Au Pairiksi

Voipi olla vähän aikaista mutta mistä sitä ikinä tietää. :p

Eli olen 18-vuotias (toukokuussa 19 ) iloinen tytsy joka on jo puolitoistavuotta haaveillut au pairiksi lähtemistä. Opiskelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan koulussa lähihoitajaksi, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelmassa. Valmistun keväällä 2010. Haluaisin pitää välivuoden enne jatko-opiskeluihin hakeutumista ja au pair vuosi (/lyhyempi aika) sopisi minulle paremmin kuin hyvin.

Harrastan hiphop ja showtanssia. Tanssin itse omassa ryhmässä, mutta ohjaan myös kolmea eri tanssiryhmää joissa nuorimmat tanssijoista ovat 3-vuotiaita, vanhimmat 19-vuotta.

Olen lapsirakas, tykkään puuhailla lasten kanssa yhtä jos toista. Olen myös eläinrakas, joten minua ei haittaa vaikka perheestä löytyy karvaturreja.

Kuten alussa kerroin, valmistun keväällä 2010. Tämän takia en pysty au pairiksi lähtemään ennen ensi kesää. Mieluiten aloittaisin elokuussa. Mieluisia maita on monia..... :)

Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä [email protected] . :)
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että minulla on b-ajokortti ja kokemusta lastenhoidosta päiväkodissa yhteenä 13 viikkoa ja ala-asteella olin koulunkäyntiavustajana 8 viikkoa. Työkokemus siis koulun puolesta. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henpaaa kirjoitti:

Voipi olla vähän aikaista mutta mistä sitä ikinä tietää. :p

Eli olen 18-vuotias (toukokuussa 19 ) iloinen tytsy joka on jo puolitoistavuotta haaveillut au pairiksi lähtemistä. Opiskelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan koulussa lähihoitajaksi, lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelmassa. Valmistun keväällä 2010. Haluaisin pitää välivuoden enne jatko-opiskeluihin hakeutumista ja au pair vuosi (/lyhyempi aika) sopisi minulle paremmin kuin hyvin.

Harrastan hiphop ja showtanssia. Tanssin itse omassa ryhmässä, mutta ohjaan myös kolmea eri tanssiryhmää joissa nuorimmat tanssijoista ovat 3-vuotiaita, vanhimmat 19-vuotta.

Olen lapsirakas, tykkään puuhailla lasten kanssa yhtä jos toista. Olen myös eläinrakas, joten minua ei haittaa vaikka perheestä löytyy karvaturreja.

Kuten alussa kerroin, valmistun keväällä 2010. Tämän takia en pysty au pairiksi lähtemään ennen ensi kesää. Mieluiten aloittaisin elokuussa. Mieluisia maita on monia..... :)

Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä [email protected] . :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu