Kertokaapas mitä mieltä olette?
Mikä on turhin kitarasoolo? Siis mikä tuntuu päälleliimatulta ja tarpeettomalta eikä tuo biisiin muuta kuin lisää pituutta?
Mikä taas on tarpeellisin kitarasoolo, joka sopii biisiin kuin nenä päähän?
Ensimmäiseen vastaan yleisesti: kaikki Radio Nova -ystävälliset laulumelodian alun toistot.
Mikä on turhin kitarasoolo? Siis mikä tuntuu päälleliimatulta ja tarpeettomalta eikä tuo biisiin muuta kuin lisää pituutta?
Mikä taas on tarpeellisin kitarasoolo, joka sopii biisiin kuin nenä päähän?
Ensimmäiseen vastaan yleisesti: kaikki Radio Nova -ystävälliset laulumelodian alun toistot.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämmöiset "soolot" mihin olen törmännyt joissakin emopaskoissa, että soitetaan vain pari nuottia per tahti tai sitten näitä oktaaviotteita (niinkuin vitossointu mutta jätetään viides pois ja soitetaan vain juuri ja oktaavi).
Tarpeellisimmat kitarasoolot ovat niitä, jotka tuovat biisiin oman lisänsä ja yksityiskohtansa. Näiden soolojen ei välttämättä tarvitse olla nopeita, superteknisiä ja täynnä kikkoja, jos niillä osataan luoda tunnelmaa (kuten Deep Purplen When A Blind Man Cries).
Päättele siitä sitten jotain...
"Tämmöiset "soolot" mihin olen törmännyt joissakin emopaskoissa, että soitetaan vain pari nuottia per tahti tai sitten näitä oktaaviotteita (niinkuin vitossointu mutta jätetään viides pois ja soitetaan vain juuri ja oktaavi)."
Juu, samaa mieltä tästä. Kunhan jengi ei luule että tuo oktaaviote olisi emobändien keksintöä. Siitä en tiedä kuka tuon on keksinyt mutta jazz-kitararisti Wes Montgomery soitteli jo 50-60-luvuilla aivan mielettömiä juttuja oktaaviotteella ilman plektraa (pelkällä peukulla ei siis sormityylillä). Tässä nyt huomautan väärinkäsitysten varalta etten ole mikään musiikkipoliisi jolle opistojazz on joku filtteri minkä läpi kaikki arvostellaan.
"Tarpeellisimmat kitarasoolot ovat niitä, jotka tuovat biisiin oman lisänsä ja yksityiskohtansa. Näiden soolojen ei välttämättä tarvitse olla nopeita, superteknisiä ja täynnä kikkoja, jos niillä osataan luoda tunnelmaa (kuten Deep Purplen When A Blind Man Cries)."
Toisena hyvänä esimerkkinä voisin mainita Camelin Lady Fantasyn. Biisissä varsinainen soolo tulee vasta lopussa, väliosat vievät biisiä eteenpäin ja vaihtelevat sopivassa suhteessa tekniikan ja vähänuottisen teemankuljetuksen kanssa. Oman fiiliksen tuo myös "erilainen" fraseeraus. Se ei ole sitä samaa blueslickien viljelyä (missä sinänsä nyt, ei ole mitään vikaa) vaan myös omaperäistä.
Tästä voisin toisena hyvänä esimerkkinä antaa Camelin biisin
Kai sillä oktaaviotteel voi soittaa myös huonoja juttuja, ihan niinkun millä tahansa tekniikalla, mutta jotkut oktaavikuljetukset kakkoskitaralla, enemmänkin laulaun taustalla riffimielessä on ihan mielettömän hienoja. Samoin se toimii rockabilly ja blueshommissa toisella kitaralla soitettuna. Kaikkia soolja en ehkä sillä tekniikalla soittais, mutta kyllä sekin tekniikka paikkansa ansaitsee.
siis pointti oli, että komppaamises se on ihan mieletön ratkasu joskus, varsinkin jos kaikki muut soittajat runttaa kaikki mahdolliset äänet, niin kitaristi voi soittaa rytmikkäitä asioita oktaaviotteella ja kuulostaa todella hyvältä
Ei tässä oktaaviotteita haukuta vaan sitä miten jotkut niitä käyttää.
soolo lopussa! Musiikkiorkku.
Mun mielestä se tuo vain lisää pituutta biisiin. Siinähän toistellaan vain samoja kuvioita.
Freebirdin soolo ei ehkä levyllä toimi, vaan se olisi pitänyt kuulla livenä alkuperäisen kokoonpanon esittämänä. Mutta yleensäkin tuossa Southern rockin genressä ostinatomaisesti toistuvat kuviot ovat yleisiä, esim. Allman Brothersilla löytyy useitakin tällaisia biisejä.
Blackmoren tuotanto yleensäkin on kursailematonta ja liiallista hypetystä karttava. Silti osaa sopivasti kehittää soolot, jotka sopii kappaleeseen yleisesti. Jos jonkun neron taidon haluaisin oppia, niin juuri Blackmoren. Se soittaa mitä haluaa, toiset mitä osaa. Siinä on nero, jota kunnioitan syvästi.
Tuli tosta "laulumelodian toisto"-jutusta mieleen eräs erittäin yksinkertainen mutta silti mielestäni erittäin hieno soolo, nimittäin Hurriganesin versio I Will Stay:stä. Soolohan siis toistaa käytännössä vain laulumelodian, mutta on silti eräs hienoimmista suomalaisen rockin sooloista.