esiintyä minuna! - Asiaan.
Atonaalinen on OK mutta ei siinä ahtaassa 12-sävelsäännöstössä jolla säveltäjiä yritettiin kahlita (esim. Niels Viggo Benzon: Tolvtoneteknik). Kevätuhrissa ei ole juuri mitään atonaalista, biisi on kyllä siisti. Mutta Bartokilta löytyy esittäin kiintoisia kokeiluja (mm Musiikkia niille ja näille, you know). Webern on oma lukunsa, rautaa, ja Alban B., ja niin edelleen.
Atonaalinen on OK mutta ei siinä ahtaassa 12-sävelsäännöstössä jolla säveltäjiä yritettiin kahlita (esim. Niels Viggo Benzon: Tolvtoneteknik). Kevätuhrissa ei ole juuri mitään atonaalista, biisi on kyllä siisti. Mutta Bartokilta löytyy esittäin kiintoisia kokeiluja (mm Musiikkia niille ja näille, you know). Webern on oma lukunsa, rautaa, ja Alban B., ja niin edelleen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Edelleen (johonkin) asiaan. Esim. Bartókin jousikvartetot eivät vars. atonaalisia ole, mutta rautaa kuitenkin, etenkin n:ot 4-6. Ovat mielestäni verrattavissa Beethovenin 5 viimeiseen kvartettoon.
Bergin Wozzeck, Lulu, viulukonsertto jne. ovat mieleen, Webernin timanttejakin pyöritellään, mutta entäpä A. Schönberg? Gurrelieder ei täysin vakuuttanut RSO&HKO:n esityksessä pari vuotta sitten. Vaikutti rakenteellisesti löysältä. Mutta Mooses ja Aaron olisi otettava oopperan ohjelmistoon heti!
Olen kerrankin jonkun kanssa täysin samaa mieltä. Beethovenin jälkikvartetot ovat rautaa, ja Bartokin 4,5 ja 6 ylittämättömiä. Schönbergistä en oikein ole saanut otetta mutta Webernistä ja Bergistä hyvinkin.
En käsitä, miksi saatte niin hyviä kiksejä noista atonaalisista..no, kai se on makuasia..
Se on niinkuin seksi, joillekin riittää ns. perusjutut ja toiset taas tarvitsevat kokemuksen kasvaessa erilaisia kinkyjuttuja ennenkuin syttyvät, kun tavanomainen ei enää riitä ! : )
jotkut ovat ikuisia kapinallisia ja etsivätja tekevät aina uutta. Vanhasta jää jäljelle vain kaikkein parhaat elementit, jotka edistyksen dialektiikka jauhaa kuhnilaisittain uudeksi paradigmaksi. Eikö ollutkin hyvin sanottu.