Aamulla heräsi ja heti alkuunsa alkoi nälänpoikanen nostaa päätään. No kas, kun tarkemmin ajattelin, huomasin etten eilen syönyt mitään, oli nini kiireinen päivä, enkä todella muista että olisin laittanut suuhuni muuta kuin vettä ja purkkaa. Niin ette ei se ihme jos hieman nälätti.
Heitin sitten edellispäivänä keitettyjä perunoita ja frikadellia mikroon ja söin hyvällä ruokahalulla. Vatsa tuli täyteen eikä aikaa mennyt kuin muutama minsa.
Just, eihän tuo annos tietenkään kattanut koko sitä ravinteiden kirjoa (huolimatta että peruna on rikasravinteinen) jonka ihminen elääkseen tarvitsee. Juttu on kuitenkin niin että ihmisen tulee saada noin neljän päivän kierrossa kaikki tarvitsemansa vitamiinit ja muut, ei niitä joka päivä tarvitse saada. Paitsi VHH:lla, jossa ollaan koko ajan siinä riittävyyden rajoilla, niin että jo yksikin pois jäänyt ateria pudottaa elon puutostilan puolelle. Ja eikun pilleripurkille, huraa huutaa lääkelaitos joka pillereitä tuottaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Paitsi VHH:lla, jossa ollaan koko ajan siinä riittävyyden rajoilla, niin että jo yksikin pois jäänyt ateria pudottaa elon puutostilan puolelle. Ja eikun pilleripurkille, huraa huutaa lääkelaitos joka pillereitä tuottaa. "
Perustelut ystävä hyvä, perustelut?
Vitamiineja ja mineraaleja hedelmistä??
http://www.kostdoktorn.se/lagkolhydratkost-lchf/kostdoktorns-faq#vitaminer
Vertailu päivän tarpeesta vitamiineja ja mineraaleja:
http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/01/vitamin-frukt-agg-lever-makrill5000d2.jpg
"...peruna on rikasravinteinen..."
Mihin verrattuna peruna on rikasravinteinen? Maantien kiviin? Kengänpohjaan?
Perunan maine on peräisin niiltä ajoilta kun Suomessa ei talvella ollut perunan lisäksi mitään muuta kasvista saatavilla. Mutta turhaan me tästä asiasta kinaamme, sinähän voit todistaa kantasi. Näytät vaan meille Finelistä missä suhteessa peruna on sinun mielestäsi rikasravinteinen. Pitäisi olla helppoa, linkki löytyy alta...
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=28955&lang=fi
eipä täs muuta
tuntuuko sinusta kurjalta jos joku pääsee helpommalla kuin sinä itse?
Miksi trollauksen pitäisi miellyttää?
PS: Mä tykkää kasviksista, joka aterialla.