Olen perheen nuorin ja nyt on tulossa perinnönjako. Vanhemmat sisarukset saivat perheensä paljon aikaisemmin ja itse todella vanhana. Vanhempien sisarukset saivat perheen perustamisvaiheessa vanhemmiltani kunnon alkupotit omakotitaloihinsa ja oli selvää että vanhemmat maksoivat kaikki häät, hoitivat lapset jne. Periaatteessa olen ollut sitä mieltä että olisin todennäköisesti saanut saman, jos elämäni olisi mennyt toisin, joten homma on ollut tähän asti ok.
Perinnönjaossa menin sitten sanomaan, että koska olen menossa lähitulevaisuudessa naimisiin, halusin että nuo hääni vielä maksetaan suvun puolesta, kai niihin kymppitonni menee tai jotain, mutta siitäkö sitten riemu repesi. Olen nyt sisarusten mielestä sisarkateellinen , katkera jne. pyyntöni takia. Heidän kustannusten maksu oli lahja, se kuului heille, että he eivät pyytäneet niiden maksua jne. No elämä on, kai se maksettava omasta pussista, mutta tuota valitusvirttä ei jaksaisi kuunnella, kun vielä joutuu kutsumaan saman sakin vieraaksi.
Perinnönjaossa menin sitten sanomaan, että koska olen menossa lähitulevaisuudessa naimisiin, halusin että nuo hääni vielä maksetaan suvun puolesta, kai niihin kymppitonni menee tai jotain, mutta siitäkö sitten riemu repesi. Olen nyt sisarusten mielestä sisarkateellinen , katkera jne. pyyntöni takia. Heidän kustannusten maksu oli lahja, se kuului heille, että he eivät pyytäneet niiden maksua jne. No elämä on, kai se maksettava omasta pussista, mutta tuota valitusvirttä ei jaksaisi kuunnella, kun vielä joutuu kutsumaan saman sakin vieraaksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
provo, vai häät kuolinpesästä...
..Että kuolinpesältä ei saa kysyä asiaa?
ettei moista edes kysytä.
Perinnönjaossa ei oteta huomioon sitä, mitä on annettu eläessä, joten turha ruikuttaa.
Perinnönjaossa huomioidaan myös muille lapsille annetut ennakkoperinnöt. Häät, jotka maksavat paljon, voidaan katsoa ennakkoperintönä. Jos muut ovat saaneet alkupotit omakotitaloihinsa, niin sinulle kuuluu myös. Otapa yhteys lakimieheen, jos sisaresi eivät tätä ymmärrä.
pidä mitään häitä, äläkä kutsu sisaruksia pieniin häihisi. Suotta niihin laitetaan rahaa. Menkää naimisiin kahden todistajan läsnä ollessa ja käyttäkää häärahat johonkin tarpeellisempaan tai vaikka omaan häämatkaan.
Kirjoitat "Vanhemmat sisaret saivat perheensä paljon aikaisemmin ja itse todella vanhana". En käsitä, mitä tällä tarkoitat enkä myöskään tätä "Vanhempien sisarukset saivat perheen ......ja oli selvää että vanhemmat maksoivat kaikki häät". Sinun vanhempasiko maksoivat omien sisarustensa häät, hoitivat lapset jne?
Ketjun avaaja kirjoittaa eräästä sukuvihanpidon tärkeimmästä syystä.
Ymmärsin perustilanteen olevan seuraava: Monilapsisen perheen vanhemmat ovat kuolleet, edessä on perinnönjako. Perheen lapset ovat melko eri ikäisiä. Niinpä vanhimpien lasten häät ja talonrakennukset tulevat eteen paljon aiemmin kuin perheen "pahnanpohjimmaisen". Vanhemmat ovat avustaneet aikanaan vanhimpia lapsia sekä työssä että rahallisesti. Ap. ei kirjoita, onko hän mahdollisesti saanut opintoihinsa tms. rahaa vanhemmiltaan.
Perinnönjako menee tavallisissa tapauksissa niin, että kukin lapsi saa laissa määritellyn perintöasuutensa. Jos joku lapsista on saanut enakkoperinnöksi luokiteltavan ison rahasumman, se voidaan vähentää lopullisesta perinnöstä. Tietysti pitää voida todistaa, että auto, tontti tms. on luovutettu ilmaiseksi eli lahjana.
Nyt kirjoittajalla on seuraavat ongelmat: Et ole kateellinen, vaan kyselet oikeudenmukaisuuden perään. Merkillistä, jos/ kun vanhemmat eivät ole ennakoineet tilannetta. Ap.lle ei siis ole osuudeksi annettu esim. koulutusrahaa, vuokranmaksua vieraassa kaupungissa tms.
Mikäli aikaa on kulunut ja sisarukset haluavat "unohtaa" saamansa etuudet, ei paljon ole tehtävissä. Aina voi kysyä, pitävätkö sisarukset tilannetta oikeudenmukaisena. Mutta perinnön, varsinkaan vanhojen maksujen tai pienten, perään ei kannata kovin huudella, ELLEI halua katkaista sukuun välejään.
Väärin tai oikein - näin se menee.
Tekstistäsi näkee että homma ei ole sinulle sittenkään ok. Elämä on sellainen että talot ja kersat kannattaa tehdä nuorena, jotta voi lypsää vanhempiaan heidän eläessään. Kannattaa kasvaa aikuiseksi.
On ihan reilua kysyä, koska sisaruksetkin ovat saaneet ikäänkuin ennakkoperintönä häänsä mutta yksi sisaruksista ei, itse ole ollut hiukan samanlaisessa tilanteessa miten muiden onkaan helppoa väittää että on kateellinen, no tiedä häntä, onko se nyt sitten niin kadehdittavaa kuitenkaan että opn päässyt naimisiin ja saanut lapsia? kai sitäkin joku voi kadehtia vai?
En ole koskaan ymmärtänyt sitä asiaa miksi kaikki on kateutta? eikö kyse ole enemminkin monessa asiassa siitä että jokainen haluaa että kohdeltaisiin tasapuolisesti ja solidaarisesti, ei tuokaan kateutta ole kai vaan sitä että sisaruksia ei ole kohdeltu tasa arvoisesti ja se on julmaa todella julmaa jolloin yksi sisaruksista asetetaan ikäänkuin mustan lampaan asemaan
Jos eivät osaa kohdella kaikkia jälkeläisiään rakastavasti, kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. He eivät ole ansainneet sinua. Jos pystyt elämään erossa heistä, tee se, oma elämäsi tulee olemaan yllättävän hyvää, kun huomaat saavasi arvostusta tuntemattomilta ihmisiltä.
vaan oikeudenmukainen
Ei tämä ole yhtään epätavallinen ilmiö, monissa perheissä on tapahtunut tällaista samansuuntaista. Meillä oli niin, että me kaksi vanhempaa lasta jouduimme aika nuorina ottamaan vastuun omasta elämästämme, eikä kotoa avustettu yhtään, kun sieltä muutimme. Vanhemmilla ei yksinkertaisesti ollut varaa antaa yhtään mitään. Eikä osattu sellaista edes olettakaan.
No, nuoremmille jäi sitten paremmin mitä antaa, kun meidät vanhemmat oli siitä saatu ulos kuluttamasta. Ja muutenkin perheen taloudellinen tilanne parani parempien aikojen myötä, äitikin meni töihin ja alkoi tienata rahaa ja niin pois päin. Niinpä sitä sitten ilmestyi näille nuoremmille kaikkea sellaista, mikä meille vanhemmille olisi ollut aivan mahdotonta saavuttaa aikanaan. Meillä ei esim. kummallakaan ollut omaa polkupyörää, mutta kylläpä vaan pikkuveljelle oli sitten varaa ostaa jo ihka uusi mopokin.
