uskonnollisissa yhteisöissä. Kuinka moni on tietoinen, että luterilaisessa kirkossa on voimassa rippisalaisuus, jonka mukaan pappi ei saa kertoa viranomaisille tehdystä rikoksesta, tai siitä, jos joku kertoo papille aikovansa tehdä rikoksen?
Tämä laki menee siis muiden Suomen lakien yli.
Tämä laki menee siis muiden Suomen lakien yli.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen aikoja sitten eronnut kirkosta ja aina olen pitänyt pappeja ihan vaan ihmisinä, joista jotkut ovat valitettavasti sukulaisiani. Ei ikinä tulisi mieleeni mennä kertomaan papille omia asioitani, mitä ne sille kuuluu.
Mutta asiaan ... lainmuutos olisi tosiaan paikallaan ... kirkossa on paljon muutakin mätää.
Sen verran tarkennan, että *kenelläkään ei ole velvollisuutta ilmiantaa tietoon tullutta tehtyä rikosta*. Tämä voi yllättää monet, mutta noin se on. Ydinpommi tuhoaa Helsingin, kerron Kössönömille että minä sen räjäytin eikä hän tee mitään - Kössönöm ei syyllisty mihinkään rangaistavaan rikokseen.
Sen sijaan *tulossa oleva* rikos pitää ilmoittaa poliisille tai rikoksen suunnitellulle kohteelle; ei kuitenkaan mitään pikkurikoksia, eli jos kerron aikovani kävellä punaisia päin, sitä ei tarvitse ilmiantaa.
Ja sitten vielä oikeudessa on pakko todistaa ja poliisille kertoa, jos kysytään pienestäkin rikoksesta.
Valtionkirkkojen papeilla tosiaan rippisalaisuus kattaa *kaikki* rikokset ja rippisalaisuuden rikkominen itsessään on rikos. Esim. toimittajan lähdesuoja kattaa paljon mutta ei ihan murhiin asti kumminkaan; ja ei ole rikos jos toimittaja sittenkin paljastaa tietolähteensä.
Täytyy olla aika erikoinen luonne ihmisellä, että alkaa rikollisia suojelemaan.
valtionkirkkojen papeilla on eri lait kuin tavallisilla ihmisillä. Jos pappi saa ripissä kuulla, että joku aikoo tappaa vaimonsa, niin hän ei saa siitä kertoa kenellekään?
"Sen verran tarkennan, että *kenelläkään ei ole velvollisuutta ilmiantaa tietoon tullutta tehtyä rikosta*. Tämä voi yllättää monet, mutta noin se on. Ydinpommi tuhoaa Helsingin, kerron Kössönömille että minä sen räjäytin eikä hän tee mitään - Kössönöm ei syyllisty mihinkään rangaistavaan rikokseen."
- Onko tosiaan näin? Ymmärrän mitä ajat takaa. Me olemme molemmat yksityishenkilöitä. Mutta eikö pappi julkisoikeudellisena viranhaltijana ole kuitenkin eri asemassa kuin Mäntysalo tai Kössönöm? Ei vai?
Pappi voisi ilmeisesti käskeä suojelemaan vaimoa X, mutta ei voi sanoa keltä. Eikä se saisi selvitä papin avulla muullakaan tavoin.
Eikös juridinen vaitiolovelvollisuus voi olla muillakin. Esim. saako psykiatri muka paljastaa potilaansa rikokset? Wikin mukaan ainoa ero on tuossa ennaltaehkäisemisessä. Kirkkoväki ei saa ilmoittaa rikoksen suunnittelijaa, mutta muut saavat. Miksi hitossa pitää tuollainenkin poikkeus olla olemassa?
Kirkkolaista (joka siis koskee evlut kirkon pappeja): "Jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on kerrottava hyvissä ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi."
En nyt tiedä miten tuo käytännössä voi toimia. Jos kertoo lapsettomalle rouva Virtaselle että "kuulin lähteestä jota en voi kertoa että joku lähipiiristä aikoo tappaa sinut, että jos vaikka pakenisit kotoa", niin ketä muutakaan siinä voi tarkoittaa kuin herra Virtasta?
Papin virkamiesasemasta ei seuraa mitään virkatoimiin liittymättömiä yleisiä velvollisuuksia. Olen minäkin vielä huomisen virkamies (1.1.2010 alkaen yliopistojen virkasuhteista tulee työsuhteita), mutta ei minulla ole velvollisuutta kertoa esim. työpaikalla kuulemaani tietoa rikoksesta sen enempää kuin yksityiselläkään työpaikalla olisi.
Tärkeämpi kysymys on se, auttaisiko rippisalaisuuden poisto todella vähentämään rikoksia? Toki jos se nyt just poistettaisiin takautuvasti, papit voisivat kertoa menneistä rikoksista. Mutta entä sitten jatkossa, eihän niistä enää kerrottaisi papeille.
Suojele sinä vaan kirkkosi kanssa rikollisia!
Hyvä, että rikolliset ovat luterilaisen kirkon jäseniä ja kilvan juoksevat kertomassa papeille suunnitelmistaan. Oppi on mennyt täydellisesti perille!
