Me 34 ja 31v avioliitossa 4v ja 1 lapsi. Liitto sujuu/sujui hyvin ja seksikin jokseenkin hyvää 2-4 kertaa kuussa vaikkakin hieman kaavoihin kangistuttu. Hienot talot, autot on hankittu ja lainojenkin kanssa pärjätään enemmän kuin hyvin mutta mutta! Minulla ollut jokin sairas fantasia kiihoittua ajatuksesta kun isokaluinen vieras mies nai vaimoani ja tästä on keskusteltu. Kerran baari illan jälkeen vaimo sanoi kotiin tultuamme että nyt tekisi mieli käydä vieraissa ja minähän päissäni suostuin ja kiihotuin älyttömästi. Vaimo on todella seksikäs pakkaus niin sehän ei ollut kuin 1 puhelinsoitto meidän seurueessa olleelle "kaverille" että hän tulee käymään jatkoilla. Tämän miehen kanssa meillä yhteiset kaverit eli olemme tekemisissä jatkossakin hänen kanssaan ajoittain. Vaimo sanoi kotiin tullesaan että kivaa oli ja voisi joskus jatkossakin käydä itseään naitattamassa. Kun arki on koittanut minulla HIRVEÄ morkkis ja pahoinvointi MITÄ HELVETTIÄ MENIMME TEKEMÄN! Ajatus pyörii mielessäni kokoajan enkä pääse siitä eroon vaikka yritän ajatella että kun leikkiiin ryhtyy niin kestäköön. Vaimon uskon rakastavan minua vaikka ensirakkas onkin jo laantunut ja uskonkin että asia on näin. Onko jollain muulla samanlaisia kokemuksia ja millä tästä pääsee yli liittoa vahingoittamatta!!
Luvalla vieraissa
up
112389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei maksa mitään ;) Nousehan sieltä seslongin uumenista uneksimasta niin sulle voi jotain kivaa tapahtuakin.
En tiedä mitenkä käyttäytyisin itse jos omalle kohdalle sattuisi...
Ei ole tullut "hurjasteltua" kuvaamallasi tavalla - edes kännissä. Ei edes fantasian tasolla, mutta silti sanon ettei sinun (tai teidän) fantasiat kovin "sairaalta" vaikuta. Enemminkin pitkään yhdessä olleet pariskunnat alkavat vapautua moraalisista esteistaan kun alkavat rehellisesti kertoa toisilleen fantasioistaan. Ja se jos mikä on hyvä asia. Nyt elämme kuitenkin melko sallivaa aikakautta, joten inkvisiitioita on turha pelätä. Paitsi kenties ehkä näillä nettisivuilla. : D
Totuus on se, että KAIKILTA niitä fantasioita löytyy - jopa seksuaalisiakin. Niiltä joilta ei löydy, valehtelee! Tutkimusten mukaan naisilla fantasiat ovat jopa paljon rajumpia kuin miesten vastaavat. Teillä kun sattui olemaan yhtälaiset fantasiat, sen parempi. Tietenkään se ei aina tarkoita sitä, että niitä pitää aina toteuttaa. Eikä etenkään pakoittamalla. Samoin se alkoholin "vapauttava" vaikutus hieman asiaa mutkistaa, mutta ainahan voi vedota "kännin piikkiin". Jatkossa ehdotan kuitenkin "kuningas alkoholin" seuraa vähemmälle. Etenkin jos sillä on estottomat vaikutukset. Ei tule sitten kännissä pelattua pokeria ja hävittyä niitä taloja ja autoja. : )
Vakavasti puhuen, ongelmasi on todellakin "moraalinen", ei niinkään eettinen. Eri asia olisi jos olisitte paikkakunnan Bonnie ja Glyde. Silloin moraalin vaikutuksesta olisi kiinnostunut myös paikallinen virkavalta. Nyt asia jää teidän ja tämän "kaverin" väliseksi asiaksi. Sinua asia hiertää, mutta entäs vaimoasi? Entäpä tätä "kolmatta miestä"? Oletko keskustellut asiasta vaimosi kanssa?
