Tämä on tuttu aihe tällä palstalla, mut kirjoitan nyt omia fiiliksiäni.
Oon vähän päälle 30 vuotias nainen. Oon aina ollut luonteeltani suht ujo, mutta oon reipastunut viime vuosina ja musta on tullut aiempaa avoimempi ja suht helposti onnistuu puhua niitä näitä. Ite en oo oppinut lapsuudessani sosiaalisia taitoja ja edellinen seurustelusuhteeni opetti mulle niitä paljon. Kuitenkin uusien kaveruussuhteiden solmiminen on mulla edelleen haasteellista. En tiedä mikä siinä on. Toisilla käy niin luonnostaan yhteystietojen vaihtaminen jne.
En oo totaalisen yksin, on kivoja työkavereita, pari hyvää ystävää jotka asuvat kauempana ja sitten pari-kolme hyvää ystävää asuinseudullani. Yksi näistä hyvistä ystävistä on mies ja suhteessa, mutta tärkeä ystävyyssuhde kuitenkin. Yksi lähellä asuva ystävä on masentunut ja hänen elämänsä ei meinaa millään asettua raiteilleen. Opiskelun kautta on tuttaviakin. Mutta kun kaikilla on tässä iässä jo perheensä, niin vapaa-ajalla ei tuu niin usein välttämättä nähtyä.
Työkavereiden kanssa käyn välillä illanvietoissa, mutten juuri muuten, kun ei oikein ole menokaveria. Yksin en halua lähteä. Menohaluja ois, teatteriin, näyttelyihin, keikoille, baariin, reissuille. Netissä on ollut deitti-ilmo mut sekin tuntuu jotenkin niin turhalta, ei sieltä oikein ketään löydä.
En halua suhdetta vain sen takia että olisi joku eikä osaa olla yksin. Ihmeitä en vaadi mutta perusjutut kunnossa, huumorintaju, kipinä… niillä pääsee jo pitkälle. Mieluummin tapaisin livenä mutta en käy usein ulkona kun ei oikein oo menokavereita. Oon ihan iloinen ja reipas ja nättikin ja minulle on sanottu että luulisi olevan ottajia, mutta ei se niin helppoa ole. Mitenpä tapaa ketään kun ei käy juuri missään.
Oon ollut reilun vuoden nyt sinkkuna ja tykkään kyllä olla omassa rauhassa ja itekseni, mutta kyllä se surettaa, kun toiset käy reissuissa, bileissä ja itsellä sosiaalinen elämä on lähes nollassa. Oon niin surullinen ja masentunut ollut tosta koko tän syksyn ja oon ihan itkenyt tätä tilannettani. On niin paha olla. Tuntuu että mun elämäntilanne on ihan jumissa ja seisoo paikoillaan enkä yhtään tiedä mitä tehdä. Itsestähän se tietty lähtee ja omasta aktiivisuudesta. Pitäis vaan reipastua ja ottaa itteä niskasta kiinni, mutta ku jään niin helposti kotia köllöttelemään. Tää alkaa jo tuntua tosi raskaalta enkä oikein kenellekään kehtaa sanoa miten yksinäinen olen. Facebookissa en oo, sillä en halua että toiset näkee miten vähän mulla on sosiaalista elämää. Toisaalta, ei ainakaan paranna tilannetta.
Oon vähän päälle 30 vuotias nainen. Oon aina ollut luonteeltani suht ujo, mutta oon reipastunut viime vuosina ja musta on tullut aiempaa avoimempi ja suht helposti onnistuu puhua niitä näitä. Ite en oo oppinut lapsuudessani sosiaalisia taitoja ja edellinen seurustelusuhteeni opetti mulle niitä paljon. Kuitenkin uusien kaveruussuhteiden solmiminen on mulla edelleen haasteellista. En tiedä mikä siinä on. Toisilla käy niin luonnostaan yhteystietojen vaihtaminen jne.
En oo totaalisen yksin, on kivoja työkavereita, pari hyvää ystävää jotka asuvat kauempana ja sitten pari-kolme hyvää ystävää asuinseudullani. Yksi näistä hyvistä ystävistä on mies ja suhteessa, mutta tärkeä ystävyyssuhde kuitenkin. Yksi lähellä asuva ystävä on masentunut ja hänen elämänsä ei meinaa millään asettua raiteilleen. Opiskelun kautta on tuttaviakin. Mutta kun kaikilla on tässä iässä jo perheensä, niin vapaa-ajalla ei tuu niin usein välttämättä nähtyä.
