Jos näkisit hyvän ystäväsi seurustelukumppanin pettämässä ystävääsi, mitä tekisit? Olisit esimerkiksi baarissa, näkisit ystäväsi kumppanin liehittelevän vastakkaisen sukupuolen edustajaa useamman tovin ajan ja lopulta he nousisivat yhdessä taksiin. Kysyessäsi ystävältäsi "ohimennen" mitä hän ja hänen kumppaninsa tekivät kyseisenä iltana, vastaukseksi saisit ystäväsi olleen yksin kotona kun hänen puolisonsa oli _kaverien_ kanssa baarissa ja vietti sitten yönkin kaverin luona. Kyseinen pari rakastaa toisiaan valtavasti, eikä sinun tietääksesi suhteessa ole suurempia ongelmia. Tunnet myös ystäväsi puolison ja olet aina pitänyt tätä mukavana henkilönä. Kertoisitko ystävällesi?
mitä tehdä?
mietityttää
7333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Kyseinen pari rakastaa toisiaan valtavasti, eikä sinun tietääksesi suhteessa ole suurempia ongelmia"
Niin, pettämälläkö tuota VALTAVAA rakkautta ilmaistaan - ainakin suhteen toinen osapuoli? Jos ihminen aidosti rakastaa toista, ei häntä halua loukata tai satuttaa millään tavalla - jokainen kypsä ihminen varmasti ymmärtää, että pettäminen on väärin, mutta välttämättä siitä ei aina välitetä, tehdään kuitenkin kun siltä tuntuu ja tilaisuus on edessä. Itsekkyyttäkö? Varmasti sitäkin, mutta rakkauden puutetta ainakin.
Suhteessa on suurempi ongelma kun pettäminen astuu kuvioon mukaan, ollut jo varmasti pidemmän aikaa ainakin sen pettäjän ajatuksissa! Mikä tarve toisella on pettää? Mitä siitä omasta suhteesta puuttuu että lähdetään hyppimään vieraisiin sänkyihin? Ehkäpä kyse on siitä, että odotetaan puolison tekevän onnelliseksi ja omaan tyytymättömään oloon haetaan syytä siitä omasta puolisosta ja kuvitellaan, että jonkun toisen kanssa se arki on ah niin paljon parempaa.
Se, että onko sinun asiasi tähän sekaantua on eri asia. Itse en ehkä puhuisi asiasta mitään - usko pois, pettäminen paljastuu melkein jokaisessa tapauksessa ennen pitkää, suhteen tunneilmasto muuttuu ja kyllä puoliso tämän huomaa. Toisekseen, oletko varma, että tuo vastakkaisen sukupuolen edustaja ei ollut nimenomaan juuri tämä puhuttu kaveri? Et kuvannut tarkemmin mitä tuo liehittely tarkoitti? Itse en toki kyllä hyväksyisi sitäkään, että ollaan puoliso on yötä vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kotona, minun nukkuessa yksin kotona, joku tämänkin varmasti hyväksyy mutta itse en ymmärrä.
jos et halua menettää ystävääsi, älä kerro hänelle. Viestin tuoja ammutaan.
Mutta se mitä voisit tehdä, voisit ottaa puheeksi ystäväsi kumppanin kanssa asian,
ja ilmaista, että olet tietoinen tilanteesta. Tällöin tämä kumppani saa tehdä oman
ratkaisunsa.
Jututtaisin ystävän kumppania. Jos jotain on sovittu parisuhteessa se selviää (koska sitten siitä voi kaikki puhua), jos ei niin sitten sieltä käärmeet nostaa päätään tarvittaessa vaikka kuinka kamalassa muodossa. Ottaisin nauhuri siihen mukaan taskuun. Muuten voi tulla sellaista yllätyspuukkoa ihan vain kumppanin ajatusten utelun jäljiltä hätäpaskaisena puolustusreaktiona, ettei siinä enää totuudella ole mitään merkitystä. Voi ystäväkin kääntyä vastaan, kun ei halua uskoa tai sille on syötetty jokin mahdoton lanka. Niin pirullisia tarinoita voi syntyä sinne taustalle.
Kunhan kun asiaa esittäisin muistaisin ladella selkeästi siinä yhteydessä nauhalle sen tapahtuneen yhteyden kans mukaan. Ne kumppanin sanat hautaa sitten itse itsensä, jos niiden tarvii.
Sitten voisin kysyä nauhan loppuun, että: "Kerrotko sinä vai kerronko minä?" Ja muistaisin mainita, että miksi ystävänä haluan kertoa vaikka se olisi kuinka tuskallista. Miettisin etukäteen, että miksi. Miettisinpähän tuonkin tarkkaan tuohon paikkaan. En kuitenkaan viivyttelisi asian hoitamista tai kokonaan unohtamista heti. Tuo jälkimmäinen vain voi olla vaikeaa, kun se mahdollinen petos jatkuu.
Muistaisin, että mies voi syyttää vaikka minua itsensä vokottelemisesta (tai siis ainakin jos olisin nainen :). Tai, että minäkin olisin mennyt sänkyyn hänen kanssaan. Ei se ystävä silloin tarvitse kuin jonkun toisen jota syyttää ensin enemmän, ennen kuin sitä omaa rakasta, mikä alkanut kulumaan sisältä hänessä.
Kirjoittaisin kirjeen etukäteen, missä kerrotaan, mitä aion tehdä, ilman varsinaista sisältöä mutta riittävästi kytköksiä, että voi puolustaa totuutta. Sitten piilottaisin kirjeen heidän asuntonsa kirjahyllyn jonkin sopivan harvaanluetun kirjan väliin odottamaan mahdollista tarvetta. Kunhan siinä välissä kun kirje on jätetty ja homma räjähtää mahdollisesti käsiin, ei ole mahdollisuutta viedä sitä kirjettä sinne.
Ensin kohdataan kumppani, jotta hänelle tarjoutuu mahdollisuus vielä kerran tehdä oikein. Sen voi myös sanoa hänelle.
Sitten ystävä.
Silloin se jää ystäväsi harkintaan uskooko vai eikö. Aina kannattaa olla rehellinen rakkaalle ihmiselle, vaikka sitä ei kasvotusten uskaltaisi tehdä.
Nähdessäni samantapaisen tilanteen ensimmäisenä suutuin sille että miksi juuri minun piti nähdä tuo, nythän minun on pakko kertoa ystävälleni.
Minä kerroin, mutta ennen sitä sain kyllä kovasti painia päätökseni kanssa. Pelkäsin eniten että ystäväni luulee minun keksivän asioita tai että hänen miehensä väittää minun valehtelevan. Lopulta ajattelin että jos oletetusti olen luottamuksen arvoinen enkä ole koskaan tehnyt ystävälleni pahaa ja hän silti suuttuu minulle niin en tarvitse hänenlaistaan ystävää. Itse ainakin olisin hyvin kiitollinen jos joku tietäisi oman puolisoni uskottomuudesta ja kertoisi asiasta minulle.
Ystäväni kuitenkin uskoi minua ja hänen tiedustellesaan asiaa mieheltään hänkin myönsi asian.
tietenkin kertoisin hyvälle ystävälle. Joku puolituttu tai hyvänpäivänkaveri olisi sitten ihan eri asia. Olenkin raportoinut hyvälle kaverille tuollaisesta kun taas työkaverille olen epäilyni jättänyt kertomatta.
Myös minulle on kerrottu siitä että kumppanini yritti iskeä baarissa toisia ja niillä puheilla lopetin sen suhteen.
"Kyseinen pari rakastaa toisiaan valtavasti"
Joo, kyllähän se tuossa tilanteessa aivan tältä kyllä näyttääkin ;-)
Miksi? Liehittely ja sama taksi (mihin asti?) ei kerro vielä mistään mitään. On nimittäin kaikkein nolointa puuttua tilanteeseen, jossa aiheutetaan vain ylimääräistä päänvaivaa, harmia ja hössötystä - eikä asiassa sittenkään ole mitään perää.
Jos asia olisi niinpäin, että joutuisin tilanteeseen, jossa ystäväni liehittelisi - tai edes näyttäytyisi tuntemattoman miehen kanssa epätavallisessa tilanteessa, niin tottahan sitä tiedustelisin häneltä itseltään ja tivaisin "kuka se oli" "mites teidän parisuhteenne laita" jne. vaikkei sekään tietysti minulle aivan välttämättä kuulu.. Hyväksyin siis vastauksen "se vaan oli yks" "meidän parisuhde on mitä on" :).