Hoitosuhde..

Täällä on muutama kirjoitus, joisssa naiset kertoo ihastuneensa hoitoihinsa ja nyt on paha olla. Mulla on ollut vuoden verran vakituinen hoitosuhde mieheen. Harrastamme seksiä vähintään kerran viikossa, mutta tapaamme sen lisäksi aina silloin tällöin ja teemme jotain kivaa yhdessä. Tämän lisäksi kummallakin (tai ainakin mulla) on ollut säätöä hiukan sinne sun tänne. Mielestäni meidän suhde toimii loistavasti, enkä ole valmis siitä luopumaan, jollen ihastu johonkin toiseen tosissani. Pidän vakkarista, tottakai, en kai muuten harrastaisi seksiä hänen kanssaan aktiivisesti, mutta en pystyisi kuvittelemaan, että seurustelisimme. Välillä pelkään, jos hän löytää jonkun joka merkitsee jotain ja meidän suhde jää, koska en ole periaatteiden vuoksi olisi ikinä valmis ns. toiseksi naiseksi ja olen seksuaalisesti hyvin aktiivinen nainen, joten en tiedä mistä sitten saisin tarpeeksi... Toki olen itsekin välillä katsellut toisia miehiä sillä silmällä, että josko löytäisi sen "oikean" ja alkaisin seurustelemaan (silloin jäisi kyllä hoito), mutta ei niitä miehiä niin vain löydy.. Meillä tämä suhde on toiminut loistavasti näin, kumpikaan ei käytä toistaan hyväkseen ja välillämme on lämmin ystävyys. Olemme keskustelleet asiasta, joten tiedän hänenkin olevan samaan mieltä, että näin on tällä hetkellä hyvä olla.
Halusin vaan kertoa tämän siksi, että hoitosuhdekin voi toimia kun oikeasti ollaan samoilla linjoilla. Mutta tiedän senkin, ettei sitä tunteilleen mitään voi, jos ne astuu kuvaan niin ne astuu kuvaan.. Silloin voi olla helpompi yrittää lopettaa suhde kuin jatkaa ainaisen pahan olon ja kaipauksen kanssa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei avoimeen suhteeseen tottunut ihan helposti ole valmis missään vaiheessa siirtymään vain yhden henkilön rakkaaksi, ainakaan sen entisen hoitonsa.. Mutta hyvää alkavaa vuotta ja nauttikaa seksistä!!
0424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hoito70 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu