Julkisuudessa aika usein esillä ollut eläkeläisten verotuksen saattamista yhdenvertaiseksi vastaavan palkkaverotuksen kanssa. Maan hallitus on kautensa loppusuoralla ja eläkeläiset odottavat verolupauksen lunastamista. Pääministeri Matti Vanhasen toisessa hallitusohjelmassa lukee nimittäin sanatarkasti näin: ”Verotuksen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi eläkeläisten verotus alennetaan kaikilla tulotasoilla korkeintaan palkansaajan verotuksen tasolle…”.
Otanta vuoden 2010, verohallituksen verolaskurin mukaan (suuntaa antava) osoittaa kuitenkin, että Lahdessa keskimääräistä eläkettä 1300 € kuukaudessa ansaitsevan veroprosentti on ensivuonna 16,5 ja vastaavasta ansiotulosta se onkin vain 11 prosenttia. Aiemmin on selitetty eron johtuvan työssäkäyvän työeläkemaksusta, mutta eläkeläisethän ovat sitä maksaneet työuransa aikana, joten se tarkoittaisi toiseen kertaan perittävää eläkemaksua eläkeläiseltä.
Voimaanastuva EU perustuslaki sekä myös hallitusohjelma edellyttävät kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, tämän perusteella on syytä kysyä millä aikataululla verotuksen oikeudenmukaisuutta lisätään. Hallitusohjelmaan kirjatut kehitysasiat olivat myös eduskuntavaalien lupauksina ja siksi niitä perätään. Eläkeläisten veronmaksukyvyn lisääminen olisi nyt tarpeen kun ensivuonna kunnallisverot, arvonlisä- ja energiaverot nousevat, mutta työeläkkeet nousevat vain 0,26 %, eikä se tietenkään riitä veronkorotuksien kompensointiin.
Korjaus eläkkeen verotukseen.
9
360
Vastaukset
- E.K Järvenpää
Kuluvana vuonna kunnanverot nousevat ja kesällä kaikkien hyödykkeiden arvonlisävero. Työeläkkeet nousivat vain 0,26 %
- ja toimii varmasti
selkeä,tasapuolinen ja ajan henkeen täysin sopiva verouudistus.
pienellä vaivalla ja kaikille uutta.
sopii maalle ja kaupunkiin.
tekniikka pelaa,helpompaa kuin mikään "teknisesti" toteuttaa,,ei luo eriarvoisuutta,ei korota maksuja,tulomäärällä ei merkitystä,sopii hyvin suomeen ym.luoden kiitollisia asioita,vaikka jokin aika sitten ehdittiin jo valittaa veromuutoksesta päättäjien taholta oikein ministeritasolla.
suomen päättäjät ja "asiantuntijat ovat neropatteja",röyhkeitä ja epärehellisiä suuruuden hulluja oman edun tavoittelijoita, oikein töttermanneja. suhtautuvat esitykseen nuivasti vain siksi,koska tämä ehkä hieman muuttaisi ja kohtuullistaisi heidän täydellisen ylisuuria moninaisia tuloja.
eläkeverotus:
jos eläke alle 1000e kk--vero 0%,1500e--15%, 2000e--vero 20%, 3000e--30%, 4000e--40%,5000e--50%,
6000e--60%, 7000e--70%, 8000e-100000e ja isommat--80-99%.
em. huomioi myös jo aikaisemmin suurelta osaa ansiottomasti "tienatut miljoonat" ja omaisuudet sopivasti,joten ei tule miljonääri eläkeläisille puutostautia,vaan
saavat olla palkkatiedostojen kärjessä loppuun asti ja nyt pääsevät myös veronmaksutilastojen kärkipaikoille,jotta ei tule liiallista laskuhumalaa elon viime hetkiin.
jos suurieläkkeiset muuttaa ulkomaille "pakoon",kuten monet näistä toimii,lisätään joku % veroa ja rahansiirto ulos 80% vero. jo asettuvat ja nöyrtyvät. nöyrtyminen viimeisinä elinvuosina on muutenkin aika luonnollista,joten siitäkään ei heille tule paha mieli,kun se tapahtuu "luonnollisella" tavalla.
**********************************
työn,palkkioiden ja omaisuuksien verotus:
samaa voidaan soveltaa kaiken tyyppisiin palkkoihin,palkkioihin,etuuksiin,tuloihin,omaisuuksiin jne.
ei tarvitse edes päättää,mikä on liian iso tulo ja sopii oikein hyvin kaikkialle.
**********************************
näin kieroutuneita,ylisuuria tuloeroja saadaan kohtuullistettua ja kansalaisten tasa-arvoa lähemmäksi oikeudenmukaisuutta.
jos jollekin ei kelpaa,voi muuttaa sinne ulkomaille paratiisiin,koska ovat tarpeettomia täällä muutenkin.
haluan nähdä lähtijät,tyhjeneekö suomi,kuten suuria varallisuuksia omistavat uhkailee...ei niitä montaa suomessa edes ole. vai onko,missä he luikurit luuuraa...
,,,...ja kaikki on tyytyväisiä...verottajaa myöten...- E.K Järvenpää
Puolueen kirjoitukset perustuvat rehellisyyteen ja faktoihin.
- HANKEN, kille
E.K Järvenpää kirjoitti:
Puolueen kirjoitukset perustuvat rehellisyyteen ja faktoihin.
Suomenkieliset miehet ovat aivottomia luusereita, kun eivät tajua kahmia kiintiöitä itselleen kuten me viisaammat suomenruotsalaiset miehet.
Ekonomie magister, HANKEN - E.K Järvenpää
HANKEN, kille kirjoitti:
Suomenkieliset miehet ovat aivottomia luusereita, kun eivät tajua kahmia kiintiöitä itselleen kuten me viisaammat suomenruotsalaiset miehet.
Ekonomie magister, HANKENEi edes serifi saa tuota onnetonta kuriin.
- höpö höpö
E.K Järvenpää kirjoitti:
Puolueen kirjoitukset perustuvat rehellisyyteen ja faktoihin.
älä unta nää,että puolueet olisivat rehellisiä. täyttä soopaa. ei ne tiedä,mitä rehellisyys on.
kirjottaa voi vaikka satuja,käytäntö puolueissa täyttä utopiaa. - Pentti A. Koski
E.K Järvenpää kirjoitti:
Ei edes serifi saa tuota onnetonta kuriin.
" Suut tukitaan pakotteilla ja uhkailuilla. Nyt valtaväestö ja kaikki muut maamme vähemmistökieliset joutuvat olemaan polvillaan ja puolustusasemissa tätä yhtä Rkp:n erityisasemassa olevaa häikäilemätöntä kielikoplaa vastaan."
On kummallista, että yksi kiihkoilija ja ruotsalaisten nuoleksija yrittää väkisin estää toisten keskustelua.
Luulisi täällä olevan tilaa kaikille, mutta mitä ilmeisemin RKP.llä on näppinsä tässäkin senioreiden keskusteluissa.
Jospa tämä E.K Järvenpää alkaisi itse palstan serifviksi? - E.K Järvenpää
höpö höpö kirjoitti:
älä unta nää,että puolueet olisivat rehellisiä. täyttä soopaa. ei ne tiedä,mitä rehellisyys on.
kirjottaa voi vaikka satuja,käytäntö puolueissa täyttä utopiaa.Pyydän esittämään senioripuolueen virheväittämän, ei pidä yleistää.
- E.K Järvenpää
E.K Järvenpää kirjoitti:
Pyydän esittämään senioripuolueen virheväittämän, ei pidä yleistää.
Eipä löytymyt perusteita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?54833- 53796
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639- 53604