VHH:sta tulee suosittu

VHH on kaikille sopiva mutta ongelma on siinä että media ei kerro riittävästi siitä kun virallinen Puskalandia sitä vastustaa. Ei kansalaiset tunne edes perusasioita elimistön toiminnoista mitä hiilihydraatit aiheuttavat. Kansalle on iskostunut päähän vain Puskan teesit: syö hiilihydraatteja ja vältä eläinrasvaa. Hyvin on Suomen Hitler, Aadolf Puska hypnotisoinut kansan kun kaikki kevyt ja rasvaton myy mutta silti ylipainot lisääntyy ja sairaudet. Olisi jo aika palauttaa terveellinen ruoka kunniaan niin voisimme tehdä jotain kansaamme riivaaville sairauksille.

Harva laihduttaja tuntee VHH:n tästä tiedotusongelmasta johtuen. Jos Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ottaisi VHH:n yhdeksi vaihtoehdoksi laihduttamiseen ja kertoisi hiilihydraattien vaarallisuudesta ja eläinrasvojen terveellisyydestä niin pääsisimme jo pitkälle.

On jotenkin surkuhupaisaa että jotkut vaan jaksavat paasata Puskan lautasmallin suosiosta vaikka se ei sitä ole. Sairaudet vaan lisääntyy.
28354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pekka Puska on suurin VHH-ruokavalion leviämisen este. Hän käyttää virallista asemaa terveyden ja hyvinvoinnin auktoriteettina häikäilemättömästi hyväkseen ja kansa uskoo. Puskan pitäisi kyllä erota jo tai jäädä eläkkeelle ja ruoriin pitäisi saada uudet voimat joilla ei olisi kytköksiä elinterviketeollisuuteen niinkuin Puskalla on.

Äänestä
  • ...on samanlainen kuin Pekan ohjeet?

    Ei muuten mikään. Eikä Pekka edusta mitään näistä laihduttajien dieeteistä. Laihduttajat hakevat itse itselleen sopivan dieetin ja ne ovat kaikki samalla viivalla kuin VHH:kin. Niin että on turha syyttää Pekkaa siitä että VHH on epäsuosittu. Se jää paitsioon vain siksi että se on huono dieetti.

    Äänestä

  • Se on aina tiedetty ja siksi puskanleikkaajat liikenneturvallisuuden nimissä aina tulevat korjaamaan pensasaitoja. Milloin puskat poistetaan ravitsemuksesta?

    Äänestä

  • ex-rhh kirjoitti:

    Se on aina tiedetty ja siksi puskanleikkaajat liikenneturvallisuuden nimissä aina tulevat korjaamaan pensasaitoja. Milloin puskat poistetaan ravitsemuksesta?

    Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !

    Äänestä

  • karvakäsiX kirjoitti:

    ...se lisää A Heikkilän epäsuosiota. Puska voisi antaa Mattilalle jonkun lautasmalli-mitalin, niin paljon Mattila on lautasmallin tunnettavuutta ja suosiota lisännyt. Mitali voisi olla vaikka pieni lautanen johon on kuvattu perunaa, riisiä, margariinipäällysteinen leipäpala ja runsaasti vihanneksia. Vihannesten kohdalla voisi lukea "Kari Mattila".

    Äänestä

  • Oka-pika kirjoitti:

    ...on samanlainen kuin Pekan ohjeet?

    Ei muuten mikään. Eikä Pekka edusta mitään näistä laihduttajien dieeteistä. Laihduttajat hakevat itse itselleen sopivan dieetin ja ne ovat kaikki samalla viivalla kuin VHH:kin. Niin että on turha syyttää Pekkaa siitä että VHH on epäsuosittu. Se jää paitsioon vain siksi että se on huono dieetti.

    Kerroppas nyt että mitä muita laihdutus tapoja Puska on haukkunut VHH:n lisäksi?
    Entä kuinka monta kertaa se on väittänyt painonvartijoiden ohjeita vaaralliseksi?

    vaiettäsamallaviivalla

    Äänestä

  • karvakäsiX kirjoitti:

    Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !

    "Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !"

    Miksi sitten jatkuvasti valitat Puskan puolesta? Jos asia olisi niin kuin väität, sinun luulisi olevan iloinen kun Puskasta räksytetään...

    Äänestä

  • Skäri. kirjoitti:

    Painonvartijat onkin turvallinen dieetti. VHH ei ole. VHH tekee kiukkuiseksikin. Menepä katsomaan painonvartijoiden sivulle niin siellä on iloinen ja informatiivinen meininki. Toista kuin mitä täällä, äreä ja koominen. Eikä vähäisissäkään määrin informatiivinen.

    Ei Pekka ole VHH:ta haukkunut. Se on ihan omaa kuvitelmaasi.

    Iltapäivälehti dieetti ei ole, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä VHH:n kanssa.

    Se että väität VHH:ta vaaralliseksi päivästä toiseen ei tee sitä todeksi.

    Jep, trollit tekevät tästä palstasta tappelupaikan, ei VHH-laiset.

    Hehe, et taida tietää mitä kaikkea palvomasi Puska on sanonut, mutta uskosi ei muuta tätäkään seikkaa mihinkään.

    Äänestä

  • valehdella... kirjoitti:

    "Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !"

    Miksi sitten jatkuvasti valitat Puskan puolesta? Jos asia olisi niin kuin väität, sinun luulisi olevan iloinen kun Puskasta räksytetään...

    joten " miksi sitten jatkuvasti valitat Puskan puolesta "-ei sovi miuun !

    Mutta se oli johdonmukainen päättely koska disinfo kolahtaa aina jakajansa kynsille !

    Äänestä

  • Oka-pika kirjoitti:

    Painonvartijat onkin turvallinen dieetti. VHH ei ole. VHH tekee kiukkuiseksikin. Menepä katsomaan painonvartijoiden sivulle niin siellä on iloinen ja informatiivinen meininki. Toista kuin mitä täällä, äreä ja koominen. Eikä vähäisissäkään määrin informatiivinen.

    Ei Pekka ole VHH:ta haukkunut. Se on ihan omaa kuvitelmaasi.

    Tietenkin kaikilla muilla keskustelupalstoilla on mukavampi meininki. Niillä ei olekaan kaltaisiasi trolleja. Heti kun sinä menet sinne valehtelemaan ja trollaamaan, ne muuttuvat tämän palstan kaltaisiksi.

    Kerro meille, mikä saa sinut pilaamaan tämän palstan.

    Äänestä

  • rakentaja Rane 26 v kirjoitti:

    joten " miksi sitten jatkuvasti valitat Puskan puolesta "-ei sovi miuun !

    Mutta se oli johdonmukainen päättely koska disinfo kolahtaa aina jakajansa kynsille !

    Kirjoittaisit edes josku totta!

    Olet muka palstalla ensimmäistä kertaa ja kuitenkin kirjoitat:

    "Mattila on Puskan paras kaveri"
    "Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !"

    Oletko tosiaan noin tyhmä, että luulet jonkun uskovan sinun olevan täällä ensimmäistä kertaa? Sitä paitsi sinut tunnistaa kirjoitustyylistä...

    Äänestä

  • Skäri. kirjoitti:

    Iltapäivälehti dieetti ei ole, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä VHH:n kanssa.

    Se että väität VHH:ta vaaralliseksi päivästä toiseen ei tee sitä todeksi.

    Jep, trollit tekevät tästä palstasta tappelupaikan, ei VHH-laiset.

    Hehe, et taida tietää mitä kaikkea palvomasi Puska on sanonut, mutta uskosi ei muuta tätäkään seikkaa mihinkään.

    VHH on luonnoton ja ainakin se on varmaa että se sopii vain harvalle. Se on epämiellyttävä ja sitova.

    VHH:laiset tappelevat täällä ihan siinä missä muutkin, ja jos ne eivät tappele ne levittävät valheita ja propagandaa.

    En tiedä kaikkea mitä Pekka on sanonut, mutta en sentään laita hänen sanomakseen sellaista mitä hän ei ole sanonut.

    Valehtelet sen kun kerkiät kun yrität saada ihmisiä suuttumaan tai provoisoitumaan että voisit osoittaa väitteesi todeksi. Sori, ei onnistu.

    Tutkimuksetkin osoittaa VHH:n turvalliseksi ja hyväksi tavaksi laihduttaa. Lapsellinen vänkäämisesi ei muuta tutkimusten tulosta muuksi vaikka niin tunnut kuvittelevan.

    Et tiedä mitä Pekka on sanonut, mutta luulet tietävän mitä hän on sanonut. Jep,tosi uskottavaa. Tutustu ensi Puskan sanomisiin ennenkuin alat väittelemään asiasta.

    Äänestä

  • karvakäsiX kirjoitti:

    Mattilan räkytys täällä lisää Tohtori Puskan Suosiota Suomi 24 laihdutuspalstalla !

    alkaa olla jo niin alamaissa että tuo ryökäle alkaa miettiä Matti Vanhasen tapaan että kannattaako enää olla missään mukana. Kunhan edes selviäisi näistä nykyisistä ongelmista. Vanhasella pettää jalka ja Puskalla pää.

    Äänestä

  • rakentaja Rane 26 v kirjoitti:

    joten " miksi sitten jatkuvasti valitat Puskan puolesta "-ei sovi miuun !

    Mutta se oli johdonmukainen päättely koska disinfo kolahtaa aina jakajansa kynsille !

    täällä ensimmäistä kertaa ja uudella nimimerkillä. Eihän tuohon usko enää kukaan.

    Äänestä

  • Skäri. kirjoitti:

    Valehtelet sen kun kerkiät kun yrität saada ihmisiä suuttumaan tai provoisoitumaan että voisit osoittaa väitteesi todeksi. Sori, ei onnistu.

    Tutkimuksetkin osoittaa VHH:n turvalliseksi ja hyväksi tavaksi laihduttaa. Lapsellinen vänkäämisesi ei muuta tutkimusten tulosta muuksi vaikka niin tunnut kuvittelevan.

    Et tiedä mitä Pekka on sanonut, mutta luulet tietävän mitä hän on sanonut. Jep,tosi uskottavaa. Tutustu ensi Puskan sanomisiin ennenkuin alat väittelemään asiasta.

    VHH on luonnoton elikkä keinotekoinen dieeti. Siinä ei ole mitään luonnonmukaista. Vielä 100 vuotta sitten VHH:ta ei olisi millään voitu tietoisesti noudattaa. Dieetti joka vaatii onnistuakseen kymmenien tuhansien tutkijoiden satojen tuhansien tuntien työn (kun ruoan makrorakenne on selvitetty) ei voi millään tavalla olla luonnollinen.

    Ai valehtelen minä? Tarkoitat siis että sanon asioita jotka eivät tue omaa näkemystäsi.

    Tutkimukset osoittavat mitä osoittavat, mutta käytäntö osoittaa että useimmat kokevat VHH:n epämiellyttäväksi ja hankalasti noudatettaviksi. Muutama kymmenen tuhatta VHH:laista ei muutu miljoonaksi vaikka kuinka selittäisit.

    Olen tutustunut Puskan sanomisiin mutta en löytänyt mistään ainuttakaan VHH-vastaista kommenttia. En usko että sinäkään, se on vain karppipiireissä jonkun pahansuovan VHH:laisen liikkeelle panema juoru.

    dieeteistä mitään. Miten sokerin, viljan ja perunan poisjättäminen tekee ruokavaliosta luonnottoman? Ainoastaan valehtelemalla voit tuollaista kirjoittaa ja että vielä olisi olemassa jokin tutkimuskin asiasta että VHH olisi luonnoton. Ei tässä muuta luonnotonta ole kuin sinä ja paksut valheesi. Pidä vaan käsityksesi ja syö luonnotonta keinotekoista rasvaa, margariinia. Jo tämä luonnollisten rasvojen suosiminen VHH:lla tekee VHH.sta luonnollisen.

    Äänestä

  • skä ri bo kirjoitti:

    1. makroravinteet pidetään päivästä toiseen samassa tiukassa haarukassa
    2. ei välipaloja
    3. säännöllinen syöminen, sama ruokarytmi ja aikataulu päivästä toiseen

    Siinåäpä kolme asiaa jota ei ihminen ole noudattanut eikä ole voinut noudattaa kuin vasta muutaman sukupolven ajan, pienemmän aikaa kuin mitä autolla on ajeltu. Jos VHH on luonnollinen dieetti, niin sitten autolla ajaminenkin on luonnollinen toiminta, koska sillä on vanhempi historia kuin VHH:lla.

    Se mitä muut dieetit ovat tai eivät ole, ei muuta VHH:ta sen luonnollisemmaksi. Ruoka-aineet voi valita mielensä mukaan mutta ne eivät riitä tekemään ruokavaliosta luonnollista, luonnollisuuteen kuuluu muitakin elementtejä. Vaikka söisi kuinka luomua mutta jos muuten koko syömisen meno on säännösteltyä kuin laboratoriorotalla, ei luonnollisuudesta voi puhua missään kohtaa. Hah, kun koko dieetti perustuu pelkästään laboratoriomittauksiin voi puhua keinotekoisuuden huipentumasta.

    Äänestä

  • Juda Law kirjoitti:

    Miksi jankkaat asiasta jota et lainkaan tunne?

    "1. makroravinteet pidetään päivästä toiseen samassa tiukassa haarukassa"

    Virallisesti suositellulla ruokavaliolla (Puska, Valtion ravitsemusneuvottelukunta jne.) makroravinteet on rajoitettu vähintään yhtä tiukasti. Virallisesti suositeltu ruokavalio on siis mielestäsi luonnoton?

    "2. ei välipaloja"

    Mitä luonnollista välipaloissa on? Tai mitä luonnotonta niiden poisjättämisessä on? Miksi pitäisi syödä välipaloja, mikä on niiden terveyshyöty? Jos pitää syödä 2-3 tunnin välein (ateria tai välipala) vaikkei olisi nälkä, se on luonnotonta. Jos taas on nälkä jo kahden tunnin kuluttua ateriasta, sellainen ateria on luonnoton.

    Ei VHH:lla ole välipaloja kielletty. Niitä ei vaan yksinkertaisesti tarvita, koska VHH:lla syödään silloin kun on nälkä. Kun turhat hiilihydraatit on VHH:lla karsittu, suuret verensokerin vaihtelut jäävät pois. Nimenomaan verensokerin nopea aleneminen saa aikaan näläntunteen hyvinkin pian hiilihydraattipitoisen aterian jälkeen.

    "3. säännöllinen syöminen, sama ruokarytmi ja aikataulu päivästä toiseen"

    Virallissuositellulla syödään jatkuvasti ja etukäteen määrätyn rytmin mukaan; aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen, välipala, iltapala ja juuri ennen nukkumaan menoa joidenkin suosittelema hiilihydraattitankkaus (esim. leipää) koska hiiliihydraatti väsyttää niin mukavasti.

    VHH:lla ei syödä kellon tai aikataulun mukaan. VHH:lla syödään silloin kun on nälkä. Jos tuntuu oikealta itselleen, voi syödä vaikka vain yhden kerran joka toinen päivä. Useimmat VHH:lla olevat syövät kuitenkin kerran, kaksi tai kolme kertaa päivässä. Valtaosa syö kolme kertaa päivässä; aamiainen, lounas ja päivällinen. VHH:lla ei tarvitse syödä kuin varsinaiset ateriat. Ruoka tekee kylläiseksi, joten mitään välipaloja ei tarvita. Mutta jos jostain syystä tuntee tarvetta välipalaan, sen voi tietenkin syödä, ei sitä missään ole kielletty.

    Kumpi se näyttääkään olevan sidottu samaan ruokarytmiin ja aikatauluun päivästä toiseen? Ja kumpi onkaan vapaampi?

    Äänestä

  • Juda Law kirjoitti:

    1. makroravinteet pidetään päivästä toiseen samassa tiukassa haarukassa
    2. ei välipaloja
    3. säännöllinen syöminen, sama ruokarytmi ja aikataulu päivästä toiseen

    Siinåäpä kolme asiaa jota ei ihminen ole noudattanut eikä ole voinut noudattaa kuin vasta muutaman sukupolven ajan, pienemmän aikaa kuin mitä autolla on ajeltu. Jos VHH on luonnollinen dieetti, niin sitten autolla ajaminenkin on luonnollinen toiminta, koska sillä on vanhempi historia kuin VHH:lla.

    Se mitä muut dieetit ovat tai eivät ole, ei muuta VHH:ta sen luonnollisemmaksi. Ruoka-aineet voi valita mielensä mukaan mutta ne eivät riitä tekemään ruokavaliosta luonnollista, luonnollisuuteen kuuluu muitakin elementtejä. Vaikka söisi kuinka luomua mutta jos muuten koko syömisen meno on säännösteltyä kuin laboratoriorotalla, ei luonnollisuudesta voi puhua missään kohtaa. Hah, kun koko dieetti perustuu pelkästään laboratoriomittauksiin voi puhua keinotekoisuuden huipentumasta.

    Nuo on juuri se mitä vaaditaan että voi noudattaa KTL:n ohjeita.
    1. Makroravinteiden pitää olla tiukassa haarukssa jotta ei saa "liikaa" rasvaa ja proteiinia, myös kaloreita on tarkkailtava.
    2. Välipaloja on syötävä.
    3. Ruoka-aikojen on oltava säännölliset päivästä toiseen jotta se pieni ja kiusallinen nälkä ei yllättäisi.

    Äänestä

Onhan siinä osa myös "virallista painonhallintaa", tosin vain osa. Lähinnä tuoreiden kasvisten osuus.

VHH:sta tulee suosittu sen terveellisyyden ja tehokkuuden vuoksi. Kyllä se on aivan järkeenkäypä asia. Erityisesti sen terveellisyys näkyy veren sokeriarvojen hallinnassa. Minusta diabetes-järjestöjen ja vastaavien pitäisi ottaa enemmän kantaa tähän ruokavalioon.

Äänestä
  • Eihän ne voi kääntää kelkkaansa aivan yllättäin, siinähän menisi uskottavuus. Menisi uskottavuus koko nykyiseen ruokavalio suositukseen ja sittenhän sitä vasta ihmiset alkaisikin ihmetellä että mitä kaikkea meille valehdellaan.

    Onneksi kumminkin osa ihmisistä kokeilee myös VHH:ta ja tätä myötä tieto VHH:n hyödyistä leviää. Hitaasti mutta varmasti.

    Äänestä

  • Skäri. kirjoitti:

    Eihän ne voi kääntää kelkkaansa aivan yllättäin, siinähän menisi uskottavuus. Menisi uskottavuus koko nykyiseen ruokavalio suositukseen ja sittenhän sitä vasta ihmiset alkaisikin ihmetellä että mitä kaikkea meille valehdellaan.

    Onneksi kumminkin osa ihmisistä kokeilee myös VHH:ta ja tätä myötä tieto VHH:n hyödyistä leviää. Hitaasti mutta varmasti.

    että sinäkin olet vihdoin ja viimein kääntänyt kelkkasi ja tulet essiin uutena skärinä. Sitä tässä tarvitaan. Se vanha skäri oli ihan perseestä mutta sinussa on jo potkua.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    huomaa monesta täällä olevasta " HOKIJASTA " jotka hokee samaa mandraa ja toisella suupielellä haukkuu Tohtori Pekka Puskaa joka tekee parhaansa saadakseen pelastettua edes osan jojo-diettelijöistä turvallisen lautasmallin huomaan !

    Äänestä

  • kokkopuhuja kirjoitti:

    huomaa monesta täällä olevasta " HOKIJASTA " jotka hokee samaa mandraa ja toisella suupielellä haukkuu Tohtori Pekka Puskaa joka tekee parhaansa saadakseen pelastettua edes osan jojo-diettelijöistä turvallisen lautasmallin huomaan !

    olevan jollekin varsinainen pakkomielle että pitää päivystää VHH-palstalla 24/7 oli sitten joulu tai juhannus. Sairaalloiselle tasolle on mennyt touhu jos eläm,ässä ei muuta sisältöä ole kuin vastustaminen.

    Pekka Puska tekee parhaansa että miljoonan diabeetikon raja ylittyisi vielä ennen hänen eläkeikäänsä suosittelemalla diadetes-lautasmalliaan. Lääkeyhtiöt kiittävät ja antavat Pekalle kohta ansiomitalin diabeteksen edistämisestä Suomessa.

    palo-autokin ajaa palopaikalle *** ei tanssipaikalle--jos hallitsematon palo syttyy !

    Äänestä

  • retuperän WBK kirjoitti:

    palo-autokin ajaa palopaikalle *** ei tanssipaikalle--jos hallitsematon palo syttyy !

    jos osaa lukea oikeiden ihmisten kirjoituksia. Siis sellaisten joilla on tietoa ja omaa kokemusta VHH:sta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kj.mattila kirjoitti:

VHH on kaikille sopiva mutta ongelma on siinä että media ei kerro riittävästi siitä kun virallinen Puskalandia sitä vastustaa. Ei kansalaiset tunne edes perusasioita elimistön toiminnoista mitä hiilihydraatit aiheuttavat. Kansalle on iskostunut päähän vain Puskan teesit: syö hiilihydraatteja ja vältä eläinrasvaa. Hyvin on Suomen Hitler, Aadolf Puska hypnotisoinut kansan kun kaikki kevyt ja rasvaton myy mutta silti ylipainot lisääntyy ja sairaudet. Olisi jo aika palauttaa terveellinen ruoka kunniaan niin voisimme tehdä jotain kansaamme riivaaville sairauksille.

Harva laihduttaja tuntee VHH:n tästä tiedotusongelmasta johtuen. Jos Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ottaisi VHH:n yhdeksi vaihtoehdoksi laihduttamiseen ja kertoisi hiilihydraattien vaarallisuudesta ja eläinrasvojen terveellisyydestä niin pääsisimme jo pitkälle.

On jotenkin surkuhupaisaa että jotkut vaan jaksavat paasata Puskan lautasmallin suosiosta vaikka se ei sitä ole. Sairaudet vaan lisääntyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu