Oma PerhE

Ihanaa kun löysin palstan jossa paljon kohtalotovereita, helpottaa lukea teidän kirjoituksia ja saada jonkunlaista tolkkua omaan tilanteeseeni.

Rakastan omaa perhettäni hyvin paljon, meitä on viisi tyttöä ja kaikki muuttanut jo pois lapsuudenkodista, muut sisarukseni ovat jääneet asumaan lapsuuden paikkakunnalle, itse muutin kauemmas jo heti peruskoulun päätyttyä.

Ongelmat alkoivat jo monia vuosia sitten kun vanhempani joivat lähes joka viikonloppu, ja yleensä sisareni olivat myös juhlimassa vanhempieni luona miestensä kanssa!
Minä ja Avomieheni emme hyväksyneet sellaista viinan kanssa läträämistä joten pysyimme poissa ja kävimme kylässä todella harvoin..

Muistan aina sen ulkopuolisen olon mikä nousi pintaan kun harvoin kävimme, paikalla oli monesti sisareni miehineen, koko konkkaronkka :) Heillä oli keskenään niin mukavaa että tuntui että olemme ilonpilaajia kun menimme käymään.. lähdin joka kerta kyyneleet silmissä pois (mitä en perheelleni näyttänyt) .
Ulkopuolisuus on pahentunut ja pahentunut vuosien mittaan, tuntuu että minua ja miestäni syyllistetään kun emme käy kyläilemässä usein , perheeni ei käy koskaan meidän luonamme.. Sisareni asuvat lähellä vanhempia ja toisiaan että näkevät miltei jokapäivä.

Mittani täyttyi Jouluaattona kun halusin mennä käymään vanhempieni luona, ostin kaikille joululahjat
( Siskojeni lapsille, siskoilleni ja vanhemmilleni).. Ehdimme astua ovesta sisään pakettien kanssa kun Äitini ilmoitti että he ovat lähdössä siskoni luokse syömään, ja olivat sopineet että tulevat sitten porukalla saunomaan ja syömään myöhemmin vanhempieni luokse.. meille ei luonnollisesti ilmoitettu yhtään mitään suunnitelmista ja ihmeteltiin vain eikö siskoni ole kutsunut myös meitä syömään?
Lähdimme samantien ajelemaan mieheni vanhempien luokse ja itkin koko matkan, olo oli niin hylätty ja loukattu ettei sitä voi kuvailla.. enkä jaksaisi tällaista enää.

Ihana oli viettää Joulua ihanien appivanhempien kanssa, he ovat minulle tärkeämpiä ja läheisempiä kun oma perheeni...

On niin paljon asioita mistä haluaisin vielä mainita mutta se jääköön ensikertaan...
5478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valitettavasti sukulaisia ei voi valita, mutta ystävät voi ja onneksi näin on siis jälkimmäisten kohdalla

Äänestä

Tietysti se koskee, ettei koe kuuluvansa omaan lapsuudenkotiinsa enää. Tavalla tai toisella napanuora katkeaa kipeästi ja keveästi ja sinun kohdallasi siis todella kipeästi.

Tilanteesi valoisin puoli ja mikä myös kertoo sinusta ihmisenä paljon on se, että sinulla on oma elämä: mies ja ihanat appivanhemmat. Se on todella paljon, se. Kai olet lukenut juttuja pahoista anopeista? Sinun tilanteesi on hyvin paljon toisin ja kuulut nyt uuteen perheeseen.

Asetatko yhä odotuksia vanhemmillesi ja sisaruksillesi? Haet ja haet vuodesta toiseen heistä uusia ihmisiä, sellaisia, jotka vastaisivat sinun tunteisiisi ja tarpeisiisi? Uskotko, että he muuttuvat? Odotat ja toivot ja itket ehkä sitä, mitä et unelmissasi saakaan....Ainakin näet paljon vaivaa unelmiesi täyttämiseen: ostat kaikille lahjat, menet joulumielellä yllättämään vanhempasi ja kohtaat totuuden, jota et tahdo kuulla. Miksi et sopinut vanhempiesi kanssa käynnistäsi, kuten muut sisaruksesi tekevät? Kuvauksesi perusteella joulumenot olivat lähiomaisillesi selvät ja ajoissa sovitut, joten osoitat pientä itsekeskeisyyttä haluamalla hallita joulua oman tahtosi mukaisesti. Ei ihme, jos itku tulee. Elämä ei suju, kuten sinä juuri silloin päätit, olipa tahtosi kuinka kultainen tahansa.

Joskus kannattaa luopua odotuksistaan ja toiveistaan ihan vain siksi,että tilalle kasvaisivat aidot tunteet. Myönnä, ettei yhteistyönne suju juuri niin kuin sinä toivoisit, vaan anna sen itkun ja pettymyksen tulla kunnolla. Sure ikäväsi pois ja ryhdy sen jälkeen katsomaan, mitä voisit lähiomaistesi puoleen rakentaa uudelta pohjalta uusin ajatuksin.

Ja mitä tulee kutsumatta jättämisiin voin toki uskoa, että joku voi tarkoituksellakin sen tehdä, mutta olisiko sinunkin tarkistettava kuinka aktiivisesti kutsut lähiomaisiasi teille kylään? Joskus pattitilanne voi johtua silkasta väärinkäsityksestä, mikä on vuosikausia päässyt venymään huonoiksi tavoiksi. Korjaa tilanne rohkeasti ja pyydä lähiomaiset vaikkapa uuden vuoden kahville. Kyllä he varmasti hyväksyvät muutaman tunnin selvinkin päin teidän kodissanne.Aloita vanhemmistasi, jotka saattavat hyvinkin kaivata sinua.....

Äänestä
  • jos itse on jo kutsunut tai koettanut sopia joulusta ja onkin myöhässä vaikka olisi ajoissa,eihän voi tietää milloin kukakin on jo kerinnyt sopia mitäkin,vaikka kesällä jo.. ehkä se kauempana asuva odottaa kutsua jos lähempänä asuvat sopivat asioista toisiaan nähdessään,pitäisikö yhden aina olla soittamassa? kyllä senkin voi vaistota, jos ei kuulu 'porukkaan', mutta silloin voi etsiä uusia ihmisiä. mutta oma perhe ja sisarukset mieltää helposti sellaiseksi porukaksi,missä pidetään yhtä eikä veljeä jätetä, ollaan suvaitsevaisia toisia kohtaan, mutta kakan marjat, jossain iässä kun on lähdetty kotoa näköjään ihmiset muuttuu ja huomaa yksi kaunis päivä syntymäkotiin astellessaan,että hei minne mä kuulunkaan? mutta tottakai ihmiset muuttuu ja voi omaa käytöstään myös tutkia ja koettaa uudelleen uudella tavalla lähestyä vanhempia ja sisaruksia. Ja onhan niin,että vanhemmilla voi synkata paremmin toisten lastensa kanssa kuin toisten, siinä ei sitten auta mikään vaikka olisit miten päin. Silloin ne ystävät kannattaa katsella muualta, naapureista jne. Voi ne sisarukset ja vanhemmat silti olla sulla,ei niitä tarvitse hyljätä, niihin on vaan erilainen suhde.

    Äänestä

Kiitos ihanista ja ajattelemisen aihetta antavista vastauksistanne, toki ymmärrän että osapuolia on aina enemmän kuin yksi, ja aina voi pohtia omaa käytöstä.

Ongelmana on ,että minä olen yleensä se joka pitää yhteyttä ja käy kyläilemässä :) Olen myös kutsunut perhettäni meille ja maininnut että voi meilläkin käydä, vastauksena on tullut vain että on niin huonoja lähtemään mihinkään...
Ja päivää ennen Jouluaattoa soitin ja sovittiin että tullaan käymään... sen takia olin niin pettynyt koska meillä on aika pitkä ajomatka vanhempieni luokse että olisi ollut kohtuullista että olisivat ilmoittaneet suunnitelmien muuttumisesta..

En haluais alkaa riitelemään näistä asioista koska perhe on kaikesta huolimatta todella tärkeä! ja pelottaa että pahennan asioita

Äänestä
  • Kun ovat jääneet sinne pikkukylään ja sinä olet ainut menestynyt ja niillä on niin pienet piirit ja eivät osaa ottaa huomioon että sinäkin ole vielä olemassa. Miksi lähdit pois jouluaattona vaan olisit mennyt vaan siskosi luokse ja sanonut että kun näin pitkänmatkan päästä tullut ja on nälkä niin syömään vain ja olisi siinä voinut siskon naama venähtää mutta mitä sillä on väliä koska joskus pitää itse päättää eikä aina tartte kutsua odottaa vaan mennä vaan röykeästi mukaan vaikka ei olisikaan kutsuttu ja jouluna on varmasti tarpeeksi ruokaa. Ethän vain antanut niitä lahjoja koska kun he eivät ottaneet sinua miehesi kanssa huomioon niin silloin pitää myös lahjat jättää antamatta. Kysyppä nyt joulun jälkeen siskoltasi miksi sinua ei ollut kutsuttu syömään vaikka tiesivät että olet tulossa vanhempiesi luokse ja vastaus voi olla siskoltasi vaikea antaa mutta tulee ainakin ajattelemisen aihetta. Koska vanhemmat eivät tule sinun luoksesi kylää niin se on vain tekosyy että ovat huonoja lähtemään vaan todellinen syy on se että ovat maalaisjuntteja eivätkä uskala lähteä kotikylän raittia pidemmälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suruinen;( kirjoitti:

Ihanaa kun löysin palstan jossa paljon kohtalotovereita, helpottaa lukea teidän kirjoituksia ja saada jonkunlaista tolkkua omaan tilanteeseeni.

Rakastan omaa perhettäni hyvin paljon, meitä on viisi tyttöä ja kaikki muuttanut jo pois lapsuudenkodista, muut sisarukseni ovat jääneet asumaan lapsuuden paikkakunnalle, itse muutin kauemmas jo heti peruskoulun päätyttyä.

Ongelmat alkoivat jo monia vuosia sitten kun vanhempani joivat lähes joka viikonloppu, ja yleensä sisareni olivat myös juhlimassa vanhempieni luona miestensä kanssa!
Minä ja Avomieheni emme hyväksyneet sellaista viinan kanssa läträämistä joten pysyimme poissa ja kävimme kylässä todella harvoin..

Muistan aina sen ulkopuolisen olon mikä nousi pintaan kun harvoin kävimme, paikalla oli monesti sisareni miehineen, koko konkkaronkka :) Heillä oli keskenään niin mukavaa että tuntui että olemme ilonpilaajia kun menimme käymään.. lähdin joka kerta kyyneleet silmissä pois (mitä en perheelleni näyttänyt) .
Ulkopuolisuus on pahentunut ja pahentunut vuosien mittaan, tuntuu että minua ja miestäni syyllistetään kun emme käy kyläilemässä usein , perheeni ei käy koskaan meidän luonamme.. Sisareni asuvat lähellä vanhempia ja toisiaan että näkevät miltei jokapäivä.

Mittani täyttyi Jouluaattona kun halusin mennä käymään vanhempieni luona, ostin kaikille joululahjat
( Siskojeni lapsille, siskoilleni ja vanhemmilleni).. Ehdimme astua ovesta sisään pakettien kanssa kun Äitini ilmoitti että he ovat lähdössä siskoni luokse syömään, ja olivat sopineet että tulevat sitten porukalla saunomaan ja syömään myöhemmin vanhempieni luokse.. meille ei luonnollisesti ilmoitettu yhtään mitään suunnitelmista ja ihmeteltiin vain eikö siskoni ole kutsunut myös meitä syömään?
Lähdimme samantien ajelemaan mieheni vanhempien luokse ja itkin koko matkan, olo oli niin hylätty ja loukattu ettei sitä voi kuvailla.. enkä jaksaisi tällaista enää.

Ihana oli viettää Joulua ihanien appivanhempien kanssa, he ovat minulle tärkeämpiä ja läheisempiä kun oma perheeni...

On niin paljon asioita mistä haluaisin vielä mainita mutta se jääköön ensikertaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu