Minä olen 19 vuotias nuori nainen PK seudulta.
Olen aina ollut arka. Jännitän ihmisten seurassa. En tullut toimeen toisten lasten kanssa koulussa. Minua ei varsinaisesti kiusattu koskaan, mutta nimiteltiin ja syrjittiin. Muistn yrittäneeni kuulua ryhmään mutta en onnistunut. Käteen jäi vain häpeän kokemuksia, jotka vieläkin välillä kummittelevat.
Siispä kaikkien epäonnistumisien jälkeen huomasin kehittäneeni itselleni suojakilven, roolin. Tämä hauska, hyvä itsetuntoinen, sosiaalinen tyttö kuoriutuu minusta tilanteissa joissa jännitän ja enkä pysty olemaan oma itseni. Rooli vahvistuu kun olen humalassa. Siis juon paljon, jotta tuntisin oloni paremmaksi, mielenkiintoisemmaksi. Mikä tietenkään ei koskaan toimi, mutta palaan aina samaan oljenkorteen ja aina seuraavana aamuna morkkis ja olo on kauhea.
Todellinen minäni on melankolinen. Pidän elokuvista ja musiikista, luen jonkun verran ja olen kiinnostunut psykologiasta. Muoti ja pukeutuminen ispiroivat minua. Olen usein istunut yksin kahviloissa, vain katsoen ihmisiä ja hälinää ympärilläni. Rakastan kynttilöitä, akvaarioita ja sähkönsinistä. Huumorintajuni on varsin omitunen, en ole tavanut tähän astisessa elämässäni ketään jonka kanssa klikkaisi täysin tällä saralla. Minulla on erikoisia tapoja ja mieltymyksiä. En viihdy hullutelijoiden ja sosiaalisten ihmisten seurassa, koska koen itseni tylsäksi ja latteaksi heidän kanssaan. Iso osa ihmisistä ympärilläni kuitenkin on sellaisia. Kuinka näin pääsi käymään?
Mieskuvioni ovat menneet mönkään, minut on usein jätetty, josta olen saanut tunteen että paljastaessani todellisen minäni ketään ei kiinnosta, että ihmiset innostuvat vain roolistani. Ja jos onkin käynyt niin että mies olisikin ollut innostunut olen mennyt paniikkiin ja jättänyt tämän, koska on alkanut ahdistaa. En koskaan ole uskaltanut avautua ja paljastaa sisintä minääni. Huono itsetuntoni on myös usein ollut esteenä ihmissuhteiden kehittymiselle. En koe että olen ihmisenä tarpeeksi hyvä tai mielenkiintoinen. Myös ulkonäköpaineet miesten seurassa ovat suuret.
Haluan olla oma itseni. Missä tapaisin sellaisia ihmisiä, jotka olisivat kaltaisiani? Varsinkin miesten suhteen olen neuvoton. Auttakaa. Kokemuksia?
Olen aina ollut arka. Jännitän ihmisten seurassa. En tullut toimeen toisten lasten kanssa koulussa. Minua ei varsinaisesti kiusattu koskaan, mutta nimiteltiin ja syrjittiin. Muistn yrittäneeni kuulua ryhmään mutta en onnistunut. Käteen jäi vain häpeän kokemuksia, jotka vieläkin välillä kummittelevat.
Siispä kaikkien epäonnistumisien jälkeen huomasin kehittäneeni itselleni suojakilven, roolin. Tämä hauska, hyvä itsetuntoinen, sosiaalinen tyttö kuoriutuu minusta tilanteissa joissa jännitän ja enkä pysty olemaan oma itseni. Rooli vahvistuu kun olen humalassa. Siis juon paljon, jotta tuntisin oloni paremmaksi, mielenkiintoisemmaksi. Mikä tietenkään ei koskaan toimi, mutta palaan aina samaan oljenkorteen ja aina seuraavana aamuna morkkis ja olo on kauhea.
Todellinen minäni on melankolinen. Pidän elokuvista ja musiikista, luen jonkun verran ja olen kiinnostunut psykologiasta. Muoti ja pukeutuminen ispiroivat minua. Olen usein istunut yksin kahviloissa, vain katsoen ihmisiä ja hälinää ympärilläni. Rakastan kynttilöitä, akvaarioita ja sähkönsinistä. Huumorintajuni on varsin omitunen, en ole tavanut tähän astisessa elämässäni ketään jonka kanssa klikkaisi täysin tällä saralla. Minulla on erikoisia tapoja ja mieltymyksiä. En viihdy hullutelijoiden ja sosiaalisten ihmisten seurassa, koska koen itseni tylsäksi ja latteaksi heidän kanssaan. Iso osa ihmisistä ympärilläni kuitenkin on sellaisia. Kuinka näin pääsi käymään?
Mieskuvioni ovat menneet mönkään, minut on usein jätetty, josta olen saanut tunteen että paljastaessani todellisen minäni ketään ei kiinnosta, että ihmiset innostuvat vain roolistani. Ja jos onkin käynyt niin että mies olisikin ollut innostunut olen mennyt paniikkiin ja jättänyt tämän, koska on alkanut ahdistaa. En koskaan ole uskaltanut avautua ja paljastaa sisintä minääni. Huono itsetuntoni on myös usein ollut esteenä ihmissuhteiden kehittymiselle. En koe että olen ihmisenä tarpeeksi hyvä tai mielenkiintoinen. Myös ulkonäköpaineet miesten seurassa ovat suuret.
Haluan olla oma itseni. Missä tapaisin sellaisia ihmisiä, jotka olisivat kaltaisiani? Varsinkin miesten suhteen olen neuvoton. Auttakaa. Kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Analysoit hyvin itseäsi, hienoa!
Jospa nyt alkaisit rehellisesti ja avoimesti vain olemaan oma itsesi. Elämäsi menee hukkaan esittäessäsi jotain muuta. Ja menetät tarkoituksesi. Sinunhan on tarkoitus tulla omaksi itseksesi. Siksi joka sinä oikeasti olet. Elämässä olet löytöretkellä etsimässä ja tutustumassa omaan persoonaasi. Tulemassa täydesti omaksi itseksesi. Ehdoitta ja ilman kompromisseja.
Kirjoitit arkuudesta ja pelkäämisestä. Ne ovat osa sinun ominaisuuksiasi. Ihmisyys on määritelmällisesti vaajavaisuutta. Kun hyväksyt heikkoutesi, niin voit alkaa kasvaa vahvaksi. Vahvaksi kasvaminen alkaa oman heikkouden tunnustamisesta. Kasva siis vahvaksi, ei kovaksi, se on eri asia.
Rakasta itseäsi. Ensimmäinen käsky. Ensin täytyy rakastaa itseään ja vasta sitten voi tulla aidosti rakastetuksi. Et tarvitse ulkoista hyväksyntää, riittää kun hyväksyt itsesi.
Sinussa on paljon hyvää ja kaunista!
Puss&Kram!
Olen myös alkanut pohdiskelemaan kyseisiä asioita viime kuussa, kun yksi tilanne sai ahdistamaan useamman päivän ajan. Itsellä on joitain samoja tunteita siitä, etten koe olevan tarpeeksi hyvä, ja pelkään jos paljastan jotain itsestä (mitä tahansa, esim. mitä teen yleensä työpäivän jälkeen, tai mikä kiinnostaa, miten asun, jne.) niin toisen kiinnostus lopahtaa. Alkoholi ei ole auttanut asiaan. Naissuhteita ei ole ollut, mutta kun joku on osoittanut selvää kiinnostusta, nuo tunteet ovat nousseet pintaan, ja on alkanut ahdistamaan, ja sen takia sitten olen mokannut tilaisuuden edes tutustua toiseen paremmin. Mielestäni kysymys on vain omasta huonosta itsetunnostani ja yritän kehittää sitä paremmaksi.
Mielestäni sun pitäisi ajatella positiivisesti itsestäsi, ja luottaa siihen positiiviseen mielikuvaan, siitä huolimatta mitä muut sanovat. Keskity omiin vahvuuksiin, ja tekemään niitä asioita mistä pidät ja joista tulet onnelliseksi. Kuten tuossa yksi sanoi, opettele rakastamaan itseä. Tällöin vaikka joku loukkaa tai ajattelee pahasti, niin tiedät, ettei se muserra koko maailmaasi, ja uskallat silloin olla helpommin oma itsesi.
Itsellä tuo viimekertainen ahdistus tavallaan helpotti tunnistin että se johtuu omasta huonosta itsetunnosta, ja asialle on tehtävä jotain, jos haluan muutosta, (en sitten tiedä miten seuraavalla kerralla reagoin). Ennen tuota en edes ollut pohtinut asiaa, kun ei ollut tullut niin vahvana koettua asioita, mutta viime kerralla jotenkin koin, että se rajoittaa elämää.
Muutoinkin olet vielä nuori, ja kuulostat kuitenkin mukavalta ja kiinnostavalta ihmiseltä, joten miksi et myös ajattelisi niin.
Vanhemmiten asiat rupeavat sujumaan paremmin. Nuorena koulussa ollessa oli tärkeää kuulua joukkoon ja olla samaa muottia. Myöhemmin huomaa, että se mitä sieltä on jäänyt käteen ei olekaan koko totuus.
Löydät vielä samankaltaisia ihmisiä ja töitä missä kohtaat sellaisia ihmisiä mitä et koskaan tiennyt edes olevan.
Tunnistin yllättävän paljon samoja merkkejä. Olen sen verran hidas tutustumaan uusiin ihmisiin, yleensä suhtaudun kaikkiin varauksella. Vuosien jälkeen vasta saatan parhaille kavereille kertoa läheisempää tietoa.
Kannan tätä suojakilpeä koko elämäni ajan. Tykkään suhteiden antaa mennä puoleen väliin asti mutta sitten tulee pakit päälle. Kun asiat menevät liian vakavasti niin ahdistus tulee mukaan. Olen kuullut että kun löytää sen oikean niin antautuu sellaiseksi mikä oikeasti on.
Muistan 19-vuotiaana miten alkoholit ja huumet tulivat kuvaan. Muutama vuosi sen jälkeen olin hyvällä itseluottamuksella varustettu ja todella sosiaalinen. Muutuin siitä tavallisesta minusta toiseksi. Työstä tai mistään elämäntavoitteista ei ollut tietoakaan. Elämä kulki viihteellä ja kaupungilla hengaillessa. Lopuksi halusin muuttua ja tehdä jotain elämälle. Pääsin avohoitoon ja sitä kautta sain uuden mahdollisuuden.
Ottaisin mielelläni noista ajoista osan mukaani. Nykyisin elämä tuntuu aika tavalliselta ja tylsältä. Silloin sai silti helpommin läheisyyttä ja ihmiset katsoivat eri tavalla.
Tällä halusin kertoa sen että päihteiden käyttö on hyvä pitää kohtuudessa. Olet se sama itsesi vaikka juot ne muutamat ja unohdat itsesi hetkeksi. Hauskaa se on aikansa mutta myöhemmin totuus lyö vastaan. Sitten vasta muistaa, että olisi pitänyt käydä siellä punttisallilla eikä notkua baareissa.
Voit saada iloa elämään onnistumisten muodossa, selvinpäin. Vaikka lukemalla hyvin tenttiin ja ottamalla siitä hyvät arvosanat. Johan ihmiset rupeavat arvostamaan ja sehän lisää vaan kunnianhimoa. Se voi olla ihan mikä harrastus vain kunhan itse on ylpeä.
Olet sen verran hankalaa tyyppiä että en ihmettele jos sitä oikeaa on ollut vaikea löytää. Nyky-yhteiskunnassa on parempi sählätä ja antaa mennä vain. Hitaasti syttyvät jäävät helposti jalkoihin, masentuvat ja tyytyvät kohtaloonsa. Kun löytää sen paikkansa niin edellä mainitut eivät pidä paikkaansa.
Kumpa tietäisin vastauksen kysymyksiisi. Olen pudonnut kärryiltä tästä treffailumaailmasta. Pintaliito ja itsensä esitteleminen ei kiinnosta. Enemmän alkaa ahdistamaan kun ihmiset katsovat. "O-ou pilaan tän jutun kumminkin jos toi tulee juttelemaan". Meitä koulukiusattuja ja vaikean lapsuuden kokeneita on silti paljon ja useat ovat menestyneitä ihmisiä. Pahin on silti jo takana ja nämä menneet asiat eivät enää pahemmaksi mene,
Silti pitää kavereista pitää huoli ja olla yhteyksissä vaikka he eivät täysin itseltä tuntuisi. Ne muistuttaa miten asiat tehdään toisella tavalla ja näyttävät meille tylsille miten elämässä pääsee eteenpäin.
Ajattelin laittaa musiikkia soimaan ja fiilistellä sen tahdissa. Näihin laitteisiin on uponnut jo omaisuus. Mistään muusta ei saa sellaista nautintoa kuin hyvästä musiikista.
Ei tämä elämä loppupeleissä niin pahaa ole. Ellei nyt satu olemaan Mervi Tapola.
ainakin löysin samanhenkisiä ihmisiä kun menin opiskelemaan.