Mikä on liikaa?

Ollaan seurusteltu pari vuotta ja ollaan kihloissa, mies yli 30, minä alle. Tänä aikana olen useampaan otteeseen miettinyt miehen juomista, mutta etenkin kuluneen syksyn aikana. Mies käy parilla (2-5 olutta) viikolla ehkä parina iltana ja on yleensä joka viikonloppu liikenteessä perjantai- ja lauantai-iltoina. Riippuen missä seurassa on, saattaa vetää muutaman tasurin sunnuntaina.

Ollaan siis avoliitossa (oma asunto), ei lapsia. Itse opiskelen ja käyn töissä, miehellä ei ole tällä hetkellä töitä. Aikaa juomiseen siis on ja lähinnä tuo tuntuu olevan ainut tyyli tavata kavereita.. Maksan osuuteni vastikkeesta, mutta myös muut laskut (sähkö, netti yms.) ja käyn aika usein kaupassa kun mulla on tuloja enemmän. Mies saa rahaa aina välillä jostain mutta ihmeen hyvin tuntuu niistä riittävän kaljan juontiin. Tykkään itsekin käydä viihteellä ainakin kerran viikossa, mutta viikolla yritän urheilla joten ei tule juotua - en muutenkaan tapaa kittaa itseäni hirveeseen känniin.

Kysymykseni: onko tuo liikaa? Olenko ihan hullu jos mietin että vähempikin voisi riittää? Kävisi vaikka sitten sen neljä kertaa viikossa jos joisi vain kerralla muutaman. Ja jos ei ole töitä eikä rahaa niin tuntuu aika paskalle että siihen baareissa roikkumiseen kuitenkin riittää - minulla on hiukkasen hyväksikäytetty olo välillä. Niin kauan kuin juon itsekin tai roikun mukana baareissa, meillä menee ihan ok. Mutta jos haluaisin miehen pysyvän kotona, hän tuntee selvästikin että hänen vapauksiaan rajoitetaan.

Lähipiirissä kaverit käy viihteellä (ja niitä on paljon), mutta ei kaikki kuitenkaan yhtä usein tai juo yhtä paljon. Tunnen itseni nalkuttajaksi jos yritän tähän puuttua ja toisekseen, ei se tunnu auttavan yhtään mitään. Häitä olen päättänyt mielessäni lykätä hamaan tulevaisuuteen, olen alkanut epäillä haluanko sittenkään tätä elämältäni (mieluummin olisin melkein yksin).

Monet käyttää sanaa kakkonen. Siltä myös minusta tuntuu, olen kakkonen alkoholille: ilman minua elämässä varmasti pärjäisi mutta ilman alkoholia ei.
7541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja ymmärrän että tämä aihe on käsitelty tälläkin palstalla tuhat miljoonaa kertaa, jotenkin vaan haluisin kuulla etten ole hullu kun pidän tuota juomisen määrää ihan liian suurena..

Äänestä
  • et ole hullu tai muuten vajaa kun huolehdit avokkis juomisesta
    yleensä juominen vain lisääntyy iän myötä aina löytyy syitä miksi pitää ottaa
    kas kummaa kun ei koskaan toisin
    päin ettei jois
    en tiedä yleensä tuollaiset miehet ryyppää edelleen vaikka teillä olisi lapsia oma koti
    mieti kuiten kaksi kertaa äläkä pilaa elämääsi olet nimittäin ansainnut parasta mitä elämä voi antaa
    ja sitä se ei ole miehen kanssa jota viina vie olet silloin häviöllä valitettavasti:)

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    et ole hullu tai muuten vajaa kun huolehdit avokkis juomisesta
    yleensä juominen vain lisääntyy iän myötä aina löytyy syitä miksi pitää ottaa
    kas kummaa kun ei koskaan toisin
    päin ettei jois
    en tiedä yleensä tuollaiset miehet ryyppää edelleen vaikka teillä olisi lapsia oma koti
    mieti kuiten kaksi kertaa äläkä pilaa elämääsi olet nimittäin ansainnut parasta mitä elämä voi antaa
    ja sitä se ei ole miehen kanssa jota viina vie olet silloin häviöllä valitettavasti:)

    Valitettavasti viinalla/kaljalla on uskomaton voima ja toiset eivät huomaa itsekään kun "mopo karkaa käsistä". Tätäkään ei voi yleistää, mutta tässä sinulle yksi varoittava esimerkki.

    Omalle kohdalla on sattunut vastaava tapaus. Aluksi käytiin viikonloppuisin yhdessä baarissa, vähitellen kumppanille ei riittänyt yksi ilta viikonlopussa. Kuvittelin, että lasten syntymän jälkeen kumppani "aikuistuu", mutta ... lapset syntyi ja huomasin, että vietin viikonloput yksin, kun mieheni huiteli "samanhenkisten ystävien" kanssa ties missä.

    Vuosia myöhemmin tilanne on tämä: tulen perjantai iltana töistä kotiin -> sohvalla makaa umpijuopunut mies, herään lauantai aamuna myöhemmin -> kännääminen on aloitettu heti aamusta ... ja sitä riittää pitkin päivää. Sunnuntaina hän napsii korjaussarjaa aamusta ja menee aikaisin nukkumaan, että on maanataina työkunnossa. Tämäkään ei valitettavasti aina riitä vaan välillä on kausia, että se juopunut mies makaa viikollakin sohvalla kun palaan töistä :(

    Mieti tarkkaan voisiko yllä kerrottu olla tulevaisuuttasi, jos jatkatte suhteessanne eteenpäin.

    Äänestä

  • Ei tippa tappa kirjoitti:

    Kirjoituksestasi muistui mieleen parikymmenen vuoden takainen poikaystäväni, joka oli töissä mutta jolla tuntui olevan myös aikaa kaljan juontiin. Asuimme eri paikkakunnilla, mutta eri teille lähteminen oli silti hirvittävän hankalaa, koska kaverilla oli kostomieltä yllin kyllin ja kavereita minun kotikonnuillani.

    Tein matkatöitä ja työaikani olivat hyvin epäsäännölliset. Oli masentavaa tulla muutaman päivän reissulta kotiin, kun poikaystävä oli tullut omalla avaimellaan kotiini, kävellyt oven eteen kerääntyneiden postien yli, jättänyt oven auki ja löytyi sängystäni keskellä päivää täysissä pukeissa nukkumasta kaljapöhnäänsä pois. Ja illaksi olisi sitten pitänyt lähteä mihin tahansa kuppilaan jankkaamaan maailman menosta tuntemattomien kanssa.

    Tuo tyyppi muuten piti itseään oikein kunnollisena miehenä: ei lyönyt eikä sanonut pahasti. Aivan selvin päin hän osasi olla tosi mukava kaveri, mutta se kaljan saanti oli siellä perimmäisenä motivaationa ihan aina.

    "Viaton kaljanjuonti" ei vähene ajan mittaan. Jos jo seurusteluaikana tökkää, kannattaa miettiä tosissaan kuviot uudestaan.

    Äänestä

  • Ei pöhnälle kirjoitti:

    ehdottomasti, pahalta näyttää......sanoo kokemuksesta ;holistin ent.vaimo

    Äänestä

Hullu ja tyhmä sekä vaarannat lastesi tulevaisuuden. Alkoholismi tuhoaa kaiken

Äänestä

alkoholisoituminen kovassa käynnissä. vie vuosia kehittää homma huippuunsa mutta miehelläs on ainakin oikea suunta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pähkäilevä kirjoitti:

Ollaan seurusteltu pari vuotta ja ollaan kihloissa, mies yli 30, minä alle. Tänä aikana olen useampaan otteeseen miettinyt miehen juomista, mutta etenkin kuluneen syksyn aikana. Mies käy parilla (2-5 olutta) viikolla ehkä parina iltana ja on yleensä joka viikonloppu liikenteessä perjantai- ja lauantai-iltoina. Riippuen missä seurassa on, saattaa vetää muutaman tasurin sunnuntaina.

Ollaan siis avoliitossa (oma asunto), ei lapsia. Itse opiskelen ja käyn töissä, miehellä ei ole tällä hetkellä töitä. Aikaa juomiseen siis on ja lähinnä tuo tuntuu olevan ainut tyyli tavata kavereita.. Maksan osuuteni vastikkeesta, mutta myös muut laskut (sähkö, netti yms.) ja käyn aika usein kaupassa kun mulla on tuloja enemmän. Mies saa rahaa aina välillä jostain mutta ihmeen hyvin tuntuu niistä riittävän kaljan juontiin. Tykkään itsekin käydä viihteellä ainakin kerran viikossa, mutta viikolla yritän urheilla joten ei tule juotua - en muutenkaan tapaa kittaa itseäni hirveeseen känniin.

Kysymykseni: onko tuo liikaa? Olenko ihan hullu jos mietin että vähempikin voisi riittää? Kävisi vaikka sitten sen neljä kertaa viikossa jos joisi vain kerralla muutaman. Ja jos ei ole töitä eikä rahaa niin tuntuu aika paskalle että siihen baareissa roikkumiseen kuitenkin riittää - minulla on hiukkasen hyväksikäytetty olo välillä. Niin kauan kuin juon itsekin tai roikun mukana baareissa, meillä menee ihan ok. Mutta jos haluaisin miehen pysyvän kotona, hän tuntee selvästikin että hänen vapauksiaan rajoitetaan.

Lähipiirissä kaverit käy viihteellä (ja niitä on paljon), mutta ei kaikki kuitenkaan yhtä usein tai juo yhtä paljon. Tunnen itseni nalkuttajaksi jos yritän tähän puuttua ja toisekseen, ei se tunnu auttavan yhtään mitään. Häitä olen päättänyt mielessäni lykätä hamaan tulevaisuuteen, olen alkanut epäillä haluanko sittenkään tätä elämältäni (mieluummin olisin melkein yksin).

Monet käyttää sanaa kakkonen. Siltä myös minusta tuntuu, olen kakkonen alkoholille: ilman minua elämässä varmasti pärjäisi mutta ilman alkoholia ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu