Sellaista vain, että kannattaako noihin grillikioskien yövuoroihin edes hakea vai ovatko yhtä painajaista? Etenkin jos sattuu olemaan nuori naishenkilö. Onko paikalla yleensä kaksi myyjää vai joutuuko ihan yksin olemaan?
Vastaukset 2
- entinen snägärimyyjä
Itse olin aikoinani yötöissä grillillä. Eihän se ihan painajaista ole, muttei mistään kevyimmästä päästäkään! Työ on fyysisesti ja ajoittain myös henkisesti kovin raskasta. Hiljaisempina hetkinä valmistettii salaatteja, leikattii sämpylöitä, paistettiin kananmunia jne valmiiksi. Tiettyyn aikaan yöstä tulee kunnon " ryysis" ja saa todella hikipäissään paiskia siinä ruokaa tehden , rahastaen ja samalla vahtien ettei kukaan koita ryöstää jne. Välillä jonot kasvavat ja usein juopuneet asiakkaat alkavat siinä sitten kärhämöidä. Eli stressin sieto kykyä tarvitaan! Kiireisimpinä vuoroina on 2 työntekijää. Hiljaisempina , eli yleensä viikolla ja kun ei ole mitään erikoisiltoja, ollaan yksinään vuorossa. Töihin sisältyy myös aamuyön siivoamiset, mukaanlukien raskaiden öljykeittimien öljyn tyhjennykset/vaihdot. Eli selkävaivaiselle ei sovi.
Työ oli raskasta, mutta toisaalta myös nautin siitä erittäin paljon, siinä tapasi uusia ihmisiä ja palkkakin oli ihan kiva. Huonoja puolia juuri tuo fyysinen raskaus ja ne vähemmän mukavat asiakkaat. Oma asenne siellä kyllä paljon ratkaisee! Kyllä siellä nuorikin nainen pärjää, mutta pitää olla sitten roimasti asennetta mukana! - grillillä
Yksin tein öitä Kaivarissa, Iso-Roballa ja Kampissa muunmuassa. Ihan mukavaa työtä. Ravintoloiden sulkemisaikaan alkaa kiirus. Asiakkaat oli yleensä mukavia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511231Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215788En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765- 64732
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 135696
- 44631
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58554