Olette olleet jo naimisissa tovin aikaa. Monasti käy niin (lähes aina), että arjen astuttua peliin, jompi kumpi alkaa kyllästyä harmaaseen arkeen. Silloin monasti aletaan katselemaan "viihdykettä" siis sitä jolla lannistetaan tylsä arki. Mitä se kullakin on, riippuu kekseliäisyydestä tai uskalluksesta. Toisille se on matka Malediiveille sukeltamaan, toisille se voi olla kolmenkimpaa kesämökillä. Ja jos siitä ei huutele, niin sen onnen voi säilyttää omana muistonaan kiikkustuolia varten. Usein vain Suomessa valitaan se "yksin valittu tie" viihtymiseen, joka päättyy käräjäoikeuden päätökseen - avioeroon. Teidän tapauksessa tällaista ei kuitenkaan tullut, vaan jaoitte hetken keskenään. What´s the problem?
Mitä tulee moraaliin...
Moraali on (toden totta) yhteisön käsite oikeasta ja väärästä, etenkin kun puhutaan yhteisöä koskettavasta asiasta. Nyt yhteisönä toimii teidän parisuhde. Jos parisuhteessa sallitte moisen asian, niin onko silloin naapurin Pertillä tai Irmalla nokan koputtamista asiaan, tuskin. Entäpäs kirkko?
Olette mennet naimisiin ja seurakunnan edessä vannoneen rakastavansa toisiansa myötä- ja vastoinkäymisissä. Nyt sitten punnitaan ne lupaukset, jotka annoitte... ja jos uskot vaimoasi, niin tämä sen kestää, vai kuinka? Onko sinulla miehenä tapana livistää paikalta kun ilmenee vaikeuksia? -jos ei, niin turhaa edes murhehdit asiaa. Ja tuskinpa tämä "kaverikaan" vaimoasi vie, sillä vaimosi sai mitä halusi. Vai pelkäätkö että vaimosi alkaa kyltymättömäksi?
Entäs se Raamattu...?
Raamattu on täynnä käännöksiä, väännöksiä, ristiriitoja ja vertauskuvia. Kuudes käsky (tänä päivänä) puhuu Aviorikoksesta. Siis siitä, jossa tehdään rikos avioliittoa (jossa on kaksi osapuolta) kohtaan. Jos tekijöinä ovat itse suhteessa olevat, onko se silloin aviorikos? Yritysmaailmassa tehdään paljon sopimuksia, kauppoja ja yhteenliittymiä. Sielläkään maailmassa tuskin kukaan nostaa äläkkää, jos sopimus on kaksipuoleinen ja verot maksetaan kuten ennenkin. Ainostaan EU voi jäädyttää kauppaa, jos siitä on merkittävää haittaa kilpailutilanteelle. Sinun kannaltasi "kilpailu" näyttää rehdiltä ja reilulta jos vaimosi ymmärtää nauttia tarjoamaasi bratwurstia enemmän kuin "kaverisi" lauantaimakkaraa. Sitä paitsi monet naiset eivät pidä lauantaimakkarasta, sillä siinä on paljon jänteitä ja liian jauhoinen maku! Kannattaa kääntyä siis "kuluttajan" suuntaan ja uskoa mitä hän sanoo jos teillä vain on avoin ja rehellinen suhde.
Siitä mitä kylillä puhutaan, tuskin edes kannattaa pelätä. Rehti ja reiluus on aina ollut miehen merkki, jopa tutkijat ovat esittäneet sen liittyvän testosteronitasoon, etenkin suureen määrään. Pää pystyyn ja ei kun eteenpäin!
Kaikkia seksuaalifantasioita ei todellakaan pidä mennä toteuttamaan. Kun on kerran tehnyt, ei enää toista kertaa tee. Ei siinä varmasti tunteita ole sivusuhteessa, mutta onhan se turhaa leikkimistä. Miksi ette vain leikkineet kotona? Unohtakaa koko juttu ja älkää puhuko siitä enää. En halua moralisoida, mutta unohtakaa koko juttu ja vähentäkää alkoholin käyttöä, niin ei tule moisia houkutuksia. Perheet ym. ihmissuhteet rikkoontuvat moisesta. Ette varmasti ole ainuita. Yhdessä vaiheessa 70-luvulla oli suorastaan muotia, että parit vaihtoivat keskenään paria. Moni niistä liitoista on hajonnut ja lapset olivat onnettomia. Ihmisen pitää aina pyrkiä menemään ylöspäin, ei alaspäin. Yksi intialainen mestari sanoi, että turha miettiä p***aa siinä vaiheessa, kun pa***t ovat jo housussa. Joten älä sinäkään enää mieti sitä, vaan mene eteenpäin.
Helvetti kun ottaa päähän tämä pahoinvointi. Pääseekö tästä eroon koskaan, kumpa kaikki olisi niinkuin ennen!
Hei ymärtääkseni tämä on aika yleistä ja kivaa jos homma toimii. Me olemme myös paikkakunnallamme arvostettu pariskunta jolla on myös yhteinen salaisuus juuri samanlainen kuin teillä. Tätä olemme harrastaneet jo noin 10v. ja homma toimii hyvin. Teillä todenäköisesti ongelmana kun tuo vieras kuuluu kaveripiiriin eli lopettakaa se heti ja etsikää jotain muuta esim. etelänmatkoilla niin ei tule morkkis kotonaollessa. Vaimolla myös tärkeää osoittaa sinulle että tämä on vain seksielämän piristystä että mies pysyy varmana suhteen laadusta niissä tärkeissä asioissa.
tunteista ajan kanssa eroon. Minulla kesti 10 vuotta ennenkuin pystyin antamaan anteeksi. Nyt minua ei enää satuta se, kun tiedän olevani ihan eri ihminen. Toisaalta en voi täysin syyttää toistakaan, koska itsekään en ollut silloin ihan järjissäni. Puhun nyt siitä, että ihminen voi olla järjissään ja järjissään. Vaikka suorittaisi kuinka paljon ja harrastaisi vaikka mitä, niin tunne-elämä ei välttämättä aina ole kunnossa. Tärkeintä on anteeksianto itselle ja toiselle. Ja joskus voi pistää kädet ristiin illalla - se ei tee kenellekään huonoa purkaa yläilmoihin huoliaan. Papitkin antavat apua, jos osaa hakea.
Näitä houkutuksia - erilaisia tosin - tulee kaikille. Täytyy vaan yrittää elää ja antaa anteeksi omat ja toisen hölmöydet.
Leikitään nyt miten vapaamielistä hyvänsä, kyllä saa olla aikamoinen "kaveriporukka" ettei selän takana touhua naureskele/ihmettele.
Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja kuullut jos jonkinlaisia tarinaa sivusuhteista ja "avoimista" suhteista. Totuus on että ulkopuoliset panohommat syövät suhdetta aina ja ovat pois siitä oman parisuhteen hyvinvoinnista. Niin miehillä kuin naisillakin. Teilläkin on varmaan eron lähtölaskenta jo alkanut. Jos haluat korjata jotain, menkää parisuhdeterapiaan.
Pariskunnatkaan kun ei asu missään pullossa ja varsinkin lapsiperheellisten elämään vaikuttaa myös ympäristön arvot.
Länsimaissa se menee niin, että koko ollaan villejä sinkkuja tai sitten uskollisia valitulle parille. Niitä jotka yrittää sekä syödä kakun että säästää sen ei hyvällä katsota. Se on sitä eettistä koodistoa joka koskee jokaista, vaikka muuta leikkisi.
Mutta turha itkeä läikkynyttä maitoa, elämä on oppimista. Ota asia keskusteluun vaimosi kanssa.
Äh.. ihan turhaa ressaat! Pelin henki oli kaikille ihan selvä, ei sitä kannata kyseenalaistaa. Ei vaimosi ole lähtemässä toisen matkaan, vaan se oli yhteistä leikkiä. Jatkossa voitte ottaa toisinpäin, eli sinä käyt vieraissa ja vaimosi katsoo. Tai mikset ottaisi kahden naisen kimppaa, jos vain kiinnostaa?
Elämä on OIKEESTI liian lyhyt murehtimiseen. Tuossa oli kyseessä yhteinen sopimus, joten no worries... piristää parisuhdetta vain tuollainen.
Itselläni on hieman vastaava kokemus ja siitä ei ainakaan mitään vahinkoa suhteelle aiheutunut.
Toisaalta kuvio oli hieman toinen, eli vietin koti-iltaa ystäväni kanssa ja mieheni oli ravintolassa kavereittensa kanssa. Mieheni palasi kotiin ja kömpi sänkyymme nukkumaan. Yllätys, yllätys ystäväni nukkuikin sängyssämme keskellä. Ystäväni heräsi siihen kun mieheni alkoi hipelöimään häntä - vahinko vai ei - en tiedä.
Totesin tilanteen ja tuumasin, että "antaa mennä vaan jos siltä tuntuu". No niinhän se sitten tuntui :)
Kun touhut oli touhuttu laitoin porukalle huikopalaa ja mentiin uudestaan nukkumaan. Aamulla porukka oli hieman hämillistä, mutta vietimme hauskan päivän yhdessä (ilman seksiä tai tapahtuneen setvimistä) ja niinhän ne turhat jännitteet katosi päivän aikana.
Turhasta tapahtuneen pyörittelystä morkkis vain pitkittyy. Kumpikin teistä on edelleen sama henkilö, kuin aikaisemmin. Ainoa ero on, että olet antanut vaimollesi tilaisuuden kokemukseen, jollaiseen joka miehen kantti ei riitä.
Elämä ei ole omaan napaan eikä kumppaniin tuijottamista vaan yhdessä samaan suuntaan kulkemista.
Ihailen nimimerkkiä tiensä tallaaja , tuollaisen kun löytäisi vaimoksi niin olisi onnellinen.
Toki niitä tunteita voi muokata yhteiseksi hyväksikin, kun huomaa että joku kolmas ei voi pelkällä seksillä mitenkään vaikuttaa.
Itse olen onnellisessa liitossa oleva nainen, mieheni on aktiivinen näissä petipuuhissa ja olen toki minäkin. Totuus vaan on se että kaikki liitot urautuu jossain välissä. Olen antanut miehelle luvan harrastaa satunnaista seksiä muidenkin kanssa ja hän on antanut myös minulle luvan siihen. Olemme olleet jopa kolmistaan ja nelistäänkin. Kivaa on ollut ja aina on luottamus myös näihin kumppaneihin toiminut.
Aamulla yleensä vaan hämillään nauretaan jotta mitähän sitä tuli touhuttua...Toki tämä ei ole jatkuvaa, tapahtuu vain joskus. Voi olla kuukausiakin välissä ettei tapahdu mitään muuta kun omaa seksiä ja sekin on ihanaa. Älkää kantako kivoista vaihteluista liikaa painolastia, tuskin kukaan yhdenillan panon kanssa haluaa suhteeseen jos oma suhde on kunnossa. Jos alkaa murehtimaan ja kantamaan asiasta kunnon morkkiksia sun muuta paskaa, niin takuu varmasti suhde alkaa rakoileen pahasti. Ap:lle sanoisin, unohda kaikki huonot fiilikset ja käykää vaimon kanssa läpi hyvässä hengessä koko juttu. naurakaa sille ja jatkakaa elämäänne. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen ja sitäpaitsi murehtiminen moisissa asioissa on niin kuluttavaa ja johtaa väistämättä usein eroon vaikka mitään kummoista ei olisi edes tapahtunut.