Näin hieman etukäteen hyvää vuotta 2010. Ehkä ensi vuosi on onnellisempi kuin tämä ja se oma kulta löytyy.
Kuinka moni uskoo ensi vuoden tuovan onnen mukanaan ja sen oman kullan löytyvän?
Itse toivon löytäväni sen oman kullan ensivuoden aikana. Toivon vielä sitä, että voisin tutustua erääseen kiinnostavaan mieheen paremmin ja meistä voisi tulla onnellisia yhdessä (siittä en ole varma uskonko niin tapahtuvan).
Kuinka moni uskoo ensi vuoden tuovan onnen mukanaan ja sen oman kullan löytyvän?
Itse toivon löytäväni sen oman kullan ensivuoden aikana. Toivon vielä sitä, että voisin tutustua erääseen kiinnostavaan mieheen paremmin ja meistä voisi tulla onnellisia yhdessä (siittä en ole varma uskonko niin tapahtuvan).
Vastaukset 4
Vanhimmat
En usko ketään löytyvän ensi vuonnakaan. Olen jo tainnut pahasti syrjäytyä kaikista seurustelu- ja muista suhteista. Pieni toivon pilkahdus joskus vielä tuntuu, mutta oikesti sitä ei enään usko siihen.
Pitäisi ehkä nostaa esille ne viestit edellisiltä vuosilta jossa toivotaan tismalleen samaa asiaa.
...terveyteni ei heikkenisi. Kaikkien muiden seikkojen kohdalla olen päättänyt lopettaa turhien toiveiden listaamisen, sillä yli kymmeneen vuoteen mikään ei ole muuttunut.
Voi kiitos samoin sulle ja kaikille muillekin :)
Voin vaan toivoa ensi vuodelta pysyvyyttä tässä juuri alkaneessa "suhteessa", ja ylläri ylläri, miehen löysin S24 treffeistä, vaikka olin soutanut palstalla jo yli 2v ja tapaillut monen monta miestä löytämättä sitä oikeaa.
Aloinkin selaileen toisten paikkakuntien (max 200km) miestarjontaa, ja kas kas, sieltä se mun rinssini sitten vihdoin löytyi =)))) Soiteltiin ensin ja hyvin tuntu synkkaavan jutut, kunnes sovittiin tapaaminen ja sehän oli vain piste iin päälle, molemmat tykästyttiin toisiimme saman tien ja nyt olen siitä NIIIN varma että kyllä sen tunteen pitää tuntua varpaan päissä asti jotta tietää että se toinen on se match for you.
Näinkin voi käydä, vaikka välillä kirosin nettideitit alimpaan helvettiin... Onneksi en kuitenkaan luovuttanut vaikka pieni breikki saitilta tekikin välillä hyvää.
Tsekkailkaa toisista paikkakunnista sitä miestä/naista, koska oikeasti jos löytää sen sydämmen valitun, kaupungilla ei ole väliä, aina voi muuttaa!!
Ihanaa Uutta vuotta jokaiselle ja toivon että löydätte onnen niin kuin minäkin ♥♥♥