa, vaikka se tuntuisikin aluksi siltä, ettei sen jälkeen palata enää yhteen. Toisinaan ero voi saada toisen osapuolen tai molemmat ymmärtämään toisen ihmisen arvon ja tärkeyden. Ja ehkä näkemään myös sen rakkauden...
Siksi teillä ei tuo eroaminen tuo teitä takaisin yhteen.
Miten, ja miksi olet alunperin ollut noin "helppo"? Kuinka siis ajauduitte parisuhteeseen, kun toinen ei ole koskaan rakastanutkaan? Annoit hänelle vain reppu levällään, heti kun pyysi?
No mahdoitkohan oppia mitään tästä? ja jos, niin mitä?
Jos mun mies sanoisi mulle, ettei rakasta mua, niin ihan ystävinä voitais erota...mutten todellakaan ITSE haluaisi olla miehen kanssa joka ei minua rakasta. Eli tekisin itse sen päätöksen, ettei elämä tuommoisten puheiden jälkeen voisi enää jatkua "kuin ennen saman katon alla".
Kehoittaisin sinua antamaan ei-sinun-arvoisesi miehen mennä, sitten opettelet rakastamaan ja kunnioittamaan itseäsi (miksi yrität muuttaa itseäsi, etkä ole oma itsesi...siis toisaalta olemme rakkaudenkerjäläisiä kaikki, mutta joku raja siinäkin on oltava, kaikkien vuoksi). Ehkä piankin elämääsi astuu joku uusi ihana mies, joka myös rakastaa ja kunnioittaa sinua sellaisena kuin olet.
Aivan. Ei sen jälkeen kun toinen on ilmoittanut ettei ole ollutkaan rakastunut, voi yhteistä elämää enää jatkaa. Tai minä en ainakaan voinut. On vain hirvittävää, että toisen tunteiden puuttuminen käy ilmi vasta vuosien jälkeen, kuten mun tilanteessa. Olin tottakai kuvitellut että rakkaus on molemminpuolista! Mieheni piti ilmeisesti todelliset tunteensa( tai siis niiden puuttumisen) ansiokkaasti sisällään. Jotkut ihmiset osaavat vain näytellä todella hyvin. Sanoa kauniita sanoja, elää jonkinlaista roolia, jopa lähimmälle ihmiselleen. Tiedän että pääsen tästä yli. Siihe tulee tosin menemään aikaa...
Voimia sinulle scrat:)
Ethän sinä voi mitään. Voit kyllä rakastaa ja jos oikeasti niin teet päästät miehestä irti.
Kai sinä toivot myös sitä että hän olisi onnellinen vaikka sitten jonkun toisen kanssa. Entä sinä itse? Jos sinua ei rakasteta sellaisena kuin olet ei hyvä juttu. Eikö sinusta olisi hienoa että joku näkisi sinun viatkin ihanina asioina? Niin monesti käy että ne asiat joista alussa viehättyy (mitkä itseltä puutuu) alkaakin myöhemmin ärsyttämään.
Ei kuitenkaan sinun tehtäväsi ole luopua omasta persoonastasi ja itsellesi tärkeistä asioista kenekään vuoksi.
Pitemmän päälle mielistely kostautuu kun väsyt siihen itsekkin. On suurimpia virheitä odottaa toiselta jotain että se huomaiisi kuinka minä olen muuttunut ja alkaisi käyttäytymään sen mukaan.
Sinun itse pitää olla valmis muuttamaan itseäsi itsesi vuoksi ei toisen vuoksi. Kaikki tapahtuu luonnollisesti kun oivaltaa asioita itsessään ja haluaa muuttaa niitä. Toiset reagoivat automaattisesti eri tavoin sinuun kuin ennen mutta mielistely ei ole koskaan hyvä asia. Tervettä itsekkyyttä tarvitaan sillä sinun on pidettävä itsestäsi niin paljon että tiedät olevasi jonkun rakkauden arvoinen juuri tuollaisena kuin oletkin.
