Elän elämässäni hiukan epävarmaa aikaa, ja epäilen oikeastaan kaikkea elämässäni. Luulin kuitenkin voivani luottaa poikaystävääni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä kaksivuotta. Rakastan häntä aivan kauheasti, enkä oikein osaa vaatia häneltä mitään. Se tässä ehkä onkin ongelmana, minä teen hänen puolestaan kaikenlaisia askareita häntä ilahduttaakseni, mutta hän ei yleensä tee mitään. Nyt minua on alkanut pelottaa ettei hän enää rakasta minua.. Kun yksi päivä puhuin ajoista joina aloimme seurustella, ja kaikki oli kauhean jännää, hän vain totesi ettei sitä ikuisesti voi olla vasta rakastuneita..?! En oikein tiedä miten tuo pitäisi tulkita? Onko hän kyllästynyt minuun, pitääkö itsestäänselvyytenä? Vai eikö hän todella enää rakasta minua kuin ennen?
Tuntuu että nykyään hän sanoo paljon harvemmin rakastavansa minua, haluaa paljon vähemmän läheisyyttä... Tähänkö sitä on oikeasti tultu? Kyllästyvätkö miehet oikeasti näin nopeasti, että jo kahden vuoden jälkeen rakkauden kuuluisikin hiukan haihtua? Minä en oikein suostu uskomaan tätä, itse rakastan häntä vielä aivan kuten aina olen rakastanut... Alan vain olla kyllästynyt siihen että saa koko ajan yksipuolisesti rakkauttaan osoittaa.
Tuntuu että nykyään hän sanoo paljon harvemmin rakastavansa minua, haluaa paljon vähemmän läheisyyttä... Tähänkö sitä on oikeasti tultu? Kyllästyvätkö miehet oikeasti näin nopeasti, että jo kahden vuoden jälkeen rakkauden kuuluisikin hiukan haihtua? Minä en oikein suostu uskomaan tätä, itse rakastan häntä vielä aivan kuten aina olen rakastanut... Alan vain olla kyllästynyt siihen että saa koko ajan yksipuolisesti rakkauttaan osoittaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuota kutsutaan arjeksi! Ei se poikaystäväsi rakkaus ole välttämättä minnekään kadonnut / katoamassa, mutta kyllä parin vuoden kohdalla jo monesti on tilanne tuo: parisuhde on sen verran vakiintunut, että suhde muuttuu vähemmän symbioottiseksi ja muillekin ihmisille ja asioille on taas tilaa. Eikä tämä tarkoita sitä, että toinen olisi kyllästynyt tai haluaisi vaihtaa uuteen. Ei ei ei! Tuo on arkista elämää, ei sen mullistavampaa. Ei kai alkuhuumaa alkuhuumaksi sanottaisikaan, jos se kestäisi vuosia ja vuosikymmeniä? Ehkäpä sinunkin olisi aika hankkia muutakin sisältöä elämääsi kuin tuo poikaystäväsi rakastaminen ja onnellisemmaksi tekeminen..?
Itselle mies sanoi aikoinaan, ettei aio sitten koko ajan rakkauttaan vakuuttaa - hän kyllä sitten ilmoittaa, jos "asian tilaan" on tullut muutos. Aika karua tekstiä, mutta tuohon olen luottanut nyt yli 10 vuotta. Hän osoittaa rakkauttaan arjen tekoina huolehtimalla yhteisistä asioista ja olemalla luotettava kumppani.
Hellitä hiukan. Suomalaisilla naisilla tuppaa usein olemaan juuri tuo että kaikki tehdään miehen puolesta alussa ja sitrten myöhemmin valitetaan kun mies ei tee ja osallistu. Eli jätä miehesikin tehtäväksi jotain, saa hänet tuntemaan ette ole itsestäänselvä sisäkkö, joka aina o´n saatavilla. Ja anna myös hänelle mahdollisuus tuntea itsensä tärkeäksi. Eli selvitä itsellesi mitä häneltä haluaisit ja sitten selvin sanoin kerro se. Laita hänet tekemään jotakin itsesi hyväksi, vaikka vain pikku juttuja kuten yhteinen ilta silloin tällöin, arjen askareissa auttaminen. Miehenkin kyky osoittaa mielenkiintoa säilyy näin paljon pidempään. (Ja tämä ei siis tarkoita mitään miehen yletöntä juoksuttamista ja 'huijaamista' kun täälläkin väärinymmärtäjiä pyörii pilvin pimein)
Tekstisi olisi voinut olla minun kirjoittamaani.
Meillä on täysin sama tilanne, seurustelua takana 2 vuotta.
Mies haluaa nähdä huomattavasti harvemmin ja oma oloni on todella epävarma. Toivottavasti tämä on normaalia alkuhuuman hiipumista vain... itse yritän ratkaista tilanteen niin että hommaan itselleni muuta ajateltavaa ja tekemistä, mutta kieltämättä tämä tilanne on luonut aika särön parisuhteeseemme.
Tuntuu ettei minusta enää välitetä eikä muuhun haluta kuin seksiin. Emme siis asu yhdessä.
Me taas olemme seurustelleet 3 vuotta ja meillä on aika sama tilanne paitsi, että seksiä on n.1-2krt/ kk ja se joka elää enemmän arkipäivässä olen minä. En tiedä miksi se on näin, mutta tuntuu, että en jaksa enään olla kiinnostunut pikku asioista. Joskus en jaksa lähteä minnekkään hänen kanssaan, haluan olla vain kotona. Hän on laiska ajoittain ei käy töissä, opiskelee. Hän on enemmän tuntelias kuin normaalit miehet. Tyhmintä on se, että pidän enemmän miehistä, jotka ovat aktiivisia, tietenkin laiskuus on sallittua, mutta ei tällainen. Eniten minua ärsyttää kuitenkin, että hän ei tee yhtikäs mitään ennen kuin saan raivarit. Se antaa joskus ajattelemista, jaksanko näin tulevaisuudessa ja mitä tapahtuu kun syntyy lapsia. V ielä eniten ärsyttää, että joulu oli jo 2 viikkoa sitten ja hän ei ole vieläkään antanut lahjaa, ei edes sanonut, että sen kanssa voi kestää. Ehkä huolehdin liikaa, mutta haluan enemmän aikaa itselleni. Äh, en tiedä asia on niin monimutkainen, joskus myös tuntuu että onkohan hän se oikea. En kuitenkaan aijo karata mihinkään. Mutta hän vieläkin jaksaa todella usein muistella minua vasta rakastuneena. Minusta, silloin kun jompi kumpi suhteessa on vasta rakastunut ja toinen elää jo normaaleja päiviä ja ajattelee enemmän jo itseään on jotenkin vaikea vaihe. Mutta jokaisesta vaiheesta on päästävä. Vaikeuksi tuo myös se, että hän on minun ensimmäinen sekä seksissä että suhteen puolella. En ole kamalan kokenut, mutta tiedän mitä haluan.
HAluan myös sanoa ' yhä rakastuneelle''. Katso vanhempiasi - joskus he tuntuvat vastarakastuneilta kun heillä siihen on niin sanotusti aikaa. He elävät toisiaan sekä itseään varten. Ajattele itseäsikin, miehet eivät aina tykkää kun nainen on kimpussa sama koske miesystävääni :D aina kimpussa .. hän näkee, että rakastat häntä. Yritä olla unohtomatta tärkeitä päiviä ja tärkeitä asioita ja rakasta tee se mitä tunnet hyväksi :)