Ihan omaksi "ilokseni" huomannut, että mitä kauemmin on ilman kumppania sitä vähemmän sellaista enää uskoo edes tapaavansa.
Ehkä tämä on jotain tottumista, omaan oloonsa sopeutumista tms. tai mitä?
Enpä olisi 20-vuotiaana uskonut että lähestyessäni 40-ikävuotta tälläinenkin tulisi koettua.
Mites muut?
Ehkä tämä on jotain tottumista, omaan oloonsa sopeutumista tms. tai mitä?
Enpä olisi 20-vuotiaana uskonut että lähestyessäni 40-ikävuotta tälläinenkin tulisi koettua.
Mites muut?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama
Tuolla asenteella ei varmaan löydäkään.
Itse suhtaudun myönteisesti, muutamilla treffeillä olen käynyt - kaikki kolme ihan
mukavia perusmiehiä, mutta ei minulle sopivia.
Nyt on orastava suhde ja uskon, että tästä se lähtee.
Aurinkoa elämääsi ja positiivisuutta päivään!
Harvemmin mielessä edes käy kumppanin kaipuu.
20 hujakoilla yksinäisyys vielä kirpaisi ja ärsytti nähdä kaduilla ym. pareja kävelemässä käsi kädessä. Mutta eipä enää paljon nappaa ja ihan ok-fiilis vaikka yksin elelenkin.
Hang on to your ego...