Suuri osa Suomen väestökasvusta tulee maahanmuuton kautta eikä Suomen alkuasukkaiden syntyvyyden kautta. Moni alkuasukas tuntee olevansa liian köyhä hankkimaan useita lapsia mm. asunto- ja opintolainojen takia. Jo kolme vuotta väkiluku on kasvanut yli 25 000 vuodessa, ja sitä ennen alle 10 000 nousten eksponentiaalisesti. Asia liittyy myös Thors & Co puuhiin.
Erään imaamin mukaan islamin strategia Euroopassa on levitä muslimien kohtujen kautta. Muualla strategia käy uskonsotien kautta ja muita sotia maailmassa ei juuri ole. Tämä valottaa tiettyä ideologiaa, syitä ja seurauksia ja Suomen syntyvyyttä.
Söpö pienokainen lujittaa jalansijaa Suomessa. Afrikkalaisessa kulttuurissa on tyypillistä hankkia 10-15 lasta , joista osa säilyy hengissä turvaamaan vanhempia. Suomessa erona ne kaikki pidetään hengissä vaikka väkisin. Jokainen lapsi tuo lisää rahaa. Rahaa lähetetään kotimaahan ja matkan järjestäjille sovitulla tavalla. Suomessa on Euroopan suurin somalitaustainen yhteisö, joka lisääntyy nopeasti. Suomessa on myös maailman suurin muslimien portaali. Islamissa on Suomen tulevaisuus.
Osa maahanmuutosta johtuu Venäjän ja Eestin huonosta työttömyysturvasta, joka puskee ihmisiä tänne.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Syntyvyys Suomessa suurinta yli kymmeneen vuoteen/1135251789804

Vastaukset 3
Vanhimmat
Maahanmuuttajille ja pakoloisille tässä kieltojen luvatussa maassa?
Paremminkin maahantulokielto ja ehkäisytabletit käyttöön.
Suomalaisuuden puolesta.