G:Ulkoilmaseksiä?

vartti vain

Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä?

Miehen vai naisen kanssa?

Missä?

Miksi?

Oliko yleisöä?

Oliko kivaa?

Jäisitkö itse katselemaan?

Onko tuomittavaa?

Vartti.fi:Poikansa kanssa kävelyllä ollut mies näki yllätyksekseen julkista seksiä heinäkuun alkupuolella Helsingissä. Miehen mukaan Laakson kallioilla vietettiin suoranaisia homoseksuaalien orgioita.

- Järkytys oli suuri, kun kävelin paikalle 3-vuotiaan poikani kanssa. Itse en ole tapahtuneen jälkeen kallioille uskaltautunut, mies kertoo.

Laakson kallioilla on lemmitty jo pitkään

Helsingin Setan puheenjohtajan Osmo Ijäksen mukaan Laakson kalliot ovat olleet jo vuosikymmenien ajan seksuaalivähemmistöjen suosima tapaamispaikka. Paikanpäälle on menty ”kruisailemaan” eli harrastamaan seksiä satunnaisten kumppanien kanssa.

- Olettaisin, että siellä on jotakin elämää, mutta paikan maine on varmasti suurempi kuin se, mitä oikeasti tapahtuu, Ijäs arvioi.

Ijäs ei tyrmää perheenisän havaintoja, muttei ole itse kuullut orgioista. Hänen mukaansa puskaseksin tarve on vähentynyt sen jälkeen, kun homoudesta on tullut julkisesti hyväksyttävämpää.

- Helsingissä on niin paljon homobaareja, ettei ole mitään ongelmaa lähteä etsimään seuraa sieltä, Ijäs toteaa.

Poliisi ei pidä puistojen salattuja elämiä ongelmana

Komisario Jari Mäkiniemi keskustan poliisipiiristä kertoo, että niin homot kuin heterotkin touhuavat pusikoissa.

- En sanoisi, että se on mikään yleinen trendi. Kesällähän tapahtuu kaikenlaista, Mäkiniemi kertoo.

Mäkiniemen mukaan puistoseksi menee samaan kategoriaan kuin viuhahtelu. Mikäli toiminta loukkaa sukupuolisiveellisyyttä, niin poliisi puuttuu siihen. Julkisen lemmen sopivuuden aste harkitaan tapauskohtaisesti.

- Jos se ei ketään häiritse niin mikäs siinä, Mäkiniemi toteaa.

Rikoslain mukaan seksin harrastaminen julkisella paikalla on laitonta silloin, kun se aiheuttaa pahennusta. Laakson kallioiden lisäksi homojen tapaamispaikoiksi ovat Helsingissä leimautuneet Mäntymäki ja Keskuspuisto.

7

661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä?
      - Joo

      Miehen vai naisen kanssa?
      - Naisen

      Missä?
      - Pohojanmaalla

      Miksi?
      - Alkoi panettamaan

      Oliko yleisöä?
      - Ainakin kerran on joku ulkopuolinen joutunut todistamaan tuollaista tapahtumaa.

      Oliko kivaa?
      - Joo.

      Jäisitkö itse katselemaan?
      - Tuskimpa kuitenkaan...

      Onko tuomittavaa?
      - Järjenkäyttö sallittua. Suotavaa ois harrastella tuollaista toimintaa vähän syrjäisemmillä seuduilla.

    • *-*-*-*

      Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä? Olen

      Miehen vai naisen kanssa? Oman miehen

      Missä? Metsässä mättäällä

      Miksi? Siksi ;-)

      Oliko yleisöä? Ei tietenkään

      Oliko kivaa? Oli

      Jäisitkö itse katselemaan? En

      Onko tuomittavaa? Ei

    • puskapoika

      Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä? Olen.

      Miehen vai naisen kanssa? Kumpienkin.

      Missä? Kallioilla ja kukkuloilla ;-)

      Miksi? Nautin itseni paljastamisesta.

      Oliko yleisöä? Ei aina mutta yleensä kyllä.

      Oliko kivaa? On ollut ja ei ole ollut. Ei ole ollut kivaa kun ei ole seissyt kunnolla ja kun muut ei ole samaan aikaan vetäneet käteen, eli eivät ole innostuneet näkemästään.

      Jäisitkö itse katselemaan? Olen jäänytkin.

      Onko tuomittavaa? On ja siinä se juju piileekin ;-)

    • Autoilija X

      Nuo kalliot on olleet julkisia vaiettuja salaisuuksia jo vuosikymmeniä, tuskinpa tuokaan isukki ihan sattumalta sinne on viipottanut, mut hieman kyseenalaista on ottaa pikkulapsia mukaan moiseen paikkaan...

      Monelle varmaan on tuttu juttu sekin, ettei lasten kanssa ole suotavaa pysähtyä suurempien kaupunkejen läheisyydessä oleville levähdyspaikoille (levareille, p-alueille, levikkeille, kuka milläkin nimellä kutsuu), sillä näissä paikoissa tuppaa olemaan jatkuva "mustan pörssin lihatiski pystyssä", seillä kekkaloi jos minkälaista viipottajaa, kuka sukkahousuissa, kuka kukkamekossa, useimmat valmiiksi paikat paljaana, reiät rasvattuina jne... Ei ihan lapsiperheiden pissataukopaikkoja nuo.

    • kirpela

      Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä? Jep.

      Miehen vai naisen kanssa? Miehen.

      Missä? Siä sun täällä.

      Miksi? Jos haluu saada on pakko antaa :)

      Oliko yleisöä? Toivottavasti ei :D

      Oliko kivaa? Tietty.

      Jäisitkö itse katselemaan? No en.

      Onko tuomittavaa? Miks ois. Pakkoko on jäädä vahtaan jos ahistaa. Vetäkööt tumppuun tai suksikoot kiinaan, mutta soon turha vikistä.

    • Pervokieli

      Oletko harrastanut ulkoilmaseksiä? Olen

      Miehen vai naisen kanssa? Naisen

      Missä? Metsässä ja rannalla ainakin.

      Miksi? Seksi on hienoa ulkona.

      Oliko yleisöä? Ei aina.

      Oliko kivaa? Yleensä aina.

      Jäisitkö itse katselemaan? Ainakin jossain syrjemmässä paikassa.

      Onko tuomittavaa? Ei.

      • Anonyymi00006

        Moi! Mä päälle 30v hoikka, treenaava biJäbä.
        Oon teinistä saakka välillä diggaillu vanhemmista, TopHenkisyyteen viittaavista, mua reippaasti varttuneemmista miehistä. Olen saanut monta kertaa seksiä ulkosalla, Joensuussa pari vanhempaa herrasmiestä, joiden kans saatan tavata ulkosalla kesällä. Pari juomaa yhes ja vähä juttelua... Si taas mä haluun sylkkyyn.!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      154
      7714
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      222
      5735
    3. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      39
      4638
    4. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      10
      4246
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      76
      3963
    6. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      32
      3888
    7. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3001
    8. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      109
      2926
    9. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      73
      2433
    10. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      115
      2352
    Aihe