onneton elämä

Meillä on mieheni kanssa yksi lapsi. Emme asu yhdessä. Yhdessä olo on jatkuvaa riitelyä. Olen ollut pois paikkakunnalta joitakin viikkoja niin jopas vaan soitellaan perään ja itketään milloin tulen takaisin jne. Päivä tai pari saattaa mennä erittäin auvoisissa merkeissä, mutta sitten aletaan riitelemään niin että sienät meinaa ympäriltä kaatua. Hän on erittäin mustasukkainen ja väittää minun olevan. Suhdettamme ei pidä kasassa mikään muu kuin lapsi ja seksi. Mitään muuta yhteistä ei tunnu olevan. Sängyssä sujuu siis todella hyvin ja tunnen miten rakastat tätä miestä tosi paljon. Sitten vaan aina taphtuu jotain... Minuä ärsyttää hänen suurpiirteisyytensä, ei noudata sovittuja kellonaikoja, odotuttaa kyllä itse itseään, saattaa ottaa tavaroita minulta kysymättä...ja paljo sellaista mistä kuvastuu se, ettei mies arvosta minua. Ja minulla palaa käämi heti....
Sitten ollaan eroamassa lopullisesti. Muutama päivä on pisin aika jonka olemme olleet vähintään kuulematta toisistamme. Kun riidellään ja pyydän häntä lähteään pois hän vanuu ja venyy eikä tahdo lähteä jne.
Sitten taas sovitaan ja kaikki on muka hyvin, ollaan menossa naimisiin ja tekemässä lisää lapsia. Kun riidellään niin melkein revitään hiukset toistemme päästä. Riittely on joka viikkoista ja alkaa todella
syömään minun psyykkistä jaksamista....
Niin monia kertoja olemme sopineet, että nyt lopetetaan ja molemmat tekee mitä haluaa...ei vaan onnistu...
Onko muilla kokemusta tämmöisestä mahdottomasta suhteesta...järjen pitäis kai sanoa, ettei tämmöinen onnistu koskaan...
2629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä tollanen riitely olis mitenkään mahdollista ellei kumpikin antais lupaa toiselle huutaa päin naamaa. Jossakin toisessa parisuhteessa sellanen käytös ei tule kuuloonkaan ja siihen tartutaan jo heti ekassa riidassa jolloin molemmille syntyy tietoisuus siitä, mitä toiselle saa ja ei saa tehdä.
Vielä kun se huutamisesta syhtynyt paha olo "palkitaan" yhteistuumin kaikesta huolimatta hyvin toimivalla seksillä eikä niitä loukattuja tunteita käydä koskaan läpi ilman että uus riita syntyy samantien, niin aikamoinen työhän siinä sitten on yrittää muutttaa jo totuttua käytäntöä ihan toisenlaiseksi.

Mutta se työ on toki mahdollista aloittaa. Vaikka heti tänään.

Harva meistä jaksaa raivota itsekseen. Riidan aikaansaamiseksi pitää olla vastaanottaja ja huutajalla se pitää olla sellainen joka suostuu kuuntelemaan huutamista "kommunikointina". Ja kun se kuuntelijakin sitten provosoituu huutamaan takaisin samalla mitalla, niin eipä siinä silloin kumpikaan osapuoli kunnioita enää edes itseään.
Tekin ruokitte käytöksellänne toinen toistanne ja palkitsette toisenne, vaikka menette rikki joka riidasta.

Negatiivisetkin tunteet ja mielipiteet voi esittää niin monella tavalla. Se oma pinttynyt tapa pitää pystyä muuttamaan ensin, vasta sitten muuttuu myös se opittu yhteinen tapa. Kun toinen ei enää vastaakaan huutoon huudolla, eikä provosoidukaan kuten ennen, vaan esim. poistuu tilanteesta joka kerta ja alkaa tietoisesti vältellä sitä omaa vanhaa tapaansa mennä aina mukaan toisen raivoamiseen, niin vasta sitten se muutos alkaa käytännössä.
Itsensä voi siis aina haastaa muuttumaan. Toisen käytöstavat muuttuu sitten automaattisesti kun vastapuoli ei enää käyttäydykään niin kuin ennen.

Mutta jonkun täytyy aloittaa se työ. Ja sitä itsensä uudelleenkouluttamista täytyy haluta myös jatkaa joka ikinen päivä, joka tilanteessa, muutenhan sitä luisutaan heti takaisin vanhaan.

Äänestä
  • annoin uutta näkövinkkeliä....Tuskin enää auttaa, sillä tänään tais olla SE vihonviimeinen riita...Olen syyttänyt itseäni melkeimpä kokonaan, koska hän väittää syyn olevan aina minussa ja hän on saanut minut näköjään uskomaan niin...No itsehänhän myös kuuntelee minua. Sen olen kyllä huomannut, että hän ei kestä minkäänlaista erimielisyyttää parisuhteessa, että toinen ei saa suuttua/ loukkaantua mistään. Ainahan jokaisessa suhteessa joskus ollaan erimieltä asioista ja suututaan ja loukkaannutaan, eihän sellaista suhdetta olekaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


finaalissa- kirjoitti:

Meillä on mieheni kanssa yksi lapsi. Emme asu yhdessä. Yhdessä olo on jatkuvaa riitelyä. Olen ollut pois paikkakunnalta joitakin viikkoja niin jopas vaan soitellaan perään ja itketään milloin tulen takaisin jne. Päivä tai pari saattaa mennä erittäin auvoisissa merkeissä, mutta sitten aletaan riitelemään niin että sienät meinaa ympäriltä kaatua. Hän on erittäin mustasukkainen ja väittää minun olevan. Suhdettamme ei pidä kasassa mikään muu kuin lapsi ja seksi. Mitään muuta yhteistä ei tunnu olevan. Sängyssä sujuu siis todella hyvin ja tunnen miten rakastat tätä miestä tosi paljon. Sitten vaan aina taphtuu jotain... Minuä ärsyttää hänen suurpiirteisyytensä, ei noudata sovittuja kellonaikoja, odotuttaa kyllä itse itseään, saattaa ottaa tavaroita minulta kysymättä...ja paljo sellaista mistä kuvastuu se, ettei mies arvosta minua. Ja minulla palaa käämi heti....
Sitten ollaan eroamassa lopullisesti. Muutama päivä on pisin aika jonka olemme olleet vähintään kuulematta toisistamme. Kun riidellään ja pyydän häntä lähteään pois hän vanuu ja venyy eikä tahdo lähteä jne.
Sitten taas sovitaan ja kaikki on muka hyvin, ollaan menossa naimisiin ja tekemässä lisää lapsia. Kun riidellään niin melkein revitään hiukset toistemme päästä. Riittely on joka viikkoista ja alkaa todella
syömään minun psyykkistä jaksamista....
Niin monia kertoja olemme sopineet, että nyt lopetetaan ja molemmat tekee mitä haluaa...ei vaan onnistu...
Onko muilla kokemusta tämmöisestä mahdottomasta suhteesta...järjen pitäis kai sanoa, ettei tämmöinen onnistu koskaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu