Missä vaiheessa ihmisella on oikeus tappaa itsensä? Minä olen menettänyt työpaikan toisensa perään, ystävät ovat ympäriltä kadonneet, lääketiede ei pysty selvittämään mikä minua vaivaa olen käynyt läpi terapiat ja kaikki mahdolliset psyykenlääkkeet hirvittävine sivuvaikutuksineen 10v aikana ilman apua.
Mikään paketoitu vastaus hae ammattiapua ei riitä minulle syyksi jatkaa elämääni. Sitä ammattiapua on käytetty ja haettu viimeiset 10v.
Olen kuitenkin muka niin terve, että en kelpaa työkyvyttömyys eläkkeelle eli olen jumuitunut taistelemaan työkkärin kanssa karensseineen vaikka en ole oikeasti siinä kunnossa, että jaksaisin tai pärjäisin täysipäiväisessä työssä muutamaan kuukautta pitempään vaikka minua kuinka yritetään pakottaa siihen muottiin en sovi sinne. Yritetty on suoraan sanottuna aika perkeleesti, että ollaan pysytty tämä 10v elossa.
Kysymyksen voi myös muuttaa muotoon millä oikeudella elämässä pärjäävät menestyjät, jotka eivät itse edes ymmärrä (vielä) mitä todellinen sairastuminen tarkoittaa voivat vaatia minua jatkamaan elämääni? Vastaukseksi ei minulle kelpaa standardi purkitettu vastaus, että jostain löytyy joku minuakin surkeammassa jamassa oleva, joka haluaa elää.
Olen syvästy kyllästynyt olemaan se menestyjien pilkan ja ymmärtämättömyyden näkymätön kohde, joka on tuomittu elämään menestyjien hyvästä tahdosta ja muiden armopaloista. Voisiko tämä elämä antaa minulle edes oikeuden kuolla menestyjien syntien ja ymmärtämättömyyden tähden vaikka ei antanutkaan minulle helppoa ja kivutonta elämää? Minä en tarvitse kenenkään armopaloja ja häilyvää hyvää tahtoa haluan vain oikeuden kuolla arvokkaasti. Se on ainoa mitä haluan en halua viedä keneltäkään mitään.
Sammuttakaa elämän tuleni.
Mikään paketoitu vastaus hae ammattiapua ei riitä minulle syyksi jatkaa elämääni. Sitä ammattiapua on käytetty ja haettu viimeiset 10v.
Olen kuitenkin muka niin terve, että en kelpaa työkyvyttömyys eläkkeelle eli olen jumuitunut taistelemaan työkkärin kanssa karensseineen vaikka en ole oikeasti siinä kunnossa, että jaksaisin tai pärjäisin täysipäiväisessä työssä muutamaan kuukautta pitempään vaikka minua kuinka yritetään pakottaa siihen muottiin en sovi sinne. Yritetty on suoraan sanottuna aika perkeleesti, että ollaan pysytty tämä 10v elossa.
Kysymyksen voi myös muuttaa muotoon millä oikeudella elämässä pärjäävät menestyjät, jotka eivät itse edes ymmärrä (vielä) mitä todellinen sairastuminen tarkoittaa voivat vaatia minua jatkamaan elämääni? Vastaukseksi ei minulle kelpaa standardi purkitettu vastaus, että jostain löytyy joku minuakin surkeammassa jamassa oleva, joka haluaa elää.
Olen syvästy kyllästynyt olemaan se menestyjien pilkan ja ymmärtämättömyyden näkymätön kohde, joka on tuomittu elämään menestyjien hyvästä tahdosta ja muiden armopaloista. Voisiko tämä elämä antaa minulle edes oikeuden kuolla menestyjien syntien ja ymmärtämättömyyden tähden vaikka ei antanutkaan minulle helppoa ja kivutonta elämää? Minä en tarvitse kenenkään armopaloja ja häilyvää hyvää tahtoa haluan vain oikeuden kuolla arvokkaasti. Se on ainoa mitä haluan en halua viedä keneltäkään mitään.
Sammuttakaa elämän tuleni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinuna ottaisin vielä elämästä kaiken mahdollisen irti. Polta vaikka pilvee niin tulee varmasti parempi mieli ja unohtuu varmasti kaikki tommonen itsesäälissä pyöriminen. Tee vaikka lista jossa kokeilet kaikkee mahdollista jota et ole vielä tehnyt, ennenkun vedät ittes jojoon. Yritä se pienikin ilo ottaa edes jostain. Polta pilvee ja mene kalaan.
Olen minä tätä miettynyt, mutta syy miksi en halua käyttää huumeita on se, että en halua, että kehostani löytyy pieniäkään jälkiä huumeiden käytöstä, jotta kukaan ei voi keksiä huumeista syytä itsemurhalleni tai sanoa, että huumeet tai alkoholi tai lääkkeet olivat syyllisiä.
Haluan kuolla mahdollisimman selvinpäin jos se vain on mahdollista.
No, oikein teet. Jostain hemmetin pilvenpolttelusta nyt ei paljoa iloa ole, eikä varsinkaan mielenterveysongelmaiselle. Päinvastoin se kääntyy haitaksi yleensä hyvin äkkiä, kenelle tahansa kokeilijalle. Ihmettelen, miten joku voi ehdottaa tuollaista; onko ajattelu jumittunut polttelun vaikutuksesta täysin? Kannabis on täyttä sontaa niin kuin muutkin aineet; tarpeeksi ja riittävän monesti nähty, mitä se tekee ihmisille.
(...Eikä tarvitse sitten kenenkään innokkaan hamppuaktiivin tai kotikasvattelijan alkaa vaahdota tähän mitään. Olen hyvin läheltä todennut kannabiksenkäytön haitat ihmisille, ja kannabiksen laillistamisen puolesta vaahtoavien pilvipäiden puheiden tyhjyyden ja tyhmyyden samoin. No, tämä riittäköön tästä. Toivottavasti aloittaja keksii jotain parempaa tekemistä itselleen, ei muuta kuin voimia!)
kun itse luovutat. Jos olet heikko niin tapat itsesi nyt, jos vahva niin elät vielä 10 vuoden päästä. Lähes kaikissa terveissä ihmisissä on kuitenkin synnynnäinen ominaisuus yrittää estää lajitoveriaan kuolemasta, joten älä odota muiden hyväksyntää.
Niin oman kuolemansa kanssa jokainen on kai lopulta yksin vastuuta päätöksestä ei voi siirtää kenellekään toiselle ja ne jotka haluavat elää eivät kai koskaan tule hyväksymään tämän kaltaisia päätöksiä.
Itse uskon, että kuolema pelottaa vain tiettyyn pisteeseen asti ja kun tämän pisteen saavuttaa pelko ei voi enää lisääntyä siitä ja kun ohittaa pisteen josta pelko ei enää voi kasvaa tulee taivaallinen olo. Lopulta elämä itse on armollinen ja aivosi vapauttavat kaikki hyvää oloa tuottavat kemikaalivarastonsa eli välittäjäaineet ja endorfiinit, sekä sammuttavat itse itsensä tietäessään, että on tullut aika luovuttaa.
Uskon, että maailmankaikkeus löytää parempaakin käyttöä atomeille ja materialle, jotka tällähetkellä muodostavat kärsivän ruumiini. Kun ruumiini poltetaan kehostani tulee kaasua jota maailmankaikkeus voi hengittää ja tuhkastani elämän eliksiiriä, jolla moni hyvä kasvi ja kukka saa kauniin elämän. Kehoni pääsee takaisin luonnon kiertokulkuun. Ehkä lopulta joku syö palan viljaa joka on kasvanut minun tuhkastani ja osa minusta pääsee osaksi jotain toista ihmistä.
"Vahvuuden" (mitä se on?) hehkuttaminen ja "heikkouden" (kuka sen määrittelee?) sättiminen ei ole kovin hyvä keino rohkaista ihmistä elämään sekään. Pinnallinen stereotypia vain. Suurin vahvuus on meissä suurimman heikkouden keskellä. Muu on siihen nähden pelkkää lätinää.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/mies_kuoli_hypyn_jalkeen_karajaoikeudessa_1357546.html
Ihmiset ja valtio saivat taas oikeutta tällä kertaa hieman verisempää oikeutta.
Olin prikulleen samassa Helvetissä kuin sinä! Sain psyk.polin lääkäriltä lähetteen työkyvyn arviointiin...siis sellaseen haastattelurumbaan, jossa kävin muistaakseni 16 kertaa kevään aikana. Oli kaikenkattava arviointi ja yllätykseni oli HUIMA kun minulle kerrottiin yhteenvetona, että minä työllistän liikaa auttajia ja ettei työelämä tarvitse minua ja minulle suositeltiin pysyvää eläkettä!! Mulle kävi hienosti.
Olin silloin 45v. Olen ollut ikäni alisuoriutuja eli jännitän toisten seurassa ja tein vain yksinäisiä töitä eli käytännössä siivousta. Se ei ollut nuoruuden haavekuva, ei totisesti. -Koeta vääntää jostakin pleen rautalangasta niille työllistämistä ehottaville, että jos olet niin NIIN tärkeä ihminen työmarkkinoita ajatellen, niin eikö sulla siis ole ITSEISARVOA ollenkaan eli oletko a)työkkärin heittopussi tai sitten b)kuollut
-Onko tuo heistä IHAN OK ja samantekevää?
Kunpa jaksaisit jäädä tänne vielä, ja olla vaikka vastaan taisteleva osa sitä maailmanmenoa, jota hyvin kuvaat. Kuvaisit lisää, joillakin tavoin...
On suuri arvo sillä, että sivuutetut ja syrjään määritellyt ihmiset elävät omaa elämäänsä todeksi ja ovat sen kautta täällä muistuttamassa ja kertomassa jostakin mikä on todempaa kuin kaikkialla valtaa ja ääntä pitävä epäoikeudenmukaisuus ja tyhmyys.