Työkavereiden kanssa käyn välillä illanvietoissa, mutten juuri muuten, kun ei oikein ole menokaveria. Yksin en halua lähteä. Menohaluja ois, teatteriin, näyttelyihin, keikoille, baariin, reissuille. Netissä on ollut deitti-ilmo mut sekin tuntuu jotenkin niin turhalta, ei sieltä oikein ketään löydä.
En halua suhdetta vain sen takia että olisi joku eikä osaa olla yksin. Ihmeitä en vaadi mutta perusjutut kunnossa, huumorintaju, kipinä… niillä pääsee jo pitkälle. Mieluummin tapaisin livenä mutta en käy usein ulkona kun ei oikein oo menokavereita. Oon ihan iloinen ja reipas ja nättikin ja minulle on sanottu että luulisi olevan ottajia, mutta ei se niin helppoa ole. Mitenpä tapaa ketään kun ei käy juuri missään.
Oon ollut reilun vuoden nyt sinkkuna ja tykkään kyllä olla omassa rauhassa ja itekseni, mutta kyllä se surettaa, kun toiset käy reissuissa, bileissä ja itsellä sosiaalinen elämä on lähes nollassa. Oon niin surullinen ja masentunut ollut tosta koko tän syksyn ja oon ihan itkenyt tätä tilannettani. On niin paha olla. Tuntuu että mun elämäntilanne on ihan jumissa ja seisoo paikoillaan enkä yhtään tiedä mitä tehdä. Itsestähän se tietty lähtee ja omasta aktiivisuudesta. Pitäis vaan reipastua ja ottaa itteä niskasta kiinni, mutta ku jään niin helposti kotia köllöttelemään. Tää alkaa jo tuntua tosi raskaalta enkä oikein kenellekään kehtaa sanoa miten yksinäinen olen. Facebookissa en oo, sillä en halua että toiset näkee miten vähän mulla on sosiaalista elämää. Toisaalta, ei ainakaan paranna tilannetta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mistä päin olet? Itselläni aivan sama ongelma, etten löydä tutuistani seuraa sellaisiin juttuihin minne haluisin mennä, heillä tuntuu olevan omat piirit joiden kanssa menevät ja minä en niihin mahdu :( Ei ole mullakaan paljoa ystäviä ja silti menin facebookiin. Tällä hetkellä 24 ystävää, joista osa siis jotain ihan vanhoja ex tuttuja ei niinkään nykyisiä ystäviä. Pientä alemmuuden tunnetta ehkä koen siitä kun ystävälistani on niin lyhyt, mutta niinhän se on oikeassa elämässäkin! Ja on siellä hyvin eri määrä eri ihmisillä ystäviä, ei siitä minusta nyt niin kannata painetta ottaa. Itse ainakin koen niin että pysyisi paremmin yhteyksissä edes niihin ystäviin ketä on.
Asun pääkaupunkiseudulla.
Niinhän sitä sanotaan, että ei se määrä vaan se laatu.
Exältäni sain hyviä neuvoja. Että on hyvä olla tuttavapiiriä sen verran, että ei tarvi laskea yhden varaan, jos jollekulle ei sovikaan joku meno. Ja että kaveruus/ystävyyssuhteet rakentuu vähitellen ja ajan kanssa. Olla avoin, reipas ja aloitteellinen, mutta ei silti hönkää liikaa toisen päälle.
Ensinnäkään facebook ei kerro totuutta ihmisten sosiaalisesta elämästä. Vaikka niitä facebookkavereita olisi tuhat voi ihminen elää yksinäisyydessä ilman oikeita ihmiskontakteja. Jos sinua yhtään lohduttaa niin minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, ystäviä/kavereita on nolla. Sulla on sentään kohtalaisen paljon ihmiskontakteja ja käyt viihteellä edes työkavereiden kanssa. Minä olen vain kotona mieheni ja lapseni kanssa. Missään en koskaan käy muuta kuin kaupungilla joskus ja lapsen kanssa käyn kerhoissa. Olen myöskin kolmekymppinen ja olen viimeiset 10 vuotta ollut äärimmäisen yksinäinen, muita ihmisiä minulla ei ole kuin mieheni, sukulaisia näen satunnaisesti. Kaikki nuoruusajan ystävät/kaverit ovat kaikonneet pois. Minäkin olen aina ollut sosiaalisesti hirveän kömpelö ja ujo eikä minulle siksi ole helppoa saada ystäviä, kun en osaa aloittaa keskustelua ja ottaa kontaktia ihmisiin. Enkä tietenkään oikein missään edes tapaa ihmisiä. Naapureiden ja muiden äitenkään kanssa harveoin mitään juttua syntyy. Olisi kiva tietää miltä paikkakunnalta olet. Mä olen hyvin samanikäinen kuin sinä ja olisi kiva tutustua, jos haluaisit ystävystyä.
ap. s-postiosoitetta, että voi ottaa yhteyttä.
helpottavaa huomata että toisilla on sama ongelma kuin itsellä, etten ole ainoa yksinäinen
Tässä mailiosoitteeni uulalah(a)gmail.com
Hei!
Olen 28- vuotias sinkku nainen Helsingistä.
Kaipaan seuraa erilaisiin paikkoihin, tapahtumiin ja matkoillle.
Yksin ei kannata jäädä murehtimaan vaan hakea rohkeasti uusia tuttavuuksia. Kuten tuossa itsekin mainitsit se on omasta aktivisuudesta kiinni!
Jos sua kiinnostaa kirjoita mulle [email protected]
Mulla on ihan samankaltainen kierre pyörinyt jo..noh, valitettavasti pitkään. Olen pikkasta vajaa 30v, ei miestä, ei lapsia, ei menokavereita erilaisiin tapahtumiin tms., asun pk-seudulla, kai muakin joku joskus on luullut nätiksi (en nyt ehkä niin tuohon lähtisi satsaamaan- mutta siis kuitenkin..ymmärrän mitä tarkoitat). Välillä osallistun työpaikan illanviettoihin, mutta siinäpä se. Tää tällainen elämä todella tuntuu rankalta, niin rankalta, että musta tää alkaa olla jo jossakin määrin oudolla tavalla huvittavaa. Ja epätodellista. Kaikki muut ympärillä elää, touhuaa, suunnittelee tulevaisuutta, hymyilee ja nauraa. Ja itse on jossakin ihme kuplassa. Hoh-hoijaa. Johan tässä ihan oikeesti surkastuu ne vähäisetkin sosiaaliset taidot, kun koko ajan kököttää kotona, yksin.
Tämä kuvaili kyllä tosi hyvin munkin nykyistä tilannetta. Välillä huvittaa itseäkin, mutta sitten alkaa taas kylmä hiki tuntua otsassa kun tarkemmin miettii omaa tilannetta. Varsinkin näin juhlien alla kun pitäisi olla kaveriporukalla hauskaa pitämässä, tinaa valamassa ja raketteja ampumassa. Itse olen 25v mies, ystäviä on kyllä ennen ollut mutta jotenkin sitä on onnistunut putoamaan kelkasta. Paikkakuntaakin tuli vaihdettua pk-seudulle melko vastikään joten monet jäivät taakse. Pariskuntien juhliin ei edes viitsisi enää mennä.
Arkea odotellessa, jotta saa edes jotakin "oikeaa" tekemistä.
Sun (ja viestiketjun aloittajan:)) kirjoitus on niin totta. Jos, oi sä arvon neito, haluat vaihtaa ajatuksia samoin tuntevan ja ajattelevan miehen kanssa niin pistä ihmeessä s-postia tulemaan osoitteeseen [email protected]. Ihan vaikka näin alkaneen vuoden kunniaksi!
kiitos vaan sp osoitteesta. Olisihan todellakin mukavaa vaihtaa ajatuksia, mutta kun tässä kohdin tää ympyrä sitte vaan sulkeutuu.. kun sosiaaliset taidot ovat rapautuneet ja aiemmat ihmissuhteet ovat vieneet luottamuksen ihmisiin, eipäs sitä sitten uskallakkaan juttusille kenenkään kanssa. Ei edes sähköpostitse, anonyymisti.. heh-heh.. miten tää nyt menikään: siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy..
Oikeesti, tää on niii-iin hupaisaa... niii-iiiin hölmöä... niii-iiiin surullista...ja säälittävää..!!!!!!!!!!
Mie ymmärrän sua, mut joskus kannattaa olla miettimättä liikaa ja yrittää... sie oot sen arvoinen, usko pois. Ja jos sie sittenkin päätät kirjoittaa, niin toi osoite ei tietenkään toimi, kun hätäpäissäni täräytin . (pisteen) tuon osoitteeni jatkoksi, kohelo kun olen. Mut muuten osoite on aito ja niin oon miekii :)
EI Facebook kerro ystävistä mitään.. Mullakin 300 'tuttua' siellä, ja useilla kavereilla enemmänki, eikä edes nähnyt kaikkia ikinä. Varsinkin alle 30vuotiailla näyttäis olevan tää sama, eli fb kavereiks hyväksytään kaikki jotka joskus nähnyt. Ittelläni on ns. kavereita aika paljon, mutta hyviä ystäviä pari, toinen on poikaystävä.
Kaikkea ei voi kertoa kaikille kavereille, mutta yhteisistä asioista voi puhua, esimerkiksi seurustelevalle kavereille omasta suhteesta, sellaselle jol on ongelmia perheen kanssa omista perheongelmista jne.
Harrastusten kautta saa tuttuja ja niistä sit kehittelee pikkuhiljaa kavereita ja ystäviä :)
Eikö kannattaisi aloittaa joku harrastus, jonka parissa pääsisit pois kotoa tapaamaan ihmisiä? Nyt on hyvä aika ilmoittautua moniin kevätkauden harrastuksiin, esim. kansalaisopiston kursseille. Jos asut isossa kaupungissa, valinnanvaraa löytyy varmasti paljon: Englannin keskustelukurssilla tutustut muihin ryhmälaisiin samalla kun kielitaito karttuu, ruuanlaittokurssilla ainakin syöminen tapahtuu yleensä ryhmässä ja pöydän ääressä on luonteva jutella, ja jos tahdot tutustua erityisesti miehiin, valitse vaikka joku puutyökurssi tai sopiva itsepuolustuslaji. On tietysti tärkeää olla edes hiukan kiinnostunut uudesta harrastuksesta, mutta voihan sitä aina kiinnostua uusistakin asioista. :)
Harrastuksista ei välttämättä saa kavereita muuhun vapaa-ajan toimintaan, ainakaan kovin nopeasti, mutta ne pitää kuitenkin yllä sosiaalisia taitoja ja tarjoaa vaihtelua arkeen. Ei siis kannata ottaa sellaista asennetta, että harrastaminen on turhaa jos sieltä saakin pelkkiä moikkaustuttuja. Kaikki uusien ihmisten tapaaminen ja ryhmässä toimiminen parantaa sosiaalista pelisilmää, josta on varmasti hyötyä myöhemmin.
Ei kaikkien tarvitse olla hirmu sosiaalisia, ihmiset on erilaisia. Kaikilla ei tartte olla facebookissa kahtasataa "kaveria" tai joka illalle menoja kavereiden kanssa. Kaikkien puhelimien ei tartte piristä taukoamatta jne.
Toinen viihtyy isossa porukassa, toinen yhden ystävän seurassa. Kolmas osaa nauttia jopa omasta seurastaan. Me ollaan erilaisia.
Kannattaa miettiä, mistä itse pitää ja millaisessa seurassa viihtyy, miten haluaa elämäänsä elää. Yleensä sisäinen maailma on samanlainen kuin se, mitä kaipaa. Nyky-yhteiskunta arvostaa suorittamista ja tuloksia, mutta kannattaa kuunnella omaa sydäntään ja luoda elämästään sellaista, että siinä on hyvä olla.
Itse lähden huonosta suhteesta/kaverisuhteesta pois, koska jääminen olisi väärin itseäni kohtaan. Minulle riittää ne muutamat hyvät ystävät, mutta jos tapaan helmen, avaan elämäni oven hänelle. Viihdyn itseni kanssa, vaikka tottakai piiskattavaakin välillä löytyy, eihän elämä nyt mitään täydellistä ole.
Jos kaipaa ihmisiä elämäänsä, on pakko mennä heidän seuraansa. Kannattaa olla kärsivällinen ja katsella rauhassa. Jossakin harrastuksessa kun käy pidempään, alkaa pikkuhiljaa tuntemaan niitä ihmisiä ja ehkäpä löytää ystävän tai juttukaverin. Ihmisillä on samankaltaisia tarpeita. Joskus hyvä olo tulee vaikka vaan siitä, että istuu sen puolitutun ihmisen kanssa aina uimahallin saunassa samaan aikaan, vaikka koskaan ei edes juteltaisi, se on kuitenkin jonkinlaista yhteenkuuluvaisuutta.
Oikeesti, hurjan helpottavasti muotoilit... tänä päivänä kuuluu tosiaan suorittaa jopa sosiaalisia ympyröitä, joten esim. multa on mennyt jo vähän niinkuin maku kaikesta (= sitten kun totesin että omat sosiaaliset ympyrät ei tainnu olla ympyröitä ollenkaan).. juuh! kivasti kirjoitit!!!
Hei, olen 39-v sinkku nainen pääkaupunkiseudulta Vantaan nurkilta. Kaipaisin ystävää/kaveria erilaisiin tapahtumiin, paikkoihin ja myös vain juttuseuraksi. Minulla ei ole lapsia. Haluaisin hyviä luotettavia ystäviä:) Yksin ei kannata olla, joten tehdään tulevaisuudesta parempi paikka:) Jos ystävyys kiinnostaa kirjoita mulle osoitteeseen: [email protected]