Ja kun pikkusisko muutti omaan asuntoonsa, kaikkea mahdollista hänelle varustettiin mukaan. Kaikkein hulluinta oli, että vanhemmat olivat sitä mieltä, että meidän isompien siskojenkin olisi pitänyt jotain hänelle antaa, siis auttaa elämisen alkuun. Eihän lasta sillä lailla saa "maailmalle potkaista" tyhjin käsin. Autuaasti olivat unohtaneet sen, että kyllä vain me kaksi olimme lähteneet maailmalle ihan omin nokkinemme, ensin alivuokralaisasuntoihin ja siitä sitten vaan pikku hiljaa eteenpäin.
Veljeä koulutettiin kuin perintöprinssiä ja oltiin suunnattoman tarkkoja siitä, ettei pojalta vaan saanut puuttua yhtään mitään. Kun joskus piruuttamme muistutimme, että eihän meilläkään mitään ollut, kun omaan elämäämme lähdimme, niin vastaus oli vain, että no ne oli eri aikoja silloin ja nyt on nyt, ei nykyään sillä tavalla enää voisi tehdäkään.
Vähän ketutti, kun tajusimme, millä rahalla veljeni osti ensimmäisen autonsa. Isähän sen hänelle osti. Kun siitä vähän hänelle huomautin, niin isä vain tuumasi, että eihän hänen minulle autoa tarvitse ostaa, kun minulla jo sellainen on. No onpa tietysti, itse hankkimani.
Että näinhän tämä menee. Olen muutenkin huomannut, että vanhemmat ovat hyvinkin avokätisiä näille kahdelle nuoremmalle lapselleen, joilla on vielä elämä sillä lailla auki, että eivät ole naimisissa eikä kummallakaan ole vielä vakituista työpaikkaa, vaikka töissä käyvätkin koko ajan. Pienessäkin rahapulassaan he voivat kääntyä äidin ja isän puoleen, ihan huolettomasti. Siskonikin laitatti hiustenpidennyksen, ja lainasi siihen äidiltä rahat. Takuulla ei maksa takaisin yhtään mitään. Me kaksi vanhempaa taas emme ole ikinä kotoa rahaa lainanneet saati pyytäneet. Se on vain on ollut jotenkin itsestään selvää, että niin me emme voi tehdä. Meillä on jo perheet ja omat elämät, ja meidän kuuluukin tietysti elää omillamme.
Että näin.
Minulla on vähän samantapaista, vaikka en ole erityisesti eritellyt, mistä olen jäänyt paitsi. Ainakin koulutuksesta, koska minulle ei järjestetty opiskelumahdollisuutta kaupunkiin oppikouluun, vaan jouduin kulkemaan edestakaisin junilla ja busseilla, eikä koulunkäynnistäni tullut mitään. Olin 11-vuotiaasta poissa kotoa 9-10 h lauantait mukaan lukien, ja koskapa olisin läksyjä tehnyt? Kotona oli ahdasta, pienet sisarukset, itsellä nälkä ja väsymys. Koulut jäivät kesken.
Muut lapset ovat hyvissä asemissa, minä olen minimipalkalla ja monta kertaa joutunut tekemään 2 työtä, kun koulutin omia lapsiani.
Perinnönjaon jätin heille. Sanoin, että minulle käy kaikki, en halunnut ruveta hiuksia halkomaan menneistä, eikä vanhempien omaisuus ollut kovin suuri. Eipä olisi kannattanut ruveta vetämään esille koulutuksia ja opintovelkoja, asuntoja ja lainantakauksia. Olisihan siinä saanut selvitellä, varsinkin, kun vanhempani eivät koskaan kertoneet muille sisaruksille, miten olivat jotain lastaan auttaneet.
Ajattelin, että tähänkin asti olen selviytynyt omillani, selviydyn jatkossakin.