vahvistin

Itse omistan vahvistimen jossa OD-säädin mutta soitan heavy-rock tyyllistä musiikkia mutta soundi on mielestäni aika kehno eli suoraan sanottuna ei kuulosta riffit semmoselta kuin rock ja heavybändien soitoista. Haluan että soundista, riffeistä ja soloista tulee samakuuloista kuin rock ja heavy bändeiltäkin.
Mistä tietää että on distortion-vahvistin.? Onko tuo ja mitä suosittelette alle 200euron?
http://beatman.fi/product_details.php?p=1614
19924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllä Vypyrilläkin ihan kelvollista ääntä saa aikaiseksi. Soundi ei kuitenkaan ole "mahtava" pienehkön tehon ja pienen kaiuttimen takia. Mallinnuksilla tosin voi tehdä vaikka mitä ja säröissäkin löytyy. Eiköhän tuollakin saa äänityskelpoistakin ääntä ilmoille.

Jos haluat ihan aitoa rock- ja heavyääntä, niin silloin ei tuollainen pikkupurkki riitä. Pitää siirtyä raskaampaan sarjaan eli putkinuppiin ja 4x12-kaappiin. Hintakin on silloin kymmenkertainen tuohon Vypyriin nähden.

Äänestä

Tuossa jo tulikin asiaa toiselta kirjoittajalta, joten laittelen muutaman asian lisää tähän sulle.

Jos päädyt Peaveyn Vypyr kombo vahvistimeen niin älä osta tuota 15 W vaan 30 W versio Vypyristä.

30W Vypyrissä on isompi 12" kaijutin mikä antaa aika tavalla eri äänen kuin 8" kajari
30W Vypyrissä on mahdollisuus liittää se jalkapolkusin systeemi sitten vaikka jälkikäteen
30W Vypyrissä on enempi ominaisuuksia kuten efektejä enempi

Isoin asia kuitenkin on tuo isompi kaijutin, joka antaa enempi botnea soittoon kuin pienempi ja siksi 30W on parempi valinta.

Sitten muuta asiaa:

Kannattaa aina muistaa, että jos haet samankuulloista kuin rock ja heavy bändienkin soundit on niin heillä on aika eri vehkeet käytössään, vahvistimet on erillaisia, äänet useasti mikitetään kaijuttimen edestä tai muilla tavoin otetaan talteen, ääntä vielä mahdollisesti muokataan erillaisillä studiotason vehkeillä ja esim. levyntekemisessä ääntä muokataan monin eri tavoin ja tuloksena sitten on ns. valmis levy. Eli ihan samanlaista tuskin saa aikaiseksi, lähemmäs pääsee riippuen kamoistakin ja paikastakin missä soittaa sekä tavasta käyttää noita vehkeitä.

Sitten loppuun tuttu hokema, soundi lähtee soittajan sormista eli tällä on vaikutusta soundiin, oli ne kamat mitkä hyvänsä, useampi soittaja jos vetelee samoilla vehkeillä niin tuloksena on jokaisen kohdilla täysin oma soundinsa soittajan mukaan.

Hyvä harrastus on kyllä kaiken kaikkiaan soittaminen joten mukavia soittosessioita sulle ja harjoittele ja taas harjoittele ja panosta siihen mitä teet ja hyvää tulee.

Äänestä

,,,tässä on mainittava se että pienellä kombolla et saa aikaan samaa ääntä kuin takaa suljetulla kaapilla. No onhan nuo kaikista pienimmät transistorikombot takaa suljettuja mutta taas kaiutinpinta-alaa ei ole riittävästi. Lisäksi soittotyyli vaikuttaa. Jos tuolla "riffit samalta kuin heavybändeillä" tarkoittaa ettei ole jytyä, kannattaa huomioida kunnollinen demppaustekniikka, jotta saat perkussiivisuutta soittoon.

Äänestä

Osta hyvä mies säröpedaali.

Äänestä
  • Säröpedaalikin vaatii hyvän vahvistimen/kaiuttimen tuottaakseen kunnollista ääntä. Pikkuvahvareilla soitettu poljinsoundi voi olla jopa huonompi kuin vahvarin omalla säröllä soitettu. Kitaraakaan ei sovi unohtaa; huonomikkinen skitta ei kuulosta yhtään sen paremmalta, vaikka siinä olisi minkälainen poljin jatkeena.

    Hyvän soundin saavuttaminen on monimutkainen juttu :)

    Äänestä

  • Wah Wah Wah kirjoitti:

    Säröpedaalikin vaatii hyvän vahvistimen/kaiuttimen tuottaakseen kunnollista ääntä. Pikkuvahvareilla soitettu poljinsoundi voi olla jopa huonompi kuin vahvarin omalla säröllä soitettu. Kitaraakaan ei sovi unohtaa; huonomikkinen skitta ei kuulosta yhtään sen paremmalta, vaikka siinä olisi minkälainen poljin jatkeena.

    Hyvän soundin saavuttaminen on monimutkainen juttu :)

    No mutta tässä vain pyydettiin kertomaan että miten saa paremman särön, ja voin sanoa että ainakin mun pedaalista lähtee helvetin hyvät äänet verrattuna ton vahvistimen saundeihin. Tommoinen saatanan mallintava transistoripaska... Olis joku hyvä putkivaffari ni vois soittaa tolla MXR:n Distortion Plussalla, kuulostaa nimittäin aika vaatimattomalta transistoripeleissä.

    Äänestä

Eli itsekin vahvistin asiaa pähkäillyt tässä. Kertokaapa onko noista mallintavista vahvistimista mihinkään? olen tottunut soittamaan täysputkivahvistimilla ja olen aina sitä soundia hakenut vahvistimen ja kitaran omilla eväillä eli en ole tottunut enkä oikein pitänytkään kokeillessani, noista mistään polkimista. Ihanne tilanne on pitkälti ollut siinä vahvistimen joustavuudessa eli mieluiten se saundi lähtisi omasta peukalosta. Tavoitteena on ollut että näppäilyvoima ohjaisi säröytymistä (hennolla näppäilyllä puhdas ja runttaamalla säröä). En pidä kauhean voimakkaasta säröstä, vaan sellainen harvajasosempi ja hennompi särö on minun makuuni ja on toiminut rokista humppaan. Hienoimpia saundeja on ollut kun on pystynyt luukuttamaan puhtaalla kanavalla niin, että päätepuoli lähtee säröytymään, mutta sellainen ei oikein onnistu muuta kuin keskellä metsää kaukana ihmisten keskuudesta (lavalla äänimies repii pelihousunsa ja treenikämpällä hajoaa ikkunat) kotana varsinkaan ei voi sillä tavalla luukuttaa.

Noita keinokuormia tutkaillessani huomasin ne aika kalliiksi ja mieleeni tuli olisiko joku 15-30 wattinen mallintava vahvistin ratkaisu kotisoittoon? niissähän usemammankin klassikkovahvarin saundeja pakattu napin taakse. Kombon kajarit ei mielestäni ole mikään ongelma jos vahvarissa olisi kuuloke ja linjalähtö ja ulkoisilla kaiuttimillahan ääntä voidaan laajentaa. Lähinnä minua kiinnostaa, että kun nuo mallintavat on niin halpoja ja putkivahvarit kalliita, niin miksi kaikki ei käytä mallintavia? ne siis häviää jossakin asiassa oikealle putkivehkeelle. Kysymys kuuluu missä asiassa mallintava kompuroi putkivehkeeseen verrattuna? etujahan trankkumallintavassa on toimintavarmuus ja toiminnan täsmällisyys ja huoltovapaus, mutta mikä osa soundista on se, missä se putkivehkeellä häviää?

Olen vaihtoehtona miettinyt myös täsmällisemmin toimivaa putkicomboa (jossa on täsmällisesti ja tarkasti toimiva master kokonaisvola hallintaan). Mulla on nyt Fender BluesDeVille 410, mutta joku 212 voisi tulla kyseeseen jonain vaikka 30w a-b tai b tyyppi kai olisi sopivin koska a-tyyppi on kai astetta oikukkaampi peli.

Noi mallintavat haluaisin tsekata, koska sellainen olisi halpa ja muutenkin parempi (mutta se saundi?). Kotikäyttöön siis olen vahvaria hakemassa.

Äänestä
  • ... josko jotakuta kiinnostaa. Keksin kokeilla asiaa kun mullahan on tossa luuppipurkissa vahvistinmallinnos ja sitten on tuo putkivahvistinkin että pääsi vertailemaan. Eli tuo Line6 ei ole ainakaan muusikoiden netin foorumilla niitä kaikkein arvostetuimpia vehkeitä, mutta eiköhän se toimintaperiaate kuitenkin liene sama kuin muissakin mallintavissa.

    No johtopäätökseni on että mallintava ei korvaa putkivahvaria ei likimainkaan. Aivan umpisurkea ratkaisu mallintava ei kuitenkaan ole ja elävää sointia silläkin saa aikaiseksi. Mallinnuksen idea on kyllä hieno, mutta puuttuiskohan siitä vielä vähän bittejä ja prosessoritehoa eli tulevaisuudessa voisi hyvin kuvitella, että mallintavat tulevat pukkaamaan putkivahvarit historiaan. Huomasin, että putkivahvistimen dynaamisuus on hienosti mallinnettu, mutta mallinnus laahaa hiukan perässä ja reagoi hiukan epäjohdonmukaisesti plektraan se vähän niinkö pumppaa. Toinen seikka on että mallintavassa vaikuttaa siltä kuin se hiipuva ääni leikkautuisi vaimeasta päästä (vähän niinkö bitit loppuisi kesken). Mallintavissa on varmasti myös eroja näissä asioissa ja tuo mun purkki voi olla sen verta huono, että siitä noi puutteet huomaa, mutta laadukkaammissa mallinnos on ehkä tehty paremmin ja ympätty tehokkaammat prossut eli mallintavaa hakiessa vahvistimia täytynee vertailla löytääkseen parhaan.

    Sanoisin, että kultakorvalle mallintava ei varmaankaan vielä nykyisellään kelpaa, mutta itse saattaisin hyvinkin sellaisen kotikäyttöön kelpuuttaa, koska se on käytöltään niin paljon joustavampi ja huoltovapaampi. Mallintaviahan löytyy kaikilta isoilta valmistajilta ja vissiin rolandeja pidetään aika hyvinä, mutta myös Ibanezilta, Fenderiltä, etc. noita näyttäisi löytyvän ja Line6:den parhaat ja kalleimmat mallit ovat keränneet vähän kiitostakin. Tosin Line6 huippumalli maksaakin saman verran kuin hyvähkö putkivahvari. Itse aion vielä testailla noi pikkuiset putkivehkeet esim. Fender Vibrochamp ja BluesJunior, etc. miten ne mahtaa kotikäyttöön taipua. Trankkumallintava olisi kuitenkin monessa mielessä hyvä vaihtoehto kotiin.

    Äänestä

  • mika2 kirjoitti:

    ... josko jotakuta kiinnostaa. Keksin kokeilla asiaa kun mullahan on tossa luuppipurkissa vahvistinmallinnos ja sitten on tuo putkivahvistinkin että pääsi vertailemaan. Eli tuo Line6 ei ole ainakaan muusikoiden netin foorumilla niitä kaikkein arvostetuimpia vehkeitä, mutta eiköhän se toimintaperiaate kuitenkin liene sama kuin muissakin mallintavissa.

    No johtopäätökseni on että mallintava ei korvaa putkivahvaria ei likimainkaan. Aivan umpisurkea ratkaisu mallintava ei kuitenkaan ole ja elävää sointia silläkin saa aikaiseksi. Mallinnuksen idea on kyllä hieno, mutta puuttuiskohan siitä vielä vähän bittejä ja prosessoritehoa eli tulevaisuudessa voisi hyvin kuvitella, että mallintavat tulevat pukkaamaan putkivahvarit historiaan. Huomasin, että putkivahvistimen dynaamisuus on hienosti mallinnettu, mutta mallinnus laahaa hiukan perässä ja reagoi hiukan epäjohdonmukaisesti plektraan se vähän niinkö pumppaa. Toinen seikka on että mallintavassa vaikuttaa siltä kuin se hiipuva ääni leikkautuisi vaimeasta päästä (vähän niinkö bitit loppuisi kesken). Mallintavissa on varmasti myös eroja näissä asioissa ja tuo mun purkki voi olla sen verta huono, että siitä noi puutteet huomaa, mutta laadukkaammissa mallinnos on ehkä tehty paremmin ja ympätty tehokkaammat prossut eli mallintavaa hakiessa vahvistimia täytynee vertailla löytääkseen parhaan.

    Sanoisin, että kultakorvalle mallintava ei varmaankaan vielä nykyisellään kelpaa, mutta itse saattaisin hyvinkin sellaisen kotikäyttöön kelpuuttaa, koska se on käytöltään niin paljon joustavampi ja huoltovapaampi. Mallintaviahan löytyy kaikilta isoilta valmistajilta ja vissiin rolandeja pidetään aika hyvinä, mutta myös Ibanezilta, Fenderiltä, etc. noita näyttäisi löytyvän ja Line6:den parhaat ja kalleimmat mallit ovat keränneet vähän kiitostakin. Tosin Line6 huippumalli maksaakin saman verran kuin hyvähkö putkivahvari. Itse aion vielä testailla noi pikkuiset putkivehkeet esim. Fender Vibrochamp ja BluesJunior, etc. miten ne mahtaa kotikäyttöön taipua. Trankkumallintava olisi kuitenkin monessa mielessä hyvä vaihtoehto kotiin.

    Kun nämä ns. mallintavat aikoinaan tuli markkinoille joskus 2000-luvun taitteessa(muistaakseni?!), niin toi juttu nimenomaan oli aikalailla lapsen kengissä. Mallintavistahan tuli hirvee buumi tuolloin, mutta ilmeisesti niitten keskuudessa, jotka haki vaan näitä mesa/marshall tyyppisiä higain soundeja ja kenties jotain kristallin kirkasta soundia rinnalle.
    Noista ei juurikaan saanut kuvailemasi mukaista hieman rosoista munakasta soundia josta vois kätevästi hakea dynamiikan avulla sävyjä...kuten näissä ns. hyvissä putkistyrkkareissa voi.

    Mun mielestä mallinnustekniikka on mennyt hurjasti eteenpäin viimevuosina! Ensimmäisen kunnon versioin tällaisesta edelläkuvatusta vintege henkisestä soundista, jota oli jo vaikeata uskoa mallinnustekniikan tuotteeksi, kuulin Guitar Rig nimisestä tietokoneelle ladattavasta kitarasoftasta.
    Itse omistan niin MicroCuben, kun tollasen Rolandin VG-99 mallinnuslaitteenkin(vähän samanlainen systeemi, kuin Guitar Rig), ja voin sanoa, että aika pirun hyviä laitteita!
    Toisaalta omistan myös vanhan kunnon putkivahvistimen töystettynä keinokuormalla ja kun vetää nupit kaakkoon ja antaa pääteputkien säröytyä, niin ohan se aika mahtava soundinen! Ei siihen tosiaan ehkä aivan yks/yhteen mallintavalla päästä ja tottakai myös kaiuttimet/kotelot ym. tekijät vaikuttaa lopputulokseen.
    Silti jos katsoo tota VG:tä, nii siinä on jo niin pirun aidon kuuloiset soundit plus kun siinä on vielä kitara, efekti -mallinnuksia ym. vireenvaihtojuttuja, niin aikalailla hyvä paketti on! Ja tosiaan aika kätevä, jos asut vaikka kerrostalossa.

    Äänestä

  • NoJust... kirjoitti:

    .... tuo Rolandin MicroCube on ollut tutustumislistalla, kun sitä on kiitelty. Mulla oli mielessä se keinokuorman hommaaminen tuohon BluesDeVilleen, mutta ovat sen verta kalliita noi keinokuormat, että ajattelin katsella myös pienempää vahvistinratkaisua mielessä pienet putkivehkeet tai mallintavat. Mullahan on tuo luuppimasiina jolla kamarisoitto käypi luurien kanssa, mutta pidemmän päälle vahvistinasiakin pitää ratkaista.

    Sinänsä suosittelen lämpimästi keinokuorman hankintaa, mutta jos puhutaan tosisaan jostain kerrostalovolyymitasosta, niin keinokuormakaan ei ole ratkaisu. Eli liikaa äänenpainetta siitä vaan edelleen tulee, jos mielii luukuttaa putkia.
    Joskus myytiin tollasia 1/4 wattisia putkivahvistimia, jotka oli nimenomaan tehty sillä ajatuksella, että joku voisi sellaisella soittaa makuuhuonevolyymeilla, eli siinäpä hieman referenssiä.

    Mutta jos tosissaan on tarkoitus vaan jollekkin treenikämppätasolle mennä, niin silloin keinokuorma on mainio vekotin!

    Sellainen helppo ns. "köyhänmiehen" ratkaisu on "Volume Box"

    http://www.erikhansen.net/diy/schematics/misc/fxloopbox.gif

    tommonen simppeli lisä"laite", joka voi näppärästi kolvailla kotona ja se kytketään vain vahvistimen efektilenkiin.

    Mulla oli aikoinani juuri ton samaisen "vahvistinperheen" pikkuveliversio, eli Hot Rod Deluxce ja ainakin itse yllätyin tosi positiivisesti, miten näppärästi tolla sai soundia ruuvattua munakkaaksi pienilläkin volyymeilla!

    Tuo olikin hyvä linkki. Vaikutti sen verran yksinkertaiselta kytkennältä, että saatanpa kokeilla ihan piruuttani. Olisihan se älymageeta jos homma ratkeasi tyydyttävästi noinkin yksinkertaisella ratkaisulla. Joo noi keinokuormat on mulle vähän vieraita ratkaisuja ja tosiaan alle treenikämppätason pitäisi päästä. Ihan täpöllä vahvistinta ei tarvitsisi luukuttaa, mutta sen verran kuitenkin että kanava aukeaisi. Onhan noissa kalliissa keinokuormissa kaikenlaisia hienouksia esim. kaappisimulaatiota linjalähdössä ja korvakuulokkeille lähtö, mutta mielipiteet vähän hajoaa noissa ja ei kaikki sitä kaappisimulaattoriakaan pidä kunnon mikityksen veroisena ratkaisuna. Mutta kiitokset sinulle tuon efektilinkkivolan meinaan kyllä kokeilla.

    Keinokuormista kannattaa muistaa myös että se syö putkia riippuen kuinka paljon haluataan vaimentaa. Jonkun 100w marshallin vaimennus makuuhuonetasolle ei ole kovin järkevää.

    Äänestä

  • NoJust... kirjoitti:

    Sellainen helppo ns. "köyhänmiehen" ratkaisu on "Volume Box"

    http://www.erikhansen.net/diy/schematics/misc/fxloopbox.gif

    tommonen simppeli lisä"laite", joka voi näppärästi kolvailla kotona ja se kytketään vain vahvistimen efektilenkiin.

    Mulla oli aikoinani juuri ton samaisen "vahvistinperheen" pikkuveliversio, eli Hot Rod Deluxce ja ainakin itse yllätyin tosi positiivisesti, miten näppärästi tolla sai soundia ruuvattua munakkaaksi pienilläkin volyymeilla!

    .... kiitän sinua arvoisa kollega. Kokeilin tuota ehdottamaasi ratkaisua ja se todellakin toimi paremmin kuin odotin. En itse edes tullut ajatelleeksi, että efektilinkkiä voisi hyödyntää tässä tarkoituksessa joten kiitokset toistamiseen. Tämä on niin kuin ylimääräinen master säädin, joka puree myös puhtaaseen kanavaan. Päätettä ei tietenkään pääse luukuttamaan särölle saakka, mutta etuastetta voi tämän turvin myllyttää mielin määrin. Nyt minun tekee entistä vähemmän mieli luopua tästä jo rakkaaksi käyneestä vahvarista. Asetun kaikessa rauhassa seuraamaan mitä mallintavien vahvistinten saralla tapahtuu, mutta tämä on ihan riittävän "munakas" ratkaisu kotiaskareisiin.

    Äänestä

  • etybhrd kirjoitti:

    Keinokuormista kannattaa muistaa myös että se syö putkia riippuen kuinka paljon haluataan vaimentaa. Jonkun 100w marshallin vaimennus makuuhuonetasolle ei ole kovin järkevää.

    ... ihan sata wattista marsua en ole vaimentamassa, mutta tämä 60w bluusicombo on aikamoinen tykki vaimennettavaksi myös. Ei tätä pystynyt treenikämpälläkään luukuttamaan eikä edes ulkoilmakeikalla. Tuo efektiluuppimaster saa nyt luvan kelvata toistaiseksi ja katselen rauhassa seuraavaa siirtoa. Vahvistimista olen bongannut pari kiinnostavaa ja edullista kotikäyttöön taipuvaa mallia Fender Superchamp ja vibrochamp ja Voxilla oli joku viisitoistavattinen mallinnusmasiina sekä tietysti se rolandin kuutiosarja.

    Äänestä

Joskus -60-luvulla oli tanssilavoilla tapana, että soittamassa oli varsinainen tanssiorkesteri ja joku ns. rautalalankabändi silloisen nuorison houkuttimeksi. Itsekin kuuluin kyllä nuoriso-osastoon, mutta soitin tanssibändissä fonistina. Kitarapojille oli yleensä tärkeintä, minkä merkkiset olivat kitarat, muut kamat ja erityisesti vahvistimet. Monesti ne raahavivat vielä omansa paikalle, vaikka meillä oli paremmat. Soittotaito oli kyllä usein niin ja näin, aika vaatimaton, mutta intoa riitti.

Meillä sattui olemaan kerran orkassa helvetin taitava kitaristi, ja kitarabändi kuunteli mykistyneenä. Anterolla oli tavan mukaan plektrat hukassa ja hän kävi vuolemassa pari kappaletta puffetin puolelta tyhjistä ketsuppi- tai sinappipurkeista. Sattui sitten yhteinen väliaika ja lavalla panttiin grammari soimaan. Kitarabändin komppikitaristi kysyi Anterolta nöyrän kunnioittavasti:
- Kuule, saisko kysyä, minkä merkkisellä plektralla sä oikein soitat, kun on niin hyvä saundi?

Ansku katseli poikaa tuumien ja vastasi asiallisesti:
- No kuule, tänäpänä mä käytän Pauligia, mutta kyllä mä soitan aika paljo kans Jalostajalla ja Turun Sinapilla

No joo, kalkkiksen muistelmia. Joskus vaan tuntuu, että tähänkin muisteloon on aihetta :-). Uutta vuotta ja soittotsemppiä soittajille!

Äänestä
  • .... näinhän se on, että basistit on tyhmiä ja kitaristit kusipäitä;-)
    Ei vaineskaan, mutta tuo plektrajuttu on ihan hauska. Itsekin olen värkkäillyt plekuja joskus ties mistä. Mitä kitaristien keekaoiluun muuten tulee, niin pitää puolustukseksemme todeta, että sähkökitarassa se vahvistin ja muu emme on ikään kuin osa sitä soitinta eri tavalla kuin akustisessa tai elektroakustisissa soittimissa, joissa sointi tulee vain siitä soittimesta ja vahvistimen hyve on muuttaa sitä ääntä mahdollisimman vähän ja vain vahvistaa. Sitä ei kuitenkaan voi oikein millään puolustella, että joskus meidän kamojen kanssa keekoilu menee ihan naurettavuuksiin (ääriesimerkkeinä yhteen väliin muodissa olleet Marshall-seinät lavalla kitaristin takana, jotka enimmäkseen oli egoilua ja pahimmoillaan styroxista tehtyjä). Kyllähän tässäkin aisassa sen ammattilaisen erottaa juuri asenteesta "pienimmän riesan tie".

    Äänestä

  • mika2 kirjoitti:

    .... näinhän se on, että basistit on tyhmiä ja kitaristit kusipäitä;-)
    Ei vaineskaan, mutta tuo plektrajuttu on ihan hauska. Itsekin olen värkkäillyt plekuja joskus ties mistä. Mitä kitaristien keekaoiluun muuten tulee, niin pitää puolustukseksemme todeta, että sähkökitarassa se vahvistin ja muu emme on ikään kuin osa sitä soitinta eri tavalla kuin akustisessa tai elektroakustisissa soittimissa, joissa sointi tulee vain siitä soittimesta ja vahvistimen hyve on muuttaa sitä ääntä mahdollisimman vähän ja vain vahvistaa. Sitä ei kuitenkaan voi oikein millään puolustella, että joskus meidän kamojen kanssa keekoilu menee ihan naurettavuuksiin (ääriesimerkkeinä yhteen väliin muodissa olleet Marshall-seinät lavalla kitaristin takana, jotka enimmäkseen oli egoilua ja pahimmoillaan styroxista tehtyjä). Kyllähän tässäkin aisassa sen ammattilaisen erottaa juuri asenteesta "pienimmän riesan tie".

    Suosittelen hughes&kettner edition blue r-15,r-30 tai r-60. Itselläni on r-15.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gyyyyyy kirjoitti:

Itse omistan vahvistimen jossa OD-säädin mutta soitan heavy-rock tyyllistä musiikkia mutta soundi on mielestäni aika kehno eli suoraan sanottuna ei kuulosta riffit semmoselta kuin rock ja heavybändien soitoista. Haluan että soundista, riffeistä ja soloista tulee samakuuloista kuin rock ja heavy bändeiltäkin.
Mistä tietää että on distortion-vahvistin.? Onko tuo ja mitä suosittelette alle 200euron?
http://beatman.fi/product_details.php?p=1614

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu