Lukasin Yhteishyvästä jutun ja mielenkiinnolla kyselen oottako törmänny puolisoinne suvuissa ns. luurankoihin. Meillä aina anoppi vaihtaa pheenaihetta kun miehen veljestä tulee puhe....
Sukujen vaietut salaisuudet
'''''''''''
141217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikilla on jotain juttuja joista ei ole kivaa keskustella, vaan niistä tulee pahamieli.
Onko sinun sukusi luurankokaappi täysin tyhjä? Vai etkö vain tiedä kaikkea? Alapa harrastamaan sukututkimusta, tarpeeksi taaksepäin ja laajalle päästyäsi saatat löytää monenmoista "veijaria" suvustasi.
Eipä ole löytynyt omasta suvusta mitään raflaavaa, vaikka olen päässyt 1600-luvulle.
Torppareita ja pientilallisia. Pirttiviljelystä ja kaskeamista koko elämä.
Jossakin sivujuonteessa avioton lapsi.
Ei tappoja, ei edes hevosvarkauksia, ei salakuljetusta, Siperiaan karkoituksista puhumattakaan.
Niin on säädyllistä ollut vuosisatoja.
Kylissä oli kirkon valitsemia "kuudennusmiehiä", joiden tehtävä oli vahtia siveellistä käytöstä ja kannella papille kaikki epäilyttävä. Se on sen ajan Stasia. Nöyrästi ja kuuliaisesti oli oltava, lain mukaan käytävä ripillä kerran vuodessa, opittava Luteeruksen käskyt ja osattava lukea auttavasti kinkereillä. Muuten ei päässyt rippikouluun eikä naimisiin.
Kyllä ne veijarit ovat harvassa. Sukututkija iloitsee aina, kun sellaisen tapaa. Vähän sisua meitinkin suvussa!
Ovatko omat syntisi luetteloituna jossain, minun ovat jossain ja vastaan niistä Viimeisellä Tuomiolla.
Ei sukukirjojen vuoksi kannata ruveta itse syntejä keräämään. Ketä ne sitten aikojen kuluttua kiinnostaisivat, jos olisivat niitä ihan tavallisia pikkutekoja. Suuria rikoksia en osaa tehdä, ja esim. tappamiseen en edes kykenisi. Kun jo punaista päin käveleminenkin aiheuttaa huonon omantunnon, miten kävisikään, jos näpistäisin silkkipuseron citymarketista.!
Sitten kun merkkaisin sukutauluuni, että olen ollut tuomiolla näpistyksestä, niin kuka jaksaisi siitä innostua 100 v kuluttua, jolloin kirjan saa julkaista? Tietosuojalaki estää julkistamisen aikaisemmin.
No jos ajatellaan, että huono omatuntoni ajaisi minut tekemään jotain vielä vakavampaa, niin saattaisi olla, että sukukirjaan tulisikin kiinostava luku. Pannaanpa mietintämyssyyn.
Kyllä vaan, appiukon juopottelusta ja mielisairaudesta sain kuulla vasta vuosien yhteiselon jälkeen (epäilystä oli jo aikaisemmin mutta ei tästä koskaan puhuttu eikä kysyttäessä myönnetty). Samaten anopin patologisesta valehtelusta ei koskaan saa huomauttaa mitään, sen kun vaan hyssytellään ja pistetään väärinymmärryksen piikkiin.
Omasta suvusta en ole löytänyt luurankoja, 1 avioton lapsi mutta siitäkin on aina avoimesti puhuttu. Ei löydy varkaita, tuurijuoppoja tai muuten vaan hulluja.
Miten muka joku voi piilottaa ja salata juoppouden ja mielisairauden ? Oma isävainaa oli noita kumpaakin eikä kyllä jäänyt kellekään epäselväksi mitä hän oli miehiään, myös paikkakuntamme poliisit joutuivat useasti toteamaan asian...
Aviottomia lapsia on tänä päivänä aika paljon, moraali on löyhtynyt. Siskollakin on 2 eikä edes häpeä.
Itse kyllä menin papin aamenelle ennenkuin heitin eepparit mäelle.
(kuten aikaisemmin jo kirjoitin, epäilyksiä oli jo aiemmin), mutta niistä ei koskaan puhuta ja jos näistä kysyy niin ne kielletään. Juopottelun hän pystyy salaamaan vieraammilta ihmisiltä oikein loistavasti. Appiukko on työtön, joten hän dokaa päivät, on sitten selvänä sen hetken kun käymme siellä pari kertaa vuodessa. Mielisairautensa ja raivonpuuskiensa vuoksi heillä ei ole ystäviä eikä perhetuttuja, joten hän saa rauhassa kotonaan juoda ilman että kärähtäisi kenellekään muulle kuin tiestysti anopille.
Oo ollu meikäläisenkään suvussa pahemmin huoria eikä varkaita. Tutkittu 1700 luvulle asti.
Eiköhän joka suvussa ole kaikkea ja lopulta olemme yhtä sukua kaikki.
Kyllä vain, ja täälläkin miehen suvussa.
Minua varoiteltiin anopista, että hänelle ei saa sanoa vastaan, kukaan ei ole koskaan sanonut. Vasta noin 15 vuoden ihmettelyni jälkeen tulin tulokseen että anopilla taitaa olla eräs autismin muoto, herkkä saamaan lisäksi raivonpuuskia.
Samoin miehen sisaruksesta ei saanut kysellä, hänestä puhuttiin hyvin ylpeänä että oli aikoinaan päässyt yliopistoon parhailla papereilla. Mutta kun kysyi että missäs hän nyt asuu, mitä tekee työkseen jne., kysymys sivutettiin "Aaaa, otatko kahvia lisää?". Samoin mieheltäni kysyessä tämä vastasi ettei tiedä, ei kukaan tiedä eikä siitä ole ollut tapana puhua. Sisarella oli sama vitsaus kuin äidillään ja oli pysyvässä hoidossa muualla.
Opittu puhumattomuus istuu sitkeäasti miehessäkin, lapsemme pähkinäallergiasta ei saisi hänen mielestään puhua eikä siitä kannattaisi mainita kenellekään.
On äärettömän vaikeaa harrastaa small talkia miehen suvun kanssa, kun ei tiedä mistä voisi puhua, mistä saa yleensä puhua. Kerran kysyin anopilta ihan jutustelumielessä kun istuttiin kahden keittiössä, että mitä hänen veljelleen kuuluu. Anoppi huusi täyttä kurkkua että "Mitäs se sulle kuuluu !!!" ja pamatti samalla kaapin oven niin kiinni, että siitä irtosi kahva.
Taisi veljelläkin olla jokin salattava asia.
Kun oltiin miehen kanssa sitten kotona, ihmettelin että mikä tuo sun äitis raivari oli kun kysyin hänen veljensä kuulumisia (mies istui silloin appilassa ollessamme viereisessä huoneessa, olohuoneen puolella isänsä kanssa). MIes siihen vain "En mä mitään kuullut ja mitä sä siitä yleensä kyselet, ethän sä sitä ole nähnyt ku kerran".
Tämä on jotenkin niin ihmeellistä elämää.
Tuota olen itsekin ihmetellyt. Kaikissa suvuissa varmasti on jotain, mutta kun asiasta tietämätön ulkopuolinen vahingossa sohaisee muurahaispesään niin saa kuulla kunniansa.
lapsuudenperhettäni, jossa juuri tuonkaltainen asia kuten pähkinäallergia tms. naurettavuus olisi isälleni mitä vakavin salaisuus. Äitini on ollut aina suht avoin ihminen, mutta isäni on säilynyt oikeastaan hyvinkin paljon arvoituksena.
Sinäkö se oot, jonka oikeuksiin kuuluu kaikkien asioiden selvittäminen