Laissa puhutaan myös ilmiantovelvollisuudesta ja voi jopa saada tuomion salaamisesta. Tuo ei ilmeisesti koske kaikkia suomalaisia.
"Suomessa evankelisluterilaisen kirkon papeilla on ripistä ja sielunhoidollisesta keskustelusta ehdoton vaitiolovelvollisuus. Pappi ei saa ilmaista ripissä tai sielunhoidossa ilmaistua asiaa eikä myöskään henkilöä. Pappi ei siten voi kertoa käyneensä tietyn henkilön kanssa sielunhoidollista keskustelua. Ripissä kuultua asiaa ei saa paljastaa minkään syyn nojalla, olipa tunnustettu rikos miten törkeä hyvänsä. Rippisalaisuus on murtamaton myös tuomioistuimessa ja menee muun muassa ohi lastensuojelun ilmoitusvelvollisuuden. Rippisalaisuutta ei saa paljastaa edes ripittäytyvän suostumuksella. Jos ripittäytyjä antaa tiedon rikoksesta, joka on tekeillä, papin tulee ilmoittaa viranomaisille asiasta siten, ettei ripittäytyjän henkilöllisyys paljastu."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Katumus#Rippisalaisuus
Tässä lisää
http://www.sosiaaliportti.fi/Page/cc2dcbf7-a51a-4d62-bcda-aea7a3bce351.aspx
Entä tämä?
"Ilta-Sanomat kirjoitti 19.2. papista, jonka tietoon oli tullut suunnitteilla oleva veriteko. Pappi kertoi tiedoistaan poliisille, mutta ei voinut paljastaa henkilöä edes välillisesti.
Lakimiesasessori Pekka Leino Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulista vahvistaa, että kirkkolaissa säädetty rippisalaisuus on ehdoton.
- Laki kieltää puhumasta avoimesti edes oikeudessa, Leino toteaa.
Rippisalaisuutta on pohdittu viimeksi virallisesti vuonna 1998, kun Helsingin hiippakuntakokous pyysi kirkkohallitusta selvittämään, ovatko kirkkolaissa säädetty rippisalaisuus ja lastensuojelulain määräämä ilmoittamisvelvollisuus ristiriidassa. Eli onko papilla lupa ilmoittaa esimerkiksi insestitapauksesta viranomaisille.
Uuden lastensuojelulain pykälä velvoittaa työntekijöitä kertomaan lapseen kohdistuneesta väkivallasta viranomaisille. Kirkonkin työntekijät ovat pitäneet rippisalaisuutta ongelmallisena silloin, kun se estää puuttumasta väärinkäytöksiin.
Kirkkohallituksen seurakunnille antamassa ohjeessa todetaan, että rippisalaisuus ohittaa aina muihin lakeihin kirjatun ilmoitusvelvollisuuden ja julkisuusperiaatteen. Tietoja saa kertoa eteenpäin vain siten, ettei ripittäytyjän henkilöllisyys välillisestikään paljastu, eikä esimerkiksi teon ajankohdasta saa mainita.
Työntekijöille ei siis juurikaan jää mahdollisuuksia rikosten uhrien auttamiseen rippisalaisuuden suojatessa tekijää. Rippi sitoo työntekijän kädet."
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2002/2002-02-26/ajankohtaista/ripari
"Kirkkohallituksen seurakunnille antamassa ohjeessa todetaan, että rippisalaisuus ohittaa aina muihin lakeihin kirjatun ilmoitusvelvollisuuden ja julkisuusperiaatteen. Tietoja saa kertoa eteenpäin vain siten, ettei ripittäytyjän henkilöllisyys välillisestikään paljastu, eikä esimerkiksi teon ajankohdasta saa mainita."
Missä nyt oikein mennään? Eikö Suomen laki sido kirkkoa?
Kirkko on valtio valtiossa, jolla on omat lait ja säännöt suoraan jumalilta (piispoilta).
Miettikää vaikka lastensuojelulakia ja muiden ihmisten ilmiantovelvollisuutta ko lain suhteen!
Suomen laki sitoo kirkkoa. Mutta luonnollisesti Suomen laissa voi olla poikkeuksia toisiin Suomen lakeihin. Jos lisätään lakiin pykälä jonka mukaan Aatami-nimiset miehet saa tappaa rangaistuksetta, niin sitten Aatamin murhaaminen ei ole enää rikos.
Se mitä lain PITÄISI olla on eri asia kuin mikä laki ON. Samoin se mikä on LAKI on eri asia kuin mikä on OIKEIN.
Kirkkohallituksen ohje kyllä minusta on lainvastainen. Nimittäin lain mukaan "Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa PAPILLE uskottua asiaa ei saa ilmaista - -", mutta tuon mainitun ohjeen mukaan sama koskisi mitä tahansa rippiä jonka voisi vastaanottaa muukin seurakunnan työntekijä; äärimmilleen tulkittuna siis jopa hautausmaan haravoija.
Pappi pelastaisi ihmishengen rikkomalla rippisalaisuuden, ja joutuisi itse syytetyn penkille.