Ollaan noin pari vuotta seurusteltu ja vielä tuntuu molemmista että kyllä se on se oikea, mutta joku jarruttaa isompien askeleitten otossa..
Minä olen 5-vuotta vanhempi kuin kumppanini ja haluaisin jo ottaa isompaa askelta ja ostaa taloa ku ei ole mitään järkeä maksaa kallista vuokraa. Voiko sillain tehä teidän mielestä että sannoo että minä otan lainan ja muuta jos haluat ja jatketaan muuten vanhaan malliin mutta siirrät laina osuuden minun tilille, samalailla kuin tähän asti puolet vuokrasta?
Vai pitääkö minunkin "pilata" kallista aikaa siihen että oottelen vaan että millo se toinenki haluaa?
Kumpikin ollaan sitä mieltä että talo ostetaan kunhan tulee oikea hetki..
Minä olen 5-vuotta vanhempi kuin kumppanini ja haluaisin jo ottaa isompaa askelta ja ostaa taloa ku ei ole mitään järkeä maksaa kallista vuokraa. Voiko sillain tehä teidän mielestä että sannoo että minä otan lainan ja muuta jos haluat ja jatketaan muuten vanhaan malliin mutta siirrät laina osuuden minun tilille, samalailla kuin tähän asti puolet vuokrasta?
Vai pitääkö minunkin "pilata" kallista aikaa siihen että oottelen vaan että millo se toinenki haluaa?
Kumpikin ollaan sitä mieltä että talo ostetaan kunhan tulee oikea hetki..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Haet vai turhan takia ikävyyksiä laittaessasi toisen ihmisen allekirjottamaan talovelkaasi. Jos hän haluaa jakaa talon kanssasi, hän voi maksaa "vuokraa" joka menee suoraan talovelan lyhennykseen. Joutuisihan hän maksamaan vuokraa asui missä tahaansa. Tällä tavoin jos hän kyllästyy sinun tarjoamiin "palveluihin" ja häipyy kuvioista, teidän ei tarvitse riidellä velkasotkusta.
Talo on ja pysyy sinulla ja voit hankkia taas toisen joka "palvelujasi" vastaan jakaa talosi ja maksaa taas vuokraa.
Hänen kyllästyttyään, hankit taas toisen "vuokralaisen" jne jne. Muutaman vuoden päästä talo on sinun eikä sinun enää tarvitse jakaa palvelujasi vuokraa vastaan.
Olette ongelmissa, jos parisuhteenne purkautuu. Johtuen avoliitosta. Tällöin kummallakaan ei ole työkalua vaatia yhteisen talon myyntiä, kuten avioliitossa oleva eroava pari voi hakea käräjäoikeudelta omaisuuden ositusta.
Tuo, että toinen omistaa ja toinen maksaa puolet lainakuluista on älytön: Maksaa toisen velkaa saamatta vastinetta.
Talo ei takaa onnellista parisuhdetta. Pikemminkin rikkoo sen!
Vastine on asumisoikeus.
Kysytkö ihan todella, onko hyvä sanoa toiselle, että muuttaa perässä jos tahtoo, ja asettaa ehdoksi sen, että maksaa puolet talostasi, ilman että saa rahalla omistusosuutta. Eihän sillä toiselle mitään laina tai omistusosuutta tule, jos otat lainan omiin nimiisi.
Lisäksi se, että haluat toisen maksamaan saman kuin ennen, niin eihän tuosta silloin se osto tule sen edullisemmaksi sille toiselle kuin vuokralla asuessa, ja laillinen turvakin vain huononee (eli voit potkia pois). Siirrät ja maksatat tavallaan tällöin toisella omaa riskin otto halua, eli hän saa etua vain jos liitto ei mene banks, ja kun lainan maksut alkavat helpottaa, kun taas sinä saat häneltä kokoajan rahaa. Joten onko sekään ihan viisasta. Vastikkeet, vesimaksut, tv lupa, sähkö, huonekalut ovat sellaisia jotka voidaan helposti ”puolittaa”, ja varmaan helpottaa myös sinunkin oloa, eli jättää enemmän rahaa lainan maksuun.
Mielestäni voisit miettiä vähän kohtuullisimpia "ehtoja". Jos hän ei saa tai halua osuutta talossa, niin eikö olisi kohtuullista, että sinun talossa asuminen tulisi hänelle kuitenkin edullisemmaksi kuin vuokralla olo (jonka mainitsit olevan kallis), siis heti alkuunsa.
Ostat sen talon omiin nimiisi sataprosenttisesti. Teet avopuolison kanssa vuokrasopimuksen. Siis toinen tulee vuokralle SINUN asuntoosi. Eikö se ole ihan sama asia, että onko vuokralla jollekin tyypille X vai omalle poika/tyttöystävälle? Melkeinpä voitte vielä sopia, että vuokra on kohtuullinen. Muut kulut taas sitten 50-50 (sähkö, vesi, netti, lämmitys, tvlupa jnejnejne).
Jos tulee bänksit niin vuokralaisella on vuokralaisen oikeudet, eli irtisanomisajat sun muut.
Jos menette avioliittoon sitten joskus, niin noh, talo on edelleen sinun mutta kannattaa tehdä avioehto.
Onko tämä sitä perisuomalaista kateutta, että avopuolisolle ei voi olla vuokralla kun "se saa taloa maksuun mutta mä en saa mitään"?? Joo, onhan se vähän persiistä mut minkäs teet....
Tyyppi X laskee/määrittelee vuokran markkinoiden mukaan siten, että saa tuotta ja pystyy lyhentämään lainaansa, ja tähän ei pitäisi kumppanin tapauksessa mennä, varsinkin kun on yksinään ottamassa lainaa. Siis tyyppi X laskee jo lainaa ottaessa, että toinen tavallaan lyhentää hänen lainaansa. Lisäksi tyttö/poikaystävän kanssa yleensä asutaan yhdessä ja jaetaan myös muitakin kuluja, mutta tyypin X ei, (puhumattakaan että nukutaan samassa sängyssä). Lisäksi jos menee bänks, niin kuinka montaa kiinnostaa nukkua samassa huusollissa sohvalla tai maksaa toiselle tyhjästä, vain sen takia koska on vuokrasopimuksen kirjottanut. Lisäksi tuosta vuokrarahasta verottaja mahdollisti vie vielä jotain, jos on virallisesti vuokralla.
Mielestäni jos toinen haluaa väksin muuttaa/ottaa lainaa, mutta toinen ei halua, niin olisi kohtuullista, jos se mitä lainaton tulisi maksamaan asumista olisi kuitenkin heti alkuunsa edullisempi kuin mitä hän maksaa nyt. Tämä siitä syystä, että jos kerran se lainanottaja on sitä mieltä, että omistus tulee eddullisemmaksi, niin näin hän voi osoittaa sen, eikä siirrä riskiä toiselle.
Ei kysmys ole kateudesta, vaan mielesätni keskinäiset vuokrasopimukset eivät kuulu avio/avoliitton, eikä asumis kulujen jaon mielesätäni kuulu tapahtua markkinoinden mukaan tai sen mukaan miten paljon on itse ottanut lainaa.
Jotta hyöty jakautuisi tasan. Siitä on hyvä lähteä neuvottelemaan.
Ruuat ja kaikki muu tasan kans.
Hän voi sitten ostaa omillaan vaikkapa sijoitus yksiön aikanaan jos haluaa.
Koska olette avoliitossa ja asunto olisi sinun nimissä ja toinen maksaisi siitä vuokraa niin eron tullessa toisella ei olisi mitään omaisuutta ja asunto olisi hänen kenen nimissä se olisi. Kakkein paras ratkaisu olisi että asunto ja lainat puoliksi kummankin nimiin niin vastuu on molemmilla ja kumpikin omístaisi puolet asnunnosta ja niin edelleen.
no jos se toinen ei suostu siihen? Nainen haluaisi ottaa isomman askeleen ja hankkia ok-talon mutta mies ei suostu. Taas tämä "eron tullessa toisella ei olisi mitään omaisuutta ja asunto olisi hänen kenen nimissä se olisi". Voi mistä näitä sikiää?? Jos mies on sanonu, ettei halua niin ei pitäsi silloin itkeä ja porata siitä, ettei ole omaisuutta KUN EI SITÄ KERRAN EDES HALUA.
Sillä pienellä vuokralla voisi ottaa osaa kiinteistön kuluihin (en omista ok-taloa, joten en tiedä näistä). Ja muut tietty puoliksi. Sitten kun herralle sopii, niin kai sen voi ostaa sen oman puolikkaan siitä talosta? Eli naisystävä voi myydä 50% sille miehelle. Silloin molemmat omistaa 50-50 talon ja eron sattuessa molemmat saa omansa pois.
Pari vuotta? Ette siis tiedä vielä toisistanne mitään. Tai näin ainakin itsestäni tuntuu. Vasta viiden vuoden ja/tai ensimmäisen kriisin jälkeen uskaltaa mielestäni harkita pysyvämpää ratkaisua. Toisaalta, en näe silti että talon osto yhdessä olisi tätä. Talonhan voi aina myydä.
Hurjinta on katsoa vierestä näitä pareja jotka hurahtavat samassa tai vähemmässäkin ajassa naimisiin ja eroavat sitten kun totuus toisesta alkaa vihdoin paljastumaan. Tai tekevät lapsia tässä ensihuumassaan kärsimään tulevasta erosta ja häpeästä.
Ainahan sitä voi ehdottaa, ehkä se sopii kumppanillesi, ehkä ei. Me ihmiset kun ollaan erilaisia.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että koska en itsekään halua asua vuokralla vaan haluan oman asunnon niin tuosta tulisi ongelma. Mutta jos en taas halua omaa asuntoa vaan mulle ois ok asua vuokralla niin kai tuo menisi. Vaikka ehkä tuntisin aina asuvani toisen asunnossa ja että se on enemmän toisen koti kuin minun. Vaikka niinhän se vieraalla asuessakin on, että toisen asunnossa sitä elellään... Mutta jotenkin se vaan on eria asia, vaikak on ehkä hölmöä ajatella niin.
"Muuta, jos haluat" lausahdus tuntuu vähän siltä, että sulle on vähän sama muuttaako mies kanssasi vai ei? Ei ole ihmekään, jos miestä epäilyttää isompien askelien otto kanssasi! Omalla miehellänikin kesti kauemmin, ennen kuin hän halusi ostaa oman asunnon. Ei olisi tullut mieleenkään, että muuttaisimme erillemme, mikä mulle olisi ollut iso asia (toiset pariskunnat tietysti voi asua vaikka koko elämänsä erillään omissa asunnoissaan). Odotin. Rahaa se vain on. Loputtomiin en tietenkään olisi odottanut. Ehkä voisitte vielä keskustella asiasta ja päästä kompromissiin. Jos taas avomiehesi kanssa vuokralla asuminen tuntuu aikasi pilaamiselta ja talo tuntuu tärkeämmältä niin silloinhan se on selvä juttu.
Tietysti pitää ajatella sekin, että kuinka iso taloa on, nouseeko miehen maksama vuokra kuinka paljon. Onko hänellä siihen varaa/halua. Kyse ei kuitenkaan sinulla ole vain sijoitusasunnosta ja että teet vuokralla bisnestä. Ja se, että miellyttääkö miestä ostamasi asunto. Ei kai hänenkään tarvitse ihan mihin vaan vuokralle muuttaa.
Te olette tietysti "vain" avoliitossa, avioliitossahan on toinen juttu, jos asutaan toisen omistamassa asunnossa. Silloin ei tarvitse maksaa välttämättä toiselle vuokraa (elatusvelvollisuus). On omassa harkinnassasi haluatko periä avomieheltäsi samaa vuokraa, kun joltain tuntemattomalta vai vähemmän.
Sitten on se, että miten hoidatte sen tilanteen, kun mies on valmis ostamaan oman asunnon? Myyttekö asuntosi ja etsitte uuden yhteisen? Vai ostaako mies asunnostasi puolet?
Ja aiotko maksaa vuokrasta veroa? Entä teettekö vuokrasopimuksen? Onko miehellä vuokralaisen oikeudet ja sulla vuokranantajan velvollisuudet? Suullinen vuokrasopimuskin voi kyllä riittää (itsellä on tästä kokemusta sukulaisen kanssa).
Kukin tekee mitä parhaakseen näkee ja mikä toivon mukaan on molemmille ok. Oma ystäväni asui avomiehensä asunnossa ja hän ei maksanut vuokraa lainkaan. Ei vaikka hän myi oman yksiönsä, kun muuttivat yhteen. Myöhemmin he ostivat sitten uuden yhteisen asunnon ja laina maksetaan puoliksi (paitsi siltä ajalta, kun ystäväni on äitiys/hoitovapaalla).