Tämä mies ei näe sinua niinkuin toivoisit hänen näkevän. Ero voi aukaista hänen silmänsä mutta niin se voi tehdä sinullekkin. Huomaat halunneesi jotakin mitä et oikeasti halunnutkaan.
Itsetutkiskelu olisi paikallaan sinulle sekä miehelle joka ei nyt saa itse repäistyä itseänsä irti.
Mies ei tiedä mitä haluaa ja hyväksy se.
Hänen on otettava siitä selvää ja sinun on tönäistävä hänet irti niin paljon kuin se sattuukin.
Nyt roikut löysässä hirressä ja niin hänkin.
Olette samassa veneessä ettekä voi auttaa toisianne. Pelastakaa itsenne.
Tulevaisuus voi yllättää vielä paljon parempana. Sinne on vain uskallettava hypätä. Tuntemattomaan.
Osallistu eroseminaariin! Siellä saat työkalut parisuhteesi tutkisteluun ja tarvittavat voimavarat tuli ero tai ei. Pystyt tarkastelemaan suhdettasi kriittisesti ja tarvittaessa rakentamaan ainakin itseluottamuksesi terveemälle pohjalle. Tuollainen suhde syö oman itsetuntosi ja tarvitset vahvistusta. Ymmärrät, ettei vika ole sinussa jos toinen on kykenemätön sitoutumaan rakastamaan. Rakkaus ei ole häilyvä tunne vaan päätös rakastaa. Jos toinen on tehnyt päätöksen ettei rakasta, sitä on vaikea muuttaa. Silloin kannattaa satsata itseensä ja loppuelämäänsä. Saat seminaarista myös työkalut toimivampien ihmissuhteiden rakentamiseen.
Puhumalla avoimesti välillämme kaikki taas selviää (Fredi (Matti Siitonen))
Ymmärrän aloittajaa täysin. Itsekin tilanteessa, että mies on ilmoittanut hakevansa avioeroa.:( Kuitenkin edelleen ollaan yhdessä, jotain puuttuu tällä hetkellä meidän väliltä, mutta silti mies huomio arkiasioissa minua niin kuin aiemmin esim, iltasuukot, aamusuukot yms. Mutta tämä epätietoisuus repii minua hajalle.
Kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo. Minä uskon ja toivon, että liittomme saadaan kuntoon. Mutta tuntuu, ett'ä mies ei vain halua siihen tällä hetkellä uskoa. Nyt mennään päivä kerrallaan, mikä on erittäin raastavaa. Minulle riittäisi se kun mieheni sanoisi minulle, että katsotaan nyt miten tämä puolivuotta menee ja että toivoa on. Mutta kun mieheni ei suostu asiasta keskustelemaan. Oman kantani olen kyllä tehnyt hänelle selväksi.
Ikävä on aivan älyttömän suuri koko ajan. Haluaisin vain läheisyyttä ja hellyyttä todella paljon, mutta saan sitä vain vähän. Haluaisin itkeä tämän pahan olon pois, mutta kun tuntuu ettei se lähde edes itkemällä.:(
Olen itse sikäli samassa tilanteessa, että exäni antoi eron jälkeen pienen mahdollisuuden yhteenpaluuseen. Kun kerroin kuinka kaipaan häntä ja teen mitä vaan saadakseni hänet takaisin, hän sanoi että tällä hetkellä haluaa erota ja ehkä se maailma on niin ihmeellinen että vuoden päästä kasvetaan takas yhteen.
Tämä on todella raastavaa, koska sitä koko ajan vain elättelee sitä hyvin pientä toivoa. Kaverini kyllä sanoi minulle hyvin: Hän totesi, että "luultavasti jättäjä sanoo noin helpottaakseen sitä, että jätettävä ei ruinaa koko ajan takaisin. Elämä on julmaa." Eli ei sitä yhteenpaluuta meilläkään varmaan tule : ( ja veikkaan, että vaikka näin siihen yritän asennoitua, menee pitkään ennenkuin pääsen yli.