Valehtelen miehelleni. Olemme asuneet avoliitossa jo neljä vuotta. Minä olen häntä 6 vuotta nuorempi. Rakastan häntä todella paljon. Hänkin on sanonut minulle, ettei ole koskaan kokenut sellaista rakkautta keneenkään, kuin nyt minuun. Olemme puhuneet häistä ja lasten hankinnasta. Mutta koen tekeväni väärin valehdellessani hänelle. Valheet ovat pieniä, joistakin merkityksettömiä, mutta tunnen itseni huonoksi joka kerta sen jälkeen kun olen valehdellut.
Selitän nyt hieman mistä on kyse. Olen läheisriippuvainen ja erittäin kiinni miehessäni. Jos hänellä on jokin meno, esimerkiksi lähtee ystävänsä kanssa kalareissulle, saatan valehdella vatsani olevan niin kipeä että minut pitää viedä lääkäriin. Näin uskon ja toivon, ettei hän lähtisi kalareissulle, vaan jäisi minun luokse. Viimeksi hänen lähtiessään työmatkalle neljäksi päiväksi, menin turvattomuuden tunteen vallassa veljeni luo kahdensadan kilometrin päähän. Koska olen opiskelija, pystyin näin tekemään. Veljelleni ja hänen perheelleen sanoin ettei meillä voisi asua vesivahingon takia. En kehdannut sanoa, että pelottaa olla yksin. Miehelleni sanoin veljeni pyytäneen hänen lastaan hoitamaan.
Pelkään että vesivahingosta tulee puhetta veljeni ja mieheni välillä ja jään kiinni. Teen tätä vain pakon edessä. Koen suurta turvattomuutta siitä, ettei hän ole lähelläni. Etenkin yön yli kestävät reissut ovat kamalimpia. Valheideni jälkeen tunnen todella suurta itseinhoa ja häpeää. Tiedän että tämä on sairasta. Haluaisin että mieheni voisi nauttia ajasta ystäviensä kanssa ja yleensäkin ilman minua ja minusta huolehtimista. Olen miettinyt sitä, olisiko hän jo huomannut minun valheitani. Onko hän niin paljon fiksumpi, ettei hän puhu niistä suoraan. En haluaisi menettää häntä valehtelullani. Mikä avuksi.
Selitän nyt hieman mistä on kyse. Olen läheisriippuvainen ja erittäin kiinni miehessäni. Jos hänellä on jokin meno, esimerkiksi lähtee ystävänsä kanssa kalareissulle, saatan valehdella vatsani olevan niin kipeä että minut pitää viedä lääkäriin. Näin uskon ja toivon, ettei hän lähtisi kalareissulle, vaan jäisi minun luokse. Viimeksi hänen lähtiessään työmatkalle neljäksi päiväksi, menin turvattomuuden tunteen vallassa veljeni luo kahdensadan kilometrin päähän. Koska olen opiskelija, pystyin näin tekemään. Veljelleni ja hänen perheelleen sanoin ettei meillä voisi asua vesivahingon takia. En kehdannut sanoa, että pelottaa olla yksin. Miehelleni sanoin veljeni pyytäneen hänen lastaan hoitamaan.
Pelkään että vesivahingosta tulee puhetta veljeni ja mieheni välillä ja jään kiinni. Teen tätä vain pakon edessä. Koen suurta turvattomuutta siitä, ettei hän ole lähelläni. Etenkin yön yli kestävät reissut ovat kamalimpia. Valheideni jälkeen tunnen todella suurta itseinhoa ja häpeää. Tiedän että tämä on sairasta. Haluaisin että mieheni voisi nauttia ajasta ystäviensä kanssa ja yleensäkin ilman minua ja minusta huolehtimista. Olen miettinyt sitä, olisiko hän jo huomannut minun valheitani. Onko hän niin paljon fiksumpi, ettei hän puhu niistä suoraan. En haluaisi menettää häntä valehtelullani. Mikä avuksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hänelle totuus!!
Jos sinulla on niin paljon pokkaa valehdella niin luulisi löytyvän pokkaa kertomaan totuuskin.
Selitä hänelle, mikä sinulla on.Ole avoin, ja vaikka tulee itkukin, niin kerro se asia pois mieltä painamasta.Eihän tuosta mitään tuu pitemmän päälle.
Saisit taakkasi pois ja puhdistettua mielen. se voisi olla uusi alku.Ei suhde jos se on tosi suhde, kaadu tunnustukseesi.Jos kaatuu, se ei ole tarkoitettukaan kestämään.
Rohkeutta ja reippautta sinulle!
...hänelle kertomista kymmeniä kertoja. pelkään että hän suuttuu valheistani. Hän tietää läheisriippuvuudestani, mutta ei valehtelusta. Tiedän että minun on vain rohkaistava itseni ja luotettava siihen, että hän ymmärtää. Syy miksi kirjoitin tänne asiasta, on että haluaisin tukea. Haluaisi kuulla miten yleensä suhtaudutaan tällaiseen. Mieheni asemassa, olisin itse valmis antamaan anteeksi minunlaiselleni, mutta mitenköhän hän kokee asian. Uskon tuntevani hänen ajatusmaailmansa hyvin ja pidän häntä empaattisena, mutta silti pelottaa. Toisaalta tuntuu ettei ole vaihtoehtoja... En nimittäin pystyisi varmastikaan solmimaan avioliittoa, jos en tunnustaisi valheitani. En haluaisi rakentaa suhdettamme epärehellisyyteen ja vilpillisyyteen.
..kertoa hänelle jos hän kerran sinua rakastaa, eihän mistään pettämisestä kerran ole kyse. Ja vaikka hän ensin suuttuiskin,haitanneeko tuo...leppyy kun tajuaa asian. Ja onhan sun toki paljon helpomi olla kun kerrot ja ei tarvi sitten enää jatkaa höpinöitä :) hyvä jatkaa siitä eteenpäin.
Miehesihän tietää jo että olet läheisriippuvainen.Sehän panee sinut satuilemaan.Oikeasti sinun pitää mennä terapeutille.olet opiskelija,joten ko.opiskelupaikan terveydenhuoltoon,mars!ja sitten vaikka psykologille.Terapeuttisi luokse viet sitten miehesi kerran mukanasi ja hän saa selvyyden asiasta,jos et itse kykene kertomaan.
ei kai ole luottamus pula..
Et varmastikaan tiennyt että läheisriippuvuus on diagnosoitu sairaus. Ei siis todellakaan ole kyse luottamuspulasta.