tämä avioliitto syö mut hengiltä

onneton äiti

Ollaana oltu yhdesssä 5 vuotta, joista 4 naimisissa ja meillä on 2 vuotias lapsi. Viime kesänä mieheni jäi kiinni siitä että YRITTI pettää minua ystäväni kansssa.Ystäväni torjui hänen lähentelyt, ja kertoi minulle. Miehen kanssa puitiin asia selväksi ja jauhoin asiaa pitkälle syksyyn. Lopputulos oli se, että yhdessä jatketaan, mutta mitä hän yritti oli väärin ja hyvin törkeää.Sanoin että jos hän vielä joskus yrittää moista, niin me lähdetään eri teille. Mieheni oli katui kovasti ja tsemppasikin jonkin aikaa, yritti olla hyvä puoliso.

Nyt kuitenkin, viikko ennen joulua, sain samaiselta ystävältäni s.postin, johon oli kopioitu hänen ja mieheni välinen chat keskustelu.Mieheni vonkasi seksiä häneltä!! Uskomatonta! Tämä ei nyt ihan ole pettämistä, mutta lähelle.Mitä teen. Olen jo sanonut että tammikuussa meidän perhe lähtee pariterapiaan, mutta auttaako se.
Muutenkin, musta tuntuu että rakkaus on kuollut.En halua häntä. Mieheni on aina niin kiukkuinen ja alentava, hän ei ole ollenkaan kiinnostunut mun ajatusmaailma tai arvoista. Ja uskokaa pois, olen yrittänyt, kaikkeni, että suhde meidän välille syntyisi taas. Olemme kaikesta erimieltä.. Voisiko ero olla oikea ratkaisu...

13

1686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi mies kehiin!!

      Eipä hyvältä kuulosta..
      Käykää terapiasssa,mutta ukkos on tyypillinen kusipääpettäjä..pettää sua jossain vaiheessa..
      Saat myöhemmin paremman ukon..eroista selviää..oon itekki selvinny ja ihmettelen nykyään,mitä IHMETTÄ siinäkin paskiaisessa näin aikanaan!!
      Sitä aina rakastuu uudestaan! Älä anna tuommoisen luuserin sun mieltäs mustata!
      Mullakin on nyt ollut yli 10vuotta hyvä mies!Voin luottaa siihen! Entinen oli pettäjäpaskiainen!
      Ei elämä tuommoisiin lopu,oikeestaan vasta alkaa!! Tsemppiä sulle ja lapselles!!

    • UmmNoora&Saara

      Ei kukaan ihminen ansaitse tuollaista kohtelua.. ajattele jos jatkat liittoasi tämän miehen kanssa se lopulta tulee syömään itsetuntosi, mielenterveytesi ja kaiken ilon vieläpä siitä ajasta kun lapsesi on pieni.

      Voisitko Vielä luottaa häneen, kunnioittaa häntä, rakastaa häntä....
      Parempi olisi jos nyt kunnioittasit itseäsi ja rakastaisit hieman itseäsi.. tämä mies ei ansaitse sinua...

    • 67 piå097jkh

      voithan tietysti kärsiä vilä muutaman kymmenen vuotta ja odotella että miehel toivottavasti seksihalut häviää iän myötä ja olisi kokonaan sinun...kuulostaisko hyvältä.

      Jos hän on vongannut kaveriasi luuletko ettei ole muita naisia?? Kunniaton paskiainen...varmaan toosi hyvä mies noin muuten tietysti ja blaa blaa blaa...

    • keskustelu

      >Voisin kuvitella ,että miehesi vonkasi sillä tuttavaltasi sexiä ,että yritti saada hänet ansaan..Hänen
      suostuttuaan ,olisi miehesi tuonut sinulle todistuksen ,että ystäväsi oli antanut hänelle..
      Usko joskus miestäsi..Toisekseen sanoit ,että et anna miehellesi ,ajattele asiaa siitä kulmasta ,että miehesi
      joutuu olemaan jatkuvasti ilman ,eikä vaimo anna. Sanoisin ,että sinunkin kannataisi katsoa peiliin ja
      vähän raottaa housujasi alas illalla...

    • Erkki 44 v

      Jos liitto on kunnossa, ei kahden ihmisen väliin sovi kolmatta.

      Jos miehesi saa kotona ymmärrystä ja seksiä, ei hänen ole tarvis hakea sitä muualta.

      (Tai sitten miehesi on sitä tyyppiä, jolle mikään ei riitä. Olen monta kertaa miettinyt, mitä Hugh Grantin mielessä kävi, kun kotona odottaa Elizabeth Hurley ja mies menee ostamaan suuseksiä mustalta prostituoidulta. Haloo . . . )

      Miksi ystävättäresi chattailee miehesi kanssa ? ? ? ? Voisi kuvitella että hän lopettaisi heti alkuunsa? Tai sitten tässä on jotain mitä en ymmärrä tai et ole kertonut.

      • onneton äiti

        kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.Tarkenna nyt sen verran, että meillä on ollut aina hyvä ja aktiivinen seksielämä, en ole mikään pihtari.Ja tämä ystävätär jonka kanssa mieheni chattaili on itseasiassa veljeni avokki, ja me olemme hyvon läheisissä väleissä kaikki aikuiset ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En näe siis heidän välisessä chattailussa mitään pahaa, ennen siis mieheni iskuyrityksiä. Tilanne on kiusallinen myös veljeni kannalta.. hän on tietämötön tilanteesta, toistaiseksi.

        Terapiaan nyt menossa siis, mutta katsellaan.. aika sekava olo.En halua viedä lapselta perhettä, mutta en aio itsekään elää onnettomana..


      • onneton äiti kirjoitti:

        kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.Tarkenna nyt sen verran, että meillä on ollut aina hyvä ja aktiivinen seksielämä, en ole mikään pihtari.Ja tämä ystävätär jonka kanssa mieheni chattaili on itseasiassa veljeni avokki, ja me olemme hyvon läheisissä väleissä kaikki aikuiset ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En näe siis heidän välisessä chattailussa mitään pahaa, ennen siis mieheni iskuyrityksiä. Tilanne on kiusallinen myös veljeni kannalta.. hän on tietämötön tilanteesta, toistaiseksi.

        Terapiaan nyt menossa siis, mutta katsellaan.. aika sekava olo.En halua viedä lapselta perhettä, mutta en aio itsekään elää onnettomana..

        Ei se elämä eroon lopu. Päinvastoin, voi jopa alkaa.

        Aika parantaa ja jonkin ajan kuluttua olet valmis uuteen rakastumiseen.

        Ei elämää kannata tuhlata huonossa suhteessa loputtomiin. Hyvä jos olette menneet terapiana. Hyvä jos se auttaa. Mutta jos sei auta niin ota askel kohti parempaa elämää.

        Toivotan paljon parempaa uutta vuotta!


      • Perheenäiti 42 v.
        onneton äiti kirjoitti:

        kiva kuulla erilaisia mielipiteitä.Tarkenna nyt sen verran, että meillä on ollut aina hyvä ja aktiivinen seksielämä, en ole mikään pihtari.Ja tämä ystävätär jonka kanssa mieheni chattaili on itseasiassa veljeni avokki, ja me olemme hyvon läheisissä väleissä kaikki aikuiset ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En näe siis heidän välisessä chattailussa mitään pahaa, ennen siis mieheni iskuyrityksiä. Tilanne on kiusallinen myös veljeni kannalta.. hän on tietämötön tilanteesta, toistaiseksi.

        Terapiaan nyt menossa siis, mutta katsellaan.. aika sekava olo.En halua viedä lapselta perhettä, mutta en aio itsekään elää onnettomana..

        Hm... Onko tämä nainen, jolta miehesi vonkasi, kovinkin viehättävä tai onko hän ehkä itsekin flirttaillut miehesi kanssa, ja miehesi on ehkä ymmärtänyt väärin ja alkanut fantasioida hänestä.

        Siinä kun pariskunnat viettävät aikaa yhdessä, on omat riskinsä. Pitäisikö teidän parina ottaa etäisyyttä veljeesi ja tämän avovaimoon? Voithan sinä lapsi olla heidän kansaaan tekemisissä myös ilman miestäsi. Koeta nyt alkuvaiheessa jättää miestäsi taustalle tästä neljän kuviosta. Miehesi on jäänyt aviorikoksen yrityksestä kiinni, mutta hienoa, että veljesi vaimo on sinulle lojaali, ja on kertonut asiasta. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut se, että hän olisi hienovaraisesti torjunut miehen ja jättänyt kertomatta sinulle. Tai sitten kolmas vaihtoehto, jos hänen moraalinsa olisi kovin alhainen, olisivat he jo naineet keskenään ja ns. vahinko olisi tapahtunut.

        Onko teillä muita vaihtoehtoja viettää aikaa kuin veljesi ja tämän vaimo? Entäpä toiset lapsiperheet?
        Onko miehesi ollut aiemminkin kiinnostunut muista naisista? Ehkä miehesi on vaan ns. nussijatyyppiä ja ruohohan on aina toisella puolella aitaa vihreämpää...

        Aika kevyesti täällä palstalla vaan kehotetaan eroamaan. Ei ole kovin yksinkertaista, jos on jo lapsikin tehty. Toistaalta ihmettelen sitä, jos miehesi ja veljesi vaimo chattailevat keskenään. Vähän erikoiselta kuulostaa. Jos kovin läheisiksi heittäydytään, aletaan uskoutua, kertoa tunteista jne., on se vaara, että myös seksuaalisuus alkaa nostaa päätään ja voidaan joutua tällaisiin tilanteisiin.

        Miten veljelläsi ja tämän vaimolla menee? Onko heillä kaikki hyvin? Jos miehelläsi ja veljesi vaimolla on jo nyt säpinää keskenään, voiko siitä olla varma, että he eivät ajaudu keskenään sänkyyn, jos teidän tuttavuutenne jatkuu aina vaan yhtä läheisellä tavalla.

        Käykää nyt ensiksi terapiassa. Yritäpä vielä selvittää, miksi tämä nainen niin kovin kiinnostaa, ja mitä hän ehkä sinulta toivoo...


    • Tuohan nimenomaan ON pettämistä eikä mitään yrittämistä. Luottamuksesi on petetty.
      Lemppaisin itse tuollaisen miehen.

    • mies minäkin

      JOS MIES MENEE VIERAISIIN: On hän kusipää, eikö hänelle riitä oma nainen?
      JOS NAINEN MENEE VIERAISIIN: On hänen miehensä kusipää. Eikö hän saa pidettyä edes yhtä naista tyytyväisenä?

      • ei pettäjä

        Noinkohan se menee?
        Ettei nyt kuitenkin olisi taas jotain katkeruutta ilmassa.


      • Vaadi parempaa
        ei pettäjä kirjoitti:

        Noinkohan se menee?
        Ettei nyt kuitenkin olisi taas jotain katkeruutta ilmassa.

        Jos jää pettämisestä kiinni, se on vain 1 rotta jonka näit, muista että piilossa on yleensä ainakin 50 rottaa, jota et ole nähnyt! Terapiaan vain ja jalat maassa tilanteen suhteen. Ellei auta, suosittelen eroseminaaria!


      • solkkaaja
        Vaadi parempaa kirjoitti:

        Jos jää pettämisestä kiinni, se on vain 1 rotta jonka näit, muista että piilossa on yleensä ainakin 50 rottaa, jota et ole nähnyt! Terapiaan vain ja jalat maassa tilanteen suhteen. Ellei auta, suosittelen eroseminaaria!

        Jos kumppani välittää toisesta, hän kyllä puhuu toiselle asiat, mitkä painavat ja ottavat pannuun eikä odota, että toisen pitäisi jostain rivien välistä lukea asioita. Tämä koskee myös miehiä. Jos mies olisi rakastanut sinua ja häntä olisi painanut jokin asia, niin hän olisi yrittänyt puhua siitä kanssasi.
        Tyhmät miehet/naiset toimivat niin, että vaikka on käsittelemättömiä asioita, jotka vain pahenevat puhumattomuudessa ja ajan kanssa, niin he jatkavat tuppisuina ja menevät tekemään tyhmyyksiä.

        Se on sitten eri asia, jos kumppani puhuu ja tuo asioita kerta toisensa jälkeen esiin ja toinen on välinpitämätön eikä välitä ja jatkaa vaan samaa rataa - se vie ennen pitkää eroon. Oli sitte kysymys pettämisestä, kotitöiden jakamisesta, ajankäyttämisestä tai ihan mistä vaan.

        Sillehän ei voi mitään, jos yrittää keskustella ja puhua kumppaninsa kanssa ja toinen on niin idiootti, että lyö heti korvatulpat korviinsa, paiskaa oven perässään kiinni, aloittaa mykkäkoulun tai yksinkertaisesti vai sanoo, että "Ahaa" ja mikään ei muutu.

        On se jotenkin surkuhupaisaa, että muuten ihmiset kyllä osaavat läppää heittää ja puhua suu solkenaan tyhjänpäiväisyyksiä, mutta kun on parisuhteesta kysymys, läheisistä ihmisistä, niin puhumattomuus alkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe