Oletteko naiset

törmänneet mieheen joka on muuttanut teidän mies ihanteenne täysin tai muuten vaan järisyttäneet tajuntaanne? kyseessähän ei sillon voi olla teidän itsekehittämä ihanne. miksi siis näin kävi?
lisäksi haluisin tietää millainen nenä pitää olla?
6373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aikoinaan ystävät oppivat tuntemaan ulkonäöltä "minun tyyppiseni" miehet jo metrien päähän... Mutta sitten tuli eteen tuo sohvalla makaileva karpaasi ja skädäm, mikään ei ollut niin kuin ennen! Ei ole hoikka ja ristiverinen niin kuin suurin osa vanhoista heiloista, vaan kaappikin kalpenee miehen koon rinnalla :-) Tyrmäsi minut totaalisesti karismalla ja huumorintajulla, ja se ääni... Vielä kymmenen yhteisen vuoden jälkeen saa minut kehräämään! Ja täytyy myöntää, että sittemmin olen tykännyt muutenkin katsella kookkaita miehiä, en mitään kukkakeppejä...
Ai nenä - no se on "meidän sukuun sopiva": iso tuulta halkova klyyvari :-))

Äänestä

En onneksi. Eikä sitä päivää tulekaan.

Äänestä

Kyllähän tuo entinen kämppis muutti aikalailla miesmakuani. Asuimme parisen vuotta samassa 3 hengen kimppakämpässä, jonka aikana tulimme melko läheisiksi ja vietimme myös melko paljon aikaa yhdessä. Suhteemme ei ollut mitenkään romanttinen eikä siihen liittynyt seksiä, mutta keskustelimme yhdessä mitä moninaisimmista asioista.

Hän oli minua melkein 5 vuotta vanhempi, eikä hän ollut mitenkään komea tai edes lihaksikas, mutta jonkin ajan kuluttua aloin ihailemaan häntä ja ehkä jopa rakastumaankin häneen. Suhteemme pysyi kuitenkin loppuun asti täysin platonisena, mutta nykyinen miesihanteeni on hyvinkin paljon tuon miehen sävyttämä, ainakin luonteen osalta. Kyllä minä vieläkin sen trimmatun lihaskimpun vierelleni huolisin, mutta nykyään myös ne "kukkakepit" ja "tavikset" ovat ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja, sillä nykyään minulle tärkeintä on se, että pystyn tuntemaan miehen kanssa jotain yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ehkä tuo "henkisen yhteenkuuluvuuden" etsiminen olisi tullut myöhemminkin osaksi miesihannettani, mutta en kyllä voi sivuuttaa tuota ex-kämppikseni vaikutusta siihen. Ilman häntä samojen asioiden huomaaminen olisi voinut viedä vuosia ja osaa en olisi osannut ikinä kuvitellakaan kaipaamani.

Niin, ja sillä nenällä nyt ei ole mitään väliä, kunhan se on ja koko on nyrkkiä pienempi. Poikkeuksellisen suuret sieraimet ja varsinkin niistä roikkuvat nenäkarvat ovat kyllä ehkä vähän ällöttävä asia, mutta onneksi niitä ei näe kuin bussissa vanhoilla miehillä.

Äänestä

keskiluokkaiseen mieheen, jolla on BMW!
Netissä hänet tapasin, en varmaan elävässä elämässä olisi lähestynyt häntä.

Ensi tapaamisella huomioin hänen takkinsa ja kenkänsä. Eivät ne mitkään räikeän kalliin näköiset olleet, mutta vähän eri kuin minun vähillä säästöilläni hankkimat ja kuluneet. Mies vaikutti tosi mukavalta, mutta ajattelin että ollaan varmaan vähän eri maata, ja tehdään eri asioita jne. Ja vielä kun näin hänen autonsa, huh, aluksi oli outoa kun hän haki tai toi minut kotiin, toivoin salaa ettei kukaan tuttu nää :D Tykkäsin kuitenkin hänestä paljon vaikka olikin vähän outo tunne.

Jatkoimme tapailuja, ja huomasin että mies on fiksu ja todella mukava persoona. Hänellä on hyvät käytöstavat ja hän on määrätietoinen elämänsä suhteen. Hänen fyysinen olemuksensa saa housuni kastumaan, vaikka ei mikään superhyvännäköinen olekaan. Komea, mutta kuitenkin aika tavanomainen.

Siis se fyysinen puoli hänessä ei ole mikään täysin erilainen kuin aikaisempi ihanteeni. Hän pitää kropastaan huolta, liikkuu jne, semmoisesta pidin jo aikaisemmin. Enemmänkin se, mikä mielikuvani hänen kaltaisistaan ihmisistä on ollut, ei ole ikinä saanut minua syttymään mitenkään. Olen aina tykännyt semmoisista maanläheisistä miehistä, enkä uskonut että joku tällainen bmw-äijä voisi olla mitään. Noh, olin näköjään syyttä luokitellut heidät kaikki sellaisiksi pinnallisiksi kusipäisiksi ihmisiksi. Kaikkea sitä oppii. Jatkamme tapailua:)

Äänestä

Se mun tajuntaani järisyttänyt mies on nyt mun elämänkumppanini.
Luojan kiitos sellasia ihmisiä oli vielä sinkkuna saatavilla sillon kun puolisoa itselleni etsin. Kaikenlaisia pellejä pyöri ympärillä niin että usko meinas jo horjua ja suunnittelin vakavissani muuttoa ulkomaille.

Kiitos, rakkaani, että olet olemassa.


Jaa, nenä... No se on mun mielestä hyvä olla jokaisella ihmisellä, jos vaan suinkin mahdollista. Tykkään omastani sekä mieheni nenästä, joten sellanen siis. :)

Äänestä

Muutaman kerran, mutta miehen vikana oli etten minä kelvanut :(. Yritys 200 % mutta pakit tuli.

Nenän pitää olla sopusoinussa muuhun olemukseen, ei kokonaisuuteen mitenkään iso vaikutus. Kunhan siinä ei ole kamalasti mustapäitä tai finnejä, Yäk !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan kirjoitti:

törmänneet mieheen joka on muuttanut teidän mies ihanteenne täysin tai muuten vaan järisyttäneet tajuntaanne? kyseessähän ei sillon voi olla teidän itsekehittämä ihanne. miksi siis näin kävi?
lisäksi haluisin tietää millainen nenä pitää olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu