Tuli vain mieleen sellainen asia että mitenkähän kannattaa riidat hoitaa sellaisen kumppanin kanssa joka ei osaa olla objektiivinen. Tai mitenkähän mä selittäisin tän (ei tajua virheitään ja toistaa niitä) vaikka niistä sanoo. Onko kokemuksia?
Riitely
Hogh
11269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis riiteleminen naisen kanssa.
Neuvoja: ensin keskustellaan kovaäänisesti, sitten nainen syyllistää miehen, sitten mies myöntää, että naisen tekemä virhe johtuukin miehestä itsestään(esimerkiksi naisen lihominen on suoraa seurausta siitä, että mies on tehnyt jotain jossain, tai jättänyt tekemättä jotain, mistä hän ei voinut olla edes tietoinen että on jättänyt tekemättä...), ja kas: rauha on maassa, ja seksielämä kukoistaa.
Mutta yleisneuvona miehille: syyllistä itsesi jo etukäteen, niin säästät aikaa. Naisen kanssa EI VOI riidellä, koska nainen ei riitele IKINÄ reilusti. Ja tämä on muuten ihan tutkittu tosiasia.
Tietyllä tapaa tuo kyl pitää paikkansa, kokemuksen puolestakkin. Mutta onko kokemuksia yms, että miten muilla on asiat menny?
subjektiivisesti
Mutta pääseekö sillä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen jos kumpikin on subjektiivisiä riidoissaan? Mun mielestä ei kovin hyvin.
niin jaksaa yrittää ja miettiä tosiaan ja kuunnella toista sekä vaatia kuuntelemaan itseäsi.
Usein riidat on ihan turhia väärinkäsityksiä.
Älä anna periksi. Pitää antaa niin lämmin olo toiselle että se kantaa...monesti riitaa ei tulisi jos
halaa eikä ala sanaileen
koska subjektiivisuus ei mielestäni sulje pois toisen huomioimista ja kompromissin tavoittamista.
Sen sijaan epäilen, onko mahdollista pysyä objektiivisena, jos itseen kohdistuu syytöksiä ja osoittelua.
Ja selvennykseksi: mielestäni tässä yhteydessä subjektiivinen tarkoittaa omaan mielipiteeseen ja näkemykseen perustuvaa, ja objetiivinen vastaavasti on täysin henkilökohtaisesta näkemyksestä ja kokemuksesta riippumaton.
Voin olla näissä sanojen merkityksissä aivan metsässäkin.
Jos toinen tekee mielestäsi väärin, niin voisiko se ehkä, ainakin joissain tapauksissa, olla sinun subjektiivinen mielipiteesi.
Ei pidä lähteä syyttelemään (siis sinä et lähde), että toinen on sellainen ja sellainen ja tekee kaikki väärin. Pitää lähestyä asiaa rauhallisesti ja asialähtöisesti. Voit kertoa, että asiat, joita hän tekee saavat sinut tuntemaan itsesi surulliseksi, turhaksi tai mitä ne nyt saavatkaan sinut tuntemaan.
Voit kertoa, että rakastat häntä, etkä ole hylkäämässä, mutta et halua tällaista toimintaa katsella, etkä sitä hyväksy. Tämä antaa ihmiselle mahdollisuuden parantaa tapansa ilman pelkoa siitä, että tekee taas virheen, on huono ihminen ja että tulee kuitenkin hylätyksi, eikä kukaan ymmärrä.
olen yrittänyt lähestyä asiaa rauhallisesti, mutta siitä alkaa samantien sellainen vastaanväittäminen, joka räjähtää käsiin. Olen sanonut rakastavani häntä ja haluavani olla hänen kanssaan.
Oletko lähtenyt purkamaan asiaa siten, että kerrot, että et pidä tästä tietystä asiasta? Eli sanot
- Tämä asia saa minut tuntemaan oloni surulliseksi, enkä halua olla surullinen. Haluatko sinä, että minä olen surullinen?
Jos lähdet purkamaan asiaa syyttelemällä toista eli sanomalla, että taas sinä teet näin ja noin, niin toinen on heti puolustuskannalla.
On vaikea ottaa kantaa tähän asiaan, kun ei tiedä mistä on kyse. Eli onko virhe virhe oikeasti vai vaan sinun mielestä. Miksi hän jatkaa asian tekemistä vai onko se hänelle jotenkin tärkeää. Jos kyse on pienestä asiasta, kuten vaikka jostain kotihommasta, sellaisesta ei kannata ottaa hernettä nenään moneen kertaan kummankaan. Jos taas kyseessä on pettämisen kaltainen asia, sitä ei tarvitse katsella monesti. Toinen tietää jo valmiiksi, että sellainen loukkaa.
itsesiassa olen tainut aloittaa asiat vähä kummallakkin tavalla samoin lopputuloksin. Ja useimmin vastaus on ollukkii ett ''etsi toinen nainen jos ei kelpaa''. Eli ei ole saatu rakentavaa keskustelua aikaan kun asia päättyy tuohon ennen keskustelun alkua.
Voisin melkein arvata, että kumppaniltasi kuulisi jotain vastaavaa; eli että sinä et tajua virheitäsi ja toistat niitä. - Ja siinähän se pieleen meneekin - molemmilla.
Katsos, kun jokainen voi muuttaa vain omaa käyttäytymistään. Eli jos tuntuu, että jokin asia hankaa, on mietittävä, mitä itse voisi tehdä asian muuttamiseksi. Syyllinen saattaa hyvinkin olla se toinen osapuoli (todennäköisesti molemmat osaltaan), mutta on paljon helpompaa lähteä muuttamaan tilannetta itse kuin vaatia muutosta toiselta.
Aikuisissakin ihmissuhteissa pätee aika hyvin nuo lasten kasvatuksen lait: vahvistetaan toivottua käytöstä kiittämällä ja kehumalla. Minut ainakin on paljon helpompi motivoida, jos tunnen olevani hyväksytty ja arvostettu. Toistuvat arvostelut ja vaatimukset vievät halun yrittää ja etäännyttävät kumppanista. Ei tee enää mieli olla edes lähellä, kun koko ajan saa pelätä, että mitähän nyt olen tehnyt väärin.
Toisen asemaan jos osaisi asettua, voisi aina miettiä, mikä itseen tehoaisi vastaavassa tilanteessa.
Erään tv-kasvon usein esittämä kysymys "haluatko olla oikeassa vai onnellinen?" on saanut minut asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin useammankin kerran.