Täällä yksi juoppo

viivi*

Taas täällä on yksi yksinäinen, joka on pilannut elämänsä viinalla. Tai ainakin olen pilaamassa sitä, jos en tee jotain tilanteelle.
Kolmekymppiseksi asti elin ilman viinaa, hankin ammatin ja työn, synnytin kaksi lasta. Sitten opettelin juhlajuonnin. Tai ei sitä nyt kovin tarvinnut opetella, hyvin se lähti liikkeelle alusta saakka. Normaalisti en ottanut viinaa, mutta ravintolassa, eri juhlapäivinä jne se kyllä maistui. Pikkuhiljaa, kun lapset kasvoivat aloin tissuttelemaan jo kotosallakin, enimmäkseen salaa, joka viikonloppu, jopa arki-iltoinakin vähän. Ja kun lapset lähtivät maailmalle, jääkaappiin ilmestyi pari kaljaa, joita naukkailin - ja sitten vaatehuoneessa oli vähän enemmän kaljaa, nykyään viiniä, viinaakin, joita käyn naukkailemassa illan mittaan usemman kerran. Ja mitä useammin käyn, sitä tiheämmäksi käynnit käyvät.
En osaa lopettaa, siinä ongelmani on.
Juon joka viikonloppu itseni humalaan, useimmiten molempina iltoina. Tällaiset pitkät pyhät kuin nyt jouluna ovat tosi vaikeita. Viikko on mennyt jonkinasteisessa humalassa. Paitsi tänään olen ollut juomatta, mutta onhan tässä iltaa aikaa. Huomenna vaan pitää selvitä töihin, niin se kyllä vähän rajoittaa. Ja sitten kun alkaa kesäloma, niin sitten se vasta vaikeaa onkin. Harmittaa, kun ei ketään kehtaa pyytää kylään kun yksin juominen on hauskempaa. Tai minnekkään ei voi lähteä, kun muualla ei kehtaa juoda.
Nyt alan jo lähestyä kuuttakymmentä. Työelämää on jäljellä melkein kymmenen vuotta. Miten ihmeessä saisin itseni kuiville? Julkista apua en halua mennä hakemaan, se olisi liian noloa. Lapsille en puhu asiasta, en tiedä ymmärtävätkö he oikean tilanteeni. He asuvat kaukana ja tapaamme harvoin, muutaman kerran vuodessa, mutta soittelen aika usein. En kuitenkaan koskaan humalassa, ja monesti laitan puhelimen kiinni kun juon, jos joku sattuu soittamaan.
Onko se vaan niin, että nyt vaan päätän että en juo ja sitten en juo? Olen tuon päätöksen kyllä tehnyt lukemattomia kertoja, ja saatan jonkun aikaa ollakin juomatta. Siis muutaman päivän. Mutta pahinta minusta on se, että kun juon niin minun on pakko juoda niin kauan kuin viinaa on tai kun sammun. Onko tässä mitään toivoa? Vai annanko itseni mennä? Ei, niin pitkällä en sentään vielä ole!

124

3477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 60-vuotias nainen

      Olemmehan sodanjälkeen syntynyttä kosteaa sukupolvea. Olemme eläneet hippiajat ja Wanhan valtaamisen. Alkoholi on ollut monella osa elämää ja ajan saatossa sen käyttö on "eurooppalaistunut" eli tullut jokapäiväiseksi. Suurin osa meistä kuitenkin hallitsee ko. aineen käytön siten, että se ei näy eikä kuulu ulospäin. Onhan työelämä pitänyt meitä ruodussa, kuin myös lapset ja lapsenlapset.

      Silti, vapaa-ajan lisääntyminen saattaa johtaa myös lisääntyneeseen alkoholin käyttöön . . . tai sitten tilalle voi hyvinkin tulla jotain mielekkäämpääkin kun työpaineet jäävät taakse ja käytettävissä oleva rahamäärä vähenee. Minua tämä asia kyllä mietityttää

      • viivi*

        Eli kun juuri työ näyttää olevan melkeinpä ainoa asia, joka pitää ruodussa, niin miten käy, kun eläkkeelle jää? Jos on aikaisin töihin meno, niin ihan hyvin jaksaa olla illalla ottamatta. Jos myöhemmin, niin helposti osaa laskea, mitä kestää ottaa, jotta on töihin mennessä kunnossa. Mutta entäpä kun on viikonloppu tai loma? Ei mitään rajaa, koko ajan pitää olla mukia kallistamassa. Viini vaan on niin hyvää ja tekee mukavan olon :)
        Ehkäpä joillekin sopii lasi tai pari viiniä ruuan kanssa, joku drinkki seurustelujuomaksi, olut janojuomaksi. Minulle se ei sovi, päityisin jo tuosta. Mutta varsinkin sitten, kun en osaa lopettaa.
        Kun nyt pääsisi tästä kierteestä!
        Varmaan en ole yksin, vähän se helpottaa, mutta toisaalta säälittävät ne kaikki muut, jotka saman asian kanssa painivat.
        Tsempataan toisiamme.


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Eli kun juuri työ näyttää olevan melkeinpä ainoa asia, joka pitää ruodussa, niin miten käy, kun eläkkeelle jää? Jos on aikaisin töihin meno, niin ihan hyvin jaksaa olla illalla ottamatta. Jos myöhemmin, niin helposti osaa laskea, mitä kestää ottaa, jotta on töihin mennessä kunnossa. Mutta entäpä kun on viikonloppu tai loma? Ei mitään rajaa, koko ajan pitää olla mukia kallistamassa. Viini vaan on niin hyvää ja tekee mukavan olon :)
        Ehkäpä joillekin sopii lasi tai pari viiniä ruuan kanssa, joku drinkki seurustelujuomaksi, olut janojuomaksi. Minulle se ei sovi, päityisin jo tuosta. Mutta varsinkin sitten, kun en osaa lopettaa.
        Kun nyt pääsisi tästä kierteestä!
        Varmaan en ole yksin, vähän se helpottaa, mutta toisaalta säälittävät ne kaikki muut, jotka saman asian kanssa painivat.
        Tsempataan toisiamme.

        Täällä on hyvä tsempata toinen toistaan. Itse olen tosin saanut raittiuden alkuun AA:ssa ja käyn palavereissa edelleen, koska siellä käynnit ovar myös toinen toistaan tukevia.


      • viivi*
        voipytty kirjoitti:

        Täällä on hyvä tsempata toinen toistaan. Itse olen tosin saanut raittiuden alkuun AA:ssa ja käyn palavereissa edelleen, koska siellä käynnit ovar myös toinen toistaan tukevia.

        On niin mukavaa kun täällä saa tukea toisilta saman kokeneilta ja samassa tilanteessa taistelevilta. Ainakin minua auttaa jo se. AAhan en aio lähteä, toivottavasti ei tarvitse. Pelkään tulla ulos ongelmani kanssa. Haluaisin päästä siitä eroon ihan itsekseni kun itsekseni olen sen hankkinutkin. Saa sitten nähdä onnistunko.


      • nukke
        viivi* kirjoitti:

        On niin mukavaa kun täällä saa tukea toisilta saman kokeneilta ja samassa tilanteessa taistelevilta. Ainakin minua auttaa jo se. AAhan en aio lähteä, toivottavasti ei tarvitse. Pelkään tulla ulos ongelmani kanssa. Haluaisin päästä siitä eroon ihan itsekseni kun itsekseni olen sen hankkinutkin. Saa sitten nähdä onnistunko.

        kokemuksesta osaan sanoa että se on vain päätös jonka teet ja pysyt siinä.Järjestät itsellesi jotakin juomisen tilalle. Itse olen raitistunut nyt 4 v ja jokainen päivä on raitis päivä, eikä ole pelkoa että aloittaisin juomisen uudestaan. Tunne on vahva ja pysyy. Arvostat itseäsi ihan eri tavalla kun raitistut. Jostakin on aloitettava ja alku alkaa Sinun korvien välistä, ei muusta, muista se. Yksin tein päätöksen , en tarvinnut siihen ammattiapua, vaikka joillekin se varmasti sopii, arvokkaammalta se tuntuu kun olet itse siitä yksin selvinnyt. Tsemppiä, tee päätös se on hyvä neuvo !


    • .
    • uusi tie

      Toivoa aina kun jaksaa itseensä uskoa . Itse olen samaa rallia ajanut noin viisitoista vuotta puolisoni kanssa .Ketään vieraita ei käy kylässä mitä lapset joskus poikkeavat.Eli melkein erakkoja ollaan .Työt on kuitenkin ollut pakko jollain lailla hoitaa että olis varaa ryypätä.Itse olen kuitenkin pitänyt silloin tällöin joitakin taukoja anbuksen voimalla mutamia aikoja mutta kun olo alkaa parantua viikon jälkeen kapseli unohtuu ottamatta sama ralli jatkuu puolisolle kuintenkin täytyy pari kolme tölkkiä hakea.Viikkoa ennen joulu päätin että selvä juolu tulee mutta haaveeksi jäi.Mutta tapanin päivänä mentiin taas hakeen kaljaa siinä kalja tiskillä päätin en ota .Puoliso tyytyi kahteen tölkkiin mistä on tullut kova riita niinä päivinä kun olen ottamatta.Tässä on mennyt muutama päivä yö unet muutama tunti ja taas hereille.Tänään kuitenkin aloin tehdä rästiin jääneitä töitä niitähän juopolla riittää .Olen kuitenkin vakaasti päättänyt lopettaa en vähentää .Tämän teen ainostaan itseni takia en kenenkään muun .

      • .

        Kuka sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse?


      • viivi*
        . kirjoitti:

        Kuka sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse?

        Ainakin minun kissa tuli ihan itse nostamansa häntä pystyssä tänäkin aamuna minua herättämään. Oli kiva herätä, kun ei ollut krapula eikä edes pöhnäinen olo. Aamulla kävin ihan lenkilläkin ja nyt valmistudun hyvävointisena työiltaan. Eli menee selvänä tämä päivä. Huomisesta taas ei tiedä.


    • - vuosi raittiina -

      Lainaus:

      "Onko se vaan niin, että nyt vaan päätän että en juo ja sitten en juo? Olen tuon päätöksen kyllä tehnyt lukemattomia kertoja, ja saatan jonkun aikaa ollakin juomatta. Siis muutaman päivän."

      Päätösten pitämättömyys ei ole sinun vikasi. Se kertoo vain siitä, ettet ole vielä valmis lopettamaan. Juominen on pakkomielle. Siitä on tullut elämässäsi merkkipaalu, jonka ympärillä pyörit ja johon suhteutat asioitasi. Välillä otat paaluun etäisyyttä, mutta palaat sen luokse kerta toisensa jälkeen, koska... et osaa muutakaan. Elämänhallintasi on rapistunut, et osaa elää mielekästä elämää selvinpäin, et käsitellä asioitasi vaan pakenet päihteeseen. Juot, vaikka suurin osa ongelmistasi johtuu juomisesta. Luulet juovasi masennuksen takia, vaikka juominen itsessään aiheuttaa masennusta.

      Alkoholismi ei ole järkiperäinen asia, eikä siten järkeilyllä hallittavissa. Lopettaminen onnistuu sitten kun on sen aika, ei yhtään aiemmin. Se pohjalle putoaminen on meillä jokaisella omanlaisensa, eikä sen pohjan löytymistä voi nopeuttaa mitenkään. Lähdet hakemaan apua sitten kun olet valmis ottamaan sitä vastaan.

      Voimia.

      • heppu 77

        todella järkeen käypä vastaus, ainaskin mun mielestä! paskamaisenkin totta, ketään ei voi auttaa ennen kun on valmis apua vastaan ottamaan, tarkottaa mulle myös itseään rehellisesti tutkimaan ja menneesyytensä kohtaaman. jos saa udella, mistä sä avun löysit? mie AA:sta.
        ainut vinkki olis viiville, että kysele raitistuneilta alkoholisteilta, miten apu löytyi ja ole rohkeampi kun koskaan!


      • - vuosi raittiina -
        heppu 77 kirjoitti:

        todella järkeen käypä vastaus, ainaskin mun mielestä! paskamaisenkin totta, ketään ei voi auttaa ennen kun on valmis apua vastaan ottamaan, tarkottaa mulle myös itseään rehellisesti tutkimaan ja menneesyytensä kohtaaman. jos saa udella, mistä sä avun löysit? mie AA:sta.
        ainut vinkki olis viiville, että kysele raitistuneilta alkoholisteilta, miten apu löytyi ja ole rohkeampi kun koskaan!

        ...kun erään putken jälkeen, ensimmäisenä "selvänä" päivänä tunsin, että minun juomiseni on nyt juotu. Ei enää sitä "minun pitää lopettaa juominen, KOSKA..." järkeilyä kuten aiemmin monet kerrat, vaan nyt tunne päätti puolestani ja se tunne oli selvä.

        Varsinaista "pohjalla oloa", lamaannusta ja paniikkioireita kesti muutamia päiviä, jolloin ensimmäinen järkevä ajatukseni oli lähteä hakemaan apua. AA:ta olin kokeillut jo aiemmin kokematta sitä kumminkaan omakseni, joten nyt oli A-klinikan vuoro. Varsinainen oivallus tuli vasta parin viikon viiveellä, kun ymmärsin lopultakin juoneeni älyttömästi vuosikaudet siksi, että olen alkoholisti. Siinäpä se.


    • rymisijä

      Kyllä meitä juoppoja on paljon. Tunnistin kirjoituksestasi paljon minua. Olen eronnut muutama vuosi sitten ja masennuksesta sairaslomalla yli vuoden. Aikaa on valitettavan paljon juomiseen. Lapseni kanssa kykenen olemaan juomatta, mutta kun olen yksin niin plomps. Juominen alkaa yleen sä viinipullosta. Kun päihdyn minusta tulee sosiaalinen partyilija, joka ei kykene lopettamaan. Kolme päivää menee yleensä tissutellen ja valvoen sitten se armoton masennus päälle.

      Tänään päätin olla juomatta ja pyrin olemaan selvinpäin tästä eteenpäin. Se ei lienee kova rasti, jos niin päättää tehdä. Eli päivä kerrallaan.

    • viivi*

      Tulin taas kurkkaamaan, mitähän tälle palstalle kuuluu. Muutamaan päivään ei ole ollut mahdollisuutta. Ja miten ihanalta tuntui, kun tukea oli tullut! Aivan mahtavaa, täysin tuntemattomat "ystävä't" ovat muistaneet minua ja kirjoittaneet kannustavia viestejä. KIITOS!
      Erityisesti nukke, vuosi raittiina, heppu 77 ja rymisijä, kiitos teille. Vastaan näin yhteisesti.

      Totta on, että elämäni roikkuu viinassa kiinni. Muutama päivä menee ihan hyvin ilman, mutta nyt jo taas polttelee. Kaapissa on, tiedän sen, mutta keksin kaikkea muuta tekemistä, että en menisi ottamaan. Ymmärrän, että tämä ei ole oikea tie raitistumiseen, näin en selviä!

      Miten saisin saman tunteen kuin sinulla, vuosi raittiina? Siis että juomiseni on juotu, että elämä on tässä ja nyt ja tulevaisuudessa ilman viinaa. Että elämä ei ole vain sitä että yritän raahautua päivästä toiseen viinaa ajatellen ja siitä yrittäen kieltäytyä.

      Vai tästäkö tämä lähtee?

      Kokemuksesta tiedän, että muutaman päivän tai viikon kuluttua helpottaa, mutta nyt on vaikeaa.

      No, yritän kuitenkin...

      • nakkivaras

        viestejä ja mieti, mitä niissä pohjimmiltaan sanotaan


      • viivi*
        nakkivaras kirjoitti:

        viestejä ja mieti, mitä niissä pohjimmiltaan sanotaan

        En ole ainoa joka tämän tunteen ja tilanteen kanssa painii. Jokainen yrittää tahollaan, ja toivoo selviävänsä itse. Ja omaa tilannetta pohtiessaan samalla tulee olleeksi tukena toisille samassa tilanteessa oleville. Ainakin minuä koen sen niin.
        Vai ymmärsinkö värin?


      • kyllä se siitä..

        -vuosi raittiina- kirjoitti pelkkää asiaa, sieltä se totuus löytyy, kannattaa lukea vaikka useamman kerran.
        Sitä tunnetta että juomiset on juotu, ei alkoholisti kai voi saada kuin juomalla tarpeeksi, ottamalla alkoholilta turpaansa riittävän monta kertaa.

        Aina kannattaa pyrkiä olemaan juomatta kokonaan, tai vähentää, mutta se lopullinen herääminen todellisuuteen voi olla vielä kaukana, ongelman pohtiminen voi kypsyttää ajatusta lopettamisesta, ei siitä ainakaan ole haittaa.


      • viivi*
        kyllä se siitä.. kirjoitti:

        -vuosi raittiina- kirjoitti pelkkää asiaa, sieltä se totuus löytyy, kannattaa lukea vaikka useamman kerran.
        Sitä tunnetta että juomiset on juotu, ei alkoholisti kai voi saada kuin juomalla tarpeeksi, ottamalla alkoholilta turpaansa riittävän monta kertaa.

        Aina kannattaa pyrkiä olemaan juomatta kokonaan, tai vähentää, mutta se lopullinen herääminen todellisuuteen voi olla vielä kaukana, ongelman pohtiminen voi kypsyttää ajatusta lopettamisesta, ei siitä ainakaan ole haittaa.

        Joko minä olen pohjalla? En ole mikään örveltävä puliakka, ainakaan omasta mielestäni. Työni hoidan ihan ilman ongelmia, mutta vapaa-aikaani alkoholi kieltämättä on hallinnut jo vuosia. Ei se ainoa vapaa-ajanviettotapa ole, mutta hallitseva kyllä. Ja harmittava. Vain itse voin sen tajuta, niinpä niin. Mutta pystynkö paranemaan, kun omasta mielestä en vielä ole ihan pohjalla? Vai olenko jo pohjalla kun en hallitse itseäni?
        Paras kai olisi olla ihan ilman. Mutta se tietää selittelyä. Ja miten selitän ihmisille, että en juo, kun muut eivät varmaan edes tiedä, että ennen olen ottanut liikaa. Olisinpa ihan tavallinen! Joka siis osaa juoda kohtuudella. Mutta kun en ole. Kai minun täytyy ryhtyä himoautoilijaksi ja mennä joka paikkaan autolla niin on hyvä syy olla ilman. On se niin kumma, että jos ei ota alkoholia tai juo kahvia niin sitä joutuu selittämään.
        Mutta toistaiseksi olen kestänyt. Ja huomenna on taas työpäivä, tämä ilta ei ole ongelma.


      • ei viinaa ei kahvia
        viivi* kirjoitti:

        Joko minä olen pohjalla? En ole mikään örveltävä puliakka, ainakaan omasta mielestäni. Työni hoidan ihan ilman ongelmia, mutta vapaa-aikaani alkoholi kieltämättä on hallinnut jo vuosia. Ei se ainoa vapaa-ajanviettotapa ole, mutta hallitseva kyllä. Ja harmittava. Vain itse voin sen tajuta, niinpä niin. Mutta pystynkö paranemaan, kun omasta mielestä en vielä ole ihan pohjalla? Vai olenko jo pohjalla kun en hallitse itseäni?
        Paras kai olisi olla ihan ilman. Mutta se tietää selittelyä. Ja miten selitän ihmisille, että en juo, kun muut eivät varmaan edes tiedä, että ennen olen ottanut liikaa. Olisinpa ihan tavallinen! Joka siis osaa juoda kohtuudella. Mutta kun en ole. Kai minun täytyy ryhtyä himoautoilijaksi ja mennä joka paikkaan autolla niin on hyvä syy olla ilman. On se niin kumma, että jos ei ota alkoholia tai juo kahvia niin sitä joutuu selittämään.
        Mutta toistaiseksi olen kestänyt. Ja huomenna on taas työpäivä, tämä ilta ei ole ongelma.

        itse. Itse päätät myös mitä juot.


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        Joko minä olen pohjalla? En ole mikään örveltävä puliakka, ainakaan omasta mielestäni. Työni hoidan ihan ilman ongelmia, mutta vapaa-aikaani alkoholi kieltämättä on hallinnut jo vuosia. Ei se ainoa vapaa-ajanviettotapa ole, mutta hallitseva kyllä. Ja harmittava. Vain itse voin sen tajuta, niinpä niin. Mutta pystynkö paranemaan, kun omasta mielestä en vielä ole ihan pohjalla? Vai olenko jo pohjalla kun en hallitse itseäni?
        Paras kai olisi olla ihan ilman. Mutta se tietää selittelyä. Ja miten selitän ihmisille, että en juo, kun muut eivät varmaan edes tiedä, että ennen olen ottanut liikaa. Olisinpa ihan tavallinen! Joka siis osaa juoda kohtuudella. Mutta kun en ole. Kai minun täytyy ryhtyä himoautoilijaksi ja mennä joka paikkaan autolla niin on hyvä syy olla ilman. On se niin kumma, että jos ei ota alkoholia tai juo kahvia niin sitä joutuu selittämään.
        Mutta toistaiseksi olen kestänyt. Ja huomenna on taas työpäivä, tämä ilta ei ole ongelma.

        Hei Viivi!
        Noilla kysymyksilläsi tuntuu minusta kun selittelisit itsellesi lupaa juoda kuitenkin.
        Minulle se on ollut helppoa siitä asti kun kun tajusin ei ensimmäistä huikkaa sovi ottaa.
        Minulla on takana pitkä raittius ja joka aamu kun lähden liikkeelle sanon itselleni, tapahtui mitä tapahtui niin ei ensimmäistäkään huikkaa, ja sitten hymyilen peilikuvalleni, ja taas mentiin.
        Pohja on jokaisella eri kohdalla, onneksi kaikkien ei tarvi mennä yhtä alas kun minä menin.
        Voithan nyt alkuun selittää että pidät tipattoman tammikuun ja sen jälkeen sanoa että olo on niin hyvä että et halua ottaa.
        Mikään pakko ei maailmassa ole juoda missään, ei edes ravintolassa.
        Ja olisi toki hyvä että löytäisit raittiita ystäviä lähellesi ettet tuntisi itseäsi jotenkin oudoksi.
        Täällä on jo mainittu AA josta minä apuni hain sitten on A-klinikka ja jos asut suurhelsingin alueella on muitakin siellä paikkoja missä on raitistuneita alkoholisteja.
        Ei me edes erotuta mitenkään tuolla maailmassa, kenenkään ei tarvitse tietää ongelmasta.
        Elämä on vaan paljon helpompaa kun ei ole krapulaa, ei morkkista. Kaiken muistaa ja aamuisin kahvi maistuu.
        Toivon sinulle paljon raittiita päiviä, kuukausia ja loppu elämää :))


      • *****
        Meriläinen kirjoitti:

        Hei Viivi!
        Noilla kysymyksilläsi tuntuu minusta kun selittelisit itsellesi lupaa juoda kuitenkin.
        Minulle se on ollut helppoa siitä asti kun kun tajusin ei ensimmäistä huikkaa sovi ottaa.
        Minulla on takana pitkä raittius ja joka aamu kun lähden liikkeelle sanon itselleni, tapahtui mitä tapahtui niin ei ensimmäistäkään huikkaa, ja sitten hymyilen peilikuvalleni, ja taas mentiin.
        Pohja on jokaisella eri kohdalla, onneksi kaikkien ei tarvi mennä yhtä alas kun minä menin.
        Voithan nyt alkuun selittää että pidät tipattoman tammikuun ja sen jälkeen sanoa että olo on niin hyvä että et halua ottaa.
        Mikään pakko ei maailmassa ole juoda missään, ei edes ravintolassa.
        Ja olisi toki hyvä että löytäisit raittiita ystäviä lähellesi ettet tuntisi itseäsi jotenkin oudoksi.
        Täällä on jo mainittu AA josta minä apuni hain sitten on A-klinikka ja jos asut suurhelsingin alueella on muitakin siellä paikkoja missä on raitistuneita alkoholisteja.
        Ei me edes erotuta mitenkään tuolla maailmassa, kenenkään ei tarvitse tietää ongelmasta.
        Elämä on vaan paljon helpompaa kun ei ole krapulaa, ei morkkista. Kaiken muistaa ja aamuisin kahvi maistuu.
        Toivon sinulle paljon raittiita päiviä, kuukausia ja loppu elämää :))

        ..olon siitä, ettei ole varsinaisesti vielä ihan pohjalla, että huonosti menee, mutta on mennyt jo jonkin aikaa, ja siihen on vaikea saada muutosta , kun mitään järkyttävää pohjaa ei ole tulluyt vastaan.. Se on totta että se on yksilöllistä, jollekin toiselle se "pohja" olisi tullut jo aiemmin vastaan, ei kä sen tarvitse olla mitään järkyttävää.. mutta itse kamppailen, lulltavasti alkavan alkoholismin kanssa. olen vielä nuori mutta huomaan arvojeni muuttuneen, ja masennuksen, biletyksen, morkkiksen, halun ottaa vielä tänään, tai jos ei tänään niin huomenna, ja kaikkki pyörii sen ympärillä, että saan viettää taas illan alkoholin vaikutusen alaisena. toisaalta, kyse on myös elämän muista kriiseistä, ja niiden "lääkitsemisestä" alkoholilla... en osaa nauttia elämästä ja ihmiseurasta ilman alkoholia kovinkaan hyvin. eli alkoholi on aiheuttanut minulle tällaisen sosiaalisen vamman. aloitin juomisen 14-vuotiaana. Ja isäni on alkoholisti. Ja huomaan alkoholin käytössä sen piilevän itsetuhoisuuden, sellaisen oudon aavistuksen siitä että tämä ilta päättyy huonosti, nyt menen pohjalle.. haen sitä pohjaa, näin on. olisiko jotain muuta keinoa päästä irti?


      • viivi*
        ***** kirjoitti:

        ..olon siitä, ettei ole varsinaisesti vielä ihan pohjalla, että huonosti menee, mutta on mennyt jo jonkin aikaa, ja siihen on vaikea saada muutosta , kun mitään järkyttävää pohjaa ei ole tulluyt vastaan.. Se on totta että se on yksilöllistä, jollekin toiselle se "pohja" olisi tullut jo aiemmin vastaan, ei kä sen tarvitse olla mitään järkyttävää.. mutta itse kamppailen, lulltavasti alkavan alkoholismin kanssa. olen vielä nuori mutta huomaan arvojeni muuttuneen, ja masennuksen, biletyksen, morkkiksen, halun ottaa vielä tänään, tai jos ei tänään niin huomenna, ja kaikkki pyörii sen ympärillä, että saan viettää taas illan alkoholin vaikutusen alaisena. toisaalta, kyse on myös elämän muista kriiseistä, ja niiden "lääkitsemisestä" alkoholilla... en osaa nauttia elämästä ja ihmiseurasta ilman alkoholia kovinkaan hyvin. eli alkoholi on aiheuttanut minulle tällaisen sosiaalisen vamman. aloitin juomisen 14-vuotiaana. Ja isäni on alkoholisti. Ja huomaan alkoholin käytössä sen piilevän itsetuhoisuuden, sellaisen oudon aavistuksen siitä että tämä ilta päättyy huonosti, nyt menen pohjalle.. haen sitä pohjaa, näin on. olisiko jotain muuta keinoa päästä irti?

        Kun jotenkin tuntuu siltä, että en vielä olisi niin toivoton tapaus, etteikö minusta ihmistä tulisi. En haluaisi ihan sinne pohjalle, josta on mahdoton päästä ylös ilman apua. Haluaisin selviytyä nyt, kun vielä osaan itse auttaa itseäni. Tai siis ainakin tajuan, että olen tuhon tiellä jos en muuta suuntaa.
        Nyt on hyvä suunta, mutta tämän pysyvyydestä kun ei tiedä...


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Hei Viivi!
        Noilla kysymyksilläsi tuntuu minusta kun selittelisit itsellesi lupaa juoda kuitenkin.
        Minulle se on ollut helppoa siitä asti kun kun tajusin ei ensimmäistä huikkaa sovi ottaa.
        Minulla on takana pitkä raittius ja joka aamu kun lähden liikkeelle sanon itselleni, tapahtui mitä tapahtui niin ei ensimmäistäkään huikkaa, ja sitten hymyilen peilikuvalleni, ja taas mentiin.
        Pohja on jokaisella eri kohdalla, onneksi kaikkien ei tarvi mennä yhtä alas kun minä menin.
        Voithan nyt alkuun selittää että pidät tipattoman tammikuun ja sen jälkeen sanoa että olo on niin hyvä että et halua ottaa.
        Mikään pakko ei maailmassa ole juoda missään, ei edes ravintolassa.
        Ja olisi toki hyvä että löytäisit raittiita ystäviä lähellesi ettet tuntisi itseäsi jotenkin oudoksi.
        Täällä on jo mainittu AA josta minä apuni hain sitten on A-klinikka ja jos asut suurhelsingin alueella on muitakin siellä paikkoja missä on raitistuneita alkoholisteja.
        Ei me edes erotuta mitenkään tuolla maailmassa, kenenkään ei tarvitse tietää ongelmasta.
        Elämä on vaan paljon helpompaa kun ei ole krapulaa, ei morkkista. Kaiken muistaa ja aamuisin kahvi maistuu.
        Toivon sinulle paljon raittiita päiviä, kuukausia ja loppu elämää :))

        Sitähän minä kuvittelen, että minusta tulisi normaali ihminen, joka voi ottaa lasin viiniä ruuan kanssa, saunaoluen tms. Ja sitten jättäisi juomisen siihen.
        Onko semmoisia? Vai luulenko vaan, että muut pystyvät? Ovatko muutkin niin kuin minä, että lisää tekee mieli koko ajan, mutta ne pystyvät olemaan ilman, minä en? Vai onko tosiaan niin, että joillakin se mieliteko loppuu yhteen?
        Kyllä, kyllä minä yritän antaa itselleni lupaa olla normaali, mutta ei minusta taida siihen olla. Monesti useamman raittiin kuukauden jälkeen luulen niin, mutta pikkuhiljaa minun normaalius luisuu entiseen juomatahtiin.
        Eli kai se on se täysraittius minun juttu?
        Eikö joku voi pakottaa minua siihen, vai onko minun tosiaan ihan pakko itse se tajuta?
        Kyllä minulla on jo nyt, muutaman raittiin päivän jälkeen ihan eri olo kuin esim. viikko sitten. Peilistä katsoo ihan erinäköinen naama. Mieli on iloinen, ei masentunut. Työt maistuu ihan toisenlaiselta. Lenkillekin tekee mieli. Jopa ystäviin ja sukulaisiin voisi ottaa yhteyttä.
        Tämmöisenä kun pysyisi elämä, niin eipä olisi hätää.
        Minulla on raittiita ystäviä, ja niitä kohtuukäyttäjiä myös. Yhtään tällaista ei ole kuin minä, tai sitten juovat yhtä salassa kuin minä. Enhän minä kapakoissa kulje juomassa, juon kotona yksin hiljaa, ovet lukossa ja puhelin pois päältä. Mutta kun on niin paljon niitä kaikkia tilaisuuksia juuri niille kohtuukäyttäjille, ja siihen joukkoon minun pitäisi sopia, vaan en sovi. Otan siellä kohtuudella ja tulen kotiin jatkamaan.
        Nyt siis on hyvä olla. Ainoa huono puoli on tietoisuus siitä, että koko ajan tekee mieli ottaa ryyppy. Edes pieni. Tai sitten lasken päiviä siihem että se tilaisuus tulee. Miten ihmeessä saisin päähäni sen, että sitä ei minulle enää tule? Että tämä hyvä olo loppuu siihen ensimmäiseen, jota seuraa toinen, kolmas...
        Kyllä täytyy kokeille tuota lyhyentähtäimen suunnitelmaa: ensin tipaton tammikuu, sitten jatkoa jne. Ja ensin kuitenkin tämä päivä... Ehkä ensi viikonloppu...?
        Onko vaikka jonkun ruoka-allergisen yhtä vaikea luopua kielletystä ruuasta? Vaikka keliaakikko joka ei koskaan saa syödä viljaa, ei yhtään tippaa. Onko vaikeaa oppia olemaan ilman? Tai ei kai leivänsyöntiin samanlaista himoa ole kuin viinaan, ehkä se oli huono vertaus. Mutta kielto on kuitenkin ehdoton, ruisleipää ei saa syödä yhtään. Niin kuin meikäläinen ei saa ottaa alkoholia yhtään. (Yksi tuttava juuri kamppailee vasta todetun keliakian kanssa, siitä tuli mieleen.)
        Mutta minun kamppailu jatkuu. Tällä palstalla saa onneksi rohkaisua siihen, että moni on selvinnyt, vaikka on saman asian kanssa kamppaillut. Sitä en kyllä ole saanut selville, onko yhdestäkään juoposta tullut kohtuukäyttäjää, ilmeisesti ei. Mutta varmaan minustakin voi tulla ihan raitis, miksipä pitäisi osata käyttää kohtuudella?


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        Sitähän minä kuvittelen, että minusta tulisi normaali ihminen, joka voi ottaa lasin viiniä ruuan kanssa, saunaoluen tms. Ja sitten jättäisi juomisen siihen.
        Onko semmoisia? Vai luulenko vaan, että muut pystyvät? Ovatko muutkin niin kuin minä, että lisää tekee mieli koko ajan, mutta ne pystyvät olemaan ilman, minä en? Vai onko tosiaan niin, että joillakin se mieliteko loppuu yhteen?
        Kyllä, kyllä minä yritän antaa itselleni lupaa olla normaali, mutta ei minusta taida siihen olla. Monesti useamman raittiin kuukauden jälkeen luulen niin, mutta pikkuhiljaa minun normaalius luisuu entiseen juomatahtiin.
        Eli kai se on se täysraittius minun juttu?
        Eikö joku voi pakottaa minua siihen, vai onko minun tosiaan ihan pakko itse se tajuta?
        Kyllä minulla on jo nyt, muutaman raittiin päivän jälkeen ihan eri olo kuin esim. viikko sitten. Peilistä katsoo ihan erinäköinen naama. Mieli on iloinen, ei masentunut. Työt maistuu ihan toisenlaiselta. Lenkillekin tekee mieli. Jopa ystäviin ja sukulaisiin voisi ottaa yhteyttä.
        Tämmöisenä kun pysyisi elämä, niin eipä olisi hätää.
        Minulla on raittiita ystäviä, ja niitä kohtuukäyttäjiä myös. Yhtään tällaista ei ole kuin minä, tai sitten juovat yhtä salassa kuin minä. Enhän minä kapakoissa kulje juomassa, juon kotona yksin hiljaa, ovet lukossa ja puhelin pois päältä. Mutta kun on niin paljon niitä kaikkia tilaisuuksia juuri niille kohtuukäyttäjille, ja siihen joukkoon minun pitäisi sopia, vaan en sovi. Otan siellä kohtuudella ja tulen kotiin jatkamaan.
        Nyt siis on hyvä olla. Ainoa huono puoli on tietoisuus siitä, että koko ajan tekee mieli ottaa ryyppy. Edes pieni. Tai sitten lasken päiviä siihem että se tilaisuus tulee. Miten ihmeessä saisin päähäni sen, että sitä ei minulle enää tule? Että tämä hyvä olo loppuu siihen ensimmäiseen, jota seuraa toinen, kolmas...
        Kyllä täytyy kokeille tuota lyhyentähtäimen suunnitelmaa: ensin tipaton tammikuu, sitten jatkoa jne. Ja ensin kuitenkin tämä päivä... Ehkä ensi viikonloppu...?
        Onko vaikka jonkun ruoka-allergisen yhtä vaikea luopua kielletystä ruuasta? Vaikka keliaakikko joka ei koskaan saa syödä viljaa, ei yhtään tippaa. Onko vaikeaa oppia olemaan ilman? Tai ei kai leivänsyöntiin samanlaista himoa ole kuin viinaan, ehkä se oli huono vertaus. Mutta kielto on kuitenkin ehdoton, ruisleipää ei saa syödä yhtään. Niin kuin meikäläinen ei saa ottaa alkoholia yhtään. (Yksi tuttava juuri kamppailee vasta todetun keliakian kanssa, siitä tuli mieleen.)
        Mutta minun kamppailu jatkuu. Tällä palstalla saa onneksi rohkaisua siihen, että moni on selvinnyt, vaikka on saman asian kanssa kamppaillut. Sitä en kyllä ole saanut selville, onko yhdestäkään juoposta tullut kohtuukäyttäjää, ilmeisesti ei. Mutta varmaan minustakin voi tulla ihan raitis, miksipä pitäisi osata käyttää kohtuudella?

        Hei Viivi!
        Jos omistaisin viisastenkiven tässä asiassa niin olisin todella rikas :))
        Se on tosi rankka juttu että jokaisen on käytävä ne tuskat kun luopuu siitä rakkaasta ystävästään, tai nyt kirjoitin väärin jotkut ihmiset tajuavat helpostikin, ei se kaikille ole vaikeaa.
        Itse kamppailin pari vuotta sen halun kanssa mutta koska kokemus oli näyttänyt että mihin juominen vie niin pätkin päiviä välillä pienemmiksi siirsin juoman lähtemistä ja puhuin tuskaani ryhmissä.
        Ensimmäistä vuotta en olisi selvinnyt ilman AA:ta mutta kuten kirjoitin jo aiemmin olin todella pohjalla eikä minulla ollut mitään taitoa elää muuta kuin juoden.
        Sinä voit päästä vielä hyvinkin helpolla ja voin sanoa että jos jaksat sinnitellä ottamatta sitä ensimmäistä niin jonain päivänä yhtäkkiä huomaatkin että enää ei tee mieli, ja se on uskomattoman ihana tunne.
        Kun pääsin viimein siitä juomahimosta vuosia sitten niin sen jälkeen se ei ole tullut takaisin.
        Olen käynyt läpi kaiken mahdollisen tänä raitiina aikana mutta viina ei ole tullut mieleen, ei edes mielen viereen.
        Siksikin lähden joka päivä liikkeelle muistuttaen itseäni " ei huikkaa, ei sitä ensimmäistä"
        Ja kaikkea voin tehdä, voin sekoilla ja mokata elämässäni aivan samoin kun ennenkin, mutta kaikki tunteet jotka koen ne on raittiita tunteita, en sotke niihin viinaa enkä pillereitä.
        Yhä edelleen toivon että pysyt meidän raittiiden kelkassa, meitä on paljon.


      • Meriläinen
        ***** kirjoitti:

        ..olon siitä, ettei ole varsinaisesti vielä ihan pohjalla, että huonosti menee, mutta on mennyt jo jonkin aikaa, ja siihen on vaikea saada muutosta , kun mitään järkyttävää pohjaa ei ole tulluyt vastaan.. Se on totta että se on yksilöllistä, jollekin toiselle se "pohja" olisi tullut jo aiemmin vastaan, ei kä sen tarvitse olla mitään järkyttävää.. mutta itse kamppailen, lulltavasti alkavan alkoholismin kanssa. olen vielä nuori mutta huomaan arvojeni muuttuneen, ja masennuksen, biletyksen, morkkiksen, halun ottaa vielä tänään, tai jos ei tänään niin huomenna, ja kaikkki pyörii sen ympärillä, että saan viettää taas illan alkoholin vaikutusen alaisena. toisaalta, kyse on myös elämän muista kriiseistä, ja niiden "lääkitsemisestä" alkoholilla... en osaa nauttia elämästä ja ihmiseurasta ilman alkoholia kovinkaan hyvin. eli alkoholi on aiheuttanut minulle tällaisen sosiaalisen vamman. aloitin juomisen 14-vuotiaana. Ja isäni on alkoholisti. Ja huomaan alkoholin käytössä sen piilevän itsetuhoisuuden, sellaisen oudon aavistuksen siitä että tämä ilta päättyy huonosti, nyt menen pohjalle.. haen sitä pohjaa, näin on. olisiko jotain muuta keinoa päästä irti?

        Voi kun osaisin sinua jotenkin lohduttaa, mutta tämä tie ei ole helppo.
        Itse ajattelen näin että meillä on aivoissa katkaisin jota kääntämällä on tuhon tie auki.
        Ja se katkaisimen kääntäminen on sama kuin ensimmäinen huikka.
        Silloin kun katkaisin on oikeassa asennossa olemme raittiita, vaikka sitten olisi vielä se viinanhimokin.
        Mutta kun otamme sen ensimmäisen huikan on se sama kun katkaisimesta kääntäen aukeaa se pohja.
        Helppoa ei ole alussa, mutta se helpottaa jossain vaiheessa.
        Jos koet jo olevasi alkoholisti niin ei sen jälkeen enää kohtuu käyttäjää tule.
        Eräs ystäväni oli viisi vuotta raittiina ja ajatteli sitten että nytpä aloitan normaalin juomisen.
        Sen on pakko onnistua näin pitkän raittiuden jälkeen, ensimmäinen vuosi meni kiikun kaakun. Ei mitään kummempia juttuja, mutta yhtäkkiä meno muuttui. Hänelle tuli itsevarmuus että kaikki on hanskassa.
        Toista vuotta hän ei saanut elää kun joi itsensä hautaan, eikä kukaan meistä hänen ystävistään asialle mitään mahdettu.
        Minulle se oli näyttö mitä tapahtuu jos alkoholisti alkaa kohtuu käyttäjäksi
        Toivon että jotenkin saat itsellesi selväksi että et tarvitse viinaa.
        Kaikkea hyvää sinulle toivon.


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Sitähän minä kuvittelen, että minusta tulisi normaali ihminen, joka voi ottaa lasin viiniä ruuan kanssa, saunaoluen tms. Ja sitten jättäisi juomisen siihen.
        Onko semmoisia? Vai luulenko vaan, että muut pystyvät? Ovatko muutkin niin kuin minä, että lisää tekee mieli koko ajan, mutta ne pystyvät olemaan ilman, minä en? Vai onko tosiaan niin, että joillakin se mieliteko loppuu yhteen?
        Kyllä, kyllä minä yritän antaa itselleni lupaa olla normaali, mutta ei minusta taida siihen olla. Monesti useamman raittiin kuukauden jälkeen luulen niin, mutta pikkuhiljaa minun normaalius luisuu entiseen juomatahtiin.
        Eli kai se on se täysraittius minun juttu?
        Eikö joku voi pakottaa minua siihen, vai onko minun tosiaan ihan pakko itse se tajuta?
        Kyllä minulla on jo nyt, muutaman raittiin päivän jälkeen ihan eri olo kuin esim. viikko sitten. Peilistä katsoo ihan erinäköinen naama. Mieli on iloinen, ei masentunut. Työt maistuu ihan toisenlaiselta. Lenkillekin tekee mieli. Jopa ystäviin ja sukulaisiin voisi ottaa yhteyttä.
        Tämmöisenä kun pysyisi elämä, niin eipä olisi hätää.
        Minulla on raittiita ystäviä, ja niitä kohtuukäyttäjiä myös. Yhtään tällaista ei ole kuin minä, tai sitten juovat yhtä salassa kuin minä. Enhän minä kapakoissa kulje juomassa, juon kotona yksin hiljaa, ovet lukossa ja puhelin pois päältä. Mutta kun on niin paljon niitä kaikkia tilaisuuksia juuri niille kohtuukäyttäjille, ja siihen joukkoon minun pitäisi sopia, vaan en sovi. Otan siellä kohtuudella ja tulen kotiin jatkamaan.
        Nyt siis on hyvä olla. Ainoa huono puoli on tietoisuus siitä, että koko ajan tekee mieli ottaa ryyppy. Edes pieni. Tai sitten lasken päiviä siihem että se tilaisuus tulee. Miten ihmeessä saisin päähäni sen, että sitä ei minulle enää tule? Että tämä hyvä olo loppuu siihen ensimmäiseen, jota seuraa toinen, kolmas...
        Kyllä täytyy kokeille tuota lyhyentähtäimen suunnitelmaa: ensin tipaton tammikuu, sitten jatkoa jne. Ja ensin kuitenkin tämä päivä... Ehkä ensi viikonloppu...?
        Onko vaikka jonkun ruoka-allergisen yhtä vaikea luopua kielletystä ruuasta? Vaikka keliaakikko joka ei koskaan saa syödä viljaa, ei yhtään tippaa. Onko vaikeaa oppia olemaan ilman? Tai ei kai leivänsyöntiin samanlaista himoa ole kuin viinaan, ehkä se oli huono vertaus. Mutta kielto on kuitenkin ehdoton, ruisleipää ei saa syödä yhtään. Niin kuin meikäläinen ei saa ottaa alkoholia yhtään. (Yksi tuttava juuri kamppailee vasta todetun keliakian kanssa, siitä tuli mieleen.)
        Mutta minun kamppailu jatkuu. Tällä palstalla saa onneksi rohkaisua siihen, että moni on selvinnyt, vaikka on saman asian kanssa kamppaillut. Sitä en kyllä ole saanut selville, onko yhdestäkään juoposta tullut kohtuukäyttäjää, ilmeisesti ei. Mutta varmaan minustakin voi tulla ihan raitis, miksipä pitäisi osata käyttää kohtuudella?

        uskon, että sinulle sopisi täysraittius. Raitistumiseen on monta tietä. Helppo, tehokas, yksinkertainen, huokea ja joustava tapa on liittyä AA:han.
        Olen alkoholisti ja AA:n jäsen. Tänne sinäkin voit tulla kokoukseen koska tahansa selvinpäin. Ei ole muita vaatimuksia kuin halu lopettaa juominen. Voit kuunnella, miten toiset ovat selvinneet ja voit saada mukaasi luettavaa. Ja erota yhteisöstämme voit milloin tahansa. Ei tarvitse edes kertoa kellekään, senkun jättää palavereissa käynnit ja jatkaa sitten elämää ilman AA:ta tai sen ehdotusten mukaan.
        Täällä moni on minun tavoin huomannut hämmästyen, että alkoholin pakonomainen tarve häviää. Tuhansien suomalaisten kokemus on osoittanut, että kun ei ota ekaa huikkaa, ei tule känniin.

        Mikä estäisi sinua tulemasta mukaan?


      • viivi*
        voipytty kirjoitti:

        uskon, että sinulle sopisi täysraittius. Raitistumiseen on monta tietä. Helppo, tehokas, yksinkertainen, huokea ja joustava tapa on liittyä AA:han.
        Olen alkoholisti ja AA:n jäsen. Tänne sinäkin voit tulla kokoukseen koska tahansa selvinpäin. Ei ole muita vaatimuksia kuin halu lopettaa juominen. Voit kuunnella, miten toiset ovat selvinneet ja voit saada mukaasi luettavaa. Ja erota yhteisöstämme voit milloin tahansa. Ei tarvitse edes kertoa kellekään, senkun jättää palavereissa käynnit ja jatkaa sitten elämää ilman AA:ta tai sen ehdotusten mukaan.
        Täällä moni on minun tavoin huomannut hämmästyen, että alkoholin pakonomainen tarve häviää. Tuhansien suomalaisten kokemus on osoittanut, että kun ei ota ekaa huikkaa, ei tule känniin.

        Mikä estäisi sinua tulemasta mukaan?

        Kun vain jotenkin pääsisin irti ilman AAta.
        Asun pikkukaupungissa ja olen sellaisessa työssä ja monissa muissa yhteisissä jutuissa mukana, että hyvin monet minut tuntevat, ainakin nimi on tiedossa ja naamakin tuttu. Jos menisin oman kaupungin AAhan, siellä olisi tuttuja vastassa. Ja vaikka kukaan ei juoruaisi en haluaisi edes niiden tietävän ongelmastani. En siis uskalla tulla ulos tämän ongelman kanssa, ennemmin yritän yrittää itse.
        Sen olen kyllä nyt tajunnut, että täysraittius on minun juttu. Kohtuukäyttäjää minusta ei tule. Niin monta kertaa olen sen kokeillut. Siis raittiin jakson jälkeen lupaavasti alkavan kohtuukäytön, josta ei tule mitään... Siis ei ainakaan sellaisesta kohtuukäytöstä, että otetaan ruuan kanssa lasi viiniä tai yksi saunakalja ja loputb jää seuraavaan saunakertaan. Onnistuisikohan niin, että joskus aina vaikka juhlassa ottaisi ja sitten olisi pitkät jaksot kokonaan ilman? Siis että ei itse osta kotiin, mutta ottaa jos joku tarjoaa? Tai miksi pitäisi sitten edes juhlassa ottaa?

        Kiitos tosi paljon, että oöet pohdiskellut tätä minun ongelmaani. Samoin suurkiitokset Meriläiselle. Minä oikeasti koen, että saan tukea teiltä, jos toki muiltakin. Tuntee, että joku on selvinnyt, varmaan minäkin!


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Hei Viivi!
        Jos omistaisin viisastenkiven tässä asiassa niin olisin todella rikas :))
        Se on tosi rankka juttu että jokaisen on käytävä ne tuskat kun luopuu siitä rakkaasta ystävästään, tai nyt kirjoitin väärin jotkut ihmiset tajuavat helpostikin, ei se kaikille ole vaikeaa.
        Itse kamppailin pari vuotta sen halun kanssa mutta koska kokemus oli näyttänyt että mihin juominen vie niin pätkin päiviä välillä pienemmiksi siirsin juoman lähtemistä ja puhuin tuskaani ryhmissä.
        Ensimmäistä vuotta en olisi selvinnyt ilman AA:ta mutta kuten kirjoitin jo aiemmin olin todella pohjalla eikä minulla ollut mitään taitoa elää muuta kuin juoden.
        Sinä voit päästä vielä hyvinkin helpolla ja voin sanoa että jos jaksat sinnitellä ottamatta sitä ensimmäistä niin jonain päivänä yhtäkkiä huomaatkin että enää ei tee mieli, ja se on uskomattoman ihana tunne.
        Kun pääsin viimein siitä juomahimosta vuosia sitten niin sen jälkeen se ei ole tullut takaisin.
        Olen käynyt läpi kaiken mahdollisen tänä raitiina aikana mutta viina ei ole tullut mieleen, ei edes mielen viereen.
        Siksikin lähden joka päivä liikkeelle muistuttaen itseäni " ei huikkaa, ei sitä ensimmäistä"
        Ja kaikkea voin tehdä, voin sekoilla ja mokata elämässäni aivan samoin kun ennenkin, mutta kaikki tunteet jotka koen ne on raittiita tunteita, en sotke niihin viinaa enkä pillereitä.
        Yhä edelleen toivon että pysyt meidän raittiiden kelkassa, meitä on paljon.

        Kiitos, Meriläinen, kun kerrot omista kokemuksistasi. Ne auttavat minua uskomaan, että kyllä tämän vaikean alun jälkeen minusta voi vielä tulla ihminen, joka ajattelee muutakin kuin viinaa.
        Kuten jo iolen todennut, ei minusta kohtuukäyttäjää tule. Joko täysraitis tai juoppo.
        Jospa minäkin pääsisin siihen tilaan, että ei tee mieli edes sitä yhtä lasia. Sitten elämä helpottaisi. Ainakin nyt jokainen aamu pirteänä on ihana ilmiö. Joulunaika oli niin rankkaa putkea, että siitä selviäminen on jo voitto itsetunnolle. Kun vaan opin sen, että ei yhtäkään! Tai kunhan saan sen mielen että ei tee edes mieli!


      • 2+16
        viivi* kirjoitti:

        Kun vain jotenkin pääsisin irti ilman AAta.
        Asun pikkukaupungissa ja olen sellaisessa työssä ja monissa muissa yhteisissä jutuissa mukana, että hyvin monet minut tuntevat, ainakin nimi on tiedossa ja naamakin tuttu. Jos menisin oman kaupungin AAhan, siellä olisi tuttuja vastassa. Ja vaikka kukaan ei juoruaisi en haluaisi edes niiden tietävän ongelmastani. En siis uskalla tulla ulos tämän ongelman kanssa, ennemmin yritän yrittää itse.
        Sen olen kyllä nyt tajunnut, että täysraittius on minun juttu. Kohtuukäyttäjää minusta ei tule. Niin monta kertaa olen sen kokeillut. Siis raittiin jakson jälkeen lupaavasti alkavan kohtuukäytön, josta ei tule mitään... Siis ei ainakaan sellaisesta kohtuukäytöstä, että otetaan ruuan kanssa lasi viiniä tai yksi saunakalja ja loputb jää seuraavaan saunakertaan. Onnistuisikohan niin, että joskus aina vaikka juhlassa ottaisi ja sitten olisi pitkät jaksot kokonaan ilman? Siis että ei itse osta kotiin, mutta ottaa jos joku tarjoaa? Tai miksi pitäisi sitten edes juhlassa ottaa?

        Kiitos tosi paljon, että oöet pohdiskellut tätä minun ongelmaani. Samoin suurkiitokset Meriläiselle. Minä oikeasti koen, että saan tukea teiltä, jos toki muiltakin. Tuntee, että joku on selvinnyt, varmaan minäkin!

        Ei se AA muualle leviä, eiväthän muut edes tunne nimeäsi. Etunimenkin voi sanoa miksi haluaa.
        Pienellä kaupungilla minäkin asun ja kukaan ei ole tullut kyselemään. vaikka toisekseen, kyllä minä sanon AAssa olevani, jos kysytään.
        Onhan noita kuuluisia, laulajia, näyttelijöitä, politiikkoja. Mutta ei niitäkään ole iltalehteihin soiteltu.
        Olitko muuten elo- syyskuun aikana Kalliolassa?


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Kun vain jotenkin pääsisin irti ilman AAta.
        Asun pikkukaupungissa ja olen sellaisessa työssä ja monissa muissa yhteisissä jutuissa mukana, että hyvin monet minut tuntevat, ainakin nimi on tiedossa ja naamakin tuttu. Jos menisin oman kaupungin AAhan, siellä olisi tuttuja vastassa. Ja vaikka kukaan ei juoruaisi en haluaisi edes niiden tietävän ongelmastani. En siis uskalla tulla ulos tämän ongelman kanssa, ennemmin yritän yrittää itse.
        Sen olen kyllä nyt tajunnut, että täysraittius on minun juttu. Kohtuukäyttäjää minusta ei tule. Niin monta kertaa olen sen kokeillut. Siis raittiin jakson jälkeen lupaavasti alkavan kohtuukäytön, josta ei tule mitään... Siis ei ainakaan sellaisesta kohtuukäytöstä, että otetaan ruuan kanssa lasi viiniä tai yksi saunakalja ja loputb jää seuraavaan saunakertaan. Onnistuisikohan niin, että joskus aina vaikka juhlassa ottaisi ja sitten olisi pitkät jaksot kokonaan ilman? Siis että ei itse osta kotiin, mutta ottaa jos joku tarjoaa? Tai miksi pitäisi sitten edes juhlassa ottaa?

        Kiitos tosi paljon, että oöet pohdiskellut tätä minun ongelmaani. Samoin suurkiitokset Meriläiselle. Minä oikeasti koen, että saan tukea teiltä, jos toki muiltakin. Tuntee, että joku on selvinnyt, varmaan minäkin!

        Niin minäkin koin ennen kuin löysin tieni AA:han. Tosiasia kuitenkin on, että ryhmässä ihmiset käyvät selviytyäkseen samanlaisesta ongelmasta kuin sinullakin on alkoholista. On hyvin todennäköistä, että suureksi yllätykseksesi tapaat siellä jonkun arvostamasi henkilön. Mutta voi tapahtua, että et tapaa yhtään tuttua. Alkoholisoiduttuaan näet monet ihmiset vaihtavat paikkakuntaa joko päästäkseen vapaammin juomaan tai ajatellessaan, että raitistuminen on mahdollista vain toisella paikkakunnalla. Niinpä kotikaupunkisi aa-laiset saattavat olla sinulle hyvin vieraita.
        Mutta voin kertoa, että minä aikoinaan ilahduin, kun ensimmäisten kuukausien aikana tapasin muutamia tuttuja. Tietenkin olen palavereista saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia. On turvallista, kun sellaisia saa moikata vastaan tullessa tai auton ikkunasta. Heiltä olen myös saanut apua monissa ammatti- ja yksityisasioissa.

        Mielenkiintoinen kysymys sinänsä, tunnetko jo nyt sieltä kotikaupungista aa-laisia?

        Sinun kohtuukäyttösi johtaisi todennäköisesti tuurijuoppouteen eli pitkähköihin raittiisiin jaksoihin ja riistäytyisi sitten välillä rajuihinkin juopotteluihin esim.juhlien yhteydessä. Juhlimaan oppii selvinpäinkin.

        t.voipytty


      • viivi*
        voipytty kirjoitti:

        Niin minäkin koin ennen kuin löysin tieni AA:han. Tosiasia kuitenkin on, että ryhmässä ihmiset käyvät selviytyäkseen samanlaisesta ongelmasta kuin sinullakin on alkoholista. On hyvin todennäköistä, että suureksi yllätykseksesi tapaat siellä jonkun arvostamasi henkilön. Mutta voi tapahtua, että et tapaa yhtään tuttua. Alkoholisoiduttuaan näet monet ihmiset vaihtavat paikkakuntaa joko päästäkseen vapaammin juomaan tai ajatellessaan, että raitistuminen on mahdollista vain toisella paikkakunnalla. Niinpä kotikaupunkisi aa-laiset saattavat olla sinulle hyvin vieraita.
        Mutta voin kertoa, että minä aikoinaan ilahduin, kun ensimmäisten kuukausien aikana tapasin muutamia tuttuja. Tietenkin olen palavereista saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia. On turvallista, kun sellaisia saa moikata vastaan tullessa tai auton ikkunasta. Heiltä olen myös saanut apua monissa ammatti- ja yksityisasioissa.

        Mielenkiintoinen kysymys sinänsä, tunnetko jo nyt sieltä kotikaupungista aa-laisia?

        Sinun kohtuukäyttösi johtaisi todennäköisesti tuurijuoppouteen eli pitkähköihin raittiisiin jaksoihin ja riistäytyisi sitten välillä rajuihinkin juopotteluihin esim.juhlien yhteydessä. Juhlimaan oppii selvinpäinkin.

        t.voipytty

        Tuo sinun toiseksi viimeinen lauseesi on varmasti se realistinen näkymä joka minua odottaa vaihtoehtona täysraittiudelle. Ja juhlimisen jälkeen on vaarana, että se ei sittenkään jää siihen vaan jatkuu. Tai sitten tulee haettua niitä juhlia tavallista tiheämpään. Ei hyvä vaihtoehto.

        Nyt on ensimmäinen lauantai ikuisiin aikoihin yksin, kotona ja selvinpäin. Olen siivonnut ja kerännyt pois joulutavaroita. Väkisin mieleen tulee, kuinka tällaisessa tilanteessa yleensä suuntaan tähän aikaan illasta jo melko tiheästi askeleeni vaatehuoneeseen salapullolleni. Ja aina välillä sitten jääkaapin sallitusta kaljapullosta ryyppy, ettei viina haise, ainakin jos joku muukin on ollut paikalla. Voi kauhea! Tuota se on ollut vuosikaudet, mitä nyt joku tipaton tammikuu tai muutama raitis viikko välissä. Nyt tuntuu pahalta koko ajatus!

        Eipä silti, ei siellä vaatehuoneessa mitään pulloa nyt ole, eikä sen paremmin jääkaapissakaan, ainakaan alkoholipitoista juomapulloa.

        Tunnen muutaman raitistuneen, jotka ovat selvinneet AAn avulla. En tiedä, käyvätkö he siellä vielä, niin läheisiä tuttuja he eivät ole. Mutta hienon tuloksen heissä näen. Paljon syvemmältä lähtivät liikkeelle kuin minä. Tunnen myös yhden, joka ei AAsta ja monista muista hoidoista huolimatta näytä pääsevän kuiville.

        Mutta minä nautin siististä kodista, hiljaisuudesta ja yksinolosta. Selvänä.


      • Hienoa !!
        viivi* kirjoitti:

        Tuo sinun toiseksi viimeinen lauseesi on varmasti se realistinen näkymä joka minua odottaa vaihtoehtona täysraittiudelle. Ja juhlimisen jälkeen on vaarana, että se ei sittenkään jää siihen vaan jatkuu. Tai sitten tulee haettua niitä juhlia tavallista tiheämpään. Ei hyvä vaihtoehto.

        Nyt on ensimmäinen lauantai ikuisiin aikoihin yksin, kotona ja selvinpäin. Olen siivonnut ja kerännyt pois joulutavaroita. Väkisin mieleen tulee, kuinka tällaisessa tilanteessa yleensä suuntaan tähän aikaan illasta jo melko tiheästi askeleeni vaatehuoneeseen salapullolleni. Ja aina välillä sitten jääkaapin sallitusta kaljapullosta ryyppy, ettei viina haise, ainakin jos joku muukin on ollut paikalla. Voi kauhea! Tuota se on ollut vuosikaudet, mitä nyt joku tipaton tammikuu tai muutama raitis viikko välissä. Nyt tuntuu pahalta koko ajatus!

        Eipä silti, ei siellä vaatehuoneessa mitään pulloa nyt ole, eikä sen paremmin jääkaapissakaan, ainakaan alkoholipitoista juomapulloa.

        Tunnen muutaman raitistuneen, jotka ovat selvinneet AAn avulla. En tiedä, käyvätkö he siellä vielä, niin läheisiä tuttuja he eivät ole. Mutta hienon tuloksen heissä näen. Paljon syvemmältä lähtivät liikkeelle kuin minä. Tunnen myös yhden, joka ei AAsta ja monista muista hoidoista huolimatta näytä pääsevän kuiville.

        Mutta minä nautin siististä kodista, hiljaisuudesta ja yksinolosta. Selvänä.

        Sinähän selviät hienosti!

        Onnittelut!

        Alku aina hankalaa, mutta kyllä se siitä.
        Ota huominenkin ihan iisisti ja sitten päivä kerrallaan!

        Hyvää illanjatkoa!


      • Hienoa !!
        viivi* kirjoitti:

        Tuo sinun toiseksi viimeinen lauseesi on varmasti se realistinen näkymä joka minua odottaa vaihtoehtona täysraittiudelle. Ja juhlimisen jälkeen on vaarana, että se ei sittenkään jää siihen vaan jatkuu. Tai sitten tulee haettua niitä juhlia tavallista tiheämpään. Ei hyvä vaihtoehto.

        Nyt on ensimmäinen lauantai ikuisiin aikoihin yksin, kotona ja selvinpäin. Olen siivonnut ja kerännyt pois joulutavaroita. Väkisin mieleen tulee, kuinka tällaisessa tilanteessa yleensä suuntaan tähän aikaan illasta jo melko tiheästi askeleeni vaatehuoneeseen salapullolleni. Ja aina välillä sitten jääkaapin sallitusta kaljapullosta ryyppy, ettei viina haise, ainakin jos joku muukin on ollut paikalla. Voi kauhea! Tuota se on ollut vuosikaudet, mitä nyt joku tipaton tammikuu tai muutama raitis viikko välissä. Nyt tuntuu pahalta koko ajatus!

        Eipä silti, ei siellä vaatehuoneessa mitään pulloa nyt ole, eikä sen paremmin jääkaapissakaan, ainakaan alkoholipitoista juomapulloa.

        Tunnen muutaman raitistuneen, jotka ovat selvinneet AAn avulla. En tiedä, käyvätkö he siellä vielä, niin läheisiä tuttuja he eivät ole. Mutta hienon tuloksen heissä näen. Paljon syvemmältä lähtivät liikkeelle kuin minä. Tunnen myös yhden, joka ei AAsta ja monista muista hoidoista huolimatta näytä pääsevän kuiville.

        Mutta minä nautin siististä kodista, hiljaisuudesta ja yksinolosta. Selvänä.

        Sinähän selviät hienosti!

        Onnittelut!

        Alku aina hankalaa, mutta kyllä se siitä.
        Ota huominenkin ihan iisisti ja sitten päivä kerrallaan!

        Hyvää illanjatkoa!


      • viivi*
        2+16 kirjoitti:

        Ei se AA muualle leviä, eiväthän muut edes tunne nimeäsi. Etunimenkin voi sanoa miksi haluaa.
        Pienellä kaupungilla minäkin asun ja kukaan ei ole tullut kyselemään. vaikka toisekseen, kyllä minä sanon AAssa olevani, jos kysytään.
        Onhan noita kuuluisia, laulajia, näyttelijöitä, politiikkoja. Mutta ei niitäkään ole iltalehteihin soiteltu.
        Olitko muuten elo- syyskuun aikana Kalliolassa?

        Yksinkertaisesti vaan työni ja monet muut sidokset ovat minulla sellaisia että en voi tunnustaa julkisesti olevani alkoholisti. Tietysti, jos menen ihan pohjalle, muu menettää merkityksensä. Tai jos en tästä muuten pääse yli, njiin kai se ihmisenä ja hengissä pysyminen menee ohi työn, kodin, perheenjäsenten maineen ym menettämisen ja vaatii asian tunnustamista.

        Toivon selviäväni ilman hoitoa. Siis en ole ollut hoidossa koskaan enkä hakenut ulkopuolista apua. Ihan itsekseni olen aina rämpinyt juomaputkistani ja kuvitellut selviäväni kohtuukäyttäjänä. Nyt en enää kuvittele. Nyt on putki taas poikki mutta kipeää tekee sen asian tajuaminen että juominen loppuu kokonaan.


      • viivi*
        Hienoa !! kirjoitti:

        Sinähän selviät hienosti!

        Onnittelut!

        Alku aina hankalaa, mutta kyllä se siitä.
        Ota huominenkin ihan iisisti ja sitten päivä kerrallaan!

        Hyvää illanjatkoa!

        Hyvin on ilta mennyt. Vaikka kohta kai minusta tulee sitten nettiriippuvainen, jos nyt tuosta viinariippuvuudesta irti pääsisin.
        Kai se on otettava päivä kerrallaan. Toisaalta näkisin niin mielelläni jo kauas tulevaisuuteen, raittiiseen tulevaisuuteen. Mutta tämä päivä meni taas hyvin, varmaan se huominenkin.


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        Hyvin on ilta mennyt. Vaikka kohta kai minusta tulee sitten nettiriippuvainen, jos nyt tuosta viinariippuvuudesta irti pääsisin.
        Kai se on otettava päivä kerrallaan. Toisaalta näkisin niin mielelläni jo kauas tulevaisuuteen, raittiiseen tulevaisuuteen. Mutta tämä päivä meni taas hyvin, varmaan se huominenkin.

        Moi taas!
        yksikseni minäkin näitä päiviä vietän ja on vaikka kuinka monta viikonloppua, vappua, juhannusta, joulua ja uutta vuotta takana selvin päin.
        Eka vuosi oli sellainen että joutui opettelemaan sen selvin päin olon, tilanne kerrallaan.
        Aina mieleen kun tuli juominen joutui repimään sen halun itsestään kuin juuriltaan olevan puun.
        Tuli helpompia hetkiä välillä ja niistä otin voimaa silloin kun oikein häijyä teki.
        Ajattelin kerran muutkin on viinahimosta päässeet niin munkin on pakko jossain vaiheessa.
        Ja se tuli, se hetki tulee sullekin kun maltat, tää laji vaatii kärsivällisyyttä.
        Ja kärsivällisyys on mulle kaikkein vaikein asia, vieläkin. Tässä sain kärsivällisyyttä päivä kerrallaan, tunti kerrallaan ja minuutti kerrallaan.
        Nyt taistelen muiden juttujen kanssa kärsivällisyydestä mutta koska niissä ei ole henki kyseessä niin aika heikkoa on.
        Sitä nyt vaan peliin kärsivällisyyttä, me muutkin ollaan viinahimosta päässeet kyllä sinäkin.


      • viivi*
        viivi* kirjoitti:

        Yksinkertaisesti vaan työni ja monet muut sidokset ovat minulla sellaisia että en voi tunnustaa julkisesti olevani alkoholisti. Tietysti, jos menen ihan pohjalle, muu menettää merkityksensä. Tai jos en tästä muuten pääse yli, njiin kai se ihmisenä ja hengissä pysyminen menee ohi työn, kodin, perheenjäsenten maineen ym menettämisen ja vaatii asian tunnustamista.

        Toivon selviäväni ilman hoitoa. Siis en ole ollut hoidossa koskaan enkä hakenut ulkopuolista apua. Ihan itsekseni olen aina rämpinyt juomaputkistani ja kuvitellut selviäväni kohtuukäyttäjänä. Nyt en enää kuvittele. Nyt on putki taas poikki mutta kipeää tekee sen asian tajuaminen että juominen loppuu kokonaan.

        Siis en tietenkään tarkoita, että AAhan meneminen veisi maineen. Parempi toki mennä AAhan, selviytyä ihmiseksi ja jatkaa elämää. Ilman muuta hoito, terapia, ryhmän tuki ym ovat todella tärkeitä asioita, joiden avulla pohjalle joutunut saa uuden elämän. Pääsee irti riippuvuudestaan, saa takaisin uskon itseensä, löytää uudelleen tiensä läheistensä luo. Siinäpä sitten ne toisetkin saavat läheisensä takaisin, uutena ihmisenä.
        Totta vimmatusti minullekin olisi hyötyä ryhmästä, jossa voisin kertoa nämä samat asiat, kuulla toisten kertomuksia, saada tukea toisilta, ja ehkä jossain vaiheessa tukea jotakuta toista.
        Mutta minä yritän yksin, tämä palsta ja teidän saman kokeneiden ja tästä selvinneiden kokemukset auttavat minua.
        Tiedän senkin, että läheiseni varmasti pitävät tärkeänä minun paranemistani... tai siis pitäisivät, jos tietäisivät, miten sairas olen. Mutta ainakin kuvittelen, että he eivät tiedä, eivät ainakaan ihan koko totuutta. Siksi haluaisin parantua ennen kuin kukaan huomaa. Ei tulisi sitä järkytystä läheisille, ei ympäristölle.


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Moi taas!
        yksikseni minäkin näitä päiviä vietän ja on vaikka kuinka monta viikonloppua, vappua, juhannusta, joulua ja uutta vuotta takana selvin päin.
        Eka vuosi oli sellainen että joutui opettelemaan sen selvin päin olon, tilanne kerrallaan.
        Aina mieleen kun tuli juominen joutui repimään sen halun itsestään kuin juuriltaan olevan puun.
        Tuli helpompia hetkiä välillä ja niistä otin voimaa silloin kun oikein häijyä teki.
        Ajattelin kerran muutkin on viinahimosta päässeet niin munkin on pakko jossain vaiheessa.
        Ja se tuli, se hetki tulee sullekin kun maltat, tää laji vaatii kärsivällisyyttä.
        Ja kärsivällisyys on mulle kaikkein vaikein asia, vieläkin. Tässä sain kärsivällisyyttä päivä kerrallaan, tunti kerrallaan ja minuutti kerrallaan.
        Nyt taistelen muiden juttujen kanssa kärsivällisyydestä mutta koska niissä ei ole henki kyseessä niin aika heikkoa on.
        Sitä nyt vaan peliin kärsivällisyyttä, me muutkin ollaan viinahimosta päässeet kyllä sinäkin.

        No moi!

        Olipa taas mukava herätä pirteänä kauniiseen talviaamuun. Ei päänsärkyä, ei tukkoisuutta, peilistä katsoivat kirkkaat silmät. Reipas kävelylenkki ja kunnon aamiainen saivat mielen virkeiksi. Ja sitten pitikin jo tulla katsomaan, mitähän tänne palstalle kuuluu.
        Koukkuun voi jäädä tähänkin, ei vain viinaan :-)

        "jos jaksat sinnitellä ottamatta sitä ensimmäistä niin jonain päivänä yhtäkkiä huomaatkin että enää ei tee mieli, ja se on uskomattoman ihana tunne"

        Tuota lausettasi pyörittelen mielessäni koko ajan. Minä jaksan sinnitellä täällä kotona, ainakin aikani. Mutta miten ilmaista asia toisille? Kukaan ei varmasti tiedä, miten iso ongelma alkoholi minulle on. Siis että jos otan vähän, se ei jääkään siihen, vaan siitä seuraa pitkällinen taisto. Tai voi seurata, on se yhteen lasiinkin jäänyt, monestikin. Mutta se aloitus on aina pikkuhiljaa johtanut lipsumiseen, vaikka alku oliskin näyttänyt hienosti onnistuneelta sivistyneeltä alkoholinkäytöltä.

        Eli nyt pitäisi päästä siihen tilaan, että ei tee mieli. Silloin varmaan osaa myös kieltäytyä luontevasti.
        Niissä tilaisuuksissa, joissa liikun, pääosa ihmisistä näyttää osaavan ottaa alkoholia hillitysti. Mutta niin minustakin voisi julkisesti päätellä, vaikka totuus on toisenlainen. Liekö heilläkin? On myös ihmisiä, jotka eivät ota alkoholia lainkaan. Ei se sen kummempaa ihmetystä aiheuta. On myös pariskuntia, joista tilaisuudessa toinen ottaa, toinen ajaa. Yleensä mies ottaa, nainen ajaa, mutta on myös pariskuntia päinvastoin tai vuorotellen.
        Mutta kännääjiä ei näy, ehkä menevät kotiin kuten minä. Viime aikoina olenkin paljon linnoittautunut kotiin juuri siksi, että täällä saa juoda rauhassa, kontrolloimatta lopputulosta.

        Kärsivällisyyttähän tässä tietysti vaaditaan. Olisi vaan niin mukava huomata heti, että minähän pärjään, olen raitis! Pyyhkiä pois ne liki kolme vuosikymmentä, jotka olen viinaa käyttänyt, enemmän tai vähemmän, koko ajan lisääntyvässä määrin. Voiko palata sellaiseen tunteeseen, että en ole koskaan viinaa ottanutkaan? Mitähän jälkiä se on jo minuunn jättänyt? Ulkoisesti ei ehkä niin paljoa, kyllä nämä rypyt ja vyötärömakkarat ovat myös iän aikaansaamia. Mutta päässä? No, se mikä on mennyt, on mennyt, mutta enempää en haluaisi tuhota enää.

        Nyt olenn opetellut olemaan selvä pari viikonloppua. Jos tämä tästä jatkuu näin hyvin, on seuraava isompi koetus talvilomamatka, miten siitä selviän. Ja tosi hankalia ovat kesäloman alut, saattaa mennä pari ensimmäistä viikkoa ihan hukkaan viinan kanssa läträtessä. Mutta jospa tähän oppii :-)


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        No moi!

        Olipa taas mukava herätä pirteänä kauniiseen talviaamuun. Ei päänsärkyä, ei tukkoisuutta, peilistä katsoivat kirkkaat silmät. Reipas kävelylenkki ja kunnon aamiainen saivat mielen virkeiksi. Ja sitten pitikin jo tulla katsomaan, mitähän tänne palstalle kuuluu.
        Koukkuun voi jäädä tähänkin, ei vain viinaan :-)

        "jos jaksat sinnitellä ottamatta sitä ensimmäistä niin jonain päivänä yhtäkkiä huomaatkin että enää ei tee mieli, ja se on uskomattoman ihana tunne"

        Tuota lausettasi pyörittelen mielessäni koko ajan. Minä jaksan sinnitellä täällä kotona, ainakin aikani. Mutta miten ilmaista asia toisille? Kukaan ei varmasti tiedä, miten iso ongelma alkoholi minulle on. Siis että jos otan vähän, se ei jääkään siihen, vaan siitä seuraa pitkällinen taisto. Tai voi seurata, on se yhteen lasiinkin jäänyt, monestikin. Mutta se aloitus on aina pikkuhiljaa johtanut lipsumiseen, vaikka alku oliskin näyttänyt hienosti onnistuneelta sivistyneeltä alkoholinkäytöltä.

        Eli nyt pitäisi päästä siihen tilaan, että ei tee mieli. Silloin varmaan osaa myös kieltäytyä luontevasti.
        Niissä tilaisuuksissa, joissa liikun, pääosa ihmisistä näyttää osaavan ottaa alkoholia hillitysti. Mutta niin minustakin voisi julkisesti päätellä, vaikka totuus on toisenlainen. Liekö heilläkin? On myös ihmisiä, jotka eivät ota alkoholia lainkaan. Ei se sen kummempaa ihmetystä aiheuta. On myös pariskuntia, joista tilaisuudessa toinen ottaa, toinen ajaa. Yleensä mies ottaa, nainen ajaa, mutta on myös pariskuntia päinvastoin tai vuorotellen.
        Mutta kännääjiä ei näy, ehkä menevät kotiin kuten minä. Viime aikoina olenkin paljon linnoittautunut kotiin juuri siksi, että täällä saa juoda rauhassa, kontrolloimatta lopputulosta.

        Kärsivällisyyttähän tässä tietysti vaaditaan. Olisi vaan niin mukava huomata heti, että minähän pärjään, olen raitis! Pyyhkiä pois ne liki kolme vuosikymmentä, jotka olen viinaa käyttänyt, enemmän tai vähemmän, koko ajan lisääntyvässä määrin. Voiko palata sellaiseen tunteeseen, että en ole koskaan viinaa ottanutkaan? Mitähän jälkiä se on jo minuunn jättänyt? Ulkoisesti ei ehkä niin paljoa, kyllä nämä rypyt ja vyötärömakkarat ovat myös iän aikaansaamia. Mutta päässä? No, se mikä on mennyt, on mennyt, mutta enempää en haluaisi tuhota enää.

        Nyt olenn opetellut olemaan selvä pari viikonloppua. Jos tämä tästä jatkuu näin hyvin, on seuraava isompi koetus talvilomamatka, miten siitä selviän. Ja tosi hankalia ovat kesäloman alut, saattaa mennä pari ensimmäistä viikkoa ihan hukkaan viinan kanssa läträtessä. Mutta jospa tähän oppii :-)

        Totta on, kun kirjoitit, että ei se kummastusta aiheuta, jos joku ei juo joissain tilaisuuksissa, missä joku toinen saattaa ottaa hillitysti. Sellaisissa tilaisuuksissa sinulla on oiva mahdollisuus seurustella juuri niiden raittiiden ihmisten kanssa. Ja huomaat, että yhteys toisiin voi syntyä ilman alkoholiakin.

        Menneisyys on tietenkin jättänyt jälkensä sinuun, pois niitä ei voi pyyhkiä, mutta niiden jälkien kanssa voit oppia elämään. Alkoholismi on sairaus, ja voit antaa itsellesi anteeksi sellaisessa tilassa tehdyt asiat ja sopia niiden kanssa, jotka ovat kärsineet juomisestasi. Tänään vastuu raittiudestasi kuitenkin on itselläsi.
        Suosittelen luettavaksesi kirjaa Nimettömät Alkoholistit.

        Raitis ja työntäyteinen viikonloppu on takanani, ja nyt voin ottaa pari päivää lokoisammin. Raittiina haluan tänäänkin olla ja tavata muutamia raittiita tovereitani. Heistä on ollut suuri apu ja paljon iloa.

        Hyvää työviikkoa sinulle ja raittiutta päivä kerrallaan!


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        No moi!

        Olipa taas mukava herätä pirteänä kauniiseen talviaamuun. Ei päänsärkyä, ei tukkoisuutta, peilistä katsoivat kirkkaat silmät. Reipas kävelylenkki ja kunnon aamiainen saivat mielen virkeiksi. Ja sitten pitikin jo tulla katsomaan, mitähän tänne palstalle kuuluu.
        Koukkuun voi jäädä tähänkin, ei vain viinaan :-)

        "jos jaksat sinnitellä ottamatta sitä ensimmäistä niin jonain päivänä yhtäkkiä huomaatkin että enää ei tee mieli, ja se on uskomattoman ihana tunne"

        Tuota lausettasi pyörittelen mielessäni koko ajan. Minä jaksan sinnitellä täällä kotona, ainakin aikani. Mutta miten ilmaista asia toisille? Kukaan ei varmasti tiedä, miten iso ongelma alkoholi minulle on. Siis että jos otan vähän, se ei jääkään siihen, vaan siitä seuraa pitkällinen taisto. Tai voi seurata, on se yhteen lasiinkin jäänyt, monestikin. Mutta se aloitus on aina pikkuhiljaa johtanut lipsumiseen, vaikka alku oliskin näyttänyt hienosti onnistuneelta sivistyneeltä alkoholinkäytöltä.

        Eli nyt pitäisi päästä siihen tilaan, että ei tee mieli. Silloin varmaan osaa myös kieltäytyä luontevasti.
        Niissä tilaisuuksissa, joissa liikun, pääosa ihmisistä näyttää osaavan ottaa alkoholia hillitysti. Mutta niin minustakin voisi julkisesti päätellä, vaikka totuus on toisenlainen. Liekö heilläkin? On myös ihmisiä, jotka eivät ota alkoholia lainkaan. Ei se sen kummempaa ihmetystä aiheuta. On myös pariskuntia, joista tilaisuudessa toinen ottaa, toinen ajaa. Yleensä mies ottaa, nainen ajaa, mutta on myös pariskuntia päinvastoin tai vuorotellen.
        Mutta kännääjiä ei näy, ehkä menevät kotiin kuten minä. Viime aikoina olenkin paljon linnoittautunut kotiin juuri siksi, että täällä saa juoda rauhassa, kontrolloimatta lopputulosta.

        Kärsivällisyyttähän tässä tietysti vaaditaan. Olisi vaan niin mukava huomata heti, että minähän pärjään, olen raitis! Pyyhkiä pois ne liki kolme vuosikymmentä, jotka olen viinaa käyttänyt, enemmän tai vähemmän, koko ajan lisääntyvässä määrin. Voiko palata sellaiseen tunteeseen, että en ole koskaan viinaa ottanutkaan? Mitähän jälkiä se on jo minuunn jättänyt? Ulkoisesti ei ehkä niin paljoa, kyllä nämä rypyt ja vyötärömakkarat ovat myös iän aikaansaamia. Mutta päässä? No, se mikä on mennyt, on mennyt, mutta enempää en haluaisi tuhota enää.

        Nyt olenn opetellut olemaan selvä pari viikonloppua. Jos tämä tästä jatkuu näin hyvin, on seuraava isompi koetus talvilomamatka, miten siitä selviän. Ja tosi hankalia ovat kesäloman alut, saattaa mennä pari ensimmäistä viikkoa ihan hukkaan viinan kanssa läträtessä. Mutta jospa tähän oppii :-)

        No moi!
        Taas yksi päivä töissä pitkän vapaan jälkeen (lomautus)
        Kyllä siellä tais olla niitäkin joille oli maistunut muukin kun lähdevesi, kyllä mulla oli hyvä olla ;))

        Silloin kun mie läksin AA;han luulin ettei siellä ketään tuttuja ole mutta, yllätys yllätys, niitä oli ja sellaisia kenellä en olis koskaan luullut a-ongelmaa olevankaan. Se oli hauskaa kun tajusi että ollaan aika samanlaisia ja sitten ne suhteet muuttui jotenkin upeiksi, kun siellä pikkuhiljaa uskalsin itseäni aukaista.
        Alussa en puhunut sanaakaan, kuuntelin vaan. Mutta loppujen lopuksi oli pakko kun tajusin että voin saada sieltä paljon enemmän kun siihen asti olin saanut.

        Se ajatus ettei muut huomaa juomista on lähimpien kohdalla yleensä harhaa, läheiset ihmiset näkee paljon enemmän kun kertookaan. Itsekin luulin huijaavani omiani mutta kun siitä jälkeenpäin keskusteltiin sain kuultavakseni ihan esimerkkejä että silloin ja silloinkin. Minulta kysyttiin luulitko tosissas meitä ihan tyhmiksi. Kyllä minä luulin kun kukaan ei mitään sanonut, eikä silloin niitä hiljaisia eleitä huomannut.

        Mutta nyt taas uusi viikko alussa. Hyvää työviikkoa sinulle.


      • viivi*
        voipytty kirjoitti:

        Totta on, kun kirjoitit, että ei se kummastusta aiheuta, jos joku ei juo joissain tilaisuuksissa, missä joku toinen saattaa ottaa hillitysti. Sellaisissa tilaisuuksissa sinulla on oiva mahdollisuus seurustella juuri niiden raittiiden ihmisten kanssa. Ja huomaat, että yhteys toisiin voi syntyä ilman alkoholiakin.

        Menneisyys on tietenkin jättänyt jälkensä sinuun, pois niitä ei voi pyyhkiä, mutta niiden jälkien kanssa voit oppia elämään. Alkoholismi on sairaus, ja voit antaa itsellesi anteeksi sellaisessa tilassa tehdyt asiat ja sopia niiden kanssa, jotka ovat kärsineet juomisestasi. Tänään vastuu raittiudestasi kuitenkin on itselläsi.
        Suosittelen luettavaksesi kirjaa Nimettömät Alkoholistit.

        Raitis ja työntäyteinen viikonloppu on takanani, ja nyt voin ottaa pari päivää lokoisammin. Raittiina haluan tänäänkin olla ja tavata muutamia raittiita tovereitani. Heistä on ollut suuri apu ja paljon iloa.

        Hyvää työviikkoa sinulle ja raittiutta päivä kerrallaan!

        Niin alkoi tämäkin työviikko. Jotenkin oli tosi mukava mennä töihin maanantaiaamuna, reippaana ja iloisena. Ei alkoholi minulle ole varsinaisesti työongelmia aiheuttanut koskaan, aina olen selvänä töihin mennyt. Mutta tietysti on väsynyt olo, jos on kaksi iltaa juonut ja päivän parannellut itseään, vaikka työaamuna jo selvä olisikin. Ja näkyyhän se kasvoissa, koko olemuksessa. Ja ennen muuta se morkkis!
        Nyt oli kiva mennä, vaikka päivä olikin raskas. Työni on monesti sekä henkisesti että fyysisestikin raskasta, ja ehkä sekin on antanut lisäpotkua perjantai-illan juomiseen. Halu unohtaa kaikki. No, nyt olen huomannut, että voi ne työhuolet viikonlopuksi unohtaa ilman viinaakin.
        Kyllähän niitä on monia juttuja, jotka menneisyydessä harmittavat. Siis viinan kanssa aikaansaatuja. Mutta ei nyt mitään maata mullistavaa, joten ehkä tästä vielä ihmisten kirjoihin pääsee.
        Voi että kun selviäisi jatkossakin näin hyvin. Jotenkin tuntuu siltä, että oma tarve juomiseen on vähentynyt, mutta suuressa heikkoudessa pelottaa juuri ne tilanteet, joissa sanon "kiitos ei". No, on tässä toki jo sellainenkin eteen tullut, ja siitä selvisin hyvin auton varjolla.
        Minulle kaikkein läheisinkin ihminen viettää nyt tipatonta tammikuuta. Mutta hän tuskin jatkaa tipattomuutta, hänellä ei ole ongelmia alkoholin kanssa. Miten hänelle sanon, että hei, en ota helmikuussakaan? Enkä maalis- enkä huhtikuussa. Jaa-a. On se kumma, että tällaisia joutuu miettimään. Mutta mietinpä kuitenkin, ja täällä näitä ajatuksia on kiva peilata toisten ajatuksiin.


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        No moi!
        Taas yksi päivä töissä pitkän vapaan jälkeen (lomautus)
        Kyllä siellä tais olla niitäkin joille oli maistunut muukin kun lähdevesi, kyllä mulla oli hyvä olla ;))

        Silloin kun mie läksin AA;han luulin ettei siellä ketään tuttuja ole mutta, yllätys yllätys, niitä oli ja sellaisia kenellä en olis koskaan luullut a-ongelmaa olevankaan. Se oli hauskaa kun tajusi että ollaan aika samanlaisia ja sitten ne suhteet muuttui jotenkin upeiksi, kun siellä pikkuhiljaa uskalsin itseäni aukaista.
        Alussa en puhunut sanaakaan, kuuntelin vaan. Mutta loppujen lopuksi oli pakko kun tajusin että voin saada sieltä paljon enemmän kun siihen asti olin saanut.

        Se ajatus ettei muut huomaa juomista on lähimpien kohdalla yleensä harhaa, läheiset ihmiset näkee paljon enemmän kun kertookaan. Itsekin luulin huijaavani omiani mutta kun siitä jälkeenpäin keskusteltiin sain kuultavakseni ihan esimerkkejä että silloin ja silloinkin. Minulta kysyttiin luulitko tosissas meitä ihan tyhmiksi. Kyllä minä luulin kun kukaan ei mitään sanonut, eikä silloin niitä hiljaisia eleitä huomannut.

        Mutta nyt taas uusi viikko alussa. Hyvää työviikkoa sinulle.

        Totta on tuo huomaaminen, kyllä sen sittenkin taitaa huomata... Siis läheisen juomisen, vaikka ei siitä sanoisikaan.
        Kävi nimittäin eilen tilanne, jota jäin tosissaan miettimään.
        Pitkästä aikaa menin tuttavani luona käymään. Keskellä sunnuntaipäivää. Tosin tuttavani on tällä hetkellä työtön, joten viikonpäivällä tai kellonajalla ei ole väliä. Hän otti minut iloisena vastaan. Mutta yllätys yllätys: normaalin haudutetun teekupposen asemasta hän toikin minulle lasin punaviiniä. Ajattelin että hups, mutta onneksi olin autolla joten minun ei tarvinnut selittää mitään. Pystyin kieltäytymään "kunniallisesti". Mutta siinä jutellessamme huomasin, että hän olikin varmaan ottanut jo muutaman lasin ennen minun tuloa, ja sen tunnin aikana, mitä siellä olin, taisi mennä pullo tyhjäksi. Tuntui jotenkin pahalta katsella häntä, vaikka mistään juopottelusta ei varmaan ollut kyse. Vai oliko? Hän varmaan itse oli siinä käsityksessä, että on ihan tavallinen eikä hänestä huomaa pikku juomista. Minä sen kyllä huomasin. Ehkä olin yliherkkä. Mutta en tullut kateelliseksi ollenkaan!

        Kyllä minusta varmasti on huomannut, miten paljon olen ottanut. Voi minua, mitä surua olen läheisilleni aiheuttanut. Ja ne turhat sanaharkat, riidat, väärinymmärrykset...
        Mutta, olisivatkohan nuo nyt minulle jo historiaa?

        Koko ajan hoen itselleni, että niin moni muukin on pystynyt, pystyn minäkin!


      • Wagner*
        viivi* kirjoitti:

        Totta on tuo huomaaminen, kyllä sen sittenkin taitaa huomata... Siis läheisen juomisen, vaikka ei siitä sanoisikaan.
        Kävi nimittäin eilen tilanne, jota jäin tosissaan miettimään.
        Pitkästä aikaa menin tuttavani luona käymään. Keskellä sunnuntaipäivää. Tosin tuttavani on tällä hetkellä työtön, joten viikonpäivällä tai kellonajalla ei ole väliä. Hän otti minut iloisena vastaan. Mutta yllätys yllätys: normaalin haudutetun teekupposen asemasta hän toikin minulle lasin punaviiniä. Ajattelin että hups, mutta onneksi olin autolla joten minun ei tarvinnut selittää mitään. Pystyin kieltäytymään "kunniallisesti". Mutta siinä jutellessamme huomasin, että hän olikin varmaan ottanut jo muutaman lasin ennen minun tuloa, ja sen tunnin aikana, mitä siellä olin, taisi mennä pullo tyhjäksi. Tuntui jotenkin pahalta katsella häntä, vaikka mistään juopottelusta ei varmaan ollut kyse. Vai oliko? Hän varmaan itse oli siinä käsityksessä, että on ihan tavallinen eikä hänestä huomaa pikku juomista. Minä sen kyllä huomasin. Ehkä olin yliherkkä. Mutta en tullut kateelliseksi ollenkaan!

        Kyllä minusta varmasti on huomannut, miten paljon olen ottanut. Voi minua, mitä surua olen läheisilleni aiheuttanut. Ja ne turhat sanaharkat, riidat, väärinymmärrykset...
        Mutta, olisivatkohan nuo nyt minulle jo historiaa?

        Koko ajan hoen itselleni, että niin moni muukin on pystynyt, pystyn minäkin!

        Kyllä sä viivi pystyt olemaan raittiina ja vieläpä ihan omavoimaisesti. Pysyt vaan päätöksessäsi ja annat ajan kulua, niin huomaat miten helppoa se on, usko pois..


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Niin alkoi tämäkin työviikko. Jotenkin oli tosi mukava mennä töihin maanantaiaamuna, reippaana ja iloisena. Ei alkoholi minulle ole varsinaisesti työongelmia aiheuttanut koskaan, aina olen selvänä töihin mennyt. Mutta tietysti on väsynyt olo, jos on kaksi iltaa juonut ja päivän parannellut itseään, vaikka työaamuna jo selvä olisikin. Ja näkyyhän se kasvoissa, koko olemuksessa. Ja ennen muuta se morkkis!
        Nyt oli kiva mennä, vaikka päivä olikin raskas. Työni on monesti sekä henkisesti että fyysisestikin raskasta, ja ehkä sekin on antanut lisäpotkua perjantai-illan juomiseen. Halu unohtaa kaikki. No, nyt olen huomannut, että voi ne työhuolet viikonlopuksi unohtaa ilman viinaakin.
        Kyllähän niitä on monia juttuja, jotka menneisyydessä harmittavat. Siis viinan kanssa aikaansaatuja. Mutta ei nyt mitään maata mullistavaa, joten ehkä tästä vielä ihmisten kirjoihin pääsee.
        Voi että kun selviäisi jatkossakin näin hyvin. Jotenkin tuntuu siltä, että oma tarve juomiseen on vähentynyt, mutta suuressa heikkoudessa pelottaa juuri ne tilanteet, joissa sanon "kiitos ei". No, on tässä toki jo sellainenkin eteen tullut, ja siitä selvisin hyvin auton varjolla.
        Minulle kaikkein läheisinkin ihminen viettää nyt tipatonta tammikuuta. Mutta hän tuskin jatkaa tipattomuutta, hänellä ei ole ongelmia alkoholin kanssa. Miten hänelle sanon, että hei, en ota helmikuussakaan? Enkä maalis- enkä huhtikuussa. Jaa-a. On se kumma, että tällaisia joutuu miettimään. Mutta mietinpä kuitenkin, ja täällä näitä ajatuksia on kiva peilata toisten ajatuksiin.

        Viimeisessä kappaleessa ihmettelet, miten sanot ettet ota helmikuussakaan. Kuitenkin, tänään riittää kun sanot, että et ota TÄNÄÄN. Sillä keinolla pysyy raittiina.

        Tällaista populismia eli monimutkaiseen ongelmaan yksinkertainen ratkaisu.


      • viivi*
        voipytty kirjoitti:

        Viimeisessä kappaleessa ihmettelet, miten sanot ettet ota helmikuussakaan. Kuitenkin, tänään riittää kun sanot, että et ota TÄNÄÄN. Sillä keinolla pysyy raittiina.

        Tällaista populismia eli monimutkaiseen ongelmaan yksinkertainen ratkaisu.

        Tänään en ota. Se riittää nyt.
        Minä vain olen niin kärsimätön, että haluaisin nähdä tulevaisuuteen niin, että vuosien kuluttuakin sanon että tänään en ota. Tai mieluummin niin, että sitä ei tarvitsisi sanoa, se olisi vain itsestäänselvyys.


      • viivi*
        Wagner* kirjoitti:

        Kyllä sä viivi pystyt olemaan raittiina ja vieläpä ihan omavoimaisesti. Pysyt vaan päätöksessäsi ja annat ajan kulua, niin huomaat miten helppoa se on, usko pois..

        Helppohan minun on selviytyä, kun saan niin paljon taustatukea ja myötätuntoa pyrkimykselleni. Eikä tässä kai ole oikein vara retkahtaakaan, miten sen teille selittäisin :-)
        Vitsi vitsi, mutta totta toinen puoli. Helpottaa oloa kun saa kirjoittaa tänne ja saa vielä positiivista ja kannustavaa palautetta. Eli jokainen ilta, jolloin pystyn sanomaan, että tänään en juonut, on voitto, johon mm. tämän palstan kirjoittajat ovat minua luotsanneet. Ja jokainen aamu, jolloin sanon itselleni, että tänään en juo, on minulle haaste, johon toistaiseksi olen pystynyt vastaamaan. Pontta tavoitteelleni saan myös omalta peilikuvaltani, joka iloisena ja pirteänä - vaikkakin jo kypsään ikään ehtineenä ja elämää nähneenä - vakuuttaa minulle sen olevan mahdollista, minullekin.


    • Essuli

      Hitto vie! löysin ihmisen joka puhuu samasta asiasta ja samalla tavalla...on touhunnut asioitaan juuri samoin kun minä.. Meillä voisi olla paljon puhumista keskenään. Tuo sinun tarinasi oli kuin minun elämästä! Jos haluat jutella otetaan yhteytttä! Minulla on täällä nimimerrki Essuli!

      • viivi*

        Sen minäkin olen huomannut, että moni muukin näyttää eläneen samoja kuvioita kuin minä. Lohdullista sinänsä. Ja kaikkein lohduttavinta on tietysti se, että tässä omaa ongelmaa prosessoidessa on saanut huomata, että moni on tästä myös selvinnyt. Niiden joukkoon minäkin haluan päästä!

        Mitenkän sinun elämäsi sujuu tällä hetkellä? Jos luet tämän ketjun saat tietää, miten minulla on tuon aloitustekstin jälkeen mennyt. Pyrkimykseni raitistumiseen on kova.

        Mielellänihän minä voin tätä ongelmaani purkaa jonkun kanssa täällä nettipalstalla, ja olen sitä jo viimeiset kaksi viikkoa tehnytkin.

        Tällä hetkellä minulle siis kuuluu hyvää, joskin tiedän tulevaisuuden olevan vähintäänkin haasteellinen. Entä sinä, mitä sinulle kuuluu?


    • Raittiutta

      Tuttua tekstiä, pullon piilotusta, juomisen salailua, puhelin kiinni jne. Itse kärsin juomisestani monia vuosia. Join niin kauan kuin tuli tosi tarve etsiä apua. Avun hakeminen naisella on vaikeampaa, minulle se ei ole koskaan ollut. Sekin voi kyllä olla tekosyy, ettei uskalla hakea apua, koska silloinhan saa rauhassa olla rakkaan pullonsa kanssa ja jatkaa juomista. Sinun juomisesi on alkoholistista. Sanot, että "niin pitkällä en sentään vielä ole", mutta alkoholismi on hitaasti etenevä sairaus, joten kohta olet "pitkällä", ellet hae apua. On erittäin hyvä, että tiedostat ongelmasi, sairautesi. Itse kävin lopulta Minnesotahoidon, ennenkuin oli myöhäistä, se pelasti minut. Juomisenhimo katosi oikeanlaisen hoidon tuloksena. Ole varovainen, tarkkaile juomistasi, se on todella salakavala kaveri. "Annat pikkusormen, vie lopulta koko käden." Rohkeutta ja voimia elämääsi! Raitistuminen ei onnistu, ellei sitä 100 % itse halua! Saat tietoa itseäsi askarruttaviin kysymyksiin, kun käyt osoitteesa www.minnesotahoito.fi

      • viivi*

        Näiden parin viikon aikana, jotka tänne olen kirjoitellut, olen huomannut, että en todellakaan ole ainoa laatuani. En edes ainoa nainen. Onneksi ja valitettavasti.

        Jos jaksat lueskella tämän ketjun läpi voit huomata, että kovasti olen ponnistellut raitistumiseni eteen. Reilut kaksi viikkoa on nyt mennyt hyvin. Mieli on virkeä. Talossa ei ole pulloja. Saamani vastaukset ovat tukeneet minua. Yritän selvitä omin voimin. Ja sen olen tajunnut, että minun vaihtoehtoni ovat täysraittius tai juoppous. Valitsen mieluummin sen ensimmäisen, johon nyt kovasti tähtään. Vielä en voi sanoa, että kaikki juomahalut olisivat pois. Tai juomahalut ovat pois, mutta silti on jotenkin haikea mieli. Nyt teen kai surutyötä viinan suhteen, pyyhin sitä pois elämästäni. Mutta vakaa aikomukseni on selviytyä ihmisten kirjoihin ennen kuin ihan kokonaan tipahdan sieltä pois!


    • voipytty

      pärjäillyt ja mikä on iltaohjelmasi? Raittiina toivottavasti pääset nukkumaan ja aamulla reippaana liikkeelle.

      • viivi*

        Hyvin on päivä mennyt. Itse asiassa työn merkeissä tähän saakka. Nyt sitten muutama tunti lepoa ja uudestaan työmaalle. Raittiina pääsen nukkumaan ja virkeänä saan aamulla herätä.
        Aamulla katsoin peiliin ja lupasin itselleni: tänään en juo. Nyt voin katsoa peiliin ja todeta: tänään en juonut.
        Hyvä homma!


    • Meriläinen

      Huomaatko kuinka päivät muuttuvat viikoiksi :))
      Pikkuhiljaa on kauempana siitä viimeisestä huikasta ja edessä on lupaava tulevaisuus.
      Kiva nähdä että pysyt mukana.

      • viivi*

        Niinpä ovat tehneet. Kolmas viikko jo menossa. Itse asiassa tällä hetkellä viinaa ei tee edes mieli. Pelkään kuitenkin, että se hetki tulee, ja silloin muistan kaiken, mitä täällä on minulle kirjoitettu. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt sen, että yksi ryyppy on minulle liikaa. En siis edes ajattele niin, että olen nyt niin ja niin monta päivää, viikkoa tai kuukautta ilman ja sitten saan aloittaa sivistyneen juomisen. Oikeastaan tuntuu paljon helpommalta ajatella näin.
        Tänään en juonut. Huomenna on uusi päivä uusine kujeineen!
        Kyllä minä täällä mukana pysyn. Jospa joskus minäkin voisin rohkaista toisia omilla kokemuksillani.


      • voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Niinpä ovat tehneet. Kolmas viikko jo menossa. Itse asiassa tällä hetkellä viinaa ei tee edes mieli. Pelkään kuitenkin, että se hetki tulee, ja silloin muistan kaiken, mitä täällä on minulle kirjoitettu. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt sen, että yksi ryyppy on minulle liikaa. En siis edes ajattele niin, että olen nyt niin ja niin monta päivää, viikkoa tai kuukautta ilman ja sitten saan aloittaa sivistyneen juomisen. Oikeastaan tuntuu paljon helpommalta ajatella näin.
        Tänään en juonut. Huomenna on uusi päivä uusine kujeineen!
        Kyllä minä täällä mukana pysyn. Jospa joskus minäkin voisin rohkaista toisia omilla kokemuksillani.

        vaan mukana! Tärkeä oivallus sinulta on se, että yksi ryyppy on liikaa. Jos tulee hetki, kun tekee viinaa mieli, soita sellaiselle, jonka tiedät raitistuneen. Ja aina voit soittaa ihan nimettömänä AA Auttavaan puhelimeen 09-750200. Siellä on aamusta iltaan vastaamassa raitistunut alkoholisti. Soitto sinne tai oman kaupunkisi AA auttavaan puhelimeen, ja olet autettu.
        Olen varma, että jo nyt sinun kokemuksesi ovat olleet avuksi monelle.


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        Niinpä ovat tehneet. Kolmas viikko jo menossa. Itse asiassa tällä hetkellä viinaa ei tee edes mieli. Pelkään kuitenkin, että se hetki tulee, ja silloin muistan kaiken, mitä täällä on minulle kirjoitettu. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt sen, että yksi ryyppy on minulle liikaa. En siis edes ajattele niin, että olen nyt niin ja niin monta päivää, viikkoa tai kuukautta ilman ja sitten saan aloittaa sivistyneen juomisen. Oikeastaan tuntuu paljon helpommalta ajatella näin.
        Tänään en juonut. Huomenna on uusi päivä uusine kujeineen!
        Kyllä minä täällä mukana pysyn. Jospa joskus minäkin voisin rohkaista toisia omilla kokemuksillani.

        Hyvää ja Raitista viikonloppua Viivi :))

        Mie suosittelen tota voipytyn ajatusta jos tiukka viinanhimo tulee, soitto vaikka AA:n auttavaan.
        Tai jollekin raittiille ystävälle että saat ajatukset pois viinanhimosta.
        Itse jouduin aikoinaan pätkimään yhden päivän siten että soitin AA-ystävälle; Mitä teen , viinan himo on hirmuinen.
        Ystävä sanoi, mene suihkuun ja soita sitten tänne. Tein niin, ja sanoin ei helpota, mitä teen.
        Tee ruokaa ja syö ja soita sitten tänne.
        Tällä tavalla pääsin iltaan enkä mennyt juomaan vaikka oli hirveä tuska päällä.

        Jos tiukkaa tulee, pätki päivää ja tee jotakin, parasta olisi päästä puhumaan jollekin joka sen ymmärtää.
        Oikein hyvää iltaa sinulle.


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Hyvää ja Raitista viikonloppua Viivi :))

        Mie suosittelen tota voipytyn ajatusta jos tiukka viinanhimo tulee, soitto vaikka AA:n auttavaan.
        Tai jollekin raittiille ystävälle että saat ajatukset pois viinanhimosta.
        Itse jouduin aikoinaan pätkimään yhden päivän siten että soitin AA-ystävälle; Mitä teen , viinan himo on hirmuinen.
        Ystävä sanoi, mene suihkuun ja soita sitten tänne. Tein niin, ja sanoin ei helpota, mitä teen.
        Tee ruokaa ja syö ja soita sitten tänne.
        Tällä tavalla pääsin iltaan enkä mennyt juomaan vaikka oli hirveä tuska päällä.

        Jos tiukkaa tulee, pätki päivää ja tee jotakin, parasta olisi päästä puhumaan jollekin joka sen ymmärtää.
        Oikein hyvää iltaa sinulle.

        Meriläinen ja voipytty!

        Kiitos taas tuesta. Oikein ihmettelen, mikä saa teidät päivä päivältä uhraamaan ajatuksianne minulle ja raitistumispyrkimyksilleni. Mahtavaa se on, tosi mahtavaa! Tunnen, että tällä minun jutulla on merkitystä jollekin muullekin kuin minulle. Se on iso asia. Kiitos!

        Ihan hyvin on tämä ilta mennyt, perjantai-ilta selvinpäin. Töissä meni taas pitkään. Kotona olen touhuillut monia rästiin jääneitä pikkuhommia, joita viinanhuuruisina viikonloppuina en ole edes pitänyt tärkeinä.

        Viinanhimo ei ole vielä iskenyt. Edes viikonlopun ruokia kaupasta hakiessa ei tullut mieleenikään poiketa viereiseen Alkoon. Vasta kotona autoa tyhjentäessäni tajusin, että viinakassi puuttuu. Ei haitannut.

        Mutta en kyllä kuvittelekaan, etteikö se iskisi, viinanhimo. Kiitos ohjeista sen voittamiseen. Pitääpä laittaa korvan taakse! Onneksi minulla on ihmisiä, joille voin soittaa. Jos en viinasta ja sen himosta puhuisikaan, niin muusta voin lörpötellä. Ja silloin on oltava selvä. Ainakin se auttaa sen hetken yli, ehkä eteenpäinkin.

        Tänään en juonut. Huomenna on vuorossa tapaamisia sellaisten ihmisten kanssa, että niihin kuvioihin ei viina sovi. Hieno juttu sekin, minun kannalta. Ja sunnuntai menee työasioiden merkeissä. Joten oikein hyvä viikonloppu minulle.

        Sitä samaa teillekin!


      • myöskin
        viivi* kirjoitti:

        Meriläinen ja voipytty!

        Kiitos taas tuesta. Oikein ihmettelen, mikä saa teidät päivä päivältä uhraamaan ajatuksianne minulle ja raitistumispyrkimyksilleni. Mahtavaa se on, tosi mahtavaa! Tunnen, että tällä minun jutulla on merkitystä jollekin muullekin kuin minulle. Se on iso asia. Kiitos!

        Ihan hyvin on tämä ilta mennyt, perjantai-ilta selvinpäin. Töissä meni taas pitkään. Kotona olen touhuillut monia rästiin jääneitä pikkuhommia, joita viinanhuuruisina viikonloppuina en ole edes pitänyt tärkeinä.

        Viinanhimo ei ole vielä iskenyt. Edes viikonlopun ruokia kaupasta hakiessa ei tullut mieleenikään poiketa viereiseen Alkoon. Vasta kotona autoa tyhjentäessäni tajusin, että viinakassi puuttuu. Ei haitannut.

        Mutta en kyllä kuvittelekaan, etteikö se iskisi, viinanhimo. Kiitos ohjeista sen voittamiseen. Pitääpä laittaa korvan taakse! Onneksi minulla on ihmisiä, joille voin soittaa. Jos en viinasta ja sen himosta puhuisikaan, niin muusta voin lörpötellä. Ja silloin on oltava selvä. Ainakin se auttaa sen hetken yli, ehkä eteenpäinkin.

        Tänään en juonut. Huomenna on vuorossa tapaamisia sellaisten ihmisten kanssa, että niihin kuvioihin ei viina sovi. Hieno juttu sekin, minun kannalta. Ja sunnuntai menee työasioiden merkeissä. Joten oikein hyvä viikonloppu minulle.

        Sitä samaa teillekin!

        viinan juominen on synti ,juopumus on lankeemus kirjoitettu raamatussa.rukous jumalaan antaa voimaa ja uskoa parempaan elämään ihminen harvoin omilla voimillaan jaksaa.


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Hyvää ja Raitista viikonloppua Viivi :))

        Mie suosittelen tota voipytyn ajatusta jos tiukka viinanhimo tulee, soitto vaikka AA:n auttavaan.
        Tai jollekin raittiille ystävälle että saat ajatukset pois viinanhimosta.
        Itse jouduin aikoinaan pätkimään yhden päivän siten että soitin AA-ystävälle; Mitä teen , viinan himo on hirmuinen.
        Ystävä sanoi, mene suihkuun ja soita sitten tänne. Tein niin, ja sanoin ei helpota, mitä teen.
        Tee ruokaa ja syö ja soita sitten tänne.
        Tällä tavalla pääsin iltaan enkä mennyt juomaan vaikka oli hirveä tuska päällä.

        Jos tiukkaa tulee, pätki päivää ja tee jotakin, parasta olisi päästä puhumaan jollekin joka sen ymmärtää.
        Oikein hyvää iltaa sinulle.

        Perjantai on jo tiedossa, lauantai meni juhlissa ja sunnuntai töissä.

        Lauantain juhlat olivat luonteeltaan alkoholittomat eikä niihin olisi sopinut mennä edes krapulaisena. Niinpä juhlat olisivat todennäköisesti jääneet minulta väliin normaalin juopotteluperjantain jälkeen. Nyt pääsin mukaan, oli upea tunne.

        Tänään en juonut, huomenna en juo


      • vanha nainen
        viivi* kirjoitti:

        Perjantai on jo tiedossa, lauantai meni juhlissa ja sunnuntai töissä.

        Lauantain juhlat olivat luonteeltaan alkoholittomat eikä niihin olisi sopinut mennä edes krapulaisena. Niinpä juhlat olisivat todennäköisesti jääneet minulta väliin normaalin juopotteluperjantain jälkeen. Nyt pääsin mukaan, oli upea tunne.

        Tänään en juonut, huomenna en juo

        Lueskelin tämän ketjun läpi ja jäin kaipaamaan Viiviä. Huhuu, missä olet? Kovin on tuttuja nuo sinun jutut.

        Minä olin juuri 1,5 kuukautta lipittämättä. Siihen mahtui joulu, uusivuosi ja 6 viikonloppua. En mitään sen kummempaa päätöstä tehnyt, ajattelin vain lääkekuurista johtuvan "pakkoraittiuden" päälle pitää tipattoman tammikuun, joka sitten jatkui hieman helmikuussakin. Samalla tavalla olen vuosikaudet kärvistellyt juomisen kanssa kuin sinä, nyt jo mummoiässä olen. Eittämättä jossain vaiheessa rupeaa vanhuuden vaivoja tulemaan ja niihin tietysti tarvitaan lääkkeitä, eikä lääkkeet ja alkoholi ole ollenkaan hyvä yhdistelmä.

        Nyt sitten loppuviikosta päätin lipaista pois kaappiin jääneet oluset, kaipa ne jonkin verran ahsiteli, vaikken oikestaan koko aikana ajatellut juomista. Mutta olenpa tyytyväinen että ne join. Ihan oikeesti! Nyt vasta krapulaisena tajuan, miten hienoa aikaa olen elänyt viikkokausia. Kuvittelin, ettei se raitistelu mitään muuttanut, mutta kylläpä on ero valtava. Peiliin katsoessa suorastaan pelästyin kuvajaistani. Ei oikein jaksa mitään, ahistaa, olo on levoton. Se tavallinen tylsä elämä oli sittenkin monin verroin!

        Olen kyllä kavereille kehuskellut tuota juomattomuuttani, jotkut taistelevat saman asian parissa, toistaiseksi vähentelylinjalla (kunnes huomaava ettei onnistu).

        Nyt sitten taas pää pystyyn ja raittius jatkukoon. Mitään en lupaa ja vanno, mutta kyllä se hyvä olo toimii kannustimena.

        Tule Viivi kertomaan kuulumisia. Jos vaikka oletkin retkahdellut, niin onhan sinulla jo kokemusta useamman viikon raittiudesta:) Ainakin minulle se antaa valtavaa pontta uusintaan.


      • Menossa mukana
        vanha nainen kirjoitti:

        Lueskelin tämän ketjun läpi ja jäin kaipaamaan Viiviä. Huhuu, missä olet? Kovin on tuttuja nuo sinun jutut.

        Minä olin juuri 1,5 kuukautta lipittämättä. Siihen mahtui joulu, uusivuosi ja 6 viikonloppua. En mitään sen kummempaa päätöstä tehnyt, ajattelin vain lääkekuurista johtuvan "pakkoraittiuden" päälle pitää tipattoman tammikuun, joka sitten jatkui hieman helmikuussakin. Samalla tavalla olen vuosikaudet kärvistellyt juomisen kanssa kuin sinä, nyt jo mummoiässä olen. Eittämättä jossain vaiheessa rupeaa vanhuuden vaivoja tulemaan ja niihin tietysti tarvitaan lääkkeitä, eikä lääkkeet ja alkoholi ole ollenkaan hyvä yhdistelmä.

        Nyt sitten loppuviikosta päätin lipaista pois kaappiin jääneet oluset, kaipa ne jonkin verran ahsiteli, vaikken oikestaan koko aikana ajatellut juomista. Mutta olenpa tyytyväinen että ne join. Ihan oikeesti! Nyt vasta krapulaisena tajuan, miten hienoa aikaa olen elänyt viikkokausia. Kuvittelin, ettei se raitistelu mitään muuttanut, mutta kylläpä on ero valtava. Peiliin katsoessa suorastaan pelästyin kuvajaistani. Ei oikein jaksa mitään, ahistaa, olo on levoton. Se tavallinen tylsä elämä oli sittenkin monin verroin!

        Olen kyllä kavereille kehuskellut tuota juomattomuuttani, jotkut taistelevat saman asian parissa, toistaiseksi vähentelylinjalla (kunnes huomaava ettei onnistu).

        Nyt sitten taas pää pystyyn ja raittius jatkukoon. Mitään en lupaa ja vanno, mutta kyllä se hyvä olo toimii kannustimena.

        Tule Viivi kertomaan kuulumisia. Jos vaikka oletkin retkahdellut, niin onhan sinulla jo kokemusta useamman viikon raittiudesta:) Ainakin minulle se antaa valtavaa pontta uusintaan.

        Löytyy helmikuun ketjusta..


      • vanha nainen
        Menossa mukana kirjoitti:

        Löytyy helmikuun ketjusta..

        Juu, huomasin ja kävin sielläkin sua kehuskelemassa:)

        Minä tuskin tuun vakkariksi siihen ketjuun, kun en raittiina kautena edes pahemmin ajattele alkoholia. Tai ehkä sitten, jos tulee paha paikka, viimeksi tuli vaan yksi mielitekoilta yli kuuden viikon aikana ja sen kampitin. Tuo loppuviikon "kaljat pois kaapista" oli harkittu teko, jonka tietty olis voinut jättää väliin ja lahjoittaa/juottaa oluset muille, mutta en siitä morkkista kanna; tehty mikä tehty.

        Nyt taas normaaliin harmaaseen arkeen, joka on parasta kuitenkin.


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Juu, huomasin ja kävin sielläkin sua kehuskelemassa:)

        Minä tuskin tuun vakkariksi siihen ketjuun, kun en raittiina kautena edes pahemmin ajattele alkoholia. Tai ehkä sitten, jos tulee paha paikka, viimeksi tuli vaan yksi mielitekoilta yli kuuden viikon aikana ja sen kampitin. Tuo loppuviikon "kaljat pois kaapista" oli harkittu teko, jonka tietty olis voinut jättää väliin ja lahjoittaa/juottaa oluset muille, mutta en siitä morkkista kanna; tehty mikä tehty.

        Nyt taas normaaliin harmaaseen arkeen, joka on parasta kuitenkin.

        No hei vaan, Vanha nainen!

        Hassulta tuntuu kirjoittaa tervehdykseen tuota sinun nimimerkkiäsi; sellainenhan minäkin olen: vanha nainen. Mummoikäinen hyvinkin.

        [Muuten, tuo edellinen info siirtymisestäni helmikuun ketjuun ei ollut minun kirjoittama, vaan joku toinen oli siirtymiseni huomannut. Kiitos vaan, mukavalta tuntuu, kun näyttää jo tuttuja tulevan tällä palstalla. Ja kiva, että on saatu näin rauhassa kirjoitella :-) ]

        Näin se on mennyt tämä vuosi minulla. V'älillä tosi mukavasti, välillä hankalienkin ajatusten kynsissä. Kovasti on opettavainen jakso ollut. Aikaa on mennyt itseni tutkimiseen, tänne kirjoittamiseen ja toisten kirjoitusten lukemiseen todella paljon. Ehkä jotain on jäänyt sillä aikaa tekemättä, mutta silti tuntuu, että monin verroin olen saanut aikaan varrattuna juopottelujaksoihin. Eihän sitä kännissä mitään järkevää saanut aikaan täällä kotosallakaan. Siivouksetkin oli oikeastaan turhia, puolet tavaroista hukassa ja jälki huonoa. Ja ties kuinka monet vaatteet meni pilalle, kun laitoin koneeseen mitä sattuu sekaisin, linkosin villat ja silkit täysillä kierroksilla ym ym. Melkein naurattaa ajatella kaikkea... mutta vain melkein, oikeastaan se voisi ihan yhtä hyvin itkettääkin. Minäkö se olin? Olinko se todella minä, joka ne kaikki temput tein? Join kavareiden viinat ja piilotin tyhjät pullot. Voi ei!

        Nyt on hyvä olla. Kunpa löytyisi viisautta ja voimaa ymmärtää, että tämä on minun elämääni, ei se viinaelämä. Kun se aine nyt ei vain minulle sovi. Kunpa sopisi, se olisi mukavin vaihtoehto. Tai kun nyt katson peiliin ja tunnustelen tuntojani, en kyllä kaipaa sitä yhtäkään lasillista enää, en sitä pientäkään humalaa, en sitä pientäkään pöhnää parin viinilasin jälkeen.

        Näin on hyvä, minulle.


      • vanha nainen
        viivi* kirjoitti:

        No hei vaan, Vanha nainen!

        Hassulta tuntuu kirjoittaa tervehdykseen tuota sinun nimimerkkiäsi; sellainenhan minäkin olen: vanha nainen. Mummoikäinen hyvinkin.

        [Muuten, tuo edellinen info siirtymisestäni helmikuun ketjuun ei ollut minun kirjoittama, vaan joku toinen oli siirtymiseni huomannut. Kiitos vaan, mukavalta tuntuu, kun näyttää jo tuttuja tulevan tällä palstalla. Ja kiva, että on saatu näin rauhassa kirjoitella :-) ]

        Näin se on mennyt tämä vuosi minulla. V'älillä tosi mukavasti, välillä hankalienkin ajatusten kynsissä. Kovasti on opettavainen jakso ollut. Aikaa on mennyt itseni tutkimiseen, tänne kirjoittamiseen ja toisten kirjoitusten lukemiseen todella paljon. Ehkä jotain on jäänyt sillä aikaa tekemättä, mutta silti tuntuu, että monin verroin olen saanut aikaan varrattuna juopottelujaksoihin. Eihän sitä kännissä mitään järkevää saanut aikaan täällä kotosallakaan. Siivouksetkin oli oikeastaan turhia, puolet tavaroista hukassa ja jälki huonoa. Ja ties kuinka monet vaatteet meni pilalle, kun laitoin koneeseen mitä sattuu sekaisin, linkosin villat ja silkit täysillä kierroksilla ym ym. Melkein naurattaa ajatella kaikkea... mutta vain melkein, oikeastaan se voisi ihan yhtä hyvin itkettääkin. Minäkö se olin? Olinko se todella minä, joka ne kaikki temput tein? Join kavareiden viinat ja piilotin tyhjät pullot. Voi ei!

        Nyt on hyvä olla. Kunpa löytyisi viisautta ja voimaa ymmärtää, että tämä on minun elämääni, ei se viinaelämä. Kun se aine nyt ei vain minulle sovi. Kunpa sopisi, se olisi mukavin vaihtoehto. Tai kun nyt katson peiliin ja tunnustelen tuntojani, en kyllä kaipaa sitä yhtäkään lasillista enää, en sitä pientäkään humalaa, en sitä pientäkään pöhnää parin viinilasin jälkeen.

        Näin on hyvä, minulle.

        Hyvä kuitenkin, että käsittelet niitä hankaliakin ajatuksia. Minä olen ilmeisesti ne pitkälti käsitellyt jo tässä vuosia rimpuillessani tämän asian kanssa. Tuo juomattomuus vain tuntui niin oikealta, niinhän suurin osa ihmisistä oikeesti elää.

        Ja kun niitä menneitä töpeksimisiä ei kerta kaikkiaan saa tekemättömiksi, niin turha siihen energiaa ja voimavaroja kuluttaa. Tämä on minun ajatusmallini, joka poikkeaa kait AA-laisesta, siitä että pitää hyvitellä ja anteeksi pyydellä, vai miten se menee. En näe mitään mieltä siinä, että aikuisten lasteni kanssa rupeisin javehtimaan menneitä, ainakaan sellaisia, jotka mahdollisesti saattavat avata jo umpeutuneita haavoja. Nyt eletään tätä päivää ja kaikki on hyvin.

        Toivon ja uskon, että sinulla löytyy voimia pysyä päätöksessäsi, koko ajan se helpottaa, minulla ainakin kävi niin. Vaikka nyt tuo kaljottelujakso tulikin väliin, mutta se vaan vahvistaa vakaumustani, että parempi olla juomatta. En kyllä kehottaisi näin konkreettisesti kokeilemaan, että onko nuo juopottelun vaikutukset todella niin pahoja. Kyllä ne ovat, paitsi että minusta tuntuu psyykkiset vaikutukset, morkkis, masennus, mikä lie ahdistus vieläkin pahemmilta. Voi tietysti johtua siitä, että olin jo unohtanut nuo tuntemukset tai sitten ne oikeasti pahenevat "pidempien" raittiusjaksojen jälkeen.

        Yhtäkaikki, jaetaan kokemuksia ja kirjoitellaan tuntemuksista. Vertaistuki on hyvä asia, ihan näin virtuaalisenakin:):):)


      • vanha nainen
        vanha nainen kirjoitti:

        Hyvä kuitenkin, että käsittelet niitä hankaliakin ajatuksia. Minä olen ilmeisesti ne pitkälti käsitellyt jo tässä vuosia rimpuillessani tämän asian kanssa. Tuo juomattomuus vain tuntui niin oikealta, niinhän suurin osa ihmisistä oikeesti elää.

        Ja kun niitä menneitä töpeksimisiä ei kerta kaikkiaan saa tekemättömiksi, niin turha siihen energiaa ja voimavaroja kuluttaa. Tämä on minun ajatusmallini, joka poikkeaa kait AA-laisesta, siitä että pitää hyvitellä ja anteeksi pyydellä, vai miten se menee. En näe mitään mieltä siinä, että aikuisten lasteni kanssa rupeisin javehtimaan menneitä, ainakaan sellaisia, jotka mahdollisesti saattavat avata jo umpeutuneita haavoja. Nyt eletään tätä päivää ja kaikki on hyvin.

        Toivon ja uskon, että sinulla löytyy voimia pysyä päätöksessäsi, koko ajan se helpottaa, minulla ainakin kävi niin. Vaikka nyt tuo kaljottelujakso tulikin väliin, mutta se vaan vahvistaa vakaumustani, että parempi olla juomatta. En kyllä kehottaisi näin konkreettisesti kokeilemaan, että onko nuo juopottelun vaikutukset todella niin pahoja. Kyllä ne ovat, paitsi että minusta tuntuu psyykkiset vaikutukset, morkkis, masennus, mikä lie ahdistus vieläkin pahemmilta. Voi tietysti johtua siitä, että olin jo unohtanut nuo tuntemukset tai sitten ne oikeasti pahenevat "pidempien" raittiusjaksojen jälkeen.

        Yhtäkaikki, jaetaan kokemuksia ja kirjoitellaan tuntemuksista. Vertaistuki on hyvä asia, ihan näin virtuaalisenakin:):):)

        Jatkanpa vielä vähän. Minä en juurikaan saanut mitään enempää aikaiseksi tuon raittiusjakson aikana kuin juopotellessakaan. Mutta sohvalla telkkarin tuijottaminen ei kuitenkaan tunnu samanlaiselta ajan hukkaan heittämiseltä kuin kaljottelu. Kummalliselta kuulostaa, mutta niin minä sen koin. Tuntui jopa välillä etten saanut senkään vertaa aikaiseksi, kun ei ollut houkuttimena siivouskaljoja, pyykkäyskaljoja, komeroidenjärjestelykaljoja ym. ym. Kalja on pitkälti ollut se kannustin, jonka voimalla olen vuosikauden hoitanut huushollin, jo silloin kun meillä oli perhe ja lapset oli pieniä. Ai niin, leipomiskalja meinasi unohtua: olin siis pullantuoksuinen ja kaljanhajuinen äitsykkä:(


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Jatkanpa vielä vähän. Minä en juurikaan saanut mitään enempää aikaiseksi tuon raittiusjakson aikana kuin juopotellessakaan. Mutta sohvalla telkkarin tuijottaminen ei kuitenkaan tunnu samanlaiselta ajan hukkaan heittämiseltä kuin kaljottelu. Kummalliselta kuulostaa, mutta niin minä sen koin. Tuntui jopa välillä etten saanut senkään vertaa aikaiseksi, kun ei ollut houkuttimena siivouskaljoja, pyykkäyskaljoja, komeroidenjärjestelykaljoja ym. ym. Kalja on pitkälti ollut se kannustin, jonka voimalla olen vuosikauden hoitanut huushollin, jo silloin kun meillä oli perhe ja lapset oli pieniä. Ai niin, leipomiskalja meinasi unohtua: olin siis pullantuoksuinen ja kaljanhajuinen äitsykkä:(

        Minun juomiseni puolestaan riistäytyi käsistä ihan totaalisesti vasta sitten, kun lapset olivat lähteneet pois kotoa. Joinhan minä sitä ennenkin, mutta lasten pienenä ollessa kuitenkin ainakin yritin juoda heiltä salaa, ainakin suuremmat määrät. Käsittääkseni huolehdin lapseni ihan asiallisesti. Siis käsittääkseni...

        Maailmalle lähdettyään lapset alkuunsa kävivät viikonloppuisin kotona paljonkin, mutta pikkuhiljaa yhä harvemmin ja harvemmin. Ehkäpä tajusivat, että äiti juo, ei siitä kyllä ole puhuttu koskaan lasten kanssa. Toisaalta he opiskelivat toisella paikkakunnalla, löysivät omat kaverinsa, ja ylipäätään aikuistuivat. Nyt he asuvat molemmat niin kaukana, että näemme harvoin, mutta soittelemme kuitenkin melko usein. Nyt ei enää edes tarvitse sulkea puhelinta juopottelun ajaksi. Hyvä.

        Oikeasti tuota juopottelua ajatellessa täytyy miettiä, että minäkö se olin. Eikä tarvitse mennä kuin tuohon viime jouluun. Minä todella join kavereitten viinat salaa, piilotin tyhjät pullot, jouduin perumaan sovittuja tapaamisia krapulan vuoksi, jouduin jopa ottamaan rokulipäiviä töistä vedoten flunssaani (joka kyllä oli tekosyy, mutta oli minulla flunssakin). Siis jotain aivan kamalaa, kun omalle kohdalle ajattelee. Ei mitenkään sovi minuun, ei siihen kuvaan, minkä haluan itsestäni julkisesti antaa. Mutta totta se on. Enkä uskokaan, että pystyisin taiteilemaan fiksusti viinan kanssa. Se on nyt nähty, mihin se saattaa johtaa, minullakin. Kyllä viime kesäloma jo antoi merkkinsä, kävin päissään jopa ruokakaupassa, pyörällä, ja kuvittelin, ettei kukaan huomannut tilaani. Nyt tuntuu ihan kamalata ajatella, että varmasti huomasivat. Ja kaupan kassa kyllä tuntee minut, kymmenien vuosien kanta-asiakkaan.

        Puliakka minusta oli tulossa, vaikka koko ajan olen sitä toitottanut, että mikään puliakka en ollut enkä ole. Nyt kun uskallan oikeasti ajatella, mitä se oli, täytyy todeta, että ehkäpä juomiseni ei sittenkään ollut niin salaista kuin kuvittelin.

        Mutta mutta. Minusta on tosi mukavaa vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia tällä palstalla. Tuntemattomien ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka kamppailevat tai ovat kamppailleet samojen tuntemusten parissa. Tämä on minulle tärkeä juttu, auttaa oikeasti. Tämä on vertaistukea parhaimmillaan. Kiitos tästä, jatketaan samaan malliin.

        Helmikuun raittiina -ketjuun siirryin, kun ajattelin, että kukaan ei enää jaksa lukea näitä pohdintoja saati sitten vastata näihin. Ajattelin, että minua auttaa pysymään raittiina jo se, että tiedän joka ilta joutuvani kuittaamaan päivän raittiuden sinne. Ja hyvä sekin on.


      • änkerö
        viivi* kirjoitti:

        Minun juomiseni puolestaan riistäytyi käsistä ihan totaalisesti vasta sitten, kun lapset olivat lähteneet pois kotoa. Joinhan minä sitä ennenkin, mutta lasten pienenä ollessa kuitenkin ainakin yritin juoda heiltä salaa, ainakin suuremmat määrät. Käsittääkseni huolehdin lapseni ihan asiallisesti. Siis käsittääkseni...

        Maailmalle lähdettyään lapset alkuunsa kävivät viikonloppuisin kotona paljonkin, mutta pikkuhiljaa yhä harvemmin ja harvemmin. Ehkäpä tajusivat, että äiti juo, ei siitä kyllä ole puhuttu koskaan lasten kanssa. Toisaalta he opiskelivat toisella paikkakunnalla, löysivät omat kaverinsa, ja ylipäätään aikuistuivat. Nyt he asuvat molemmat niin kaukana, että näemme harvoin, mutta soittelemme kuitenkin melko usein. Nyt ei enää edes tarvitse sulkea puhelinta juopottelun ajaksi. Hyvä.

        Oikeasti tuota juopottelua ajatellessa täytyy miettiä, että minäkö se olin. Eikä tarvitse mennä kuin tuohon viime jouluun. Minä todella join kavereitten viinat salaa, piilotin tyhjät pullot, jouduin perumaan sovittuja tapaamisia krapulan vuoksi, jouduin jopa ottamaan rokulipäiviä töistä vedoten flunssaani (joka kyllä oli tekosyy, mutta oli minulla flunssakin). Siis jotain aivan kamalaa, kun omalle kohdalle ajattelee. Ei mitenkään sovi minuun, ei siihen kuvaan, minkä haluan itsestäni julkisesti antaa. Mutta totta se on. Enkä uskokaan, että pystyisin taiteilemaan fiksusti viinan kanssa. Se on nyt nähty, mihin se saattaa johtaa, minullakin. Kyllä viime kesäloma jo antoi merkkinsä, kävin päissään jopa ruokakaupassa, pyörällä, ja kuvittelin, ettei kukaan huomannut tilaani. Nyt tuntuu ihan kamalata ajatella, että varmasti huomasivat. Ja kaupan kassa kyllä tuntee minut, kymmenien vuosien kanta-asiakkaan.

        Puliakka minusta oli tulossa, vaikka koko ajan olen sitä toitottanut, että mikään puliakka en ollut enkä ole. Nyt kun uskallan oikeasti ajatella, mitä se oli, täytyy todeta, että ehkäpä juomiseni ei sittenkään ollut niin salaista kuin kuvittelin.

        Mutta mutta. Minusta on tosi mukavaa vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia tällä palstalla. Tuntemattomien ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka kamppailevat tai ovat kamppailleet samojen tuntemusten parissa. Tämä on minulle tärkeä juttu, auttaa oikeasti. Tämä on vertaistukea parhaimmillaan. Kiitos tästä, jatketaan samaan malliin.

        Helmikuun raittiina -ketjuun siirryin, kun ajattelin, että kukaan ei enää jaksa lukea näitä pohdintoja saati sitten vastata näihin. Ajattelin, että minua auttaa pysymään raittiina jo se, että tiedän joka ilta joutuvani kuittaamaan päivän raittiuden sinne. Ja hyvä sekin on.

        Hei Viivi,
        ei tuo Raittiin naulattu ketju ole mistään kotoisin, älä sinne jumahda. Paljon parempaa vertaistukea ovat juuri nämä sinun ja meidän muidenkin samankaltaisten omakohtaiset tarinat. Mitä iloa on lukea juttuja: "raittiina tänäänkin, kaunis päivä tänään , kyllä se on ilmoja pidellyt". Niin että kertoile sinä vaan ihan oikeita kokemuksiasi oikeasta elämästä ja ennen kaikkea niistä kokemuksista, jotka auttavat sinua eteenpäin raittiina ollessa. Siinä on vertaistuen malli.


      • viivi*
        änkerö kirjoitti:

        Hei Viivi,
        ei tuo Raittiin naulattu ketju ole mistään kotoisin, älä sinne jumahda. Paljon parempaa vertaistukea ovat juuri nämä sinun ja meidän muidenkin samankaltaisten omakohtaiset tarinat. Mitä iloa on lukea juttuja: "raittiina tänäänkin, kaunis päivä tänään , kyllä se on ilmoja pidellyt". Niin että kertoile sinä vaan ihan oikeita kokemuksiasi oikeasta elämästä ja ennen kaikkea niistä kokemuksista, jotka auttavat sinua eteenpäin raittiina ollessa. Siinä on vertaistuen malli.

        Kyllä minä kerron, kyllä minä pohdin ja mietin näitä asioita todella mielelläni ääneen - tai siis kirjallisesti - täällä. Jotenkin omat ajatukset konkretisoituvat ihan eri tavalla, kun ne kirjoittaa. Omat ajatukset näyttävät niin tosilta luettuina, ihan erilaisilta kuin vain itsekseen ajateltuina. Ja ääneen en näitä juttuja osaa kenellekään sanoa. Eikä sekä olisikaan varmaan sama asia. Kirjoitetut omat ajatukset voi lukea jälkeenpäin, niihin voi palata, ja monesti niitä miettiin uudestaan ja uudestaan kun lukee. Ja täällä se on niin helppoa, tänne on helppo kirjoittaa ja täällä olen saanut todella ihanaa vastakaikua ajatuksilleni. Jo se, että pystyn oikeasti näkemään ja muistelemaan, mitä olen tehnyt ja miten alkoholi on minua vienyt, on minulle voitto.

        Mutta kuten jo jossain totesin, ajattelin, ettei tämä ketään kiinnosta. Minulle itselleni tämä on terapiaa, ja jos joku toinenkin tästä hyötyy, niin hyvä niin. Tuolla alempana ketjussa ainakin on niin sydämeen käyviä juttuja, että en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko niitä lukiessani, ja niihin minun on pakko vastata omilla kokemuksillani.

        Kirjoitellaan, se kannattaa!


    • enzian (ei kirjautun

      Tarinasi kuulostaa tutulta, mutta minulla ei ole lapsia eikä kerkiä enää tullakaan.
      Alkoholisoidun itse ulkomailla ja parisuhteessa, jossa mies joi. Siinä vaan kävi sillä tavalla, että parisuhteen loppumisesta huolimatta oma juominen jatkui. Pahimmillaan join yli 10 päivää putkeen, huushollissa ei ollut enää muuta kuin tyhjiä kaljapulloja, aamulla jo 7 aikaan menin hakemaan lisää. Tärisin niin kaupassa, että varasin etukäteen setelin, ettei tarvitse maksaa kolikoilla. Ei se ole ihmisen elämää. Itselläni naksahti sitten päässä, että nyt loppuu. En kuitenkaan ole raivoraitis mutta ihan uuden elämänkumppanin ansiosta pystyn jopa siihen ns. kohtuukäyttöön. Yksin en pystyisi. Olen tavattoman onnellinen nyt, kun en tappanut itseäni viinalla tai pilannut elämääni. Aina on mahdollisuus uuteen, sinullakin. Hae apua sieltä mistä saat ja mikä tuntuu itsellesi sopivan. Nöyrtyä siinä pitää mutta ei hävetä. Paljon onnea sinulle!

      • vanha nainen

        "Salassahan" minäkin join silloin kun lapset olivat pieniä, mutta loppujen lopuksi, oliko se kuitenkaan niin salaista kuin itse luulin. Kaljanhajuinen pullantuoksuinen äiti ei oikein toimi. Mutta kuten aiemmin totesin, näitä juttuja ei hirveesti kannata puida jälkeenpäin. Ollut mikä ollut.

        Olen minäkin käynyt mäyräkoiria kuljettelemassa lähikaupasta kaljapäissäni, häpeillen tietysti, ja sitten taas selvinpäin siellä käydessäni tarkastellut henkilökunnan katseita. Nyt tuntuu huvittavalta, mutta sitähän se ei silloin ollut, se oli hävettävää.

        Minulla on vielä sellainen dilemma, että olen yrittäjä eli itse oma pomoni. Sen voin sanoa ettei työt ole koskaan jääneet tekemättä juopottelun vuoksi, mutta tällä hetkellä niitä ei juurikaan ole. Tuokin on yksi syy, miksi juuri nyt tuntuu alkottomuus olevan paikallaan. Että jos työt totaalisesti loppuvat, en ainakaan rupea ryyppäämään tyhjyyttä paikatakseni.

        Tuohon Enzianin viestiin voisin kommentoida, että minä työni vuoksi useamman kerran vuodessa matkustan maassa, jossa saa kaljaa vuorokauden ympäri. Mutta ei minulla siellä ole ongelmaa, voin jopa olla muutaman päivän täysin juomatta. Eli jotenkin minun juomiseni on ilmeisesti tapariippuvaista, tietyissä tilanteissa vaan pitää, tai pitäisi ottaa.

        Jotenkin nyt poikkoilivat ajatukset, mutta jospa huomenna jo vähän järjestäytyneempinä. Tai miksi oikeastaan tarvitsisi. Jospa Viivi antaudutaankin ajatusten virran vietäväksi, laitellaan tänne vaan kaikenlaista mieleen tulevaa..

        Nyt menee vanha nainen pesulle ja nukkumaan:) Hyvää yötä ja kauniita unia!


      • Enzian
        vanha nainen kirjoitti:

        "Salassahan" minäkin join silloin kun lapset olivat pieniä, mutta loppujen lopuksi, oliko se kuitenkaan niin salaista kuin itse luulin. Kaljanhajuinen pullantuoksuinen äiti ei oikein toimi. Mutta kuten aiemmin totesin, näitä juttuja ei hirveesti kannata puida jälkeenpäin. Ollut mikä ollut.

        Olen minäkin käynyt mäyräkoiria kuljettelemassa lähikaupasta kaljapäissäni, häpeillen tietysti, ja sitten taas selvinpäin siellä käydessäni tarkastellut henkilökunnan katseita. Nyt tuntuu huvittavalta, mutta sitähän se ei silloin ollut, se oli hävettävää.

        Minulla on vielä sellainen dilemma, että olen yrittäjä eli itse oma pomoni. Sen voin sanoa ettei työt ole koskaan jääneet tekemättä juopottelun vuoksi, mutta tällä hetkellä niitä ei juurikaan ole. Tuokin on yksi syy, miksi juuri nyt tuntuu alkottomuus olevan paikallaan. Että jos työt totaalisesti loppuvat, en ainakaan rupea ryyppäämään tyhjyyttä paikatakseni.

        Tuohon Enzianin viestiin voisin kommentoida, että minä työni vuoksi useamman kerran vuodessa matkustan maassa, jossa saa kaljaa vuorokauden ympäri. Mutta ei minulla siellä ole ongelmaa, voin jopa olla muutaman päivän täysin juomatta. Eli jotenkin minun juomiseni on ilmeisesti tapariippuvaista, tietyissä tilanteissa vaan pitää, tai pitäisi ottaa.

        Jotenkin nyt poikkoilivat ajatukset, mutta jospa huomenna jo vähän järjestäytyneempinä. Tai miksi oikeastaan tarvitsisi. Jospa Viivi antaudutaankin ajatusten virran vietäväksi, laitellaan tänne vaan kaikenlaista mieleen tulevaa..

        Nyt menee vanha nainen pesulle ja nukkumaan:) Hyvää yötä ja kauniita unia!

        Olen niitä pulloja piilotellut minäkin, tai tölkkejä. Jopa aiemmalta kumppaniltani, joka itsekin joi ja juo edelleen. Joskus menin ostoskeskukseen kauppaan ja eikun vessaan saman tien tempaisemaan ostettua kaljaa. Ennen kuin tulin takaisin kotiin. Ja jollain ihmeen konstilla sain jopa kylppäriin salakuljetettua puolen litran oluttölkkejä. Isoon meikkipussiin laitoin ja ahkeraan kävin päivän aikana kylppärissä. Tavallaan aika koomista näin jälkeenpäin, mutta on kai se pullojen piilotus ainakin jo merkki alkavasta tai kehittyneestä ongelmasta. Itse muistelen, että siinä vaiheessa koko suhtautuminen juomiseen muuttui pakonomaiseksi. Minullakin itsenäinen työ on sallinut juomista, kun oma pomonsa on eikä fyysisiä asiakaskontakteja ole aina.

        On tietysti hirveän vaikea sanoa, mistä jonkun juominen johtuu. Toisaalta olen kuullut, että alkoholistiksi tullaan ihan ryyppäämällä. En tiedä. Mulla ainakin ongelma saatiin hallintaan totaalisella tunne-elämänmuutoksella mutten toki paukuttele henkseleitä. Otan hissun kissun ja päivän kerrallaan. Joillekin sopii vain täysraittius, kaipa se on itse koettava tai päätös tehtävä. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on se itsesuojeluvaisto, joka sanoo tietyssä vaiheessa, että nyt ei enää voi mennä näin.


      • vanha nainen
        Enzian kirjoitti:

        Olen niitä pulloja piilotellut minäkin, tai tölkkejä. Jopa aiemmalta kumppaniltani, joka itsekin joi ja juo edelleen. Joskus menin ostoskeskukseen kauppaan ja eikun vessaan saman tien tempaisemaan ostettua kaljaa. Ennen kuin tulin takaisin kotiin. Ja jollain ihmeen konstilla sain jopa kylppäriin salakuljetettua puolen litran oluttölkkejä. Isoon meikkipussiin laitoin ja ahkeraan kävin päivän aikana kylppärissä. Tavallaan aika koomista näin jälkeenpäin, mutta on kai se pullojen piilotus ainakin jo merkki alkavasta tai kehittyneestä ongelmasta. Itse muistelen, että siinä vaiheessa koko suhtautuminen juomiseen muuttui pakonomaiseksi. Minullakin itsenäinen työ on sallinut juomista, kun oma pomonsa on eikä fyysisiä asiakaskontakteja ole aina.

        On tietysti hirveän vaikea sanoa, mistä jonkun juominen johtuu. Toisaalta olen kuullut, että alkoholistiksi tullaan ihan ryyppäämällä. En tiedä. Mulla ainakin ongelma saatiin hallintaan totaalisella tunne-elämänmuutoksella mutten toki paukuttele henkseleitä. Otan hissun kissun ja päivän kerrallaan. Joillekin sopii vain täysraittius, kaipa se on itse koettava tai päätös tehtävä. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on se itsesuojeluvaisto, joka sanoo tietyssä vaiheessa, että nyt ei enää voi mennä näin.

        Eiköhän tuo pullonpiilotteluleikki ole tuttu kaikille juopoille tietyssä vaiheessa. Se mua on huvittanut, kun yksin eläessänikin olen sitä harrastanut. Kai siltä varalta, että joku tulee yllättäen käymään; niinkuin ei hajusta huomaisi jos on tullut nautiskeltua.

        On se kumma, kun tuossa tipattomana mietin, että miksi on pitänyt pilata niin hyvä olo kaljalla ja kuitenkin menin juomaan. Mutta niin vaan kävi ja nyt pitää sitten jatkaa sitä hyvän olon hakua. Jotenkin vaan ajatus pyörii sen asian ympärillä, eikä morkkis meinaa millään helpottaa...


      • voihan pytty
        Enzian kirjoitti:

        Olen niitä pulloja piilotellut minäkin, tai tölkkejä. Jopa aiemmalta kumppaniltani, joka itsekin joi ja juo edelleen. Joskus menin ostoskeskukseen kauppaan ja eikun vessaan saman tien tempaisemaan ostettua kaljaa. Ennen kuin tulin takaisin kotiin. Ja jollain ihmeen konstilla sain jopa kylppäriin salakuljetettua puolen litran oluttölkkejä. Isoon meikkipussiin laitoin ja ahkeraan kävin päivän aikana kylppärissä. Tavallaan aika koomista näin jälkeenpäin, mutta on kai se pullojen piilotus ainakin jo merkki alkavasta tai kehittyneestä ongelmasta. Itse muistelen, että siinä vaiheessa koko suhtautuminen juomiseen muuttui pakonomaiseksi. Minullakin itsenäinen työ on sallinut juomista, kun oma pomonsa on eikä fyysisiä asiakaskontakteja ole aina.

        On tietysti hirveän vaikea sanoa, mistä jonkun juominen johtuu. Toisaalta olen kuullut, että alkoholistiksi tullaan ihan ryyppäämällä. En tiedä. Mulla ainakin ongelma saatiin hallintaan totaalisella tunne-elämänmuutoksella mutten toki paukuttele henkseleitä. Otan hissun kissun ja päivän kerrallaan. Joillekin sopii vain täysraittius, kaipa se on itse koettava tai päätös tehtävä. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on se itsesuojeluvaisto, joka sanoo tietyssä vaiheessa, että nyt ei enää voi mennä näin.

        Hieno juttu kuulla, että sulla elämä on järjestynyt hyväksi ja että olet tyytyväinen. Päivä kerrallaan käytännöllinen ja toimiva filosofia.
        Moni alkoholisti on kuitenkin juonut itsesuojeluvaistonsa pilalle, eikä halua luopua alkoholista, vaikka sisimmässään ajattelee, että nyt ei enää voi mennä näin. Hyvin yleinen käsitys on, että jos on pitkään raittiina, sitten voi taas ottaa pienet. Toisilta se saattaa onnistua, toiset se saattaa johtaa takaisin juomakierrehelvettiin.

        Terveiset täältä lumen ja lumitöiden keskeltä, voi hyvin!

        t.voipytty


      • Enzian
        voihan pytty kirjoitti:

        Hieno juttu kuulla, että sulla elämä on järjestynyt hyväksi ja että olet tyytyväinen. Päivä kerrallaan käytännöllinen ja toimiva filosofia.
        Moni alkoholisti on kuitenkin juonut itsesuojeluvaistonsa pilalle, eikä halua luopua alkoholista, vaikka sisimmässään ajattelee, että nyt ei enää voi mennä näin. Hyvin yleinen käsitys on, että jos on pitkään raittiina, sitten voi taas ottaa pienet. Toisilta se saattaa onnistua, toiset se saattaa johtaa takaisin juomakierrehelvettiin.

        Terveiset täältä lumen ja lumitöiden keskeltä, voi hyvin!

        t.voipytty

        Kiitos viestistäsi! Lunta riittää meilläkin..
        En tosiaan paukuttele henkseleitä enkä yritä ehdottaa kenellekään toimivaa strategiaa juomisen hallintaan tai lopettamiseen. Enkä vakuuta edes, etten kertaakaan edes enää retkahtaisi viikon juomaputkeen, vaikka asiat olisivat kuinka hyvin. En koskaan aiemminkaan ole suruuni juonut.
        Mulla nyt vaan ilmeisesti vaikutti juomiseen paljon ulkomailla olemisen perinpohjainen yksinäisyys. Sen tietää vain ihminen, joka on ulkomailla asunut. Ja halpa kalja. Tai kuka tietää mikä. Mutta milloinkaan en voisi vannoa, ettei enää mopedi lähde hanskasta.

        Minä olen saanut tältä palstalta sinulta ja muiltakin todella paljon tukea, jota en unohda koskaan.
        Toivotaan raittiita päiviä toisillemme ja niille, jotka sitä haluaa.
        Niin ja viikon päästä lennän Suomeen, tilatkaas nyt vähän lämpimämpää ilmaa.. :)


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        "Salassahan" minäkin join silloin kun lapset olivat pieniä, mutta loppujen lopuksi, oliko se kuitenkaan niin salaista kuin itse luulin. Kaljanhajuinen pullantuoksuinen äiti ei oikein toimi. Mutta kuten aiemmin totesin, näitä juttuja ei hirveesti kannata puida jälkeenpäin. Ollut mikä ollut.

        Olen minäkin käynyt mäyräkoiria kuljettelemassa lähikaupasta kaljapäissäni, häpeillen tietysti, ja sitten taas selvinpäin siellä käydessäni tarkastellut henkilökunnan katseita. Nyt tuntuu huvittavalta, mutta sitähän se ei silloin ollut, se oli hävettävää.

        Minulla on vielä sellainen dilemma, että olen yrittäjä eli itse oma pomoni. Sen voin sanoa ettei työt ole koskaan jääneet tekemättä juopottelun vuoksi, mutta tällä hetkellä niitä ei juurikaan ole. Tuokin on yksi syy, miksi juuri nyt tuntuu alkottomuus olevan paikallaan. Että jos työt totaalisesti loppuvat, en ainakaan rupea ryyppäämään tyhjyyttä paikatakseni.

        Tuohon Enzianin viestiin voisin kommentoida, että minä työni vuoksi useamman kerran vuodessa matkustan maassa, jossa saa kaljaa vuorokauden ympäri. Mutta ei minulla siellä ole ongelmaa, voin jopa olla muutaman päivän täysin juomatta. Eli jotenkin minun juomiseni on ilmeisesti tapariippuvaista, tietyissä tilanteissa vaan pitää, tai pitäisi ottaa.

        Jotenkin nyt poikkoilivat ajatukset, mutta jospa huomenna jo vähän järjestäytyneempinä. Tai miksi oikeastaan tarvitsisi. Jospa Viivi antaudutaankin ajatusten virran vietäväksi, laitellaan tänne vaan kaikenlaista mieleen tulevaa..

        Nyt menee vanha nainen pesulle ja nukkumaan:) Hyvää yötä ja kauniita unia!

        Jonkilaisella tajunnanvirtateksniikallahan minäkin tänne kirjoittelen. Mitä sylki suuhun tuo ja sormet näppäimistölle naputtavat. Tosin minun on pakko lukea tekstini aina läpi ennen lähettämistä, koska nopeasti kirjoittamalla saan aikaan melko paljon lyöntivirheitä, en näet ole mikään huippuhyvä konekirjoittaja. Mutta toisaalta oman tekstin lukeminen auttaa tajuamaan omia ajatuksia.

        En minäkään ole ennen töitä laiminlyönyt viinan takia. Tämä oli ehdottomasti ensimmäinen kerta. Tai kun oikein tarkkaan muistelen, oli joskus yli 20 vuotta sitten tilanne, että olin töissä ihan kunnon kankkusessa, en uskaltanut edes autolla mennä, mutta hoidin työni kuitenkin, eikä ainakaan kukaan huomauttanut mitään. Semmoisia vähän huonompia tokkurapäivä on varmaan ollut, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti tajusin, että en voi mennä töihin. Onneksi minulla oli sen verran flunssa päällä, että pikkukuume oli siihen helppo keksiä omasta takaa. Mutta se pysäytti, se pani tajuamaan, että en oikeasti hallitse juomistani. Koko ajanhan olen korostanut, että ei viina työtäni häiritse, mutta pakkohan tuo on myöntää, että kyllä se alkoi jo sitäkin häiritä. Ja kuten olen joskus kirjoittanut, työni on sellainen, että kengän kuva on takapuolessa heti, jos jossain portaassa ymmärretään, että minulla on alkoholiongelma, saati sitten, että se näkyy jo työssäkin.

        Tapariippuvaista se on minunkin juominen ollut. Olen fiksusti osannut olla ihan raittiina monissa tilaisuuksissa, joissa alkoholia on ollut tarjolla, kun sen ottaminen ei sillä hetkellä ole tilnateeseeni sopinut. Ja sitten olen voinut mennä kotiin ja pienessä hetkessä juoda itseni umpikänniin.

        Se talvilomamatka minua vaan huolettaa ja mielessä pyörii. Olen kyllä yhden samalle reissulle lähtevän ystävän kanssa alustavasti jo jutellut tästä juomattomuudestani ja arvellut, että ehkä jatkan vielä reissussakin. Saapa nähdä, miten toiset ymmärtävät. Ja miten minä kestän paineen? Vai sorrunko heti kättelyssä, eikö minusta ole sanomaan, että en halua ottaa sitä ensimmäistä, kun siitä voi alkaa niin pitkä kierre? Eikö niillä kenelläkään ole samaa ongelmaa? Voivatko ne tosiaan ottaa vain yhden tai kaksi kaljaa saunan jälkeen, ölasin tai kaksi viiniä ruuan kanssa? Onko semmoisia ihmisiä oikeasti olemassa, vai juovatko kaikki salaa nurkan takana lisää niin kuin minä?

        Minä olen nyt kuitenkin tajunnut, että haluan elää loppuelämäni selvinpäin. Miksi olen edes kaivannut sitä raukeaa sekavuuden tilaa, joka juomisesta pian nousuhumalan hauskuuden jälkeen tulee? Ja sitten se onneton tyhjyys ja pakkomielteinen lisää ryypiskely. Piilopullosta, itseltäkin salaa. Monta pulloa yhtä aikaa käytössä, vuorotellen jokaisesta, ettei näyttäisi kuluvan. Voihan vietävä. Voihan totuus!

        Mutta kun kolmekymmentä vuotta meni ilman viinaa, kolmekymmentä viinan kanssa, niin jospa tässä vanhaksi elää, niin olisiko vielä kolmekymmentä viinatonta vuotta edessä? Tai edes parikymmentä, niin ehtisihän niistäkin iloita.

        Onneksi on tietokone ja netti. Mitähän minä tekisin, jos enn kirjoittaisi tänne?


      • viivi*
        Enzian kirjoitti:

        Olen niitä pulloja piilotellut minäkin, tai tölkkejä. Jopa aiemmalta kumppaniltani, joka itsekin joi ja juo edelleen. Joskus menin ostoskeskukseen kauppaan ja eikun vessaan saman tien tempaisemaan ostettua kaljaa. Ennen kuin tulin takaisin kotiin. Ja jollain ihmeen konstilla sain jopa kylppäriin salakuljetettua puolen litran oluttölkkejä. Isoon meikkipussiin laitoin ja ahkeraan kävin päivän aikana kylppärissä. Tavallaan aika koomista näin jälkeenpäin, mutta on kai se pullojen piilotus ainakin jo merkki alkavasta tai kehittyneestä ongelmasta. Itse muistelen, että siinä vaiheessa koko suhtautuminen juomiseen muuttui pakonomaiseksi. Minullakin itsenäinen työ on sallinut juomista, kun oma pomonsa on eikä fyysisiä asiakaskontakteja ole aina.

        On tietysti hirveän vaikea sanoa, mistä jonkun juominen johtuu. Toisaalta olen kuullut, että alkoholistiksi tullaan ihan ryyppäämällä. En tiedä. Mulla ainakin ongelma saatiin hallintaan totaalisella tunne-elämänmuutoksella mutten toki paukuttele henkseleitä. Otan hissun kissun ja päivän kerrallaan. Joillekin sopii vain täysraittius, kaipa se on itse koettava tai päätös tehtävä. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on se itsesuojeluvaisto, joka sanoo tietyssä vaiheessa, että nyt ei enää voi mennä näin.

        Voi ei, Enzian! Minä itkin ja nauroin yhtä aikaa, kun luin tuota kirjoitustasi. Niin tutulta se kuulosti.

        Kolmessa lähikaupassa kävin, jokaisessa yksitellen, ja jokaisesta ostin mielestäni säädyllisen määrän kaljaa. Eihän kukaan arvannut, että juuri hain naapurikaupasta saman lastin. Ja tietysti alkosta vielä lasti viiniä ja viinaa, sillä tavalla, että maksoin osan rahalla, osan pankkikortilla ja saatoin ottaa erilliset kuitit ja mutista jotain, että niillä sitten saan omani pois. Ja kun pääsin kotipihaan, korkkasin ensimmäiset juomat jo autotallissa. Tietenkin pulloja oli piilossa vähän joka puolella taloa, ja sitten jääkaapissa yksi "hajupullo", josta aina välillä ryyppäsin, ja joka selitti alkoholin tuoksun. Ja monta pulloa yhtä aikaa auki, jotta mikään ei mennyt heti loppuun.

        Pakonomaista se juominen oli. Siis aina, kun siihen tuli tilaisuus, oli pakko juoda. Kun tuli hetki, että kukaan ei huomaa, piti mennä pullolle. Kun lapset asuivat vielä kotona, oli jokainen heidän muuallaolohetki käytettävä nopeasti juomiseen. Kun oli ystäviä käymässä, piti vessareissulla ottaa pikku huikat. Ja yksin ollessakin saattoi joka huoneessa olla oma pullo, josta piti pikku hömpsyt ottaa aina sinne mennessä.

        Ja sitten julkisen kuvan mukaan yhdestä lasillisesta olinkin umpikännissä. Ja luulin, ettei kukaan huomaa eikä tajua. Kyllähän ne on tujunnut, mistä on kyse!

        Nyt on vaan kysyttävä, olinko se tosiaan minä. Enhän se voinut olla, en minä tuommoinen ollut.

        Mutta kun olin.

        Jaa-ha. Jospa vielä saisin sen rohkeuden, että uskallan sanoa kaikille, joiden kanssa join, että nyt en enää juo, koska en hallitse juomistani. Niin monesti olen kuvitellut olevani kuivilla ja pystyväni aloittamaan kohtuukäytön. Vaan samaan lopputulokseen se on aina johtanut, ennemmin tai myöhemmin, muutamassa kuukaudessa kuitenkin. Nyt minulla on jotenkin erilainen asenne koko juomattomuuteen. Aikaisemmin ole aina odottanut, että se tilaisuus juomiseen tulee, ja jopa tipattomana aikana olen saattanut vähän kuin itseltänikin salaa ottaa pikkuryypyt tilaisuuden tullen. Mutta nyt haluan olla kokonaan ilman. En halua kohtuukäyttäjäksi. Minusta ei siihen ole. En halua kokeilla enää.

        Olisikohan juominen minulta ohi? Voiko se mennä näin? Voiko ihmiselle oikeasti tulla sellainen tunne, että se ei enää haluakaan juoda? Että elämä ei ole vain sitä jatkuvaa taistelua viinanhimoa vastaan, vaan että oikeasti ei halua? Ja jos näin on nyt, voiko se halu puhjeta uudestaan, ja miten sitten käy?


      • vanha nainen
        viivi* kirjoitti:

        Jonkilaisella tajunnanvirtateksniikallahan minäkin tänne kirjoittelen. Mitä sylki suuhun tuo ja sormet näppäimistölle naputtavat. Tosin minun on pakko lukea tekstini aina läpi ennen lähettämistä, koska nopeasti kirjoittamalla saan aikaan melko paljon lyöntivirheitä, en näet ole mikään huippuhyvä konekirjoittaja. Mutta toisaalta oman tekstin lukeminen auttaa tajuamaan omia ajatuksia.

        En minäkään ole ennen töitä laiminlyönyt viinan takia. Tämä oli ehdottomasti ensimmäinen kerta. Tai kun oikein tarkkaan muistelen, oli joskus yli 20 vuotta sitten tilanne, että olin töissä ihan kunnon kankkusessa, en uskaltanut edes autolla mennä, mutta hoidin työni kuitenkin, eikä ainakaan kukaan huomauttanut mitään. Semmoisia vähän huonompia tokkurapäivä on varmaan ollut, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti tajusin, että en voi mennä töihin. Onneksi minulla oli sen verran flunssa päällä, että pikkukuume oli siihen helppo keksiä omasta takaa. Mutta se pysäytti, se pani tajuamaan, että en oikeasti hallitse juomistani. Koko ajanhan olen korostanut, että ei viina työtäni häiritse, mutta pakkohan tuo on myöntää, että kyllä se alkoi jo sitäkin häiritä. Ja kuten olen joskus kirjoittanut, työni on sellainen, että kengän kuva on takapuolessa heti, jos jossain portaassa ymmärretään, että minulla on alkoholiongelma, saati sitten, että se näkyy jo työssäkin.

        Tapariippuvaista se on minunkin juominen ollut. Olen fiksusti osannut olla ihan raittiina monissa tilaisuuksissa, joissa alkoholia on ollut tarjolla, kun sen ottaminen ei sillä hetkellä ole tilnateeseeni sopinut. Ja sitten olen voinut mennä kotiin ja pienessä hetkessä juoda itseni umpikänniin.

        Se talvilomamatka minua vaan huolettaa ja mielessä pyörii. Olen kyllä yhden samalle reissulle lähtevän ystävän kanssa alustavasti jo jutellut tästä juomattomuudestani ja arvellut, että ehkä jatkan vielä reissussakin. Saapa nähdä, miten toiset ymmärtävät. Ja miten minä kestän paineen? Vai sorrunko heti kättelyssä, eikö minusta ole sanomaan, että en halua ottaa sitä ensimmäistä, kun siitä voi alkaa niin pitkä kierre? Eikö niillä kenelläkään ole samaa ongelmaa? Voivatko ne tosiaan ottaa vain yhden tai kaksi kaljaa saunan jälkeen, ölasin tai kaksi viiniä ruuan kanssa? Onko semmoisia ihmisiä oikeasti olemassa, vai juovatko kaikki salaa nurkan takana lisää niin kuin minä?

        Minä olen nyt kuitenkin tajunnut, että haluan elää loppuelämäni selvinpäin. Miksi olen edes kaivannut sitä raukeaa sekavuuden tilaa, joka juomisesta pian nousuhumalan hauskuuden jälkeen tulee? Ja sitten se onneton tyhjyys ja pakkomielteinen lisää ryypiskely. Piilopullosta, itseltäkin salaa. Monta pulloa yhtä aikaa käytössä, vuorotellen jokaisesta, ettei näyttäisi kuluvan. Voihan vietävä. Voihan totuus!

        Mutta kun kolmekymmentä vuotta meni ilman viinaa, kolmekymmentä viinan kanssa, niin jospa tässä vanhaksi elää, niin olisiko vielä kolmekymmentä viinatonta vuotta edessä? Tai edes parikymmentä, niin ehtisihän niistäkin iloita.

        Onneksi on tietokone ja netti. Mitähän minä tekisin, jos enn kirjoittaisi tänne?

        Kyllä on ihana herätä normaaliin aamuun, ei löysää oloa, morkkis alkaa häipyä, usko itseeni vahvistua. Mutta vielä varmaan menee useampi päivä ennen kuin tavoitan sen tyynen olon, josta pääsin jo 1,5 kk nauttimaan ja tyhmyyksissäni sitten hukutin kaljatölkkeihin.

        Niin on tuttua tekstiä taas Viivillä, voi hyvä isä sentään, miten tuttua. Varmasti tuhannet kaltaisemme, ikäisemme, tässä maassa, tänäkin aamuna pyörittelevät päässään juuri näitä samoja asioita. Ja johan julkisestikin on väläytelty huolta siitä, miten meidän "kostean sukupolven" käy sitten, kun eläköidymme, rupeammeko entistä enemmän ryyppäämään.

        Minäkin olen yleensä seurassa pystynyt juomaan muiden tahdissa. Joskus jopa pysynyt vesilinjalla, kun olen tiennyt ettei kotona ole mitään, millä vetää kännin sen jälkeen, kun on pikkurilli pystyssä nautiskellut (?) kallista viiniä.

        Älä Viivi tee mörköä siitä talvilomareissusta. Näytä itsellesi ja muille, että pystyt olemaan kokonaan juomatta, sillä sinähän pystyt, kun olet niin päättänyt!


      • Enzian
        viivi* kirjoitti:

        Jonkilaisella tajunnanvirtateksniikallahan minäkin tänne kirjoittelen. Mitä sylki suuhun tuo ja sormet näppäimistölle naputtavat. Tosin minun on pakko lukea tekstini aina läpi ennen lähettämistä, koska nopeasti kirjoittamalla saan aikaan melko paljon lyöntivirheitä, en näet ole mikään huippuhyvä konekirjoittaja. Mutta toisaalta oman tekstin lukeminen auttaa tajuamaan omia ajatuksia.

        En minäkään ole ennen töitä laiminlyönyt viinan takia. Tämä oli ehdottomasti ensimmäinen kerta. Tai kun oikein tarkkaan muistelen, oli joskus yli 20 vuotta sitten tilanne, että olin töissä ihan kunnon kankkusessa, en uskaltanut edes autolla mennä, mutta hoidin työni kuitenkin, eikä ainakaan kukaan huomauttanut mitään. Semmoisia vähän huonompia tokkurapäivä on varmaan ollut, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti tajusin, että en voi mennä töihin. Onneksi minulla oli sen verran flunssa päällä, että pikkukuume oli siihen helppo keksiä omasta takaa. Mutta se pysäytti, se pani tajuamaan, että en oikeasti hallitse juomistani. Koko ajanhan olen korostanut, että ei viina työtäni häiritse, mutta pakkohan tuo on myöntää, että kyllä se alkoi jo sitäkin häiritä. Ja kuten olen joskus kirjoittanut, työni on sellainen, että kengän kuva on takapuolessa heti, jos jossain portaassa ymmärretään, että minulla on alkoholiongelma, saati sitten, että se näkyy jo työssäkin.

        Tapariippuvaista se on minunkin juominen ollut. Olen fiksusti osannut olla ihan raittiina monissa tilaisuuksissa, joissa alkoholia on ollut tarjolla, kun sen ottaminen ei sillä hetkellä ole tilnateeseeni sopinut. Ja sitten olen voinut mennä kotiin ja pienessä hetkessä juoda itseni umpikänniin.

        Se talvilomamatka minua vaan huolettaa ja mielessä pyörii. Olen kyllä yhden samalle reissulle lähtevän ystävän kanssa alustavasti jo jutellut tästä juomattomuudestani ja arvellut, että ehkä jatkan vielä reissussakin. Saapa nähdä, miten toiset ymmärtävät. Ja miten minä kestän paineen? Vai sorrunko heti kättelyssä, eikö minusta ole sanomaan, että en halua ottaa sitä ensimmäistä, kun siitä voi alkaa niin pitkä kierre? Eikö niillä kenelläkään ole samaa ongelmaa? Voivatko ne tosiaan ottaa vain yhden tai kaksi kaljaa saunan jälkeen, ölasin tai kaksi viiniä ruuan kanssa? Onko semmoisia ihmisiä oikeasti olemassa, vai juovatko kaikki salaa nurkan takana lisää niin kuin minä?

        Minä olen nyt kuitenkin tajunnut, että haluan elää loppuelämäni selvinpäin. Miksi olen edes kaivannut sitä raukeaa sekavuuden tilaa, joka juomisesta pian nousuhumalan hauskuuden jälkeen tulee? Ja sitten se onneton tyhjyys ja pakkomielteinen lisää ryypiskely. Piilopullosta, itseltäkin salaa. Monta pulloa yhtä aikaa käytössä, vuorotellen jokaisesta, ettei näyttäisi kuluvan. Voihan vietävä. Voihan totuus!

        Mutta kun kolmekymmentä vuotta meni ilman viinaa, kolmekymmentä viinan kanssa, niin jospa tässä vanhaksi elää, niin olisiko vielä kolmekymmentä viinatonta vuotta edessä? Tai edes parikymmentä, niin ehtisihän niistäkin iloita.

        Onneksi on tietokone ja netti. Mitähän minä tekisin, jos enn kirjoittaisi tänne?

        alko-ongelmassa, että sen tunnustamista ihan rehellisesti toisille hävetään viimiseen asti. Kun ei tarvi kuin sanoa, että mä olen todennut ettei alkoholi sovi mulle ja piste. Eihän ihmiset yleensä toisiaan kohtaan ilkeitä ole.. mielestäni ei ensinkään, kun vastapuoli on rehellinen.
        Kaikillahan meillä elämässä tulee erilaista kremppaa, fyysistä ja henkistä, eikä niistäkään yleensä tarvi hävetä. Mutta viinaongelmaan liittyy niin paljon salailua (pullojen piilotus!) jo alun perin, että sitä ei ongelmainen herkästi osaa käsitellä toisten kanssa silloinkaan, kun ne viimiset pullot on piilotettu.
        Kaippa siihen vaikuttaa sekin, jos tietyn asemansa takia yrittää pitää kulisseja pystyssä.

        Mene sinä viivi vaan reissulle äläkä ota turhia paineita. Toivon, että pystyt olemaan juomatta ja nauttimaan reissusta, jos olet niin päättänyt. Vaan alkoholiongelmaisen tiellä voi olla moniakin sortumisia ja uudelleenyrityksiä. Eikä saisi olla liian ankara itseäänkään kohtaan. Itsehän sitä tuppaa olemaan se julmin tuomari itselleen..


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Kyllä on ihana herätä normaaliin aamuun, ei löysää oloa, morkkis alkaa häipyä, usko itseeni vahvistua. Mutta vielä varmaan menee useampi päivä ennen kuin tavoitan sen tyynen olon, josta pääsin jo 1,5 kk nauttimaan ja tyhmyyksissäni sitten hukutin kaljatölkkeihin.

        Niin on tuttua tekstiä taas Viivillä, voi hyvä isä sentään, miten tuttua. Varmasti tuhannet kaltaisemme, ikäisemme, tässä maassa, tänäkin aamuna pyörittelevät päässään juuri näitä samoja asioita. Ja johan julkisestikin on väläytelty huolta siitä, miten meidän "kostean sukupolven" käy sitten, kun eläköidymme, rupeammeko entistä enemmän ryyppäämään.

        Minäkin olen yleensä seurassa pystynyt juomaan muiden tahdissa. Joskus jopa pysynyt vesilinjalla, kun olen tiennyt ettei kotona ole mitään, millä vetää kännin sen jälkeen, kun on pikkurilli pystyssä nautiskellut (?) kallista viiniä.

        Älä Viivi tee mörköä siitä talvilomareissusta. Näytä itsellesi ja muille, että pystyt olemaan kokonaan juomatta, sillä sinähän pystyt, kun olet niin päättänyt!

        Hei, vanha nainen

        Juupa juu, toivottavasti onnistuu, lomamatka. Olen ainakin prosessoinut sitä etukäteen niin paljon, että kuva päässäni on kristallinkirkas. Selvä loma! Huh, kuulostaapa todella hienolta!

        Eikä sinunkaan kannata enää morkkista pitää kaljottelusta. Kieltämättä kyllä vaatii aikansa, että tähän tyyneen oloon pääsee. Ainakin minulta. Tosi tällä kertaa meni nopeammin kuin ennen, koska - kuten olen jo monesti todennut - nyt tajusin olevani juoppo ja minulle tuli tunne, että haluan oikeasti muuttaa elämäni. Sitä kohti tässä nyt mennään, koetinkievien - kuten se lomamatka - kautta. Kaipa sitä on koko vuoden kierto eri juhlineen käytävä läpi ennen kuin elämä alkaa tuntua tutulta. Ennen kuin tulee tutuksi kohdata eri tilanteet raittiina.


      • viivi*
        Enzian kirjoitti:

        alko-ongelmassa, että sen tunnustamista ihan rehellisesti toisille hävetään viimiseen asti. Kun ei tarvi kuin sanoa, että mä olen todennut ettei alkoholi sovi mulle ja piste. Eihän ihmiset yleensä toisiaan kohtaan ilkeitä ole.. mielestäni ei ensinkään, kun vastapuoli on rehellinen.
        Kaikillahan meillä elämässä tulee erilaista kremppaa, fyysistä ja henkistä, eikä niistäkään yleensä tarvi hävetä. Mutta viinaongelmaan liittyy niin paljon salailua (pullojen piilotus!) jo alun perin, että sitä ei ongelmainen herkästi osaa käsitellä toisten kanssa silloinkaan, kun ne viimiset pullot on piilotettu.
        Kaippa siihen vaikuttaa sekin, jos tietyn asemansa takia yrittää pitää kulisseja pystyssä.

        Mene sinä viivi vaan reissulle äläkä ota turhia paineita. Toivon, että pystyt olemaan juomatta ja nauttimaan reissusta, jos olet niin päättänyt. Vaan alkoholiongelmaisen tiellä voi olla moniakin sortumisia ja uudelleenyrityksiä. Eikä saisi olla liian ankara itseäänkään kohtaan. Itsehän sitä tuppaa olemaan se julmin tuomari itselleen..

        Hei Enzian

        Häpeähän se on, joka estää alkoholiongelman tunnustamisen. Jos sen vaikka itselle pystyykin tunnustamaan, niin toisille ei. Ja juuri tarve pitää kulissit pystyssä. Tarve näyttää olevansa parempi kuin on - tai ehkä vahvempi, terveempi, ei kai alkoholismi huonoutta kuitenkaan ole, vaan sairaus. Ainakin itse ajattelen, että minulla se on sairaus, jonka toisaalta itse aiheutin, kun rupesin juomaan. Jos en olisi koskaan aloittanut, en nyt kärvistelisi näiden ongelmien kanssa. Mutta mistäpä sen tiesin, ei sitä sairautta kaikilla ole, suurimmalla osalla ihmisistä ei.

        Ja minun työni ja toimintani eri vapaa-ajanjutuissa ei todellakaan salli alkoholismia. Onneksi tajusin oman tilani ennen kuin menetin kasvoni. Tai jos olenkin menettänyt ne, niin ihmiset ovat olleet minulle armollisia eikä minua ole potkittu mistään pois, ainakaan vielä.

        Voin olla juomatta, mutta minulle on vaikeaa se, että pitäisi tutuille sanoa, että en juo. Että pitäisi sanoa se pieni lause: viina ei minulle sovi. Voinhan tietysti vain sanoa, että en ota, enhän aina muulloinkaan ole ottanut, mutta sen syyn sanominen onkin sitten jo vaikea asia. Väkisin mietin, mitä toiset ajattelevat.

        Vai kuvittelenko vain? Onko ongelma vain minun päässäni? Ajattelevatko toiset mitään? Kuittaavatko he vain, että kas, etpä sitten juo?

        Mutta nimenomaan tuo, että juominen on itsestäkin niin häpeällistä, että eihän sitä häpeällistä tilaansa toisille haluaisi tunnustaa.

        Saahan tätä pyöritellä, eikä valmista tule. Kaipa ne tilanteet on vain kohdattava ja niistä selvittävä. Onhan ne muutkin selvinneet! Miksi en minä?


      • Meriläinen

        Yövuoroissa raittiina ollut, ja kohta nukkumaan.
        Oli se vähän pettymys kun se ketju oli hävinnyt. Ilmeisesti täällä on ihmisiä jotka pitää vaan siitä että juovat ihmiset täällä kirjoittaa.
        No mielenkiintoista olisi tietää miksi ylläpito sen poisti, kun ajattelee että palstan otsikon ensi osa on Terveys, eikä sairaus niinkun se on pahimmillaan vielä juovilla.
        Mutta elämä on.
        Keskiviikko kuitenkin Raittiina :))


      • voipytty
        Enzian kirjoitti:

        alko-ongelmassa, että sen tunnustamista ihan rehellisesti toisille hävetään viimiseen asti. Kun ei tarvi kuin sanoa, että mä olen todennut ettei alkoholi sovi mulle ja piste. Eihän ihmiset yleensä toisiaan kohtaan ilkeitä ole.. mielestäni ei ensinkään, kun vastapuoli on rehellinen.
        Kaikillahan meillä elämässä tulee erilaista kremppaa, fyysistä ja henkistä, eikä niistäkään yleensä tarvi hävetä. Mutta viinaongelmaan liittyy niin paljon salailua (pullojen piilotus!) jo alun perin, että sitä ei ongelmainen herkästi osaa käsitellä toisten kanssa silloinkaan, kun ne viimiset pullot on piilotettu.
        Kaippa siihen vaikuttaa sekin, jos tietyn asemansa takia yrittää pitää kulisseja pystyssä.

        Mene sinä viivi vaan reissulle äläkä ota turhia paineita. Toivon, että pystyt olemaan juomatta ja nauttimaan reissusta, jos olet niin päättänyt. Vaan alkoholiongelmaisen tiellä voi olla moniakin sortumisia ja uudelleenyrityksiä. Eikä saisi olla liian ankara itseäänkään kohtaan. Itsehän sitä tuppaa olemaan se julmin tuomari itselleen..

        ääneen toisille alkoholisteille oli minun pelastukseni. Kulissit olivat pystyssä, tosin hyvin huterasti, kun eräänä iltana menin AA-palaveriin ja sanoin sillä olleille, että olen alkoholisti ja haluan lopettaa juomiseni. En enää halunnut kohtuukäyttäjäksi. Elämä muuttui vähitellen siihenastista paremmaksi. Kotona, työssä ja harrastuksissa rupesin saamaan ihmisten luottamusta. Loma- ja muilla matkoilla pääsen nauttimaan paikallisista erikoisuuksista aiempaa enemmän ja matkaseuralaiset ovat ihan jees, vaikka olenkin raittiina.

        Joskus kauan sitten mainitsit, että Suomessa ehkä haluat tavata täkäläisiä raitistuneita alkoholisteja. Vieläkö sinulla on sellainen tavoite?

        Suomen talvi on nyt hyvin kaunis, päivät ovat valoisia eikä pakkanenkaan kiristyne enää suuriin lukemiin.
        Tervetuloa, Enzian, lomailemaan sekä kuulemaan ja puhumaan suomea!


      • Leila..

        Ei sitä ketjua ensimmäiseksi olisi tarvinnut niitata. Pompsahtaa sen sinne muutenkin kun ahkerasti kommentoimme. Ihan hyvä ketju se oli ja kuittailin sinne itsekin. Kyllä noita raittius ketjuja tarvitaan täällä malliksi..


      • eräs ärsyyntynyt
        Leila.. kirjoitti:

        Ei sitä ketjua ensimmäiseksi olisi tarvinnut niitata. Pompsahtaa sen sinne muutenkin kun ahkerasti kommentoimme. Ihan hyvä ketju se oli ja kuittailin sinne itsekin. Kyllä noita raittius ketjuja tarvitaan täällä malliksi..

        "Niittaushan" oli juuri se ärsytystekijä, jota valvoja ei pyynnöistä huolimatta halunnut poistaa.


      • säilytettävä kasvot
        viivi* kirjoitti:

        Hei Enzian

        Häpeähän se on, joka estää alkoholiongelman tunnustamisen. Jos sen vaikka itselle pystyykin tunnustamaan, niin toisille ei. Ja juuri tarve pitää kulissit pystyssä. Tarve näyttää olevansa parempi kuin on - tai ehkä vahvempi, terveempi, ei kai alkoholismi huonoutta kuitenkaan ole, vaan sairaus. Ainakin itse ajattelen, että minulla se on sairaus, jonka toisaalta itse aiheutin, kun rupesin juomaan. Jos en olisi koskaan aloittanut, en nyt kärvistelisi näiden ongelmien kanssa. Mutta mistäpä sen tiesin, ei sitä sairautta kaikilla ole, suurimmalla osalla ihmisistä ei.

        Ja minun työni ja toimintani eri vapaa-ajanjutuissa ei todellakaan salli alkoholismia. Onneksi tajusin oman tilani ennen kuin menetin kasvoni. Tai jos olenkin menettänyt ne, niin ihmiset ovat olleet minulle armollisia eikä minua ole potkittu mistään pois, ainakaan vielä.

        Voin olla juomatta, mutta minulle on vaikeaa se, että pitäisi tutuille sanoa, että en juo. Että pitäisi sanoa se pieni lause: viina ei minulle sovi. Voinhan tietysti vain sanoa, että en ota, enhän aina muulloinkaan ole ottanut, mutta sen syyn sanominen onkin sitten jo vaikea asia. Väkisin mietin, mitä toiset ajattelevat.

        Vai kuvittelenko vain? Onko ongelma vain minun päässäni? Ajattelevatko toiset mitään? Kuittaavatko he vain, että kas, etpä sitten juo?

        Mutta nimenomaan tuo, että juominen on itsestäkin niin häpeällistä, että eihän sitä häpeällistä tilaansa toisille haluaisi tunnustaa.

        Saahan tätä pyöritellä, eikä valmista tule. Kaipa ne tilanteet on vain kohdattava ja niistä selvittävä. Onhan ne muutkin selvinneet! Miksi en minä?

        sittenkään vaan ylpeys. Ei ole valmiutta näyttää muille omaa voimattomuutta.


    • Meriläinen

      Hei Viivi!
      Kun poistattivat helmikuun ketjun nuo juovat onnettomat, niin ajattelin jatkaa täällä:)
      Yhä edelleen raittiina, tänäänkin.

      • Meriläinen

        Tiedän ettei YP vastaa ainakaan meidän tavallisten kirjoittajien kysymyksiin.
        Omasta ja parin tutun kokemuksesta.
        Mutta ettei sefullekaan, ompahan kummaa?


      • viivi*

        No hei, Meriläinen

        Täällähän minäkin pyöriskelen, raittiina minäkin - onneksi!

        Hassua, että jotkut tykkäävät huonoa siitä, kun me tyytyväisinä toteamme pystyneemme olemaan päivän raittiina. Ei kai sen pitäisi ketään loukata. Ja eihän semmoista ketjua tarvitse lukea, joka ärsyttää. No, tärkeintä lienee kuitenkin, että raittiina olemme pysyneet. Minulle tästä palstasta on ollut hyötyä raittiuden alkutaipaleella, siitä kiitos.


    • Meriläinen

      Taas on menossa yks Raitis perjantai.
      Ja huomenna pitäis mennä käymään tuolla suuressa maailmassa Hesassa :) Ja Raittiina, kuinkas muutenkaan.

      • viivi*

        Niin on, raitis perjantai menossa. Kuinkahan mones jo lieneekään? Äkkiä tähän näköjään tottuu. Toivottavasti näitää jatkuu koko loppuelämän!
        Lomareissu lähestyy, enää pari viikkoa aikaa. Jospa olen jo tarpeeksi vahva.


      • voipytty

        verran raittiita kuin jossain pikkukaupungissa väkeä kaikkiaan. Tervetuloa vaan! Ei täälläkään ole pakko juoda ja tämä perjantai on pian yksi päivä lisää raittiiden päivien ketjussa.


      • vanha nainen
        voipytty kirjoitti:

        verran raittiita kuin jossain pikkukaupungissa väkeä kaikkiaan. Tervetuloa vaan! Ei täälläkään ole pakko juoda ja tämä perjantai on pian yksi päivä lisää raittiiden päivien ketjussa.

        Kyllähän tämä Viivin aloittama ketju on niin hyvä, että minun mielestäni se voi mainiosti korvata entisen raittius-ketjun. Tosin Viivin kanssa alkutaipaleella ollaan ja konkarit ehkä turhautuvat meidän pohdinnoista? Mutta eihän kaikkea tarvitse lukea.

        Minä olin tässä "nettipimennossa". No, hmmph, siis pitäisi ensin tarkistaa ne piuhat ennen kuin rupeaa operaattoria sättimään. Sitten etsitään syyllisiä (sehän kuuluu meillä "taudin kuvaan"); ensimmäisenä tietysti syytetään kissoja: temmeltäneet piuhan irti, vaikka todennäköisemmin itse olen huolimattomalla imurinkäytölläni kolauttanut johdon irti.

        Minä tosiaan tein selväksi useammalle kaverille, että nyt en sitten juo vähään aikaan, kun hyvään alkuun pääsin. Vaikka en sen kummemmin selitellyt, niin yllättäen moni sanoi, että tekisi hyvää hänellekin, ainakin vähentää. Tuli semmonen olo, että melkein kaikki lipittelee liikaa (nyt siis puhun 50-60 -vuotiaista naisista) ja on jo pidempään ollut huolissaan, kuvitellut olevansa ainut laatuaan. Jessus sentään, mikähän keski-ikäisten "alkoholisti"-naisten joukko tässä yhteiskunnassa oikeasti on muhimassa!

        Mutta näin mennään, morkkikset on historiaa ja nautin täysillä alkottomasta olosta.

        Viivi hyvä, yrittäisit olla liikaa miettimättä sitä talviloma-asiaa. Sehän on siis TALVIloma, ei RYYPPYloma? Vai onko ne teidän porukoissa yksi ja sama asia? Meillä kyllä pitkälti on näin. Kummallista, että lähdetään jonnekin kauaksi ryyppäämään ja se on sitten jotenkin kivempaa kuin kaljoittelu kotona ja siitä vielä maksetaan maltaita???


      • kiinnostunut
        vanha nainen kirjoitti:

        Kyllähän tämä Viivin aloittama ketju on niin hyvä, että minun mielestäni se voi mainiosti korvata entisen raittius-ketjun. Tosin Viivin kanssa alkutaipaleella ollaan ja konkarit ehkä turhautuvat meidän pohdinnoista? Mutta eihän kaikkea tarvitse lukea.

        Minä olin tässä "nettipimennossa". No, hmmph, siis pitäisi ensin tarkistaa ne piuhat ennen kuin rupeaa operaattoria sättimään. Sitten etsitään syyllisiä (sehän kuuluu meillä "taudin kuvaan"); ensimmäisenä tietysti syytetään kissoja: temmeltäneet piuhan irti, vaikka todennäköisemmin itse olen huolimattomalla imurinkäytölläni kolauttanut johdon irti.

        Minä tosiaan tein selväksi useammalle kaverille, että nyt en sitten juo vähään aikaan, kun hyvään alkuun pääsin. Vaikka en sen kummemmin selitellyt, niin yllättäen moni sanoi, että tekisi hyvää hänellekin, ainakin vähentää. Tuli semmonen olo, että melkein kaikki lipittelee liikaa (nyt siis puhun 50-60 -vuotiaista naisista) ja on jo pidempään ollut huolissaan, kuvitellut olevansa ainut laatuaan. Jessus sentään, mikähän keski-ikäisten "alkoholisti"-naisten joukko tässä yhteiskunnassa oikeasti on muhimassa!

        Mutta näin mennään, morkkikset on historiaa ja nautin täysillä alkottomasta olosta.

        Viivi hyvä, yrittäisit olla liikaa miettimättä sitä talviloma-asiaa. Sehän on siis TALVIloma, ei RYYPPYloma? Vai onko ne teidän porukoissa yksi ja sama asia? Meillä kyllä pitkälti on näin. Kummallista, että lähdetään jonnekin kauaksi ryyppäämään ja se on sitten jotenkin kivempaa kuin kaljoittelu kotona ja siitä vielä maksetaan maltaita???

        Nämä oikeat jutut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin ikuinen lausahdus "raittiina ollaan tänään, kaunis ilma tänään". En ole koskaan ymmärtnyt, miksi sitä mantraa pitää veivata. Kirjoitelkaa vaan ihan kuin päiväkirjaan. Kyllä ne jutut kiinnostavat.


      • ukki-isoisä
        kiinnostunut kirjoitti:

        Nämä oikeat jutut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin ikuinen lausahdus "raittiina ollaan tänään, kaunis ilma tänään". En ole koskaan ymmärtnyt, miksi sitä mantraa pitää veivata. Kirjoitelkaa vaan ihan kuin päiväkirjaan. Kyllä ne jutut kiinnostavat.

        sinäkin, elämää nähneiden ihmisten jutut kiinnostavat kaikenikäisiä.


      • Meriläinen
        voipytty kirjoitti:

        verran raittiita kuin jossain pikkukaupungissa väkeä kaikkiaan. Tervetuloa vaan! Ei täälläkään ole pakko juoda ja tämä perjantai on pian yksi päivä lisää raittiiden päivien ketjussa.

        Kiitos paljon!
        Oli hyvä ja raitis reissu helsingissä ja paljon siellä oli muitakin raittiita :) Näin lauantainakin.


      • Meriläinen
        vanha nainen kirjoitti:

        Kyllähän tämä Viivin aloittama ketju on niin hyvä, että minun mielestäni se voi mainiosti korvata entisen raittius-ketjun. Tosin Viivin kanssa alkutaipaleella ollaan ja konkarit ehkä turhautuvat meidän pohdinnoista? Mutta eihän kaikkea tarvitse lukea.

        Minä olin tässä "nettipimennossa". No, hmmph, siis pitäisi ensin tarkistaa ne piuhat ennen kuin rupeaa operaattoria sättimään. Sitten etsitään syyllisiä (sehän kuuluu meillä "taudin kuvaan"); ensimmäisenä tietysti syytetään kissoja: temmeltäneet piuhan irti, vaikka todennäköisemmin itse olen huolimattomalla imurinkäytölläni kolauttanut johdon irti.

        Minä tosiaan tein selväksi useammalle kaverille, että nyt en sitten juo vähään aikaan, kun hyvään alkuun pääsin. Vaikka en sen kummemmin selitellyt, niin yllättäen moni sanoi, että tekisi hyvää hänellekin, ainakin vähentää. Tuli semmonen olo, että melkein kaikki lipittelee liikaa (nyt siis puhun 50-60 -vuotiaista naisista) ja on jo pidempään ollut huolissaan, kuvitellut olevansa ainut laatuaan. Jessus sentään, mikähän keski-ikäisten "alkoholisti"-naisten joukko tässä yhteiskunnassa oikeasti on muhimassa!

        Mutta näin mennään, morkkikset on historiaa ja nautin täysillä alkottomasta olosta.

        Viivi hyvä, yrittäisit olla liikaa miettimättä sitä talviloma-asiaa. Sehän on siis TALVIloma, ei RYYPPYloma? Vai onko ne teidän porukoissa yksi ja sama asia? Meillä kyllä pitkälti on näin. Kummallista, että lähdetään jonnekin kauaksi ryyppäämään ja se on sitten jotenkin kivempaa kuin kaljoittelu kotona ja siitä vielä maksetaan maltaita???

        On ihan hyvä lukea teitä, ja tämäkinhän on keskustelupalsta. On usein helpompaa jakaa kokemuksia ihmisen kanssa joka on samalla viivalla. Itselläni parhaat keskustelut syntyivät alkuaikoina juuri vähän aikaa raittiina olleiden kanssa.
        Pitempään raittiina olleilla oli sitten sitä kärsivällisyyttä jakaa kun meinasi heittää hanskat nurkkaan.
        Hyvä ketju tämä on minustakin :)


      • vanha nainen
        Meriläinen kirjoitti:

        Kiitos paljon!
        Oli hyvä ja raitis reissu helsingissä ja paljon siellä oli muitakin raittiita :) Näin lauantainakin.

        Kummallista miten tällaisilla keskustelupalstoilla ihmiset purkaa pahaa oloaan ihan vääriin kohteisiin. Ketä se nyt haittaa, jos täällä päivästä päivään ihmiset julkisesti iloitsevat siitä että ovat raittiina? En ymmärrä, mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin, mitä en ymmärrä.

        Mutta toiseen asiaan. Tänäiltana rupesin leipomaan laskiaispullia. Enpä muista milloin olisin pullia tehnyt ilman leipomiskaljoja. Jo silloin kun oli perhe ja lapset pieniä, oli äiskällä useimmiten leipomiskalja ihan vaan janojuomana (?) tiskipöydällä, ja sitten toinen ja kolmas...siellä alakaapissa piilossa. Mutta aina tuli herkullisia pullia. Eikä muka kukaan mitään huomannut? Voi voi, kyllä kai ne huomasivat, eivät vaan sanoneet mitään, tyytyväisenä pullia mussuttivat. Eivät ole vielä aikuisinakaan suoraan sanoneet juomisestani, hyvän kotikasvatuksen johdosta tai häpeästä, en tiedä. Nimittäin niitä pullia oli välillä lasten kavereitakin odottamassa ja syömässä. Joskus tulee mieleen, mitä ne mahdollisesti kotona kertoivat, vaan sitähän ei enää voi muuttaa.

        Mutta tänään siis leivoin ilman kaljaa, ja eikö ne prkl pullat ottaneet ja palaneet. Koska ei tarvinnut olla skarppina ja yrittää näyttää, että kyllä hommat hoituu salalipittelystä huolimatta... Kiltti tyttö ja suorittaja, jonka ote lipeää, kun ei ole kaljaa tukena? Pitääpä miettiä tuota myöhemmin, nyt kuitenkin nukkumaan.


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Kyllähän tämä Viivin aloittama ketju on niin hyvä, että minun mielestäni se voi mainiosti korvata entisen raittius-ketjun. Tosin Viivin kanssa alkutaipaleella ollaan ja konkarit ehkä turhautuvat meidän pohdinnoista? Mutta eihän kaikkea tarvitse lukea.

        Minä olin tässä "nettipimennossa". No, hmmph, siis pitäisi ensin tarkistaa ne piuhat ennen kuin rupeaa operaattoria sättimään. Sitten etsitään syyllisiä (sehän kuuluu meillä "taudin kuvaan"); ensimmäisenä tietysti syytetään kissoja: temmeltäneet piuhan irti, vaikka todennäköisemmin itse olen huolimattomalla imurinkäytölläni kolauttanut johdon irti.

        Minä tosiaan tein selväksi useammalle kaverille, että nyt en sitten juo vähään aikaan, kun hyvään alkuun pääsin. Vaikka en sen kummemmin selitellyt, niin yllättäen moni sanoi, että tekisi hyvää hänellekin, ainakin vähentää. Tuli semmonen olo, että melkein kaikki lipittelee liikaa (nyt siis puhun 50-60 -vuotiaista naisista) ja on jo pidempään ollut huolissaan, kuvitellut olevansa ainut laatuaan. Jessus sentään, mikähän keski-ikäisten "alkoholisti"-naisten joukko tässä yhteiskunnassa oikeasti on muhimassa!

        Mutta näin mennään, morkkikset on historiaa ja nautin täysillä alkottomasta olosta.

        Viivi hyvä, yrittäisit olla liikaa miettimättä sitä talviloma-asiaa. Sehän on siis TALVIloma, ei RYYPPYloma? Vai onko ne teidän porukoissa yksi ja sama asia? Meillä kyllä pitkälti on näin. Kummallista, että lähdetään jonnekin kauaksi ryyppäämään ja se on sitten jotenkin kivempaa kuin kaljoittelu kotona ja siitä vielä maksetaan maltaita???

        Vähän tuohon tyyliin ne lomat ovat menneet. Ei ehkä varsinaista ympärikännissä örveltämistä sentään, mutta sellaista tavallisesta elämästä poikkeavaa pienessä sievässä aamusta iltaan viheltämistä se lomailu on paljolti ollut. Tosin meidän jengi on melko urheilullista, eli liikkuminen kaikissa muodoissaan on aina kuulunut kuvaan, myös lomalla. Eikä ehkä juoppoja ole muut kuin minä - tai ainakin luulen, että muilla on juominen hallinnassa, vaikka se lomalla irti päästetäänkin. Ja ehkä oudossa ympäristössä on helpompi antaa viinan viedä, monella työ on sen laatuista, että juopottelu ei sovi siihen.

        Mutta nyt sitten aoin olla joukon petturi ja olla juomatta. Kaipa minä sen kestän, ja muut myös. Toivottavasti en kuitenkaan pilaa toisten riemua lomasta olemalla erilainen.

        Tuota keski-ikäisten naisten alkoholisoitumista minäkin olen ihmetellyt. Mikä meissä mättää? Olemmeko me ensimmäinen naissukupolvi, joka ylipäänsä on juonut "kuin miehet"? Ja siksikö meistä nyt on tullut juoppoja? Miksi sitten miehistä ei ole tullut? Onko nainen herkemmin viinan vietävissä?

        Jo aikoinaan minullekin mies yritti muistuttaa, että ole nainen, olen pienempi kuin hän, painan vähemmän kuin hän enkä niin ollen todellakaan kestä viinaa kuin hän. Ja silti minä pidin ehdottoman tarkasti huolen, että varmasti minun lasissani on tasan yhtä paljon juomaa kuin hänen lasissaan, ja että juon varmasti yhtä monta lasillista kuin hän. Minusta tuli juoppo, hänestä ei. MInä nyt opettelen elämään ilman viinaa, hän elelee jossain iloisena ja juo kuin ennenkin, tai on juomatta, kun siltä tuntuu.

        Alkutaipaleella ollaan, tosiaankin. Mutta tämä taival taittuu mukavassti, yllättävän mukavasti. Tosin mitään pahoja tilanteita ei vielä ole tullut vastaan. Tämmöinen perusleppoinen kotielämä ilman kovin suurta sosiaalista kanssakäymistä - muualla kuin täällä - menee mukavasti. Mutta tällaisenahan elämä ei jatku ikuisesti. Tulevat nuo lomat, perhe- ja sukujuhlat, puhumattakaan kesän grillijuhlista, saunailloista ym. Monia tilanteita voi toki välttää, mutta ihan en haluaisi sukulaisistakaan eristäytyä. Tosi sukulaisjoukossa on useampia, jotka eivät juo ollenkaan, joten raittius ei ole outo asia, mutta minun juomattomuuteni tulee olemaan heille uutta. Viimeeksi varmaan olen jättänyt juomatta imetysaikana, ja siitä on jo pian 30 vuotta aikaa. Mutta siinäpähän saavat oppia tuntemaan minua uudestaan.

        Toisaalta meidän ikääntyvien naisten on helppo perustella juomattomuutta ihan trerveyssyistä. Ensinnäkin ulkoinen olemus repsahtaa muutenkin, eikä viina ainakaan paranna sitä. Toisaalta rintasyöpä on melkoinen peikko, ja sen riski kasvaa jokaisen juodun alkoholiannoksen myötä. Eli jos haluaa perustella jollekin juomattomuuttaan, niin ihan noihinkin voi vedota. Tosin silloin voi leimautua ikäväksi tiukkapipoksi ja niuhottajaksi, jota ei joukossa kaivata. Ja pahimmassa tapauksessa toiset kokevat terveysvalistuksen moralisoinniksi - ja sitten entisten ystävien lista sen kuin pitenee. Siis ehkä viisain vaan sanoa, että viina nyt ei minulle sovi, niin en sitä ota. Piste. Siihen on toisten tyytyminen.

        Tämä ääneen mietiskely - tai siis kirjallisesti mietiskely - on niin mukavaa, että vielä tänäänkin piti tulla katsomaan, mitä tänne kuuluu, vaikka meni myöhään noiden yhteisten asioiden hoidossa ja erilaisten vapaaehtoishommien parissa, ja unikin jo houkuttelisi. Pitää käydä kurkkaamassa vielä muidenkin kirjoituksia.

        Hyvät yöt sinulle, Vanha nainen, ja pyristellään yhdessä eteenpäin, niin pian tämä meidän alkutaipale muuttuu jatkosuoraksi!


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        On ihan hyvä lukea teitä, ja tämäkinhän on keskustelupalsta. On usein helpompaa jakaa kokemuksia ihmisen kanssa joka on samalla viivalla. Itselläni parhaat keskustelut syntyivät alkuaikoina juuri vähän aikaa raittiina olleiden kanssa.
        Pitempään raittiina olleilla oli sitten sitä kärsivällisyyttä jakaa kun meinasi heittää hanskat nurkkaan.
        Hyvä ketju tämä on minustakin :)

        Keskustelupalstahan tämä on, ja tämä on kyllä nyt minusta ollut parasta keskustelua, mitä toivoa saatan. Jota tämä kyllästyttää, niin eihän tätä ole pakko lukea.

        Nimenomaan juuri saman asian kanssa kamppailevien ajatukset ovat tärkeitä minulle. Ja täällä itsekin avaudun pohtimaan asioita, joita en missään muualla ääneen sanoisi. En edes osaisia ajatella niitä. Ja teidän kauemmin raittiina olleiden kannustus antaa uskoa, kun oma usko horjuu.

        Jatketaan vaan tätä kirjoittelua!


      • viivi*
        kiinnostunut kirjoitti:

        Nämä oikeat jutut ovat paljon mielenkiintoisempia kuin ikuinen lausahdus "raittiina ollaan tänään, kaunis ilma tänään". En ole koskaan ymmärtnyt, miksi sitä mantraa pitää veivata. Kirjoitelkaa vaan ihan kuin päiväkirjaan. Kyllä ne jutut kiinnostavat.

        Minulle tuon lauseen (raittiina tänään) kirjoittaminen on ollut siksi tärkeää, että jotta voin sen kirjoittaa, on päivä oltava raittiina. Jos ei muuta kannustinta raittiina pysymiseen ole ollut, niin niinkin pieneen oljenkorteen on voinut tarttua.

        Muuten toki minusta on paljon mukavampi kirjoittaa näitä pitkiä pohdiskelujani tänne. Välillä vaan ajattelin, että mitä tämä ketään kiinnostaa. Mutta kun toisetkin kirjoittavat, toisetkin kertovat omia kokemuksiaan ja pohdiskelevat tuntojaan, niin terapiastahan tämä käy. Ja jos tämä autaa jotakuta raitistumisen polulla, niin ei kai tästä mitää haittaakaan ole. Minua on auttanut ja auttaa yhä.


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Kummallista miten tällaisilla keskustelupalstoilla ihmiset purkaa pahaa oloaan ihan vääriin kohteisiin. Ketä se nyt haittaa, jos täällä päivästä päivään ihmiset julkisesti iloitsevat siitä että ovat raittiina? En ymmärrä, mutta tässä maailmassa on niin paljon muutakin, mitä en ymmärrä.

        Mutta toiseen asiaan. Tänäiltana rupesin leipomaan laskiaispullia. Enpä muista milloin olisin pullia tehnyt ilman leipomiskaljoja. Jo silloin kun oli perhe ja lapset pieniä, oli äiskällä useimmiten leipomiskalja ihan vaan janojuomana (?) tiskipöydällä, ja sitten toinen ja kolmas...siellä alakaapissa piilossa. Mutta aina tuli herkullisia pullia. Eikä muka kukaan mitään huomannut? Voi voi, kyllä kai ne huomasivat, eivät vaan sanoneet mitään, tyytyväisenä pullia mussuttivat. Eivät ole vielä aikuisinakaan suoraan sanoneet juomisestani, hyvän kotikasvatuksen johdosta tai häpeästä, en tiedä. Nimittäin niitä pullia oli välillä lasten kavereitakin odottamassa ja syömässä. Joskus tulee mieleen, mitä ne mahdollisesti kotona kertoivat, vaan sitähän ei enää voi muuttaa.

        Mutta tänään siis leivoin ilman kaljaa, ja eikö ne prkl pullat ottaneet ja palaneet. Koska ei tarvinnut olla skarppina ja yrittää näyttää, että kyllä hommat hoituu salalipittelystä huolimatta... Kiltti tyttö ja suorittaja, jonka ote lipeää, kun ei ole kaljaa tukena? Pitääpä miettiä tuota myöhemmin, nyt kuitenkin nukkumaan.

        Ihan kuin olisin minä kirjoittanut tuon! Olitko sinäkin kiltti tyttö joka teki kaiken mahdollisimman hyvin? Niin minäkin. Ja juomaankin opin hyvin.

        Tuota olen minäkin miettinyt, mitä perhe mahtoi ajatella, kun seurasi minun viinanhuuruisia tekemisiäni. Vielä ei ole voimaa kysyä. Ehkä joskus... jos siltä tuntuu.


      • kiinnostunut
        viivi* kirjoitti:

        Ihan kuin olisin minä kirjoittanut tuon! Olitko sinäkin kiltti tyttö joka teki kaiken mahdollisimman hyvin? Niin minäkin. Ja juomaankin opin hyvin.

        Tuota olen minäkin miettinyt, mitä perhe mahtoi ajatella, kun seurasi minun viinanhuuruisia tekemisiäni. Vielä ei ole voimaa kysyä. Ehkä joskus... jos siltä tuntuu.

        Sama homma täällä. Puuhapaukkuja on otettu, joskaan ei änkeröön asti eikä piilotteluasteelle ole edetty. Mutta kyllä meitä vanhoja naisia, joille viini maistuu on paljon. Hyvä jos huomaamme sen ajoissa. Minä seuraan mielenkiinnolla jutusteluasi ja sitä miten etenet raittiuden tiellä. Olet hyvä kirjoittaja.


      • viivi*
        kiinnostunut kirjoitti:

        Sama homma täällä. Puuhapaukkuja on otettu, joskaan ei änkeröön asti eikä piilotteluasteelle ole edetty. Mutta kyllä meitä vanhoja naisia, joille viini maistuu on paljon. Hyvä jos huomaamme sen ajoissa. Minä seuraan mielenkiinnolla jutusteluasi ja sitä miten etenet raittiuden tiellä. Olet hyvä kirjoittaja.

        Kiitos.

        Tämä päivä on ollut toai helppo viettää raittiina. Sää on ollut mitä loistavin, ja ulkona yhteisten asioiden hoidossa onkin melkein koko päivä vierähtänyt. Siinä samalla on tullut hoidetuksi omaa kuntoa ja mielenvirkeyttä. Huippupäivä!

        Niin, kun tuohon vielä muistaa senkin lisäyksen, että sain herätä aamulla virkeänä, krapulattomana ja hyvin yöni levänneenä. Tuo alkaa olla jo niin tavallista, että melkein unohtuu, miten vielä reilu kuukausi sitten sunnuntaiaamut olivat ankeita, pöhnäisiä ja tukkoisia. Siinä sitten sai puolille päivin - vähintään - yrittää aukoa silmiään, ja ulos kerkesi iltapäivällä, jos sittenkään. Ei kai noita menneitä pitäisi muistella. Mutta toisaalta se ehkä on sikäli hyväkin, että vertailemalla ainakin voi huomata, miten paljon parempaan suuntaan moni asia on mennyt.

        Nykyään ei edes tule joka aamu sanotukai peilikuvallekaan, että tänään en juo. Jos joskus alkaa epäilyttää, silloin vilkaisen peiliin ja totean tuon.

        Senkin olen tässä raittiina ollessani huomannut, että yhä enemmän alan palata siihen sosiaaliseen ympäristöön ja toimintaan, jossa olen aikoinani ollut. Ja josta sitten viinan viemänä luisuin pikkuhiljaa pois. Juominen oli niin hauskaa, että ystävät jäivät. Ja kuka nyt aamupöhnässään jaksaisikaan lähteä reipastelemaan, en ainakaan minä jaksanut. Nyt jaksan, ja olen siitä onnellinen.


    • viivi*

      Aina ei ole hyvä päivä. Raittiinakaan. Näköjään.

      Tänään ei ole ollut. Takana on erittäin huonosti nukuttu yö ja sen päälle poikkeuksellisen raskas, pitkä ja epäonnistunut työpäivä. Lohdutin itseäni hakemalla kaupasta hyvää ruokaa, herkkujakin, käymällä pienellä kävelylenkillä ja saunomalla. Kaikki vastoin normaaleja maanantairutiinejani. Nyt on kuitenkin kohtuullisen rauhallinen olo, väsymys saa jo tähän aikaan tullakin, mutta paha mieli on hieman hälventynyt. Onneksi.

      Tuossa hyvää ruokaa nautiskellessani huomasin mielenkiintoisen seikan: Syön työpaikkaruokalassa hyvän lounaan. Sen lisäksi en laita ruokaa illalla, vaan napostelen jotain pientä. Nyt heti, kun söinkin ylimääräisen aterian, tuli mieleeni, kuinkahan paljon kaloreita siitä saan. Kuulun siihen - tavalliseen - ihmisryhmään, johon kilot tarttuvat helposti eivätkä millään tahdo lähteä pois. Nyt ylimääräistä ateriaa nauttiessani pohdin sen kaloreita. Jos olisin entisen mallin mukaan lohduttanut itseäni parilla kaljatölkillä tai viinipullonpuolikkaalla, ei olisi tullut mieleenikään miettiä, kuinka monta kaloria hulahti kurkusta alas.

      Näin suhteellista kaikki on :-)

      • Shakin´Stevens

        raittiinakaan aina mukavaa. Omassa tapauksessani se tosin johtuu siitä että menossa on vasta kakkospäivä kuivilla. Kaksi yötä on mennyt unen ja valveen rajamailla horteessa outoja unia katsellen ja niihin liittyviä aaveääniä kuunnellen, onneksi juuri nyt olo tuntuu jo hiukan helpommalta, ainakin näin kirkkaalla päivänvalolla. Taustalla on tällä kertaa noin seitsemän viikon putki, jota edeltänyt kuiva kausikaan ei ollut paria kuukautta pidempi. Sitä ennen taisikin hurahtaa pari vuotta päivittäisen kurlaamisen merkeissä. Tuon parin kuukauden mittaisen edellisen kuivan pätkän aloitin ja vedin läpi hampaat irvessä pakon edessä. Vaimo ilmoitti ykskantaan häipyvänsä poika mukanaan jos ei kännissä tonttuilu lopu. Hain A-klinikalta Antabukset ja rouvan valvovan silmän alla myös otin joka aamuisen porejuoman. Heti kun valvonta hiukan hellitti, onnistuin vähitellen lopettamaan Antabuksen käytön, vaikkakin edelleen teeskentelin sitä käyttäväni. Sitten taas normi ralli päälle, päivät töissä, handelin kautta himaan ja ilta toisensa jälkeen "salaa" juomista. Epäilemättä parempi puoliskokin huomasi että taas oltiin vanhoilla tutuilla laduilla. Ei tosin puhunut asiasta enää mitään, jotenkin tuli sellainen olo, että hän oli yksinkertaisesti päättänyt luovuttaa. Sunnuntaina kuitenkin tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Livahdin iltapäivällä järkyttävässä tärinässä hakemaan kahdeksan puolen litran lestiä siideriä lähikaupasta kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Suunnilleen kolmannen pullon kohdalla sen kummemmin ajattelematta kaadoin siiderin jämät autotallin lattiakaivoon. (Luonnollisesti olin juomassa jemmassa, "autoa laittamassa".) Korkkasin yhtä kyytiä jäjellä olleet lestit ja kippasin ne viemäriin. Seuraavana yönä kärsin maanpäällistä helvettiä. Aamulla taapersin kaivamaan Antabuspurkin kylppärin kaapista ja ihan oikeasti otin 200 mg porejuoman. Ilman mitään ulkopuolista pakkoa. Sama juttu tänä aamuna. En tiedä mistä tämä oivallus on peräisin, ilman perseeseen potkimista tai kertaalleen menneisyydessä koettua haimatulehdusta en ole viimeiseen kymmeneen vuoteen näitä putkia omin avuin saanut poikki. Nyt kankkusesta huolimatta viinaa ei tee mieli, lähinnä olo tuntuu helpottuneelta. En tiedä miten pitkälle tämä homma kantaa, mutta onpahan ainutlaatuinen kokemus tähänastisen juopon urani varrella.


      • viivi*
        Shakin´Stevens kirjoitti:

        raittiinakaan aina mukavaa. Omassa tapauksessani se tosin johtuu siitä että menossa on vasta kakkospäivä kuivilla. Kaksi yötä on mennyt unen ja valveen rajamailla horteessa outoja unia katsellen ja niihin liittyviä aaveääniä kuunnellen, onneksi juuri nyt olo tuntuu jo hiukan helpommalta, ainakin näin kirkkaalla päivänvalolla. Taustalla on tällä kertaa noin seitsemän viikon putki, jota edeltänyt kuiva kausikaan ei ollut paria kuukautta pidempi. Sitä ennen taisikin hurahtaa pari vuotta päivittäisen kurlaamisen merkeissä. Tuon parin kuukauden mittaisen edellisen kuivan pätkän aloitin ja vedin läpi hampaat irvessä pakon edessä. Vaimo ilmoitti ykskantaan häipyvänsä poika mukanaan jos ei kännissä tonttuilu lopu. Hain A-klinikalta Antabukset ja rouvan valvovan silmän alla myös otin joka aamuisen porejuoman. Heti kun valvonta hiukan hellitti, onnistuin vähitellen lopettamaan Antabuksen käytön, vaikkakin edelleen teeskentelin sitä käyttäväni. Sitten taas normi ralli päälle, päivät töissä, handelin kautta himaan ja ilta toisensa jälkeen "salaa" juomista. Epäilemättä parempi puoliskokin huomasi että taas oltiin vanhoilla tutuilla laduilla. Ei tosin puhunut asiasta enää mitään, jotenkin tuli sellainen olo, että hän oli yksinkertaisesti päättänyt luovuttaa. Sunnuntaina kuitenkin tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Livahdin iltapäivällä järkyttävässä tärinässä hakemaan kahdeksan puolen litran lestiä siideriä lähikaupasta kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Suunnilleen kolmannen pullon kohdalla sen kummemmin ajattelematta kaadoin siiderin jämät autotallin lattiakaivoon. (Luonnollisesti olin juomassa jemmassa, "autoa laittamassa".) Korkkasin yhtä kyytiä jäjellä olleet lestit ja kippasin ne viemäriin. Seuraavana yönä kärsin maanpäällistä helvettiä. Aamulla taapersin kaivamaan Antabuspurkin kylppärin kaapista ja ihan oikeasti otin 200 mg porejuoman. Ilman mitään ulkopuolista pakkoa. Sama juttu tänä aamuna. En tiedä mistä tämä oivallus on peräisin, ilman perseeseen potkimista tai kertaalleen menneisyydessä koettua haimatulehdusta en ole viimeiseen kymmeneen vuoteen näitä putkia omin avuin saanut poikki. Nyt kankkusesta huolimatta viinaa ei tee mieli, lähinnä olo tuntuu helpottuneelta. En tiedä miten pitkälle tämä homma kantaa, mutta onpahan ainutlaatuinen kokemus tähänastisen juopon urani varrella.

        Rutistus sinulle, mahtava juttu! Tuli tuota sinun kirjoitusta lukiessa sellainen olo, että jos olisit tässä lähellä, rutistaisin sinut oikein täti-ihmisen syleilyyn ja toivottaisin onnea näistä päivistä ja voimia tuleville. Siitä se lähtee, omasta halusta ja tarpeesta raitistua. Halusta olla juomatta. Näin kävi minulle, se tarve tuli, ja nyt on helppo olla. Eihän tätä minullakaan ole takana kuin alle 2 kk, mutta nyt on sellainen tunne, että tämä on lopullista. Ennen aina kärvistelin ne muutamat pakolliset raittiit viikot tipattoman tammikuun nimissä, ja odotin vain päivää ja tilaisuutta, jolloin saan taas juoda. Nyt vain kerään rohkeutta sanoa kaikille tilanteiden niin vaatiessa, että minä en enää juokaan. Eihän se muuten vaikeaa olisi, mutta siinä samalla tulee paljastettua, että juominen on ollut ongelma. Ja on yhä. Ja siksi en juo.

        Kyllä se kantaa, kun omaa halua riittää. Ja apuahan on saatavilla, siinä vaan en osaa neuvoa.

        Tsemppiä sinulle!


      • Shakin´Stevens
        viivi* kirjoitti:

        Rutistus sinulle, mahtava juttu! Tuli tuota sinun kirjoitusta lukiessa sellainen olo, että jos olisit tässä lähellä, rutistaisin sinut oikein täti-ihmisen syleilyyn ja toivottaisin onnea näistä päivistä ja voimia tuleville. Siitä se lähtee, omasta halusta ja tarpeesta raitistua. Halusta olla juomatta. Näin kävi minulle, se tarve tuli, ja nyt on helppo olla. Eihän tätä minullakaan ole takana kuin alle 2 kk, mutta nyt on sellainen tunne, että tämä on lopullista. Ennen aina kärvistelin ne muutamat pakolliset raittiit viikot tipattoman tammikuun nimissä, ja odotin vain päivää ja tilaisuutta, jolloin saan taas juoda. Nyt vain kerään rohkeutta sanoa kaikille tilanteiden niin vaatiessa, että minä en enää juokaan. Eihän se muuten vaikeaa olisi, mutta siinä samalla tulee paljastettua, että juominen on ollut ongelma. Ja on yhä. Ja siksi en juo.

        Kyllä se kantaa, kun omaa halua riittää. Ja apuahan on saatavilla, siinä vaan en osaa neuvoa.

        Tsemppiä sinulle!

        kannustuksesta. Viime yönä tuli jo ihan oikeasti nukuttuakin jokunen tunti ja muutenkin toipuminen tuntuu edistyvän suorastaan hämmästyttävän hyvin ottaen huomioon reilun puolentoista kuukauden "kossu arkisin, pari kolme vapaapäivisin" -tahdin. Olet oikeassa siinä että ilman omaa halua raittiina pysyminen on mahdotonta ja valitettavan usein sen kanssakin todella vaikeaa. Haimatulehdukseni jälkeen olin kolme vuotta juomatta, aluksi sen takia että taudin uusiutumisen ja kuoleman pelko voitti juomahalut. Aikaa myöden opin nauttimaan selvin päin olosta ja huomasin pitäväni raittiista itsestäni huomattavasti enemmän kuin pulloja jemmailevasta valehtelevasta juoposta jolle aina ja kaikissa tilanteissa tärkeintä oli varmistaa se että viinaa on saatavilla. Tänä päivänä en ymmärrä mikä minut sai uudestaan tähän koukkuun. Lähipiiri, ystävät ja tuttavat olivat kaikki tottuneet siihen että en käytä alkoholia, töissäkään asiaa ei enää alkuhämmästelyn jälkeen tarvinnut kenellekään selitellä ja itse olin tottakai aivan varma että eläisin loppuelämäni ilman viinaa. Jostain kuitenkin Kuningas Alkoholi uskollisen aseenkantajansa ja hännystelijänsä herra Itsepetoksen kanssa livhti tontille ja minä poikahan rupesin kohtuukäyttäjäksi. Siis suomalaiskansalliseen tyyliin kohtuukäyttäjäksi, tarkoittaa ainakin pientä känniä joka viikonloppu. Sitä riemua kesti pari kuukautta, tuli kesäloma ja alkoi kahden vuoden ränni. Juuri tällä hetkellä on ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen sellainen olo että en ihan oikeasti halua juoda. Toivon että tätä olotilaa jatkuu mahdollisimman pitkään, vaikkakin olen kokemuksesta aivan varma siitä että ennemmin tai myöhemmin se tuttu luonnonvoima Iso Jano, joka jokaisen juopon elämän kulkua loppupeleissä ohjaa, herää unestaan. Toivon sen hetken koettaessa olevani kyllin vahva ja pystyväni käyttämään tätä nyt kokemaani hyväkseni. Voimia sinullekin Viivi, samassa veneessä ollaan ja meitä on paljon.


      • exjuoppo
        Shakin´Stevens kirjoitti:

        kannustuksesta. Viime yönä tuli jo ihan oikeasti nukuttuakin jokunen tunti ja muutenkin toipuminen tuntuu edistyvän suorastaan hämmästyttävän hyvin ottaen huomioon reilun puolentoista kuukauden "kossu arkisin, pari kolme vapaapäivisin" -tahdin. Olet oikeassa siinä että ilman omaa halua raittiina pysyminen on mahdotonta ja valitettavan usein sen kanssakin todella vaikeaa. Haimatulehdukseni jälkeen olin kolme vuotta juomatta, aluksi sen takia että taudin uusiutumisen ja kuoleman pelko voitti juomahalut. Aikaa myöden opin nauttimaan selvin päin olosta ja huomasin pitäväni raittiista itsestäni huomattavasti enemmän kuin pulloja jemmailevasta valehtelevasta juoposta jolle aina ja kaikissa tilanteissa tärkeintä oli varmistaa se että viinaa on saatavilla. Tänä päivänä en ymmärrä mikä minut sai uudestaan tähän koukkuun. Lähipiiri, ystävät ja tuttavat olivat kaikki tottuneet siihen että en käytä alkoholia, töissäkään asiaa ei enää alkuhämmästelyn jälkeen tarvinnut kenellekään selitellä ja itse olin tottakai aivan varma että eläisin loppuelämäni ilman viinaa. Jostain kuitenkin Kuningas Alkoholi uskollisen aseenkantajansa ja hännystelijänsä herra Itsepetoksen kanssa livhti tontille ja minä poikahan rupesin kohtuukäyttäjäksi. Siis suomalaiskansalliseen tyyliin kohtuukäyttäjäksi, tarkoittaa ainakin pientä känniä joka viikonloppu. Sitä riemua kesti pari kuukautta, tuli kesäloma ja alkoi kahden vuoden ränni. Juuri tällä hetkellä on ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen sellainen olo että en ihan oikeasti halua juoda. Toivon että tätä olotilaa jatkuu mahdollisimman pitkään, vaikkakin olen kokemuksesta aivan varma siitä että ennemmin tai myöhemmin se tuttu luonnonvoima Iso Jano, joka jokaisen juopon elämän kulkua loppupeleissä ohjaa, herää unestaan. Toivon sen hetken koettaessa olevani kyllin vahva ja pystyväni käyttämään tätä nyt kokemaani hyväkseni. Voimia sinullekin Viivi, samassa veneessä ollaan ja meitä on paljon.

        Jännää lukea näitä tuskan ja ilon täyttämiä kirjoituksianne.Itse selvisin (kirjaimellisesti) vuosien alkoholismista parisen kuukautta sitten. On hämmentävää katsoa siihen huonoon aikaan taaksepäin.Mutta aikoinaan mulla oli vilpitön halu olla humalassa, kutakuinkin aina. Sitten kasvoi yhtä vilpitön halu päästä alkoholista pysyvästi eroon. Kokeiluja ja yrityksiä ja kaatumisia. Mutta sitten tuli se kummallinen päivä, josta monet kertovat. Kokemuksesta jostain erilaisesta. Itselläni muutoksen aiempaan toi käsitykseni SAIRAUDESTA. Ymmärrän nykyiset tuntemukseni sairauden oireina. Siksi tiedä (enkä toivo) olevani lopullisesti kaukana viinameren rannasta. Tämä on selkeän lopullista verrattuna ..ööh..yrittämiseen. On eri asia olla "kuiva" kun raitis. Ollessaan raitis, on alkoholisti. Mutta parantunut, joka elää jokaisen päivän "normaalisti". Selvänä.


    • voipytty

      Hiihtolomallako olet vai oletko hyljännyt meidät?

      • viivi*

        Täällähän minä istuskelen. Kotisohvalla, television ääressä. Masentuneena Suomen heikosta jääkiekkomenestyksestä. Nukkumaan ajattelin lähteä, pitää ensin vain toipua tästä ennenkuulumattomasta tappiosta. (Joka ei oikeasti minua niin kovin edes liikuta, saati sitten masenna, koska en ole mikään jääkiekkofani.)

        Ihan olen selvinpäin, ollut siis jo pian sen kaksi kuukautta. Eikä tee heikkoakaan enää. Lomalle en ole vielä lähtenyt, alkuviikosta sekin on jo edessä. Laukkuja jo pakkailen. Nyt ei enää pelota, jännittää kylläkin, miten lomasta selviän. Tai siis miten selitän juomattomuuteni matkakumppaneilleni, jotka ovat tottuneet siihen, että meikäläinen se ei lasiin sylje.

        En minä ole teitä hyljännyt, tukijoitani raittiuden alkutaipaleella, enkä ketään muutakaan. En edes tätä palstaa, vaikka vähän harvempaan tahtiin täällä olenkin viimeaikoina pyöriskellyt. Kirjoitellut en juuri ole. Sinne raittiina tänään -ketjuun en ole jaksanut nimeäni laittaa, vaikka raittiina olen ollutkin. Tähän ketjuun puolestaan olen odotellut, josko joku kirjoittelee niin vastaan sitten, mutta ihan yksinpuheluun en ole viitsinyt ryhtyä. Ehkä terapeuttisen kirjoittamisen tarve on vähentynyt. Mutta nyt kyllä ei pikku tsemppaus ole pahaksi, kun kohta suuntaan lomalle.


      • mummo täällä
        viivi* kirjoitti:

        Täällähän minä istuskelen. Kotisohvalla, television ääressä. Masentuneena Suomen heikosta jääkiekkomenestyksestä. Nukkumaan ajattelin lähteä, pitää ensin vain toipua tästä ennenkuulumattomasta tappiosta. (Joka ei oikeasti minua niin kovin edes liikuta, saati sitten masenna, koska en ole mikään jääkiekkofani.)

        Ihan olen selvinpäin, ollut siis jo pian sen kaksi kuukautta. Eikä tee heikkoakaan enää. Lomalle en ole vielä lähtenyt, alkuviikosta sekin on jo edessä. Laukkuja jo pakkailen. Nyt ei enää pelota, jännittää kylläkin, miten lomasta selviän. Tai siis miten selitän juomattomuuteni matkakumppaneilleni, jotka ovat tottuneet siihen, että meikäläinen se ei lasiin sylje.

        En minä ole teitä hyljännyt, tukijoitani raittiuden alkutaipaleella, enkä ketään muutakaan. En edes tätä palstaa, vaikka vähän harvempaan tahtiin täällä olenkin viimeaikoina pyöriskellyt. Kirjoitellut en juuri ole. Sinne raittiina tänään -ketjuun en ole jaksanut nimeäni laittaa, vaikka raittiina olen ollutkin. Tähän ketjuun puolestaan olen odotellut, josko joku kirjoittelee niin vastaan sitten, mutta ihan yksinpuheluun en ole viitsinyt ryhtyä. Ehkä terapeuttisen kirjoittamisen tarve on vähentynyt. Mutta nyt kyllä ei pikku tsemppaus ole pahaksi, kun kohta suuntaan lomalle.

        tämä ketjun on ollut suosittu ja hyvä jos tätä ei hylätä. Ei sinulle mitään ongelmia tule matkallasi. Eikä tarvi selitellä miksi et juo enää. Sanot vaan, että alkoi tuntumaan sellaiselta että alkoholi ei enää kiinnosta. Turhat selittely ja varsinkin julistukset ja saarnaamiset ärsyttävät niitä "juovia". Matalaa profiilia vaan ja mukana muuten meiningeissä. Hyvä matka siitä tulee. Karta sellaisten seuraa, joille iskee se "henkevä sössö"-vaihe päälle.


      • viivi*
        mummo täällä kirjoitti:

        tämä ketjun on ollut suosittu ja hyvä jos tätä ei hylätä. Ei sinulle mitään ongelmia tule matkallasi. Eikä tarvi selitellä miksi et juo enää. Sanot vaan, että alkoi tuntumaan sellaiselta että alkoholi ei enää kiinnosta. Turhat selittely ja varsinkin julistukset ja saarnaamiset ärsyttävät niitä "juovia". Matalaa profiilia vaan ja mukana muuten meiningeissä. Hyvä matka siitä tulee. Karta sellaisten seuraa, joille iskee se "henkevä sössö"-vaihe päälle.

        Juu, näinhän se on, että moralistit, saarnaajat ja toisten tekemisten paheksujat ovat aika inhottavaa seuraa. Ja syystäkin. Sellainen en missään tapauksessa halua olla.

        Sitäpaitsi tiedän senkin, että tuostakaan meidän reissuporukasta ei kukaan edes ole oikea juoppo. Paitsi minä. Tai jos on, niin ainakin osaa sen salata hyvin. Paremmin kuin minä. Eikä nuo meidän reissut mitään umpikännissä örveltämisreissuja ole koskaan olleet, mitä nyt harvoin toisensa näkevien ja yhteen kokoontuvien iloisten ihmisten viattomia hauskanpitoreissuja. Mutta reippaasti alkoa on kyllä kulunut rentoutumisen ja arjesta irrottautumisen nimissä. Ja minulla kun se on jäänyt päälle. Se, mitä yhdessä on otettu iloisesti, ei minulle ole riittänyt, vaan salapulloja on ollut matkalaukun pohjalla vaatteiden kätköissä, ja ne pullot ovat tyhjentyneet vähintään samaan tahtiin kuin julkiset pullotkin. Loppuillasta tiheämpäänkin. En osaa lopettaa ennen kuin loppuu viina tai hoipertelen sänkyyn. Ja sen minä tajusin olevan sairaus. Enhän minä hyvää ruokaakaan syö niin kuan kuin sitä riittää, tajuan lopettaa, kun vatsa on täysi. Viinanjuontia en.

        Ja nyt en kyllä aio edes kokeilla, osaisinko ottaa siinä missä muutkin. Onhan tuo jo niin monesti todettu, että en.

        Nyt on onneksi sellainen olo, että ei tee edes mieli. Odotan lomaa, irroittautumista arjesta, uusia maisemia, ihanien ystävien seuraa. Mutta kas kummaa, tuo kaikki tuntuu mukavammalta kohdata selvinpäin. En oikeastaan usko sitäkään, että minusta toisten juomisen tuomitsija tulee, koska en oikeasti tuomitse toisten juomista. Enhän minä tuomitse kenenkään tupakointia tai kahvinjuontiakaan, vaikka en itse tupakoi enkä juo kahvia. Nautintoaineitan nekin ovat, ja sitäpaitsi riippuvuutta aiheuttavia. Kun ei itsellä edes tee mieli, niin ei tarvitse moralisoida toisten tekemisiä. Jos itselläni olisi kova viinan-, tupakan- ja kahvinhimo, ja jostain syystä pitäisi olla niitä ilman, ja toiset senkunvaan käyttäisivät, niin silloin varmasti tekisi mieli sormi pystyssä ja huulet törröllään saarnata noiden myrkkyjen turmiollisesta vaikutuksesta, vaarallisuudesta ja kaikesta muustakin pahasta, mitä ne aiheuttavat, sekä kiillottaa omaa sädekehää olemalla kaiken tuollaisen pahan yläpuolella. No, totta vimmatusti ne terveyshaittoja ovatkin, ainakin tupakka aina, ja kahvi ja viina liikaa käytettyinä, mutta niiden vaarallisuudesta saarnaaminen ja niiden käytöön tai käyttämättömyyteen ohjaaminen kuuluu vanhempien suorittaa lapsilleen, ei aikuisen ystävilleen.

        Onneksi osaan iloita myös selvinpäin. Onneksi elämääni on aina kuulunut lukuisia tilanteita ilman alkoholia, joten olen oppinut elämään myös niitä. Onneksi nyt on kulunut kaksi kuukautta, joiden aikana olen saanut kohdata myös ennen viinanhuuruisia tilanteita selvinpäin.

        Mutta vaikka olo tuntuu tänään hyvältä ja itsevarmalta, en usko hetkeäkään, etteikö vaikeita aikoja tulisi. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja niin on tehtävä, vaikka olen mummo vain ikäni pouolesta - lunta kyllä riittää!


      • Meriläinen
        viivi* kirjoitti:

        Juu, näinhän se on, että moralistit, saarnaajat ja toisten tekemisten paheksujat ovat aika inhottavaa seuraa. Ja syystäkin. Sellainen en missään tapauksessa halua olla.

        Sitäpaitsi tiedän senkin, että tuostakaan meidän reissuporukasta ei kukaan edes ole oikea juoppo. Paitsi minä. Tai jos on, niin ainakin osaa sen salata hyvin. Paremmin kuin minä. Eikä nuo meidän reissut mitään umpikännissä örveltämisreissuja ole koskaan olleet, mitä nyt harvoin toisensa näkevien ja yhteen kokoontuvien iloisten ihmisten viattomia hauskanpitoreissuja. Mutta reippaasti alkoa on kyllä kulunut rentoutumisen ja arjesta irrottautumisen nimissä. Ja minulla kun se on jäänyt päälle. Se, mitä yhdessä on otettu iloisesti, ei minulle ole riittänyt, vaan salapulloja on ollut matkalaukun pohjalla vaatteiden kätköissä, ja ne pullot ovat tyhjentyneet vähintään samaan tahtiin kuin julkiset pullotkin. Loppuillasta tiheämpäänkin. En osaa lopettaa ennen kuin loppuu viina tai hoipertelen sänkyyn. Ja sen minä tajusin olevan sairaus. Enhän minä hyvää ruokaakaan syö niin kuan kuin sitä riittää, tajuan lopettaa, kun vatsa on täysi. Viinanjuontia en.

        Ja nyt en kyllä aio edes kokeilla, osaisinko ottaa siinä missä muutkin. Onhan tuo jo niin monesti todettu, että en.

        Nyt on onneksi sellainen olo, että ei tee edes mieli. Odotan lomaa, irroittautumista arjesta, uusia maisemia, ihanien ystävien seuraa. Mutta kas kummaa, tuo kaikki tuntuu mukavammalta kohdata selvinpäin. En oikeastaan usko sitäkään, että minusta toisten juomisen tuomitsija tulee, koska en oikeasti tuomitse toisten juomista. Enhän minä tuomitse kenenkään tupakointia tai kahvinjuontiakaan, vaikka en itse tupakoi enkä juo kahvia. Nautintoaineitan nekin ovat, ja sitäpaitsi riippuvuutta aiheuttavia. Kun ei itsellä edes tee mieli, niin ei tarvitse moralisoida toisten tekemisiä. Jos itselläni olisi kova viinan-, tupakan- ja kahvinhimo, ja jostain syystä pitäisi olla niitä ilman, ja toiset senkunvaan käyttäisivät, niin silloin varmasti tekisi mieli sormi pystyssä ja huulet törröllään saarnata noiden myrkkyjen turmiollisesta vaikutuksesta, vaarallisuudesta ja kaikesta muustakin pahasta, mitä ne aiheuttavat, sekä kiillottaa omaa sädekehää olemalla kaiken tuollaisen pahan yläpuolella. No, totta vimmatusti ne terveyshaittoja ovatkin, ainakin tupakka aina, ja kahvi ja viina liikaa käytettyinä, mutta niiden vaarallisuudesta saarnaaminen ja niiden käytöön tai käyttämättömyyteen ohjaaminen kuuluu vanhempien suorittaa lapsilleen, ei aikuisen ystävilleen.

        Onneksi osaan iloita myös selvinpäin. Onneksi elämääni on aina kuulunut lukuisia tilanteita ilman alkoholia, joten olen oppinut elämään myös niitä. Onneksi nyt on kulunut kaksi kuukautta, joiden aikana olen saanut kohdata myös ennen viinanhuuruisia tilanteita selvinpäin.

        Mutta vaikka olo tuntuu tänään hyvältä ja itsevarmalta, en usko hetkeäkään, etteikö vaikeita aikoja tulisi. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja niin on tehtävä, vaikka olen mummo vain ikäni pouolesta - lunta kyllä riittää!

        Tsemppiä Viivi sulle sinne reissuun.
        Ihan kivaa on matkustella selvinpäin ja huomata että moni muukin niin tekee :)
        Sun kannattais alottaa uusi oma alotus niin ei tarviis vierittää niin alas aina koko ketjua.
        Kaunista viikonloppua sinulle.


      • vanha nainen
        viivi* kirjoitti:

        Juu, näinhän se on, että moralistit, saarnaajat ja toisten tekemisten paheksujat ovat aika inhottavaa seuraa. Ja syystäkin. Sellainen en missään tapauksessa halua olla.

        Sitäpaitsi tiedän senkin, että tuostakaan meidän reissuporukasta ei kukaan edes ole oikea juoppo. Paitsi minä. Tai jos on, niin ainakin osaa sen salata hyvin. Paremmin kuin minä. Eikä nuo meidän reissut mitään umpikännissä örveltämisreissuja ole koskaan olleet, mitä nyt harvoin toisensa näkevien ja yhteen kokoontuvien iloisten ihmisten viattomia hauskanpitoreissuja. Mutta reippaasti alkoa on kyllä kulunut rentoutumisen ja arjesta irrottautumisen nimissä. Ja minulla kun se on jäänyt päälle. Se, mitä yhdessä on otettu iloisesti, ei minulle ole riittänyt, vaan salapulloja on ollut matkalaukun pohjalla vaatteiden kätköissä, ja ne pullot ovat tyhjentyneet vähintään samaan tahtiin kuin julkiset pullotkin. Loppuillasta tiheämpäänkin. En osaa lopettaa ennen kuin loppuu viina tai hoipertelen sänkyyn. Ja sen minä tajusin olevan sairaus. Enhän minä hyvää ruokaakaan syö niin kuan kuin sitä riittää, tajuan lopettaa, kun vatsa on täysi. Viinanjuontia en.

        Ja nyt en kyllä aio edes kokeilla, osaisinko ottaa siinä missä muutkin. Onhan tuo jo niin monesti todettu, että en.

        Nyt on onneksi sellainen olo, että ei tee edes mieli. Odotan lomaa, irroittautumista arjesta, uusia maisemia, ihanien ystävien seuraa. Mutta kas kummaa, tuo kaikki tuntuu mukavammalta kohdata selvinpäin. En oikeastaan usko sitäkään, että minusta toisten juomisen tuomitsija tulee, koska en oikeasti tuomitse toisten juomista. Enhän minä tuomitse kenenkään tupakointia tai kahvinjuontiakaan, vaikka en itse tupakoi enkä juo kahvia. Nautintoaineitan nekin ovat, ja sitäpaitsi riippuvuutta aiheuttavia. Kun ei itsellä edes tee mieli, niin ei tarvitse moralisoida toisten tekemisiä. Jos itselläni olisi kova viinan-, tupakan- ja kahvinhimo, ja jostain syystä pitäisi olla niitä ilman, ja toiset senkunvaan käyttäisivät, niin silloin varmasti tekisi mieli sormi pystyssä ja huulet törröllään saarnata noiden myrkkyjen turmiollisesta vaikutuksesta, vaarallisuudesta ja kaikesta muustakin pahasta, mitä ne aiheuttavat, sekä kiillottaa omaa sädekehää olemalla kaiken tuollaisen pahan yläpuolella. No, totta vimmatusti ne terveyshaittoja ovatkin, ainakin tupakka aina, ja kahvi ja viina liikaa käytettyinä, mutta niiden vaarallisuudesta saarnaaminen ja niiden käytöön tai käyttämättömyyteen ohjaaminen kuuluu vanhempien suorittaa lapsilleen, ei aikuisen ystävilleen.

        Onneksi osaan iloita myös selvinpäin. Onneksi elämääni on aina kuulunut lukuisia tilanteita ilman alkoholia, joten olen oppinut elämään myös niitä. Onneksi nyt on kulunut kaksi kuukautta, joiden aikana olen saanut kohdata myös ennen viinanhuuruisia tilanteita selvinpäin.

        Mutta vaikka olo tuntuu tänään hyvältä ja itsevarmalta, en usko hetkeäkään, etteikö vaikeita aikoja tulisi. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja niin on tehtävä, vaikka olen mummo vain ikäni pouolesta - lunta kyllä riittää!

        Kääk, tilanne 3-1 kiekossa, ja meni hermot, mutta kun kuitenkin tässä aamuvarhain hereillä nökötän, tulin katsomaan, mitä Viiville kuuluu. Hienoa, että sinulla menee hyvin. Ja, hhmmm, en panisi pahakseni vaikka vähän heristäisitkin sormea tupakasta ja kahvista. Tupakointia tosin olen pystynyt huomattavasti vähentämään ja tavoitteena on lähiaikoina lopetus, kahvia en edes kuvittele lopettavani.

        Toivon todella sydämestäni, että lomastasi tulee onnistunut. Ja miksei tulisi, sehän on itsestäsi kiinni. Minulla tuli pieni notkahdus, kun oli perinteinen helmitapaaminen kavereiden kanssa ja olin tavallaan jo valmistautunut siihen, että en ehkä ilman olutta siitä selviä. No, en selvinnyt, mutta muutamaan oluseen jäi onneksi. Mutta hyvin olisin pärjännyt ilman niitä, näin jälkeenpäin ajatellen.

        Pätkii tämä kirjoittelu, kun samalla tuota kiekkoa seuraan, MAHTAVAA, nyt ollaan 4-3 johdossa, ei voi olla totta!!!

        Nyt taas olen päättänyt olla pidemmän aikaa ilman alkoholia, totaalisesta lopetuksesta en vieläkään uskalla unelmoida. Keskustelin kavereiden kanssa tuosta edellisestä alkotauostani, kehuin miten hieno olo kaikin puolin oli, ja yllätys, yllätys! Hekin totesivat, että kyllä olisi hyvä pitää taukoa lipittelyssä. Minun mielestäni heillä ei ole ollut ongelmia alkoholin kanssa, mutta kun itse avauduin, niin hekin tunnustivat. Me juopot ollaan kai niin itseemme käpertyneitä, ettei edes huomata, että muilla voi olla ihan samoja ongelmia.

        VAUTSI, KIEKKOPRONSSIA TULI!

        Sinäkin pärjäät siellä lomalla VIivi!


      • viivi*
        Meriläinen kirjoitti:

        Tsemppiä Viivi sulle sinne reissuun.
        Ihan kivaa on matkustella selvinpäin ja huomata että moni muukin niin tekee :)
        Sun kannattais alottaa uusi oma alotus niin ei tarviis vierittää niin alas aina koko ketjua.
        Kaunista viikonloppua sinulle.

        Kiitos, kyllä minä uskon, että lomasta tulee ihan hyvä.

        Tällä hetkellä tuntuu jo siltä, että viinasta erossa pysyminen ei olekaan se, joka vaikeuksia tuottaa, mutta sen sijaan arveluttaa, mitenköhän pärjään ilman nettiä! Kuinka pystyn olemaan parisen viikkoa ilman tätä seurustelumuotoa, ilman teitä, tsemppaajiani. Huihui!

        Onko minusta nyt sitten tullut nettiriippuvainen? No, ei se liene kamalan vaarallista, koska tämä minun nettiriippuvuuteni kohdistuu lähinnä tähän palstaan ja tähän ketjuun. En minä pelaa netissä enkä surffaile ulkomaisilla sivuilla, enkä niin kamalasti edes kotimaisillakaan. Mutta onpahan tullut varmaan lähes joka päivä kurkattua, mitä tälle palstalle kuuluu.

        Näihin meidän perinteisiin lomareissuihin liittyy kuitenkin se, että reissussa ollaan yhdessä, me ystävät, seurustellaan, kerrotaan kuulumisia, parannetaan maailmaa, pidetään hauskaa, syödään ja juodaan hyvin, ulkoillaan, liikutaan, raastetaan kroppaamme äärimmilleen, juhlitaan, tanssitaan, lauletaan....ihan mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan ja mitä missäkin lomapaikassa voi tehdä. Mutta se on ehdoton, että huolet unohdetaan, niin työ- kuin henkilökohtaisetkin huolet. Irroittaudutaan arjesta ja maailman tapahtumista. Sukelletaan kaikkeen muuhun kuin missä yleensä ollaan. Ja silloin läppärit jätetään lataukseen kotipöydälle eikä kännykkää räpelöidä kuin välttämättömissä tilanteissa.

        Eli olenpa sitten parisen viikkoa pois täältä. Sittenpä voinkin tosiaan tehdää uuden aloituksen, jossa tilitän, kuinka matkalla kävi. Tuleepa pikkuisen paineita, jottei tarvitse ihan kauhujuttuja kertoa!


      • viivi*
        vanha nainen kirjoitti:

        Kääk, tilanne 3-1 kiekossa, ja meni hermot, mutta kun kuitenkin tässä aamuvarhain hereillä nökötän, tulin katsomaan, mitä Viiville kuuluu. Hienoa, että sinulla menee hyvin. Ja, hhmmm, en panisi pahakseni vaikka vähän heristäisitkin sormea tupakasta ja kahvista. Tupakointia tosin olen pystynyt huomattavasti vähentämään ja tavoitteena on lähiaikoina lopetus, kahvia en edes kuvittele lopettavani.

        Toivon todella sydämestäni, että lomastasi tulee onnistunut. Ja miksei tulisi, sehän on itsestäsi kiinni. Minulla tuli pieni notkahdus, kun oli perinteinen helmitapaaminen kavereiden kanssa ja olin tavallaan jo valmistautunut siihen, että en ehkä ilman olutta siitä selviä. No, en selvinnyt, mutta muutamaan oluseen jäi onneksi. Mutta hyvin olisin pärjännyt ilman niitä, näin jälkeenpäin ajatellen.

        Pätkii tämä kirjoittelu, kun samalla tuota kiekkoa seuraan, MAHTAVAA, nyt ollaan 4-3 johdossa, ei voi olla totta!!!

        Nyt taas olen päättänyt olla pidemmän aikaa ilman alkoholia, totaalisesta lopetuksesta en vieläkään uskalla unelmoida. Keskustelin kavereiden kanssa tuosta edellisestä alkotauostani, kehuin miten hieno olo kaikin puolin oli, ja yllätys, yllätys! Hekin totesivat, että kyllä olisi hyvä pitää taukoa lipittelyssä. Minun mielestäni heillä ei ole ollut ongelmia alkoholin kanssa, mutta kun itse avauduin, niin hekin tunnustivat. Me juopot ollaan kai niin itseemme käpertyneitä, ettei edes huomata, että muilla voi olla ihan samoja ongelmia.

        VAUTSI, KIEKKOPRONSSIA TULI!

        Sinäkin pärjäät siellä lomalla VIivi!

        Niin tuli prossia, enkä minä edes katsonut ottelua. Se edellinen jääkiekko-ottelun katselukokemus oli tällaiselle antifanille niin murskaava, että päätin jo illalla, etten varmasti nouse aamuvarhain katsomaan, miten Suomi-leijonat rökitetään jälleen. Vaan eipä niin käynytkään.Olisipa sittenkin kannattanut nousta.

        Vaan pärjäsi ne ilman minuakin.

        Niin mekin, sinä ja minä ja kaikki muutkin juopot vanhat naiset, pärjäämme ilman viinaa itsemme, ympäristömme ja elämämme kanssa. Pahoja päiviä, viikkoja, kuukausia tulee, mutta kyllä niistä yli pääsee, kun uskoa riittää. Jos oma usko pärjäämiseen loppuu, niin onneksi riittää kohtalotovereita, jotka omalla esimerkillään ja tuellaan kantavat pahojen hetkien yli.

        Jos sormenheristystä haluat, niin siitä tupakasta voisin vähän etusormeani heristelläkin. Näin melkein kuusi vuosikymmentä tupakoimattomana eläneenä on tietysti helppo sanoa, että ei kannata tupakoida, ei ainakaan naisihmisen, eikä varsinkaan ikääntyvän naisihmisen. Kyllä se terveyden päälle ottaa ja iän myötä ne terveyshaitatkin alkavat tuntua. Omassa kropassahan se tuntuu ja näkyy. Niin että jos vain päätät lopettaa, niin täältä kyllä tulee tukea siihen! Helppoa se ei ole, sen verran läheltä olen tupakoinnin lopettajia seurannut, vaikka omia kokemuksia ei juuri siitä olekaan. Mutta senkin olen nähnyt, miten jo ihan kohtuulliseen ikään ehtinyt isoäiti onnistu pääsemään irti vuosikymmenien tupakoinnista, ja sen seurauksena virkistyi ja nuortui sekä fyysisesti että psyykkisesti. No, liittyi siihen liikunnan lisääminen ja ruokavaliomuutoskin, josta seurasi painonpudotus jne, mutta ne jutut menevät vähän ohi tämä palstan tarkoituksen... Mutta kaikenlaisia elämänmuutoksia ihmiset joutuvat kokemaan, kuka mistäkin syystä. Minulla se on tämä alkoholittomuus. Hetkeäkään en ole katunut tätä päätöstä.

        Tsemppiä sinulle alkoholittomalle jaksollesi sekä voimia myös tupakoinnin vähentämispyrkimyksiin.


    • mummo+1

      Mitä sinulle kuuluu ? kysyy yksi mummo.

    • tommy1234

      Tuolta löytyy vastaus kysymyksiisi www.minnesota-hoito.fi soita 06 4330 600

    • Muuta kantaasi tässä suhteessa. On tyhmää olla hakematta apua, kun on ongelma. Missään sinua ei syyllistetä, päin vastoin. Muuten juot itsesi hautaan. Niin kävi sedälleni, kun oli jääräpää. Itse hain apua, elämäni paras päätös. Kaikki tukivat. Ny en enää juo, eikä tee edes mieli.

    • t. voipytty

      käyt palstalla? Mitä kuuluu elämääsi?

      Itselläni menee päiväkerrallaan.

      • Haamuvaeltaja

        Meni kevät, meni pitkä kuuma kesä, syksykin meni menojaan...


      • viivi*

        Mistähän minulle tulikin mieleen piipahtaa tällä palstalla, ja - yllätys yllätys - täällä olikin minulle postia!
        Eli en siis kovin usein ole täällä käynyt. Ihan satunnaisesti, joskus.

        Hyvää minulle kuuluu. Elämä on hyvällä mallilla, ja pärjään oikein hyvin alkoholittomilla eväillä. Liikun ja ulkoilen paljon, olen terve ja hyväkuntoinen. Ihmissuhteetkin ovat huippukunnossa. Olen kuin toinen ihminen verrattuna vuodentakaiseen. Ulkoisestikin. Helppoa ei aina ole ollut, ja sortumisiakin näihin kuukausiin mahtuu, mutta onnellinen olen. Tämä linja saa jatkua!


      • t. voipytty
        viivi* kirjoitti:

        Mistähän minulle tulikin mieleen piipahtaa tällä palstalla, ja - yllätys yllätys - täällä olikin minulle postia!
        Eli en siis kovin usein ole täällä käynyt. Ihan satunnaisesti, joskus.

        Hyvää minulle kuuluu. Elämä on hyvällä mallilla, ja pärjään oikein hyvin alkoholittomilla eväillä. Liikun ja ulkoilen paljon, olen terve ja hyväkuntoinen. Ihmissuhteetkin ovat huippukunnossa. Olen kuin toinen ihminen verrattuna vuodentakaiseen. Ulkoisestikin. Helppoa ei aina ole ollut, ja sortumisiakin näihin kuukausiin mahtuu, mutta onnellinen olen. Tämä linja saa jatkua!

        toimiii koko ajan ja joku tai jokin saa sitten ihmisen yhtäkkiä muistamaan jotain vanhaa asiaa tai menneisyyden ihmistä. Telepatiaakin saattaa olla olemassa.

        Hieno juttu kuulla, että olet pärjäillyt ja tyytyväinen elämääsi. Käy toki aina joskus valamassa uskoa paremmasta elämästä täällä lukeviin alkoholin kanssa vaikeuksiin joutuneille. Keskinäinen vertaistuki on todettu hyvin toimivaksi alkoholistien toipumisen edistämiseksi. Siksi minäkin tapaan kerran tai pari viikossa kaltaisiani raittiutta haluavia alkoholisteja. Muutamista olet sitten saanut hyviä ystäviä ja tukimiehiä. Tiedäthän, että jaettu ilo on kaksinkertaista ja murhe puolittuu, kun sen jakaa toiselle ihmiselle.

        Hyvää jatkoa sinulle!


    • Anonyymi

      Miten täällä Viivillä ja muilla menee? Luin koko ketjun läpi ja näyttää, että 2010 on viimeiset päivitykset.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 173
      5109
    2. Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."

      Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi
      Tv-sarjat
      126
      4613
    3. Voi kun mies rapsuttaisit mua sieltä

      Saisit myös sormiisi ihanan tuoksukasta rakkauden mahlaa.👄
      Ikävä
      30
      2946
    4. Kyllä poisto toimii

      Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa
      80 plus
      30
      1947
    5. "Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..

      "Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla
      Yhteiskunta
      23
      1794
    6. Haluan jutella kanssasi Nainen

      Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O
      Ikävä
      16
      1737
    7. Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa

      Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak
      Seinäjoki
      22
      1720
    8. Hermo mennyt sotealueeseen?

      Nyt hammaslääkäriaika peruttiin neljännen kerran. Perumiset alkoi tammikuussa. Nyt uusi aika elokuulle!????
      70 plus
      108
      1716
    9. Haluan tavata Sinut Rakkaani.

      Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu
      Ikävä
      30
      1623
    10. Onko mies niin,

      että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.
      Tunteet
      18
      1561
    Aihe