mitä mies haluaa?

Tapasin mukavan miehen nelisen kk sitten, baarissa, ja päädyimme jatkoille luokseni. Seksiä tietenkin. Aloimme tapailemaan vähintään kerran viikossa, jomman kumman luona. Viihdymme hyvin yhdessä ja teemme yhdessä muutakin kuin olemme peiton alla. Mies kehuu, pussailee, halailee, tahtoo olla paljo lähellä ja tietää asioistani, murheistani jne. Saanut minut ihan hulluksi itseensä. Viimeksi tavatessamme keskustelimme "suhteestamme". Sanoin etten ole varma haluanko kumminkaan suhdetta (elämäntilanteemme todella erilainen, minulla pahoja arpia edellisistä suhteista, enkä haluaisi ketään päästää liian lähelle satuttaakseen enemmän.. ) mutten myöskään kykenisi tapailemaan häntä sillai että hänellä olisi seksiä muiden naisten kanssa. Hän sanoi tykkäävänsä minusta tosi paljon, muttei itse todellakaan halua suhdetta ja ettei kykene lupaamaan myöskään ettei hänellä tulisi olemaan toisia naisia. Sovimme, että se olisi meidän viimeinen yö yhdessä. Aamulla,ollessani töihin lähdössä, mies kuitenkin alkoi sanomaan ettei ole valmis luopumaan minusta, alkoi suunnitella kesäksi yhteisiä reissuja ja puhua vauvoista jne (emme käyttäneet ehkäisyä). MITÄ IHMETTÄ HÄN OIKEIN HALUAA? osa minusta haluaisi kuitenkin ehkä suhteen vaikken miehelle sitä sanonutkaan..
5977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jätetään kertomatta, harhauhetaan.....selvästi teidän kannattaa haistella eri ilmansuuntia eriaikoina,
erillisinä olentoina, .....mitä sinä haet ? Mulle kaikki...?

Äänestä

Vieläkään ymmärrä PILLUA HÄN HALUAA..Elikkä panopuun sinusta...

Äänestä

jätä se.

Äänestä

Pitää sinusta todella paljon mutta ei ole valmis luopumaan muista naisista tai muiden naisten kokemisesta. Ei kuitenkaan uskalla sanoa sitä, koska pelkää sillä menettävänsä sinut. Jos asiaa ei saa johonkin selkeyteen selvitettyä ja suhteeseen ryhdytään niin hän voisi alkaa pettämään ajatellen, että no kyllähän se jo olisi pitänyt tuon keskustelun ja mölinän pohjalta toisen ymmärtää, joten minkä vuoksipa ryhtyi. Selvitä kunnolla.

Äänestä

Eräs maailmanhistorian suurimmista arvoituksista, naisen/miehen ajatusmaailma.. Miten se vastakkainen sukupuoli onkaan niin sellainen!? Tytöt on tyhmiä.. Pojat on pöljiä..

Neljä kuukautta ei ole pitkä aika seurusteluun. Jos on kyse ihastuksesta, "pinkit lasit" ovat vielä päässä. Pojilla kuitenkin on taipumusta ns. "pelimieheyteen", eli pelataan varman päälle. Vakipano täytyy olla, mutta mahdollisuus karata takaovesta on mieleinen (mahdollisesti uuden mielenkiintoisemman ja viehättävämmän perässä). Aloititte seksin varsin varhaisessa vaiheessa, joten varsinaisesti et voi enempää antaa, mielenkiintoasi lisätä. Joko mies on pinnallinen, ja imee sut kuiviin, jos taas haluaa oikeasti panostaa suhun ja välittää, nohh, sitten hän tekee niin :)

Taisin eksyä kysymyksestä, mitä ihmettä hän oikein haluaa. Haluaa pitää ovet auki, mutta kuitenkin meillytät häntä, ja hän suunnittelee tulevaisuuttaan kanssasi. Kuitenkin hänellä on sitoutumiskammo. Hän ei halua kahliutua. Raukkamaista sinällään. Pelkuruutta. Haluaa viettää aikaa, mutta ei sitoutua. fifty-sixty.

Jos haluat kommentoida/kysyä, niin sähköpostiosoitteeni on:
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wtf?!? kirjoitti:

Tapasin mukavan miehen nelisen kk sitten, baarissa, ja päädyimme jatkoille luokseni. Seksiä tietenkin. Aloimme tapailemaan vähintään kerran viikossa, jomman kumman luona. Viihdymme hyvin yhdessä ja teemme yhdessä muutakin kuin olemme peiton alla. Mies kehuu, pussailee, halailee, tahtoo olla paljo lähellä ja tietää asioistani, murheistani jne. Saanut minut ihan hulluksi itseensä. Viimeksi tavatessamme keskustelimme "suhteestamme". Sanoin etten ole varma haluanko kumminkaan suhdetta (elämäntilanteemme todella erilainen, minulla pahoja arpia edellisistä suhteista, enkä haluaisi ketään päästää liian lähelle satuttaakseen enemmän.. ) mutten myöskään kykenisi tapailemaan häntä sillai että hänellä olisi seksiä muiden naisten kanssa. Hän sanoi tykkäävänsä minusta tosi paljon, muttei itse todellakaan halua suhdetta ja ettei kykene lupaamaan myöskään ettei hänellä tulisi olemaan toisia naisia. Sovimme, että se olisi meidän viimeinen yö yhdessä. Aamulla,ollessani töihin lähdössä, mies kuitenkin alkoi sanomaan ettei ole valmis luopumaan minusta, alkoi suunnitella kesäksi yhteisiä reissuja ja puhua vauvoista jne (emme käyttäneet ehkäisyä). MITÄ IHMETTÄ HÄN OIKEIN HALUAA? osa minusta haluaisi kuitenkin ehkä suhteen vaikken miehelle sitä sanonutkaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu