Liikunta ja laihdutus

Olen useaan kertaan kirjoittanut, että liikunta on varsin huono laihdutusmenetelmä ja ensin tulisi laittaa ruokavalio remonttiin. Katsotaanpa, mitä asiasta ajattelee UKK-instituutin tutkija, elintarviketieteen maisteri Patrik Borg.

"Kun ihmiset aloittavat laihduttamisen, he menevät karkkilakkoon, kuntoilevat liikaa ja pudottavat rasvan määrää ja syövät vähemmän. Käytännössä nuo eivät ole laihtumisen kannalta olennaisia asioita, vaan niistä on jopa haittaa. Rasvojen vähentäminen voi olla jopa haitallista, sillä ihmisen elimistö tarvitsee hyviä rasvahappoja".

"Muutama vuosi sitten selvisi, että peräti kolmasosa kaikista laihduttajista yritti painonpudotusta pelkän liikunnan avulla. Todellisuudessa liikunnan osuus on vain vaivaiset 10-20 prosenttia koko kakusta".

"Myös käsitys siitä, millaiset ateriat lihottavat, on usein metsässä. Laihtumisen työkaluksi valitaan herkästi ruokamäärien vähentäminen, jolloin ollaan yleensä ongelmissa. Lämpimiä aterioita pidetään lihottavina ja ajatellaan ettei laihduttaja voi syödä kahta ateriaa päivässä. Välipaloja napsiessa elimistön oma nälänhallintajärjestelmä toimii epätarkemmin. Todellisuudessa ihmiset, jotka syövät aterioita, syövät kevyempää ja terveellisempää ruokaa kuin pienten välipalojen napostelijat ja pysyvät kylläisinä vähemmällä energiansaannilla".

Patrik Borg toteaa myös, että nälkää vastaan ei kannata tapella. Se on tappelu, jonka tulet varmasti häviämään.

"Hyvän laihdutuksen pointti on se, miten on mahdollista pysyä kylläisenä sopivan pienellä ruokamäärällä. Välipaloilla elämistä pitäisi välttää. Se on rajoittavan syömismallin vahvistamista: syön ihan vähän, että nälkä pysyy poissa. Oikeasti pitäisi tehdä päinvastoin - uskaltaa syödä reilusti, että nälkä lähtisi ja pysyisi poissa seuraavat neljä, viisi tuntia", Borg selittää.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattajat ovat tienneet tämän aina. Kaksi-kolme kunnon ateriaa päivässä ilman välipaloja pitää nälän poissa pitkään ja liikunnan lisäämisellä ei saavuteta mitään etuja ellei tehdä pysyviä muutoksia ruokavalioon.
16303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Tutkija: Ihminen ei tarvitse välipaloja"

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkija Ihminen ei tarvitse välipaloja/1135238916588

"Kunnolla pääaterialla syönyt ihminen ei tunne verensokerin laskua kahdessa tai kolmessa tunnissa." Hänen mukaansa kolme pääateriaa riittää: aamiainen, lounas ja päivällinen."

Äänestä
  • kaverilta ja on helppo uskoa että vhh auttaa jaksamaan jopa maratooneja !


    Olenko oikeassa ?

    Äänestä

  • Pipsa-Pirteä kirjoitti:

    kaverilta ja on helppo uskoa että vhh auttaa jaksamaan jopa maratooneja !


    Olenko oikeassa ?

    näin se menee

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    näin se menee

    kuinka vanha kuva tämä on mitä tajotaan nähtäväksi. Onko otettu uusia?

    Äänestä

  • Pipsa-Pirteä kirjoitti:

    kaverilta ja on helppo uskoa että vhh auttaa jaksamaan jopa maratooneja !


    Olenko oikeassa ?

    Missä semmoinen "pirteän näkköinen" kuva Mattilasta on?????

    Ja tuosta liikunnasta sen verran, että kyllähän jokainen terve ihmiinen liikkuu päivittäin vähintään tunnin hengästyen ja hikoillen. Ei ne lihasket pelkällä rasvalla kehity, kyllä siihen treeniäkin tarvitaan.

    Äänestä

kun taas palstalle on tullut joku liikunnan ihailija joka kehottaa vähentämään rasvan syöntiä.

Äänestä

Laitetaan esille.

Äänestä
  • ITSESTÄSI ETTÄ ME HAIKAILIJAT saamme täyden totuuden vhh vaikutuksesta laihtumiseen.

    Äänestä

  • vhh liikkuja masi kirjoitti:

    ITSESTÄSI ETTÄ ME HAIKAILIJAT saamme täyden totuuden vhh vaikutuksesta laihtumiseen.

    laittaa yhtään kuvaa itsestään 1000 E V ETOA !

    Ukko tarvitsee KORKEASAAREENKIN kaksi ( 2 ) lippua ?

    Toinen sisäänpääsyä varten ja

    Toinen ulospääsyä varten !

    Äänestä

Borg on selvästi oikeassa mutta ei tällä ole mitään tekemistä VHH:n kanssa. 20% on muuten paljon, ajattelepa vaikka elinvuosissa 120 on aika paljon enemmän kuin 100 vuotta.

Jos laihduttaa niin liikunta on tärkeää myös lihaksistolle, sillä kun tuppaa olemaan taipumus vähetä kun paino laskee. Lisäksi liikunta on kivaa.

Terveyden kannalta liikunnalla on paljon enemmän merkitystä kuin painon laskulla. Liikunta parantaa mm. kolesteroli- ja sokeriarvoja tehokkaammin kuin laihdutus.

Lisäksi pitää huomauttaa että liikunta ja VHH eivät sulje toisiaan pois. Välipalakulttuuri on noin 50 vuotta vanha ilmiö eli samaa luokkaa kuin VHH.

Äänestä
  • ja kun ensin on laihduttanut ruokavaliolla niin on ihan kiva liikkua kun jaksaa paremmin.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ja kun ensin on laihduttanut ruokavaliolla niin on ihan kiva liikkua kun jaksaa paremmin.

    TUORE FOTO itsestäsi saat palkinnon josta koko korttelisi on ylpeä:

    Äänestä

  • nTI SIMASUU. kirjoitti:

    TUORE FOTO itsestäsi saat palkinnon josta koko korttelisi on ylpeä:

    läskeistäsi kuva niin saamme nauraa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    läskeistäsi kuva niin saamme nauraa.

    mattilan vhh on karahtanut kiville ja ukko on ryssinyt senkin dietin.

    Syömishäiriöinen saa avun vaan psykiatrilta ei mistään lelu-dieeteistä !

    mattilan Saimaan Norppa status on siis pysyvää laatua

    Äänestä

  • vhh ukko Jumma kirjoitti:

    mattilan vhh on karahtanut kiville ja ukko on ryssinyt senkin dietin.

    Syömishäiriöinen saa avun vaan psykiatrilta ei mistään lelu-dieeteistä !

    mattilan Saimaan Norppa status on siis pysyvää laatua

    erittäin hyvin ja suosittelen sinullekin jotta pääsisit eroon harhoistasi.

    Äänestä

kun sitä tarvitaan taas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kj.mattila kirjoitti:

Olen useaan kertaan kirjoittanut, että liikunta on varsin huono laihdutusmenetelmä ja ensin tulisi laittaa ruokavalio remonttiin. Katsotaanpa, mitä asiasta ajattelee UKK-instituutin tutkija, elintarviketieteen maisteri Patrik Borg.

"Kun ihmiset aloittavat laihduttamisen, he menevät karkkilakkoon, kuntoilevat liikaa ja pudottavat rasvan määrää ja syövät vähemmän. Käytännössä nuo eivät ole laihtumisen kannalta olennaisia asioita, vaan niistä on jopa haittaa. Rasvojen vähentäminen voi olla jopa haitallista, sillä ihmisen elimistö tarvitsee hyviä rasvahappoja".

"Muutama vuosi sitten selvisi, että peräti kolmasosa kaikista laihduttajista yritti painonpudotusta pelkän liikunnan avulla. Todellisuudessa liikunnan osuus on vain vaivaiset 10-20 prosenttia koko kakusta".

"Myös käsitys siitä, millaiset ateriat lihottavat, on usein metsässä. Laihtumisen työkaluksi valitaan herkästi ruokamäärien vähentäminen, jolloin ollaan yleensä ongelmissa. Lämpimiä aterioita pidetään lihottavina ja ajatellaan ettei laihduttaja voi syödä kahta ateriaa päivässä. Välipaloja napsiessa elimistön oma nälänhallintajärjestelmä toimii epätarkemmin. Todellisuudessa ihmiset, jotka syövät aterioita, syövät kevyempää ja terveellisempää ruokaa kuin pienten välipalojen napostelijat ja pysyvät kylläisinä vähemmällä energiansaannilla".

Patrik Borg toteaa myös, että nälkää vastaan ei kannata tapella. Se on tappelu, jonka tulet varmasti häviämään.

"Hyvän laihdutuksen pointti on se, miten on mahdollista pysyä kylläisenä sopivan pienellä ruokamäärällä. Välipaloilla elämistä pitäisi välttää. Se on rajoittavan syömismallin vahvistamista: syön ihan vähän, että nälkä pysyy poissa. Oikeasti pitäisi tehdä päinvastoin - uskaltaa syödä reilusti, että nälkä lähtisi ja pysyisi poissa seuraavat neljä, viisi tuntia", Borg selittää.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattajat ovat tienneet tämän aina. Kaksi-kolme kunnon ateriaa päivässä ilman välipaloja pitää nälän poissa pitkään ja liikunnan lisäämisellä ei saavuteta mitään etuja ellei tehdä pysyviä muutoksia ruokavalioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu