Me 34 ja 31v avioliitossa 4v ja 1 lapsi. Liitto sujuu/sujui hyvin ja seksikin jokseenkin hyvää 2-4 kertaa kuussa vaikkakin hieman kaavoihin kangistuttu. Hienot talot, autot on hankittu ja lainojenkin kanssa pärjätään enemmän kuin hyvin mutta mutta! Minulla ollut jokin sairas fantasia kiihoittua ajatuksesta kun isokaluinen vieras mies nai vaimoani ja tästä on keskusteltu. Kerran baari illan jälkeen vaimo sanoi kotiin tultuamme että nyt tekisi mieli käydä vieraissa ja minähän päissäni suostuin ja kiihotuin älyttömästi. Vaimo on todella seksikäs pakkaus niin sehän ei ollut kuin 1 puhelinsoitto meidän seurueessa olleelle "kaverille" että hän tulee käymään jatkoilla. Tämän miehen kanssa meillä yhteiset kaverit eli olemme tekemisissä jatkossakin hänen kanssaan ajoittain. Vaimo sanoi kotiin tullesaan että kivaa oli ja voisi joskus jatkossakin käydä itseään naitattamassa. Kun arki on koittanut minulla HIRVEÄ morkkis ja pahoinvointi MITÄ HELVETTIÄ MENIMME TEKEMÄN! Ajatus pyörii mielessäni kokoajan enkä pääse siitä eroon vaikka yritän ajatella että kun leikkiiin ryhtyy niin kestäköön. Vaimon uskon rakastavan minua vaikka ensirakkas onkin jo laantunut ja uskonkin että asia on näin. Onko jollain muulla samanlaisia kokemuksia ja millä tästä pääsee yli liittoa vahingoittamatta!!
Vaimo vieraissa luvalla.
14
7439
Vastaukset
- Naisen kommentti
Tuskinpa moni mies haluaa jakaa aviovaimonsa vieraiden miesten (jopa omien ystäviensä) kesken. Lopettakaa ajoissa tuo pelleily ja keksikää jotain kiihottavaa kahden kesken...
- livenowpaylater
murheesta, kun seuraavaksi otat itsellesi naisen ja muijasi seuraa sivusta. Anna palaa.
- ...................
livenowpaylater kirjoitti:
murheesta, kun seuraavaksi otat itsellesi naisen ja muijasi seuraa sivusta. Anna palaa.
Ja mitenkäs kuvittelet sen auttavan, jos aloittaja "kostaa" vaimolleen? Ei mitenkään? No, sitähän minäkin.
Koska eihän se nyt vaimon vika ole, jos herra itse on jättänyt fantasioinnin huumassaan miettimättä, että mitä seurauksia sillä mahdollisesti voisi olla (juuri nämä morkkikset tms).
Komppaan ensimmäistä vastaajaa, että kaikkia fantasioita ei kannata toteuttaa, vaikka ne kuinka kiihottaisivat. Toki nyt on myöhäistä itkeä kun paska on jo housussa, mutta siitä täytyy vain koittaa päästä yli ja jatkossa miettiä tarkemmin, että mitkä fantasiat kannattaa toteuttaa ja mitkä pitää vain siellä pään sisällä.
- vai kuinka?
Onko tämä aina se yksi ja sama tyyppi, joka postaa tänne kerran viikossa näitä kimppaseksifantasioitaan?
- up
Ei ole 1 ja sama tyyppi. Juttu nyt vain on niin että minulla varmaan sairas fantasia en voi sille mitään. Miksi kirjoitin on tämä morkkis ja kun ei tunnu olevan ulospääsyä vai onko?
- tuhmaa..nam!
up kirjoitti:
Ei ole 1 ja sama tyyppi. Juttu nyt vain on niin että minulla varmaan sairas fantasia en voi sille mitään. Miksi kirjoitin on tämä morkkis ja kun ei tunnu olevan ulospääsyä vai onko?
Sulla vähä sama ku juodaan liikaa viinaa,munataan ja seuraavana päivänä morkkis..
Kokeiles pornofilmien katteluu samalla kun naitte ja osta vähän seksileluja emännälle..
Varmaan kiihotut jos työnnät siihen mustaa isoo tekomoloo välillä..tai paa sitä perseeseen..yhtäaikaa..
Kiihottavaa,eikä tule ainakaan morkkista "vieraasta"..
Seksi tahtoo arkipäiväistyä suhteessa,mutta pitää keksiä jotain piristystä välillä..ilman ylim.ihmisiä kuitenkin.. - Siniliini.
tuhmaa..nam! kirjoitti:
Sulla vähä sama ku juodaan liikaa viinaa,munataan ja seuraavana päivänä morkkis..
Kokeiles pornofilmien katteluu samalla kun naitte ja osta vähän seksileluja emännälle..
Varmaan kiihotut jos työnnät siihen mustaa isoo tekomoloo välillä..tai paa sitä perseeseen..yhtäaikaa..
Kiihottavaa,eikä tule ainakaan morkkista "vieraasta"..
Seksi tahtoo arkipäiväistyä suhteessa,mutta pitää keksiä jotain piristystä välillä..ilman ylim.ihmisiä kuitenkin..Hei up, ymmärrän tunteesi täysin. Olen itse 27v nainen ja edellisessä parisuhteessani annoin mieheni harrastaa seksiä ystäväni kanssa. En ole mustasukkainen ihminen joten ajattelin asian olevan ok. Kuitenkin kävi niin, että ystäväni olisi jatkossa halunnut enemmän ja minä kun en miestäni olisi enää suostunutkaan jakamaan. Asiasta tuli lievä ongelma. Ja viinalla ei ollut asiaan vaikutusta :) Se oli sellaista kokeilua, jonka huomasin, ettei enää tälläistä.
Sinun kannattaisi puhua asiasta naisellesi, mutta valita sanasi tarkasti, ettet vain syyllistä häntä. Sillä tästä aiheesta saattaa helposti tulla syyllistämisfiilis.
Jaksamisia sinne!
- kokeiltu on
Kerran pikku soosissa kesäpaikallamme otettiin viinaa vaimoni ja kaverini kanssa. Saunottiin ja uitiin porukalla. Kaverini on tykästynyt kauniiseen vaimooni ja kiusannut häntä aiemminkin. Tällä kertaa oltiinkin ilkosillaan ja vaimo selvästi oli kiinnostunut enemmänkin kaveristani (hyvin varustettu). Kaverini sitten kysäisi puolileikillään, että haluaako rouva kokeilla kunnon miestä. Häkeltyi ja sanoi, että tuskin mies lupaa antaa. Sanoin, että voivat... Ko. mies sai vaimoni syttymään aivan eri tasolla kuin minä. Rouva tunnusti kiimassaan , että ei ikinä ole saanut niin hyvin seksiä. Ja pitkään. Niinhän siinä kävi, että koukkuun jäi ja on ehdottanut uusia sessioita, useaan kertaan. Tapailevatko salaa, en tiedä.
Vahingoitti mielestäni liittoa.- Joku vaan
Avioliitossa joutuu monesti päättämään, kumman onnen mukaan mennään. Tehdäänkö lapsia, missä asutaan, kenen uraa edistetään.
Tässä tapauksessa vaimosi voitti ja sinä hävisit. Mutta olisitko oikeasti tyytyväinen, jos vaimosi "joutuisi tyytymään" sinuun, kun hänen seksuaalinen täyttymyksensä olisi muualla?
- Liina Anniina
Hölmöt, sanoo Liina.
Sitä niittää, mitä kylvää. Taitaa olla vieras käsite sellainen kuin "pyhyys".
Häpeä ja häpäiseminen tunnetaan paremmin, koska elämme häpäisykulttuuria.
Ei tarvitse kuin katsoa Tosi-TV -ohjelmia, niin sieltä löytyy, haukutaan ja ilkeillään jotain onnetonta ihmispoloa.
Kilpaillaan ja häviäjä nolataan.
Parisuhteensa voi pyhittää. Pyhitys tarkoittaa, että tuo suhde koetaan arvokkaaksi ja rajataan, kuten arvoesine talletetaan pankkiholviin.
Pankkiholviin ei päästetä ketä tahansa. Talletettu omaisuus on turvassa ja suojattu.
Sinä toit parisuhteesi kadun varteen ja sanoit: Ottakaa!
Pidit arvottomana ja halpana sen alueen, joka kuului VAIN sinulle. Jaoit rakastelusi, jolla osoitetaan intiimiä läheisyyttä.
Se ei ole enää läheisyyttä, vaan etäännyttämistä, koska toinen mies on välillänne.
Nyt pelkäät, että hän ei väisty eikä vaimosi halua enää kanssasi läheisyyttä.
Hän ei pidä suhdettanne pyhänä välillänne.
Pyhyyden rikkoja on häpäisijä. Laskit hänet liittoonne.
Nyt sitten itketään, että mitä tuli tehtyä.
Paras tae pyhyyden palauttamiseen on katumus. Kadutte yhdessä mitä tuli tehtyä ja vannotte uudelleen pitävänne liittoanne niin arvokkaana, ettei siihen päästetä kadunmiestä varastamaan sitä, mikä kuuluu vain teille kahdelle.
Tehkää pieni "häämatka" uudelleen jollain tapaa, juhlistakaa keskinäinen vala, että rakastatte tästä lähtien vain toisianne. - 67-v
Ahdas ja puutteellinen?
Taidan olla.
Esittämäsi ajatus on kohdallamme mahdottomuus.
En ole koskaan fantasioinut moisesta ja jos vaimoni olisi joskus esittänyt vieraan kanssa yhdyntää niin seurauksena olisi ollut vakavahenkinen keskustelu jonka lopputuloksesta olisi riippunut jatko.
Yhdessä vai erikseen?
Kerran on pitkäaikaisen kaverini vaimo tarjoutunut minulle.
Päiväsaikaan ja selvin päin.
Olimme noin 35:a.
Rouvan ulkonäössä ei ollut moitteen sijaa mutta ajatuskin kaverin vaimoon sekaantumisesta oli mahdoton.
Lienekö puhdas ja aatteellinen? - kerran vielä
38 vuotta ollaan jo pidetty yllä vaimokeskeisiä seksileikkejä yllä. Vaimon kiinnostus alkaa vähentyä ja näyttää siltä, että hän tekee sitä enää vain mielikseni. Hauskaa on ollut, en vaihtaisi noita leikkejä mihin tahansa muuhun. Toki joskus on kipunoinutkin, mutta se kuuluu asiaan. Tietynlainen omalaatuinen uskollisuus kumppania kohtaan on oltava. Seksi ja rakkaus on osattava erotella toisistaan ja edettävä hissunkissun jutuissa. Hauskoja leikki-iltoja teille kaikille rohkeille!
- Realman
TÄH seksikin hyvää 2-4 kertaa kuussa?
Meillä peitto heiluu 2-4 kertaa viikossa ja joskus aamulla päivällä ja illalla.
Hulluksi tulisin jos joutuisin noin vähään seksiin tyytymään.
Ja mitään seksihulluja ei olla vaan normaali keski-ikäinen pariskunta n 24 vuotta yhdessä. Monien seksimäärä ketjujen ammattilaisena tavallinen määrä on juurikin 2-4 kertaa viikossa.
Oletko ajatellut että vaimosi taitaa elää puutteessa ja siksi suostuu sinun pervoihin ehdotuksiin? Panettaa itseään vieraalla jotta sinä kiihottuisit !!! - Anonyymi
Me jouduttiin setvimään tutun pariskunnanasyrjähyppyä, sanoin vaimolle tuossa ei ollut mitään järkeä ei hyötynyt mitään, vaimo oli kainalossa alasti hymyili olisko pitänyt hyötyä.
Sanoin jos käy naitattamassa miksi ei ota maksua ja nauti rahoista itse. Eija nousi vähän rinna päälle ja katsoi minua jos minä joskus tekisin sen paljonko ottaisin, katsoin Eijaa olet tosi haluttava miehen silmissä semmoinen kolmesataa yöstä, vaimo nauroi olet hävinnyt sisnun kanssa omakotitalon hinnan.
Vaimo meni vessaan kun tuli sieltä oli yöpuku päällä seisoi ovella ja hymyili katsoin vaimoa pyöreät rinnat nännit pitkinä ilman housuja vaimo tuli päälle istumaan hieroin rintoja vaimo nautti kuiskas mikä se täällä haaroissa ja laskeutu imemään silloin vasta huomasin huulet oli kirkkaan punaiset ne ympäroi kalun kauniisti ruskeat silmät loisti kun imi halukkaana nousi ja nakkari yöpaidan kuiskas ime vaimo huokaili ja keinutti lantiota vatsan päällä.
Ohjasi kalua sisään ja nai hieroin rintoja Eija nai kiihkeänä sanoin sun pitäää antaa miehen nauttia vartalostasi Eija hidasti kostui kunnolla laskeutu ja kuiskas olenko nyt huorana ja nousi hyväilin vartaloa kuiskasin olet hyvä huora Eija kiihottui ja nai oli omissa haaveissaan sen näki liikkeistä nousi pois ja kulki pitkin vartoani ja antoi pillun nuoltavaksi kasvot kostui heti Eija piti sängyn päädystä kiinni ja nai itselleen orgasmin. Lakeutu alemmas ja suuteli ja nuoli kuiskas olet ollu huorissa minä maistan sen ohjasi kalun sisäänsä ja nai minulle ihanan orgasmin.
Käytiin suihkussa ja nukahdettiin.
Odotin seuraavaan viikolopuun perjantaina sanoin vaimolle kun makoiltiin sängyssä, minulla on kolme numeroa soitat johonkin, Eija käännähti niin soitan mihin silittelin vartaloa, soitat ja käyt naimassa. Ai noin vaan pitäishän minunkin tuntea halua, halasin no ole vaan siinä. Katselin televisiota näin että ei katso ja mietii mitä sanoin. Eija tarttui kaluun nauroi sinä haluat että mene ja nain kunnolla.
annoin puhelimen tästä ei näe nyt kuka soittaa. Annoin vanhemman herrasmiehen numeron, Eija soitti selvä herraskainen mies vastasi puhuivat kaikkea mies sanoin tule iltapuvun tyylissä liivejä ja housuja odotan sinua lauantaina ja antoi osoitteen.
Eija katsoi minua, huh se on tehty perunko otin halaukseen älä peru. Eija nousi ja katseli vaatteita, löysi nätin harmaan tiukan mekon sovitti ja tuli näyttämään olihan kaunis, Eija sanoi voiko nänin kun nännit pullottaa hymyilin sinun pitää olla haluttava ja nosta helmaa, housut pois ja pkävele. Eija pyörähteli veti lattialle ja halasi hyväilin vartaloa sanoin haluaisin panna heti Eija nosteli helmoja ylös työnnin pöydälle eija esteli ei tässä kuiskasin haluan tässä sinua voidaan naida pöydällä, seinää vasten, suihkussa tai autossa.
Työnnyin sisään Eija huokasi laskin makaamaan pöydälle ja pidin jaloista kiinni sitten käännin, kuiskin olet haluttavin sihteeri mitä on ollut Eija levitti jalkojaan kuiski nai minua nai väkisin pidin käsi ä selän päällä Eija tuli kunnolla vedin pois Eija kysyi miksi sanoin sinun pitää olla puhdas, Eija pyyteli panemaan kävelytin pesulle oven vieressä painoin seinää vasten ja panin takaa Eija antoi halukkaana painoin kunnolla ja laukesin sykkivään pilluun.
Eija tuli pesulta viereen ja nukahti. Lauantai oli jännittynyttä koko päivän. Eija lähti taksilla tuli puolen yön jälkeen vähän ottaneena nosti helmat ylös astui kalun sisäänsä sanoin olet liukas Eija laskeutu ja kuiskas laski kolmesti sisään avasin takaa vetoketjun ja uitin mekon pois Eija makasi päällä ja sanoi sillä oli iso tosi iso tein kaikkeni että oli tyytyväinen Eija nai silmät kiinni kuiski haluan sinua en tidä mitä haaveili mutta nai hyvin kun laukesin tuli viereen ja nukahti.
Aamulla keittelin kahvia eija tuli kainaloon kuiskas kiitos kaikesta ja ojensi neljä sataa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15011375- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864- 104616
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1614564Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324321Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844183- 843467
- 803230
- 481731